Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Amerikkalaiset sarjakuvat

Dave Sim (Cerebus)

(1/8) > >>

Ilja Rautsi:
Ne feministit!

Rami Rautkorpi:
Ja lukekaa myös "Näin tehtiin Dave Simin haastattelu"...

Haastattelun avainkohta on tämä:


--- Lainaus ---One of the letters that I just got this week outlined what I would call the Dave Sim Syndrome. He read "Tangent" and was convinced that I was kidding. No one could believe what I was writing. Then phase two: He realized that I wasn't kidding, that I actually meant what I was writing, that it wasn't a publicity stunt, and was seriously horrified and offended. Then phase three: He doesn't know what to think, because he keeps reading and re-reading "Tangent" and trying to figure out where I'm wrong in what I'm saying, and he can't do it. But—and this, to me, is the central ridiculousness of the leftist position—he still thinks I'm wrong. He can't disprove my viewpoint, he recognizes what I'm saying, he has nothing to replace it with, but he is just going to disagree with me.
--- Lainaus päättyy ---

Dave Sim -syndrooma on todellinen. Internetissä liikuskelee paljon 1. vaiheeseen jumittuneita.

"He can't disprove my viewpoint" -- yhtä hyvin voisi yrittää todistaa vääräksi sen "näkökulman", että banaanit ovat sinisiä...

tolppis:
Ikävä kyllä sama efekti kuin Cerebuksella tuolla haastattelulla, nukahdin puolessa välissä. Ja uskokaa pois: kiitän luojaani ettei pomo sattunut paikalle juuri silloin!

Mitä, mitä...!!!! Olen hereillä, olen hereillä!!!  ZZZZZZ....

Ilja Rautsi:
Tuo "näin tehtiin" on kyllä aivan loistava. Minulla on joskus painajaisia joissa tuntuu tuolta, sääliksi käy haastattelijaa.

Jarmo:
Hmm... olen vähän pettynyt simiin ja cerebukseen.
Ensin ostin jostain irtolehden keskeltä "high societyä", se oli ihan ok.

Eka paksu kirja oli välttävä, ellei huono, mutta osoitti loppua kohden parenemisen merkkejä. High Societyssä oli myös merkkejä, että tässä saattaisi olla jonkin suuren jutun aineksia käsissä.

Mutta jossain vaiheessa Sim sitten kai tajusi olevansa äärimmäisen nerouden ilmentymä, eikä siltä tieltä tunnetusti ole paluuta. Satunnaisesti jotain pilkahduksia, mutta pääsääntöisesti turhanpäiväistä pörinää.

Ihan uusinta en ole vielä tullut ostaneeksi. Tavallaan tekisi mieli hankkia kaikki, kun on jo niin monta opusta hyllyssä. Ja onhan Gerhardin piirtämät taustat aina hienoja. Mutta toisaalta eihän ole mitään järkeä ostaa kirjoja jotka vaan ärsyttää ja on huonoja? Saa nähdä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu