-
Hannu Lukkarinen, joka on aiemmin mm. sovittanut Andrew Vachssin novelleja sarjakuvaksi ja Arto Paasilinnalta Ronkoteus -lentävä kirvesmies albumin, on julkaissut uuden Paasilinna sovituksen.
Karvainen Kamaripalvelija on kovakantinen mv-teos, joka pohjaa Paasilinnan "Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija" (sic) kirjaan.
Jälki näyttää komealta, niin myös hinta. Akateemisessa alle 20€ mutta esim suomalaisella 27,90€.
Vaikuttaisi että Ronkoteuksen tavoin tämäkin tehty suoraan tietokoneella, ilman paperivaihetta.
Selailun perusteella edeltäjäänsä Ronkoteusta herkempi ja väkivaltaisempi teos.
Perhana/Perkele näyttää sympaattiselta nallukalta, myös raivotessaan.
-
Parhaillaan Lukkarinen tekee sarjakuvaa merirosvoista. Ei mitenkään "Maalari ja merirosvo" -meiningillä, vaan sillä perinteisellä silmälappu ja käsikoukku -tyylillä. Aaarr! Rommia pullo! Pirummoisen komeeta jälkeä näyttää tulevan. Aar!
-
Parhaillaan Lukkarinen tekee sarjakuvaa merirosvoista. Ei mitenkään "Maalari ja merirosvo" -meiningillä, vaan sillä perinteisellä silmälappu ja käsikoukku -tyylillä. Aaarr! Rommia pullo! Pirummoisen komeeta jälkeä näyttää tulevan. Aar!
Ei kai sentään Itämerellä? Tai Arktiselle herkkuhedelmälle?
-
No ei oo Arktiselle, eikä kai vissiin Itämerellä tapahdu?
Jossain Karibiaa pohjoisemmassa kuitenkin ollaan, kirveet heiluu ja meno maittaa.
-
Perustuuko se merirosvosarjiskin johonkin kirjaan, vai onko ihan oma juttunsa?
Timo
-
Olinpas sitten taasen väärässä, Itämerellä nimenomaan tapahtuu:
Merirosvosarjasta...
Kirjailija Juha Ruusuvuoren nimi tuli ensi kerran esiin keskustelussa Kari Puikkosen kanssa kun mietimme mistä löytyisi hyviä käsikirjoituksia sarjakuvaa varten.
Tutustuin tuotantoonsa ja huomasin että est est est...
Neuvottelut johtivat tulokseen sekä Ruusuvuoren että WSOY:n kanssa ja niinpä nyt on työn alla albumisarja joka tulee käsittelemään Itämeren merirosvoja läpi historian. Harva on tietoinen siitä, että Itämeri on itse asiasa ollut se meri, jolla merirosvot ovat temmeltäneet kauimmin ja voimallisimmin meren kokoon nähden- jo rauta-ajalta alkaen aina 1800-luvulle asti. Rantaoikeus on ollut aina voimassa ja kauppa on ollut kovaotteista tavalla joka saa Karibian kollegat näyttämään kovin kalpoisilta. Olipa aika, jolloin merirosvot hallitsemalla hallitsivat koko merta lähes sadan vuoden ajan. Heillä oli suuret maa-armeijat jotka kävivät sotia ruhtinaita vastaan...puhumattakaan siitä, että jokaisella ruhtinaalla oli tavan mukaan omat merirosvolaivastonsa, myöhemmistä vitaaliveljistä nyt puhumattakaan!
Siis aihe on hyvin hedelmällinen ja larppaan siinä kynällä enemmän kuin mielelläni. Mieluinen aihe näkyy työn jäljessä, uskaltaisin sanoa...olen sivulla 21. Ensimmäinen albumi julkistetaan tämän vuoden syyskuussa.
Jos tekstiä piisaa, tavoitteeni on pari albumia vuodessa.
Terv. Hannu
-
Turun akateemisella, joka oli tiistaina maanantai tai sitten ene neää osaa lukea.
Hinta opukselle joka tapauksessa tänään 26,90€.
Merirosvoja ja hinnan laskua odotellessa...
-
Merirosvosarjasta ensimmäisestä albumista seuraavat tiedot:
Luuvaras
Ruusuvuori, Juha ; Lukkarinen, Hannu
Kustantaja: WSOY
Ilmoitettu julkaisupäivä/vuosi: 2006
ISBN: 9510323705
Hinta: 15,20 euroa
Saatavuus: Ei vielä julkaistu
revitty Bookplussan tietokannasta.
Ruusuvuoren Itämeren merirosvot-tietokirjan ystävänä ja ihmisenä joka ei vierasta Lukkarisen rosoisen rouheaa jälkeä... odottelemme mielenkiinnolla.
-
Rankkojen tarinoiden teko vaatii bodia, sporttia ja tsemppistä!
Hiltunen ja Lukkarinen pullistavat.
-
Tuli luettua tuo Karvainen kamaripalvelija. Oli kyllä loistava sarjakuva. Itse todella vähän kotimaista sarjakuvaa lukeneena sanoisin, että tämä oli parhaita kotimaisia sarjakuvia mitä olen lukenut.Muutaman Arto Paasilinnan kirjan lukeneena voin sanoa, että hänen aiheet ovat kyllä erikoisia, mutta todella hauskoja, ja sopivat myös sarjakuvaan. Eikä ollut piirrosjäljessäkään valittamista. Sarjan lopetus oli kyllä tylsä.
-
Niin no, Paasilinnalla on ne 3-4 vakikaavaa millä hän kirjoittaa.
Lukkarisen tyyli elävöitti huomattavasti (omasta mielestäni) A. Paasilinnan äijäkerrontaa.
Tapasin muuten Lukkarisen toissapäivänä, kertoi että merirosvoseikkailun n. 70 sivusta on enää kymmenkunta piirtämättä. Ilmestyy Helsingin sarjisfestivaaleihin mennessä.
-
Taitava piirtäjähän Lukkarinen on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta silti en ole ollut ylettömän ihastunut niihin pariin sarjikseen jota olen ehrralta lukenut. Ronkoteuksessa tietokonejälki näytti jotenkin häiritsevältä, en tiedä miksi. Ehkä se ei vain istunut siihen kiiltäväpintaiseen paperiin, jota kirjassa käytettiin. Eikö se häirinnyt ketään muuta?? Oli jotenkin tosi raskasta lukea niitä sivuja.
Olen lukenut herralta myös jonkun Pummi-nimisen teoksen tai vastaavan joka oli kanssa sarjakuvasovitus muistaakseni Andrew Wachs-nimisen herran (tai jotain sinnepäin) novellista. Siinä taustan puuttuminen strippisarjakuvien henkeen lähes koko teoksesta teki kokonaisuudesta melko köykäisen... strippisarjakuviin moinen usein sopii, mutta aika harvoin mielestäni pitkiin tarinoihin. Mutta taitavaa kynäilyä kyllä, monen muun kotimaisen realistiseen suuntaavan tekijän jähmeys puuttui.
-
Siteeraan itseäni sarjakuvaakin aika ahkerasti ruotivasta blogistani:
" [...] WSOY:n täyshuti, Hannu Lukkarisen sarjakuvamuotoon laitettu Paasilinna-hupailu, jota en suin surminkaan pystynyt lukemaan pariakymmentä sivua pitemmälle. Lukkarinen on ansiokas pitkän linjan kuvittaja, joka ei sarjakuvan olemuksesta tajua hölkäsen pöläystä. Ja tämä on sentään jo hänen toinen julkaistu albuminsa! Oppityö olisi parempi tehdä ullakolla, ja pitää roskapönttö lähellä."
-
Ronkoteuksessa tietokonejälki näytti jotenkin häiritsevältä, en tiedä miksi. Ehkä se ei vain istunut siihen kiiltäväpintaiseen paperiin, jota kirjassa käytettiin. Eikö se häirinnyt ketään muuta?? Oli jotenkin tosi raskasta lukea niitä sivuja.
Rakastan Lukkarisen kädenjälkeä, mutta Ronkoteuksen tietokone-efektit olivat kamalia. Lisäksi siinä oli aivan liikaa tekstiä, tekstilaatikoita jotka veivät tarinaa eteenpäin. Asioita ei näytetty/kerrottu kuvilla, vaan kuvitettiin kohtauksia tekstistä. Lisäksi siinä oli lukukelvottomia sivukokonaisuuksia: sommittelu oli kaunista mutta lukukelvotonta. Tämä on yleinen ongelma kuva/kuvitustaiteesta sarjakuvan puolelle hyppäävillä. Graafisille suunnittelijoille taas tuttua juttua.
Ja se paperi oli myös hirveää, joo.
Olen lukenut herralta myös jonkun Pummi-nimisen teoksen tai vastaavan joka oli kanssa sarjakuvasovitus muistaakseni Andrew Wachs-nimisen herran (tai jotain sinnepäin) novellista. Mutta taitavaa kynäilyä kyllä, monen muun kotimaisen realistiseen suuntaavan tekijän jähmeys puuttui.
Vacchs-jutut on minusta olleet itse asiassa toimivampia, ne olivat niin toiminnallisia tarinaltaan että niissä Lukkarinenkin irroittelee kuvakerronnalla. Paasilinnassa oli ehkä aivan liikaa tekstiä alunperinkin, siitä (Ronkoteuksesta) olisi kevyesti saanut 600+ -sivuisen ja niin se olisi tarinan puolesta kannattanut tehdä. Mutta se olisi ajankäytöllisesti ja kustantamiskannalta ollut mielipuolinen projekti.
Sarjakuva on vähän niinkuin elokuva, kun pistät tekstiä kuviksi niin pituutta venähtää äkkiä. Novelli on albumin käsiksen mitta.
-
"Lukkarinen on ansiokas pitkän linjan kuvittaja, joka ei sarjakuvan olemuksesta tajua hölkäsen pöläystä. Ja tämä on sentään jo hänen toinen julkaistu albuminsa! Oppityö olisi parempi tehdä ullakolla, ja pitää roskapönttö lähellä."
Tosta ku jättäis sanat "pitkän linjan" pois ja korvais Lukkarisen Tietäväisellä ni kävis Linnut ja meret-alpparinki arvostelusta.
:-X
Voe voe ku voi olla kyyniset (ja katkerat?) ihmiset ilkeitä.
-
Voe voe ku voi olla kyyniset (ja katkerat?) ihmiset ilkeitä.
Minä en ole ollenkaan. Näitä kun lukee, oppii yhtä ja toista toimivasta sarjakuvakerronnasta :D Siitä kiitos!
-
Minä en ole ollenkaan. Näitä kun lukee, oppii yhtä ja toista toimivasta sarjakuvakerronnasta :D Siitä kiitos!
Hyvä pointti! :D
-
Jos Lukkarisen Ronkoteuksen kohdalle isketään tolppa ja viitotaan että tästä tuonne päin ei tajuta hölkkäsenpöläystä sarjakuvakerronnasta, niin tälle puolelle ei jää paljon luettavaa. Ja osa siitäkin välttää minun karvaiset käteni.
-
Lisäksi siinä oli aivan liikaa tekstiä, tekstilaatikoita jotka veivät tarinaa eteenpäin. Asioita ei näytetty/kerrottu kuvilla, vaan kuvitettiin kohtauksia tekstistä. Lisäksi siinä oli lukukelvottomia sivukokonaisuuksia: sommittelu oli kaunista mutta lukukelvotonta. Tämä on yleinen ongelma kuva/kuvitustaiteesta sarjakuvan puolelle hyppäävillä. Graafisille suunnittelijoille taas tuttua juttua.
Kukas onkaan se jäykkä maalari joka teki kuvasarjan Arto Mellerin jostain tekstistä? Ihan hirveää Scheissea kovissa kansissa, lukematta jäi enkä edes pitänyt niistä sinänsä taidokkaista kuvista, vitun lipevää mainosgrafiikkaa. Sama nämä NYT-liitteen thaiteilijat Naisen kanssa, jösses mitä eunukkeja. Ilman Rossen kuvia paljastuu miten tylsiä ne tekstit on, lukematta on jäänyt sekin.
Ville Ranta (jota olen varmaan itsekin täällä joskus kritisoinut rumin sanankääntein) on minusta mainio esimerkki piirtäjästä joka ei ole teknisesti briljantti kuten joku Lukkarinen mutta se on parempi sarjakuvapiirtäjä. Sen sivut menevät luontevasti eteenpäin ja svengaavat parhaimmillaan kuin Lasse Mårtensson (edelleen Suomen svengaavin mies).
Tavallaan nämä ovat kyllä hauskoja kokeiluja kun tunnustetut taiteilijat alentuvat piirtämään sarjakuvia joita he halveksuvat ja sitten epäonnistuvat tavalla joka aiheuttaa myötähäpeää. Sarjakuvat ei todellakaan ole voima - vaan taitolaji
-
Kukas onkaan se jäykkä maalari joka teki kuvasarjan Arto Mellerin jostain tekstistä? Ihan hirveää Scheissea kovissa kansissa, lukematta jäi enkä edes pitänyt niistä sinänsä taidokkaista kuvista, vitun lipevää mainosgrafiikkaa.
Jarmo Mäkilä (http://www.kiasma.fi/site/pop/pop.php?tid=600&lang=fi&mo=). :'(
Veltin blogissa (http://myrrysmies.blogspot.com/2006/06/ammattilaisten-toilailut.html) on juttua myös kirjailija Mark Mallonin ja kuvataiteilija Petri Hytösen sarjakuvayhteistyöstä. Mikäs juttu se tämmönen Fillarijuttu on?
-
Siteeraan itseäni sarjakuvaakin aika ahkerasti ruotivasta blogistani:
. Lukkarinen on ansiokas pitkän linjan kuvittaja, joka ei sarjakuvan olemuksesta tajua hölkäsen pöläystä. Ja tämä on sentään jo hänen toinen julkaistu albuminsa! Oppityö olisi parempi tehdä ullakolla, ja pitää roskapönttö lähellä."
tai sitten neljäs albumi...
Kukas onkaan se jäykkä maalari joka teki kuvasarjan Arto Mellerin jostain tekstistä? Ihan hirveää Scheissea kovissa kansissa, lukematta jäi enkä edes pitänyt niistä sinänsä taidokkaista kuvista, vitun lipevää mainosgrafiikkaa. Sama nämä NYT-liitteen thaiteilijat Naisen kanssa, jösses mitä eunukkeja. Ilman Rossen kuvia paljastuu miten tylsiä ne tekstit on, lukematta on jäänyt sekin.
Ville Ranta (jota olen varmaan itsekin täällä joskus kritisoinut rumin sanankääntein) on minusta mainio esimerkki piirtäjästä joka ei ole teknisesti briljantti kuten joku Lukkarinen mutta se on parempi sarjakuvapiirtäjä. Sen sivut menevät luontevasti eteenpäin ja svengaavat parhaimmillaan kuin Lasse Mårtensson (edelleen Suomen svengaavin mies).
Tavallaan nämä ovat kyllä hauskoja kokeiluja kun tunnustetut taiteilijat alentuvat piirtämään sarjakuvia joita he halveksuvat ja sitten epäonnistuvat tavalla joka aiheuttaa myötähäpeää. Sarjakuvat ei todellakaan ole voima - vaan taitolaji
Outoa olen samaa mieltä ja täysin eri mieltä kanssasi. Tunnustetut taiteilijat ovat todistaneet etteivät osaa tehdä sarjakuvaa mm. Nyt liitteen kautta.
Ville Ranta tekee paljon, mutta uskallan silti olla eri mieltä laadusta.
Ei mies silti turha tekijä ole, ei vain minun makuuni.
Sarjakuvat ei myöskään ole määrä- tai kaverilaji. Kirjan sovitus on vaikeaa joka tapauksessa.
Lukkarinenhan on pääasiassa sarjakuvapiirtäjä. Eli itse tarina on jonkun käsialaa ja kuvitus/piirros Lukkarisen.
Fillarijutussa voi olla joku idea, mutta minä en sitä löytänyt.
-
Lukkarinenhan on pääasiassa sarjakuvapiirtäjä. Eli itse tarina on jonkun käsialaa ja kuvitus/piirros Lukkarisen.
Fillarijutussa voi olla joku idea, mutta minä en sitä löytänyt.
Lukkarinen on kuitenkin tullut geimeihin kuvituksen puolelta- ja se on vaan todella hämmästyttävää, että jos hän niinkin paljon ajallisesti satsaa sarjakuvaan ( eikä varmaan rahallisesti paljoa kostu), ja jos on menossa jo ties monesko albumi, ettei se sarjakuvan ymmärrys vaan irtoa!
-
Lukkarinen on kuitenkin tullut geimeihin kuvituksen puolelta- ja se on vaan todella hämmästyttävää, että jos hän niinkin paljon ajallisesti satsaa sarjakuvaan ( eikä varmaan rahallisesti paljoa kostu), ja jos on menossa jo ties monesko albumi, ettei se sarjakuvan ymmärrys vaan irtoa!
Ehkä nyt sitten kerjään verta nenästäni, mutta mitä tarkoitat? ruutujakoa, perspektiiviä, kuvakerrontaa, mitä? Ovatko hahmot liian rumia tai epäselviä?
Mikä Lukkarisella (sinusta) mättää?
-
Ainakin Ronkoteuksessa mättää se, että kuvat eivät vie tarinaa yhtään eteenpäin. Aina tarvitaan selittävää tekstiä. EDIT: Rojuhan tän sanoikin tuolla edellä.
Kärjistäen: Ronkoteus ei ole sarjakuvaa, vaan sarja kuvia.
Mielestäni.
-
Tunnustetut taiteilijat ovat todistaneet etteivät osaa tehdä sarjakuvaa mm. Nyt liitteen kautta.
Sarjakuva on kuvataiteen äpärälapsena aina sellaisessa helpommassa asemassa että yhden kuvan ihminen voi aina astua pari porrasta alaspäin ja alkaa tekemään sarjakuvaa. Koska oikeasti liikutaan sivuttain eikä suinkaan alempiin taiteisiin ei hommasta oikein meinaa tulla mitään.
Samaa ylimielisyyttä havaitsee muusikkojen parissa jossa huolimattomasti vetäistään jotain vierasta musiikkityyliä pari biisiä. Lopputulos onkin yllättäen kamala, ei se ollutkaan helppoa vaikka siltä tuntui. Juttu on sitten pakko vääntää parodiaksi ja tehdä sillä iänikuisella "kieli poskessa" asenteella.
-
Ainakin Ronkoteuksessa mättää se, että kuvat eivät vie tarinaa yhtään eteenpäin. Aina tarvitaan selittävää tekstiä.
Kärjistäen: Ronkoteus ei ole sarjakuvaa, vaan sarja kuvia.
?????
Hä? onhan siellä niitä jäykkiäkin paikkoja, johtuen lähinnä poisjätetystä materiaalistakin (hyvä niin), mutta Lukkarinen kyllä kehittyy.
Varsinkin jos vertaa Pummia ja Rakkauden tunnelia uusimpaan eli Karvaiseen kamaripalvelijaan.
Tietysti makuasioita, mutta ainakin minusta kehitystä on nähtävissä.
Itse näkisin ongelman lähdemateriaalin puolella, mutta Ruusuvuoren myötähän sen näkee.
-
Ville Ranta tekee paljon, mutta uskallan silti olla eri mieltä laadusta.
Ei se minustakaan ole tehnyt yhtään täysosumaa, joistain en pidä yhtään mutta tarkoitan lähinnä sitä että sarjakuva on sille täysin luonteva ilmaisumuoto, sen sivuista näkee että ne tulevat helposti ja jotenkin sen sivut menee just oikein sen kummempia pakottamatta. Tämä on se ero mitä meinasin, jotkut ponnistaa kuin ummetuspaskaa ja vaikka se on teknisesti hienoa niin sitä vierastaa heti ensisilmäyksellä
-
Meitsi marssii tänään kirjastoon ja kattomaan oisko Ronkoteusta hyllyssä. Periaatteessa ei vois vähempää kiinnostaa mut pitäähän mun tällaseen keskusteluun päästä osallistumaan.
-
?????
Hä?
Myönnetään, että vain lueskelin Ronkoteusta Akateemisessa. En siis ole lukenut sitä kokonaan. Mutta selailun ja lueskelun jälkeen ostopäätöstä ei syntynyt.
-
Ronkoteuksen lukeminen vaati sinniä mutta kyllä se jossain vaiheessa vei mukanansa. Roju tiivisti teoksen ongelmat hyvin. Puhekuplien sijaan Ronkoteus on täynnänsä selityslaatikoita.
-
Myönnetään, että vain lueskelin Ronkoteusta Akateemisessa. En siis ole lukenut sitä kokonaan. Mutta selailun ja lueskelun jälkeen ostopäätöstä ei syntynyt.
ahaa, seitsemäs kerros-syndrooma.
Minullekin kävi alunperin näin, mutta onnekseni hihasta vetäjät sanoivat että on se hyvä vaikkakin kömpelösti raapustettu.
-
Kärjistäen: Ronkoteus ei ole sarjakuvaa, vaan sarja kuvia.
Kutakuinkin samoin muistelisin itsekin jonnekin toisaalle tänne kirjoittaneeni silloin kun albumi oli ajankohtainen. Siellä on muutamia hetkiä kun kyseessä on sarjakuva, ja aina silloin lukiessa toivoin, että nyt se tarina lähtee sujumaan, mutta ei.
Ehkä ongelma on lähdemateriaalissa, kirjaa olisi pitänyt purkaa vielä enemmän kerronnasta hahmojen väliseksi keskusteluksi ja tapahtumiksi, nyt siellä on kerronnan tuplaamista kun suurinpiirtein kuvassa Ronkoteus syö kalaa ja tekstilaatikossa lukee Ronkoteus syö kalaa.
Ja itse vielä tykkään Lukkarisen kynänjäljestä hirveästi ja sittenkin jäi Ronkoteus ostamatta noiden kerronnallisten ongelmien vuoksi. En muista kuitenkaan samalla lailla karsastaneeni niitä Alamaailma-albumeita, vaikka nekin muistaakseni olivat ruutumäärältään aika vähäisiä.
Siksi odotankin näitä merirosvokertomuksia, josko niissä olisi paremmin sarjakuvaksi soveltuva kässäri.
-
ahaa, seitsemäs kerros-syndrooma.
Minullekin kävi alunperin näin, mutta onnekseni hihasta vetäjät sanoivat että on se hyvä vaikkakin kömpelösti raapustettu.
Paitsi että Ronkoteus puolestaan ei ole köpösti raapusteltu, vaan hyvinkin taitavasti. se kuvakerronta (tai sen puute) siinä enempi jarruttaa. Tosin huomattavasti sujuvampaa luettavaa oli kuin Melleri/Mäkilä.
tapahtumiksi, nyt siellä on kerronnan tuplaamista kun suurinpiirtein kuvassa Ronkoteus syö kalaa ja tekstilaatikossa lukee Ronkoteus syö kalaa.
Tai jopa niin että staattisen kuvan yhteydessä on pino kuvatekstiä, jossa sanotaan kutakuinkin jotain semmoista että Ronkoteus teurasti sian, käveli rantaan, onki, sai kalaa ja söi sen ja kävi päälle vielä naisissa, sen sijaan että nämä kaikki piirretäisiin kuviksi.
Timo
-
Tai jopa niin että staattisen kuvan yhteydessä on pino kuvatekstiä, jossa sanotaan kutakuinkin jotain semmoista että Ronkoteus teurasti sian, käveli rantaan, onki, sai kalaa ja söi sen ja kävi päälle vielä naisissa, sen sijaan että nämä kaikki piirretäisiin kuviksi.
Juuri tämä on se ongelma. Lukkarinen on suosikkipiirtäjiäni noin muuten. Aivan ehdottomasti. Tähän tarvittaisiin sellainen Paul Karasik väliin tekemään kuvakäsis, niinkuin Austerin City of Glassin tapauksessa. Mazzuchelli tussasi.
-
Joo samaa mieltäm 100%sti. Ei Mäkilää ja Lukkarista voi verrata samana päivänä. Mäkilä piirretäänpäs-valopöydän-päällä-uudestaan-nämä-valokuvat-jotka-tänään-hain-kymppikuvasta-oho-näyttääpä-pökkelöltä tekniikallaan on valovuosia jäljessä Lukkarisen rehellistä tyyliä. Vaikka sarjakuvallisen ilmaisun hallinnassa onkin vielä työtä.
Ville Rannalta en ole lukenut muuta kuin Sade-albumin mutta sen perusteella kyllä mies täysin hallitsee sarjakuvailmaisun. Teoksessa oli melkoisen paljon ilmaa, mutta yllättävän hyvin se sujui, vaikka jossain vaiheessa menikin vähän löysäksi meininki. Mutta vain hetkeksi.
Suuressa osassa näitä kerronnallisesti etenemättömiä sarjakuvia ilmavuus tuntuu olevan synonyymi sekavuudelle, mikä tuntuu käsittämättömältä. Miksi se sujuva kerronta tuntuu olevan niin perhanan vaikeaa?
Ja hattua nostan herralle kyllä sinnikkyydestä, meidän kaikkien etuja on ajanut yritteliäisyydellään nostamalla suomisarjakuvan statusta niin koti-kuin ulkomaillakin. Siltikään se vähä mitä herran nykyisestä tyylistä olen nähnyt ei ole kauheasti innostanut. Musta pitäisi olla vielä hitusen enemmän perstuntumassa tuo piirrosjälki että tämä piirretäänpä kuva kymmenessä sekunnissa vasemmalla kädellä näyttäisi oikeasti kivalta. Mutta joo... pitäisi aina lukea albumillinen ja arvostella vasta sitten.
-
Täsmennetään nyt vielä, jos ei kaikille auennut että mikä siellä Ronkossa ja Rovastin miespalvelijassa mättää: Ne ovat perimmältään sarjakuvaversioita Arto Paasilinnan romaaneista, tajuatteko? Eikä ole juuri yhtäkään sarjakuvitettua klassikkoa jossa ei kerronta rahisisi pohjana olevan tekstin vuolauden takia - pätee myös Austeriin.
Paul Austerin teksti on sellaisenaan aivan ylivoimaista, ei se sovittamalla parane. Päinvastoin kuin A. Paasilinnan kohdalla - Lukkarisella on selkeä karhunpainiote tekstiin. Mieluummin lukee ilmeikästä kuvatulkintaa kuin rönttöstä alkuperäistä äijätekstiä.
-
Täsmennetään nyt vielä, jos ei kaikille auennut että mikä siellä Ronkossa ja Rovastin miespalvelijassa mättää: Ne ovat perimmältään sarjakuvaversioita Arto Paasilinnan romaaneista, tajuatteko? Eikä ole juuri yhtäkään sarjakuvitettua klassikkoa jossa ei kerronta rahisisi pohjana olevan tekstin vuolauden takia - pätee myös Austeriin.
Hmm, onko tämä nyt jokin peruste tehdä huonosti luettavaa ja takeltelevaa sarjakuvakerrontaa? Veikkaan, että tarkoituksella Lukkarinen ei tätä tee. Joko kyseessä on selkeä laiskuus kerronnan eteen työskentelyssä tai näkemyksen puute - suolletaan ulos kuvaa Paasilinnan tekstiin luottaen... ja nimeen, sehän katos myy.
Mieluiten lukisin näitäkin tekstejä omina tulkintoina. Kyllähän vaikkapa Laikku03:n novellitulkinnat selättävät tällaiset tekeleet mennen tullen - ne voi lukea selkeinä itsenäisinä teoksina. En ymmärrä miksi jokainen ilmaisumuoto tarvitsee oman versionsa jo koetusta keskinkertaisuudesta. Ymmärtäisin, mikäli alkuperäinen teos olisi täyttä paskaa ja uusi tulkinta näkyisi uutena ja kirkkaana. Tietty Lukkarinen tekee selkeästi kirjakäännöksiä. Luulisi kuitenkin näin viiden albumin jälkeen jo sarjakuvan tekniikoiden pikkuhiljaa olevan hallussa. Mitään omaa sisällöllistä ei Lukkarisen tuotannosta löydy, sama tuntuu vaivaavan tätä kotomaan jo harmaantunutta tekijäkaartia lähes kauttaaltaan. Taitava heppu toki, tuo Hannu.
-
Lukkarinen on loistava kuvittaja.
Tämän sanoin, jotta ei tulisi mitään väärinkäsityksiä.
-
Joo, olen lukenut kaikki Paasilinnan romaanit. Joukossa on ihan hyviäkin.
Ei ykskään ole kokonaan hyvä mutta upeita kehittelyjä joista olis ajan kanssa saanu klassikoja.
Ootko lukenu Turkan Aiheita?
-
Hmm, onko tämä nyt jokin peruste tehdä huonosti luettavaa ja takeltelevaa sarjakuvakerrontaa? Veikkaan, että tarkoituksella Lukkarinen ei tätä tee. Joko kyseessä on selkeä laiskuus kerronnan eteen työskentelyssä tai näkemyksen puute - suolletaan ulos kuvaa Paasilinnan tekstiin luottaen... ja nimeen, sehän katos myy.
Niin niin. Sehän se tässä on probleema. Vaikka Paasilinna (aiemmin, Alamaailma-sarjassa Andrew Wachss) on tyytyväinen Lukkarisen kädenjälkeen, hän on kuitenkin tarkka siitä, että myös hänen oma tekstinsä säilyy niin paljon kuin mahdollista, intact. Paasilinna on isompi Brändi kuin Lukkarinen kaupallisessa mielessä. Tämän takia tekstiä jää niin paljon tökkimään kuvan ilmaisua.
Mutta mutta, Huuskosessa oli jo selkeää edistystä, ja Ruusuvuoren viitteellisesti tarinoimassa Itämeren merirosvoseikkailussa on jo aivan eri tatsi. Näyttävät aiva upeilta Lukkarisen sivut siihen. (Ainakin ilman tekstiä...)
-
Vaikka Paasilinna (aiemmin, Alamaailma-sarjassa Andrew Wachss) on tyytyväinen Lukkarisen kädenjälkeen...
Jos minä olisin Hannu, minua myhäilyttäisivät suuresti nämä kritiikit, joissa ei nimeä "Andrew Vachss" saada kirjoitettua oikein sitten ihka ensimmäisen ketjun viestin.
Jopa kaunaisten mielipiteidenkin uskottavuus kärsii, jos taustoitus on epätarkkaa...
-
Möri möri. Minä hankin vielä silmälapun ja tulen kummittelemaan sun uniisi, Asko. Nimi ei nyt ollut pointti vaan brändi - Alamaailman lähdeteksteistä Lukkarinen sanoi poistaneensa yhden lauseen.
Paasilinnasta vähän enemmän, mutta kuitenkin oli pakko säilyttää juoni sellaisenaan, vaikka se ainakin Ronkossa oli hitusen onnahteleva ja fantasiaksikin epälooginen - kuten on ah niin kauniisti summattu P. Jarla & comppanyn klassikkoteoksessa "Valitut sarjat 1"
-
Möri möri. Minä hankin vielä silmälapun ja tulen kummittelemaan sun uniisi, Asko. Nimi ei nyt ollut pointti vaan brändi.
Ilman muuta.
Pointti vaan on ikään kuin pointimpi, silloin kun yksityiskohdat ovat teräväpiirtoiset. Pidin sentään mörinät mahassani siihen asti, kunnes tuli esiin se kolmas tapa kirjoittaa Vachss väärin.
Olen ikävä ja pikkumainen ihminen, tulen kuolemaan ihan yksin eikä haudalleni tule ketään edes kusemaan.
Tähdennettäköön vielä aiheesta sen verran, että pidän Lukkarisen piirrosjäljestä Rojun/tertsin etc. tavoin kovasti (ja niistä merirosvotarinan ennakkokuvista eritoten), mutta vieroksun jotenkin automaattisesti romaanisovelluksia, enkä ole oikeasti lukenut noita Ronkoteuksia ja Paasilinnaeuksia.
Toivonkin, että löytäisimme Hannun kanssa jo alustavasti jutustamamme Korkkari-projektin, jossa Lukkarisen lennokkuus (ja lentokoneiden piirtämisen into) saataisiin vapautettua vahvimmin.
-
Plääh useahkot mestä krjoittavat niätä khvitunnnilla/lästen päivayniaikaan/manjyristysten välilla. Kyn äikaa on krjoittaa 5 minuutia sattaa hyden Ändrew Schwatrzchin krjoitusasu jäädä tarkistamatta. Muta evähtän mänä nyt mitän semi-nääritöita öle.
-
Toivonkin, että löytäisimme Hannun kanssa jo alustavasti jutustamamme Korkkari-projektin, jossa Lukkarisen lennokkuus (ja lentokoneiden piirtämisen into) saataisiin vapautettua vahvimmin.
JOOOOO!!! Tää odottais kans.
-
Pointti vaan on ikään kuin pointimpi, silloin kun yksityiskohdat ovat teräväpiirtoiset. Pidin sentään mörinät mahassani siihen asti, kunnes tuli esiin se kolmas tapa kirjoittaa Vachss väärin.
Toivonkin, että löytäisimme Hannun kanssa jo alustavasti jutustamamme Korkkari-projektin, jossa Lukkarisen lennokkuus (ja lentokoneiden piirtämisen into) saataisiin vapautettua vahvimmin.
Vachss on tehnyt myös useita sarjakuvakäsikirjoituksia ja sekä albumia Hard Looks ja mm. kuusiosaista sarjaa Cross voi suositella.
Lukkarisen tekemä korkkari kuulostaa lupaavalta. Kotimaista ilmojen korkeajännitystähän ei ole. Gloster gladiatoreiden Sturmovikien Stukien ja Messerschmittien pilotithan ovat mitä ilmeisimmin Hannu Lukkarisen piirtäminä Steve Canyonin ja Johnny Hazardin karheita ja kaukaisia serkkuja.....
Ehkä vihdoin totuus miksi "Biggles sees it through"-kirja jäi sensuurin kynsiin paljastuu...
-
Kotimaista ilmojen korkeajännitystähän ei ole.
Onpahan vaan. "Ylivoimaa vastaan"
Paavo Hotti piirsi sen Korkkariin jo 60-luvun lopussa ja se julkaistiin uusiksi vuonna 1999 ennen omaa uutta tuotantoa. Kiinnostavaa ko. Fokker-seikkailussa on se, että Hotti pääsi tutustumaan Ilmavoimien arkistoihin, mm. lentäjien päiväkirjoihin ja teki sarjakuvansa mahdollisimman totuudenmukaisesti. Hän käytti jopa oikeita nimiä, jotka hän joutui kuitenkin korvaamaan keksityillä - poistot ja korvaavat nimet huomaa tekstauksestakin.
Idea uudesta suomalaisesta ilmasodan korkkarista on muhinut kaikkein pisimpään ja nyt sillä alkaa olla useampiakin tekijöitä, kattavaa taustatarinaa ja synopsistakin punnittavana. Tarkoitus olisi ainakin saada molemmat sodat yhteisen sankarihahmon kanssa käytyä "kurvatappeluina" taivaalla.
-
Onpahan vaan. "Ylivoimaa vastaan"
Paavo Hotti piirsi sen Korkkariin jo 60-luvun lopussa ja se julkaistiin uusiksi vuonna 1999 ennen omaa uutta tuotantoa.
Aina oppii uutta.
Hyvä näin. Lukkarinen on toivoakseni yksi varteenotettavista tekijänimistä uuden version kohdalla.
Molemmista sodista? Tyhmä kysymyskin, mutta eikös varsinaisia sotia ollut 1918, talvisota , jatkosota ja lapin sota? Lasketaanko Aunuksen sotaretki? Mistä tahansa saisi tehtyä sarjakuvan.
-
Molemmista sodista?
Talvi- ja jatkosodasta - jos kurvatappeluista pidetään kiinni.
Optiot etsiä ilmasodan aihioita muistakin kahinoista ovat iloisesti auki - siis viitteiksi noiden kahden oheen, takaumiksi, jatko-osiksi tms. Ehkä myöhemmin jopa omiksi seikkailuikseen.
-
Mielenkiintoinen piirre tässä keskustelussa on se kuinka auteur-pohjaisena kotimaista sarjakuvaa pidetään.
Hannu Lukkarinen on tehnyt, minusta ainakin, hyvää työtä ottaen lähdemateriaalin huomioon.
Lukkarinenhan on ennenkaikkea sarjakuvakuvittaja. Miksi niin harva muu ottaa sovellettavaksi suomalaista kirjallisuutta?
valinnan varaa olisi Mika Waltarista Ilkka Remekseen ja Leena Lehtolaiseen.
(kyllä. tiedän. Limingan linjan 7 veljestä. Onnittelut, luen kun löydän)
-
Mielenkiintoinen piirre tässä keskustelussa on se kuinka auteur-pohjaisena kotimaista sarjakuvaa pidetään.
Hannu Lukkarinen on tehnyt, minusta ainakin, hyvää työtä ottaen lähdemateriaalin huomioon.
Lukkarinenhan on ennenkaikkea sarjakuvakuvittaja. Miksi niin harva muu ottaa sovellettavaksi suomalaista kirjallisuutta?
valinnan varaa olisi Mika Waltarista Ilkka Remekseen ja Leena Lehtolaiseen.
(kyllä. tiedän. Limingan linjan 7 veljestä. Onnittelut, luen kun löydän)
Ei minusta kyse ole auteur-pohjaisuudesta, vaan siitä, kuinka vaikeaa kirjan sovittaminen sarjakuvaksi (tai näytelmäksi tai elokuvaksi, tai sarjakuvan sovittaminen elokuvaksi) jne. lajista toiseen hyppiminen on. Romaani ei sellaisenaan kelpaa sarjakuvan käsikirjoitukseksi vaan se pitää (paremman sanan puutteessa) dramatisoida, mikä sarjakuvassa tarkoittaa purkamista kuvakerronnaksi. Se ei ole sama asia kuin kuvittaminen. Kuvittaminen on se, mitä Lukkarinen on tehnyt; hän ei ole niinkään dramatisoinut. Lähdemateriaalissa ei ole mitään vikaa, se on itse asiassa paljon visuaalisempaa kuin lopputulos antaisi ymmärtää, siinä on paljon tapahtumia, jotka olisi helppo näyttää kuvina ja viedä tarinaa näin eteenpäin kuvilla, mikä vähentäisi raskaslukuisuutta huomattavasti. Timo tähän jo viittasikin.
Kaunokirjallinen teksti ei ole sarjakuvakäsikirjoitus. Sarjakuvakäsikirjoitus on sellainen mitä Pauli Kallio teki Laikku nro 4:ään eri tekijöille. Sarjakuvaversio kaunokirjallisesta tekstistä on sellainen, mitä eri tekijät tekivät Laikku nro 3:een, kuten Tomu jo huomautti. Tässä tapauksessa piirtäjät (tietääkseni) tekivät dramatisoinnin/kuvakäsikirjoittamisen.
-
Nämä molemmat ovat sellaisia etteivät taivu elokuviksi, tai toteutus tulisi liian kalliiksi Suomen oloissa.
Heh. Ehkäpä Paasilinnan hoviohjaaja Ere Kokkonen innostuu joskus vanhoilla päivillään tekemään näistä Noin 7 veljestä -tyylisen historiallisen puskafarssin, josta voidaan muokata myöhemmin 52-osainen tv-sarja kakkoselle. Mää kattosin (jotain muuta).
-
Molemmista sodista? Tyhmä kysymyskin, mutta eikös varsinaisia sotia ollut 1918, talvisota , jatkosota ja lapin sota? Lasketaanko Aunuksen sotaretki? Mistä tahansa saisi tehtyä sarjakuvan.
1918 sodassa punaisilla ja valkoisilla oli vain tiedustelukoneita, Lapin sodassa suomalaiskoneet pudottivat yhden Stukan. Ei ihan niin seksikkäitä, ei toki mahdottomiakaan aiheita.
-
No juu, sodat sikseen.
Itte pidin paljon Ronkoteuksesta, kun oli niin jännä tarina. Mutta totisesti, ei niin moneen ruutuun tarvisi pistää tekstiselitystä tarinan kuljettamiseksi. Corto Maltesekin seikkailee niin sujuvasti, ettei Prattin ole tarvinnut erikseen kirjoittaa että "nyt Korto paistaa makkaran" ja "nynne kiinanmiehet hyökkää". (huono esimerkki juu)
Toisessa päässä on sitten melkein sanattoma sarjat, joissa joku ukko voi kulkia metässä monen sivun verran ilman että mitään tapahtuu. Semmosia on aika monissa, jostain syystä etenkin suomalaisissa sarjakuvissa, taiteellista entiijä, mutta tympeää lukia.
Toivon, että tekstilaatikot eivät ole Paasilinnan tai kustantajan vaatimia - tyhmää olisi se. Yritetäänkö siinä sitten saada "normaalit" kirjanlukijat sarjakuva käännynnäisiksi. Epäilen epäonnistumista yrityksessä. Jos joku on diggaillu kirjaa niin ei se sitä kuvien kanssa uudestaan halua melkeinlukia (poikkeus VinskiKoodi).
Vielä jaksaisin narista julkaisun muodosta. Kun semmoisten kovakantisten järkäleiden tekeminen on kallista, maksoko se kolmekymppiä uutena. Ihan järjetöntä. Oisko normipahvikansilla ollu ihan yhtä lukukelpoinen ja puolet halvempi. Juu, mutta halusivat tehä tuommoisen "kultturellin" mötikän, että näyttää hyvältä hyllyssä. Sisäsivujahan siinä kattellaan eikä sitä selkämystä. Inhottaa. En ostanu, kun lainastosta sai ilmaiseksi.
Ja sitten se viivan jälki on tosiaan pikselöitynyttä. Pitäisi sillä koneella viivapiirrosta rustatessa olla tarkkuus jossain 1200 dpi niin olisi nätimpää. Tai sitten tehdä albumi pienemmässä koossa. Lukkarisella on kuitenkin niin hienon lennokas jälki, että yhdelle sivulle mahtuu vain muutama ruutu. Helposti saisi selvää akuankka-koossakin.
*huh* Paatos
Lukeekohan Paasilinna tai Lukkarinen tätä foorumia?
Jättäkää ne tekstilaatikot vähemmälle, ja julkaisijalle sen verran, että pienemmässä koossa on parempi, niin on kynän (piirtolevyn?) jälki nätimpää ja edullisempi tehä.
Muuten tykkäsin siitä Kamaripalvelijastakin, mutta no, piti päästä whinettään.
-
Kirjat maksavat uusina 20 - 30 euroa, olipa sisältö sitten mitä huttua eli Danbraunia vaan. Pitäs se vähitellen oppia että sarjakuvatkin voivat olla kovakantisia ja maksaa yli kympin.
-
Pitäs se vähitellen oppia että sarjakuvatkin voivat olla kovakantisia ja maksaa yli kympin.
Totta. Kirjoissa on edes vaikea löytää mitään alle parin kympin.
...tu mä jaksa teidän kommentteja lukia.
Halusin vain kertoa, että pidin tuosta "karvaasesta kamaripalvojasta".
Kuvat hienoja, harmaasävyt huonoja ja koko homman olisi
voinut painaa puolta pienempään kokoon.
Kannen kuva epämuodostuneine karhuineen on yleiseen
kuvamaailmaan nähden täysin ala-arvoinen. Mikä hitto siinä on
ettei sarjakuvapiirtäjät jaksa tehdä kunnon kuvia kirjojensa
kanteen?
-
Pitäisi sillä koneella viivapiirrosta rustatessa olla tarkkuus jossain 1200 dpi niin olisi nätimpää.
Kuinkahan paljon muistia se kysyis?
Mun silmillä (paskavehkeet kyllä) ei 600 resoluutiosta erota rosoa mutta gigan muistilla on vaikiaa vääntämistä cmyk-sarjakuvasivussa silläkin.
-
Ja sitten se viivan jälki on tosiaan pikselöitynyttä. Pitäisi sillä koneella viivapiirrosta rustatessa olla tarkkuus jossain 1200 dpi niin olisi nätimpää.
Kuinkahan paljon muistia se kysyis?
Mun silmillä (paskavehkeet kyllä) ei 600 resoluutiosta erota rosoa mutta gigan muistilla on vaikiaa vääntämistä cmyk-sarjakuvasivussa silläkin.
Siis jos mitään noista mittasuhteista muistan niin tuuma on 2,54 senttiä, right? Silloin 600dpi=600 pistettä tuumalla=n.23.6 pikseliä millillä ja 558 pikseliä jokaisella neliömillillä. Eli tuskin kannattaa huolestua, jos ei tuohon erotteluun pysty. Lukkarisen uusinta en ole lukenut, mutta jos se seuraa Ronkoteuksen jalanjälkiä, resoluutio ei kyllä valitettavasti ole lähelläkään 600:aa. Vaikka kyseessä ei tainnut olla edes, jos tähän päänseulaan on luottamista, CMYK-tuotos. Mulla tuli joskus painossa melkoista kädenvääntöä jo tuosta 600dpi:stä kun kyseessä oli neliväriteos, multa on useimmiten vaadittu neliväritöissä 300 resoluutiota...
-
Meinasin jotta tuo 1200 dpi on passeli mustavalko kuvan skannaamiseen tahi piirustamiseen tietokoneella. 1 bittinen mustavalko kuva ei nuinkaan korkealla resoluutiolla vaadi paljoa muistia.
Jos värejä on tarpeen lisäillä, niin voi tehdä mustavalko kuvasta kopion:
- pudottaa kopion resoluutio 300 dpi,
- väritila mv:stä rgb:hen (ennen painoa cmykiksi)
- viivapiirros layer sekoitustilaan "multiply (en) / kertova (fin)"
- tekee uuden layerin viivakuvan alapuolelle
- värittämään:)
- piilota tai poista viivapiirros layer
- värikuva -> cmyk
- 2 kuvaa: mustavalko viivat ja cmyk värikuva
- asettele kuvat nätisti päällekäin taitto-ohjelmalla
- lähetä kustantajalle, tai isin työpaikan tulostimeen.
Tämmöstä
-
Juha Ruusuvuoren ja Hannu Lukkarisen uuden sarjakuva-albumisarjan Nicholas Grisefothin seikkailut 1. osa Luukauppias ilmestyy 8. syyskuuta.
WSOY tiedote:
Kauppa se on joka kannattaa - ainakin pyhäinjäännöskauppa.
Eletään vuotta 1299 keskiajan Suomessa. Saksalaiset kauppiaat ja munkkiveljeskunnat ovat pureutuneet kiinni turkiksista rikkaan Suomen lounaiskulmaan. Hiittisten saaristossa toimii rantarosvo ja turkiskauppias Nicholas Grisefoth, joka imaistaan mukaan suurkauppiaiden ja kirkon juoniin.
Nicholasin erikoisalaa on pyhäinjäännösten kauppa. Miten nuori kauppias suhtautuu, kun häntä pyydetään ryöstämään Suomen ainoan pyhimyksen, Lallin surmaaman Pyhän Henrikin, jäännökset Turun tuomiokirkosta?
Kirkon pyhä vuosi 1300 lähestyy ja Nicholas matkaa Turkuun, jossa dominikaanit, fransiskaanit, saksat ja Suomen papisto juonittelevat. Uskollisen leikari-aseenkantajansa Detmarin kanssa Grisefoth joutuu mukaan peliin, joka näyttää liian isolta pienelle rantakauppiaalle. Luukauppias perustuu Juha Ruusuvuoren historialliseen romaaniin Ryöstetty pyhimys (1995).
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5954.0;id=3408)
-
kiitos VesaK.
päivän tähän asti paras uutinen.
Ruusuvuori Lukkarinen yhdistelmän uskon toimivan huomattavasti Paasilinnaa paremmin.
-
Joo. Sen verran kuin tuosta selvää saa, oikein lupaavalta vaikuttaa.
-
Nnnnoniin! Ihan toisen näköistä kuin Paasilinnat!
Taitaa olla pakko-ostos!!
-
No niin!
Nyt se on syöksynyt verenmaku suussaan kauppoihin.
En siis vain minä vaan Lukkarinen-Ruusuvuoren Luukauppias.
En ole syvällisesti ehtinyt lukea, mutta voi voi veikkoset.
Albumi koko on yhtä outo kuin muotokin, mutta se jälki....
Jos joku nyt vielä jaksaa jauhaa sarjakuvakerronnan puutteesta, niin vade retro Satanas. Cave Curtvilum!
-
No niin, albbari on todellakin ulkona.
Ruusuvuori "paljasti", että paljon on luvassa Nicholas Grisefotsille. Hänestä tulee Kaniikki Lupuksen isä, vaikka ei vielä sitä itse tiedäkään.
Lukkarinen kertoi ihastuneensa keskiaikaan, "kun ei ole pakko piirtää yhtään ainutta suoraa viivaa". Eikä liioin autoja. "Joku viisas on sanonutkin, että nykyajan autot ovat kaikki samanlaisia partakoneita."
"Tuntuu vähän kuin olisin syntynyt väärälle vuosisadalle. Onneksi piirtäessäni pääsen juuri siihen aikaan minne kaipaan. Pitäkää te muut tämä nykyaika hyvänänne."
-
Päivän Salon seudun sanomat kertoo kuinka Ruusuvuoren tarina on ansioitunut ja mielenkiintoinen, mutta lukkarisen kuvitus upottaa keskinkertaisuuden suohon.
Arvioija jää kaipaamaan Paasilinna sovitusten harmaasävyjä.
Ikinä ei näemmä voi tyydyttää kaikkia.
Toivon ettei seuraava Grisefoth ole toteutttu vain harmaasävyin.
edit. moniko luki Sarjainfosta vaihdokkaat? Lukkarinen ja Jope... se oli ainakin..erilaista.
-
Luukerääjän taru jatkuu. Nicholas Grisefothin seikkailu Kauppamiehen kuolema on julkaistu.
Yhtä omituisessa koossa kuin ensimmäinenkin.
Ja kyllä saanut jo siviilissäkin kuulla että pirrosjälki on rumaa ja karua. Ei sovi kaikille.
Eikä vieläkään harmaasävýjä.
-
Eikä ole juuri yhtäkään sarjakuvitettua klassikkoa jossa ei kerronta rahisisi pohjana olevan tekstin vuolauden takia - pätee myös Austeriin.
Tulee mieleen Takehiko Inouen Eiji Yoshikawan Miyamoto Musashiin perustuva Vagabond, joka on käsittääkseni uskollinen alkuteokselle mutta ei sisällä juuri yhtään selityslaatikoita vaan puhe- ja ajatuskuplia lukuunottamatta kaikki on kerrottu kuvin. Tästä on tosin seurauksena se, että sarjakuvan pituudeksi tulee ainakin yli 24 kirjaa.
En kyllä käsitä miksi kirjallisuudesta perustuviin sovituksiin pitäisi otta kertovaa tekstiä mukaan. Eihän monissa arvostetuissa kirjojen elokuvasovituksissakaan ole kirjan tekstiä mukana kuin dialogissa.
-
"Kauppamiehen kosto" oli mielestäni loistava albumi. Ainakin minua piirrostyyli miellyttää suuresti. Aihepiiriltään 1300-luvun Suomi ei ole ainakaan liikaa käytetty fiktiivisessä kerronnassa! Jos jotain puutetta haluaa hakemalla hakea (niinkuin tietysti halutaan!), niin mielestäni tämä nuorempi (pää)naishahmo oli jotenkin kummallisen näköinen. Mielestäni hänen kasvonpiirteensä vaihtelivat liikaa eri kuvien välillä ja naisellisuus ei välittynyt tarpeeksi.
Lisäksi "Luukauppiaasta" vielä sellainen kommentti käsikirjoittajalle: Kun Detmar mainostaa osaavansa ampua taljajousella, niin olisi samalla myös voinut lisätä, että käyttäisi mieluummin kuitenkin Suomi-konepistoolia...
Olenko muuten ainoa, jolle piirrostyylistä tulee jotenkin mieleen Dino Battaglia (varsinkin mustavalkoiset työt)?
-
Rauhalan Anssi joka sen tuntee kertoi että Lukkarinen on käynyt perinteisen graafisen koulun Tsekeissä (eikö se noin mennyt) joten sen vaikutteet on kyllä manner-Euroopasta mutta varmaan vähän varhaisemmalta ajalta
-
Budapestissa kävi Lukkarinen oppia jne. muutakin hankkimassa. Kuunnelkaa joskus tarkkaan jos Hannu osuu samaan tahi viereiseen pöytään sarjisfesteillä tms.. Mainio mies.
Vaan eiköhän Unkarissakin aika samankaltainen tyyli- ja koulukuntaperinne ole kuin Tsekkilöissä.
-
Ihan samoista lähtökohdista ne ponnistaa, siksi muistin tuon kaupungin väärin. Jos katsoo vaikka unkarilaista ja tsekkiläistä julistetaidetta niin pitää olla todellinen asiantuntija että erottaa ne vivahde-erot mitä noissa on
-
Sattuipa niin somasti, että törmäsin Lukkariseen kirjakaupan ovella, ja sanoi tuo kuulleensa uuden alpparin tulleen kirjapainosta. Hyllyyn ei teos vielä kuitenkaan ollut torstaina ehtinyt, mutta tämä näin vinkkinä, jotta potentiaaliset ostajat saavat pitää silmänsä auki.
Juoruttiin siinä hetken verran, ja paljasti tämä sankari taas koukuttuneensa uuteen harrastukseen: miekkailuun. Edellinen ajanvietehän miehellä oli tuo pistooliammunta. Että tuommoisilla taustoilla pitäisi taas olla tulosillaan näkösälle jonkunkinnäköistä merirosvosarjakuvaa.
-
Meinasiko Hannu Moogin käsikirjoittamaa Suomen Battler Brittonia vai jotain muuta alpparia?
-
Meinasiko Hannu Moogin käsikirjoittamaa Suomen Battler Brittonia vai jotain muuta alpparia?
Hyvä kysymys. Jota en tullut kysyneeksi, kun koko ajan kuvittelin puhuttavan "Nicholas Grisefoth" kolmosesta. No, sittenhän sen näkee, kun katsoo uutuushyllyn lähiaikoina.
-
... kuvittelin puhuttavan "Nicholas Grisefoth" kolmosesta.
Työmailiani kävin tsekkaamassa ja siellä oli Hannulta henkilökohtainen mainos tästä:
-
"Merirosvo" on nyt tullut myyntiin ja piti tietysti hankkia. Käsittääkseni tämä on ensimmäinen Grisefoth-tarinoista, joka ei pohjaudu Ruusuvuoren romaaniin, vaan on itsenäinen käsikirjoitus. Varmaan kuitenkin Ruusuvuori on ammentanut inspiraatiota omasta "Itämeren merirosvot" -tietokirjastaan. Aiemmista osista poiketen alussa ei ole varsinaista aikakaudesta ja sen ilmiöistä kertovaa artikkelia, vaan hieman vähemmän tekstiä sisältävä hienosti kuvitettu kolmen sivun osio, joissa aikakauden tapahtumia ja ilmiöitä meillä ja muualla on kuvattu. Mielestäni tämä ratkaisu oli hyvä, koska on enemmän lähellä sarjakuvalle ominaista ilmaisua. Selkämyksen kirjaintyyppiä on muutettu (myös tekstin väri muuttui mustasta valkoiseksi). Selkämyksen taustaväri on edelleen punainen. Varmaankin uusi teksti erottuu paremmin kirjakaupan hyllyssä, mutta omassa hyllyssä se pikkaisen harmittaa.
Teos jatkuu siitä, mihin edellinen osa päättyi. Juonea enempää spoilaamatta tämä on ymmärrettävästi sangen merihenkinen teos. Erityisesti kiinnitin huomiota todella upeasti piirrettyihin keskiaikaisiin laivoihin. Pienoismalleja ja kuvia on varmaan tutkittu tarkkaan. Lukkarisen hieno piirrosjälki on jo aiemmista osista tuttua. Suomalaisille realistisen tyylin piirtäjille usein niin hankalat naishahmotkin on myös nyt piirretty huolellisemmin kuin aiemmissa osissa ja mielestäni paljon paremmin. Esim. Anni ei (onneksi) enää muistuta "Harmaan jumalan hetken" Eeviniä! Taistelukuvauksissa on paljon lähitilanteita, jotka ainakin minulle toi välillä vaikeuksia hahmiottaa kokonaistilannetta. Asusteiden ajanmukaisuuteen on näissä kiinnitetty selkeästi huomiota, mikä on hyvä juttu. Tästä näkökulmasta katsoen sivulla 55 ensiesiintymisensä tekevällä ritarihemmolla on vuonna 1300 selvästi vanhanaikainen kypärä, mutta ymmärrän taiteilijan kypärävalinnan sivun 59 "hupaisan" efektin luomisessa! Uusia mielenkiintoisia hahmoja esitellään, ruåtsalainen valeviikinkikin on hyvä, mutta haluaisin kuulla perimmäisen syyn hänen aikakauteen nähden oudoille (ja terveydelle vaarallisille) uskonnollisille mieltymyksilleen, joita albumissa Nicholas Grisefothkin ihmettelee. Kaiken kaikkiaan aivan loistava teos!
-
Selailin kirjakaupassa tätä albumia.
Näytti hemmetin hyvältä, jotenkin selvästi "sarjakuvamaisempi" teos kuin aikaisemmat. Kuvat (erittäin komeat) veivät tarinaa eteenpäin, eikä teksti.
Panin myös minäkin merkille onnistuneemmat naishahmot.
Menen ostamaan "Merirosvon" heti huomenna. Vai mites on, jos ostaa festivaaleilta, niin onko mahkuja saada omistuspiirrosta taiteilijalta itseltään?
-
Sarjan nimeä on näköjään muuutettu. Alkuperäinen "Nicholas Grisefothin seikkailut" on nyt ytimekkäästi pelkkä "Nicholas Grisefoth". Takakannen numerointi ottaa kuitenkin 2 ekaa osaa huomioon, eli on 3.
-
Oonko muka ainoa joka on lukenut tän uuden albumin? Kommentoikaa nyt ihmeessä tätä hienoa teosta muutkin!
-
Kommentoikaa nyt ihmeessä tätä hienoa teosta muutkin!
Parhaimmillaan todella komeaa, ihan kansainvälistä huippukamaa. Huonoimmillaan hutiloitua ja sekavaa.
En viitsi ruveta analysoimaan enempää, koska vähimmäisvaatimus kelvolliseen lukuelämykseen ei täyty:
PIKSELIÄ SIELLÄ, pikseliä täällä!!! Rogntudju!
Ei oikein istu 2000-luvun pikseli keskiajasta kertovaan sarjakuvaan. Höh!
-
En viitsi ruveta analysoimaan enempää, koska vähimmäisvaatimus kelvolliseen lukuelämykseen ei täyty:
PIKSELIÄ SIELLÄ, pikseliä täällä!!! Rogntudju!
Voisitko mainita yksittäisen ruudun, joka ärsytti eniten?
-
Varsinaisen tarinan ensimmäinen, se koko sivun ruutu.
Sen jälkeen lukeminen oli sitä, että vahtasi, näkyykö viivoissa sahalaitaa vai ei.
esim. sivulla 39, ruudut 4,5 ja 7. Sivu 26, ruutu 3, nämä vain esimerkkeinä.
Näen heti punaista, kun näen pikseleitä!
-
Varsinaisen tarinan ensimmäinen, se koko sivun ruutu.
Sen jälkeen lukeminen oli sitä, että vahtasi, näkyykö viivoissa sahalaitaa vai ei.
esim. sivulla 39, ruudut 4,5 ja 7. Sivu 26, ruutu 3, nämä vain esimerkkeinä.
Näen heti punaista, kun näen pikseleitä!
Joo, ihmettelen itsekin miksi Lukkarinen ei välitä siitä, että pikselit näkyvät. Hän tekee nykyään kaikki hommansa koneella joten luulisi, että olisi jo päässyt tuollaisen ohi. Erinomainen piirtäjä, joten harmittaa, että painolaatu on huonoa. Koneissa on nykyään kuitenkin potkua tehdä niin isoja fileitä, että pikselit katoavat painaessa. Itsekin havaitsin, että koneella pystyy tosiaan tussaamaan aika mainiosti. Oikeastaan itsekin havaitsin pitäväni koneella tussaamisesta enemmän kuin perinteisillä välineillä mutta pitää silti huolehtia, että resoluutio on riittävän iso.
-
Joo, ihmettelen itsekin miksi Lukkarinen ei välitä siitä, että pikselit näkyvät... ... Koneissa on nykyään kuitenkin potkua tehdä niin isoja fileitä, että pikselit katoavat painaessa.
Nykyajan koneissa. Esimerkiksi minun käytössäni olevat koneet ovat järjestään vuosituhannen vaihteesta, ja isolla resolla piirrettyä pensselityökalun viivaa saa wacom-kynänheilautuksen jälkeen odottaa puoli minuuttia.
En tiedä mitään Lukkarisen käyttämistä koneista, mutta voi olla kyllä niinkin, että kun tietää, ettei näistä minkäänlaisille palkoille pääse, miksi nähdä turhaa vaivaa? Siksikö, että se on turhaa ja tekee ihmisen jollain tapaa jalommaksi?
Hannu on ihailtavan rento otteissaan. Osaisinpa piirtää yhtä hyvin kuin hän.
-
En tiedä mitään Lukkarisen käyttämistä koneista, mutta voi olla kyllä niinkin, että kun tietää, ettei näistä minkäänlaisille palkoille pääse, miksi nähdä turhaa vaivaa? Siksikö, että se on turhaa ja tekee ihmisen jollain tapaa jalommaksi?
No kyllä minusta laadusta kiinnostuminen on aika kohtuullisen olennainen osa kuvittajan ja sarjakuvapiirtäjän työtä. Kuka sitä työtä arvostaisi jos ei viime kädessä tekijä itse?
Hannu on ihailtavan rento otteissaan. Osaisinpa piirtää yhtä hyvin kuin hän.
Sama toive on minullakin.
-
Varsinaisen tarinan ensimmäinen, se koko sivun ruutu.
Sen jälkeen lukeminen oli sitä, että vahtasi, näkyykö viivoissa sahalaitaa vai ei.
esim. sivulla 39, ruudut 4,5 ja 7. Sivu 26, ruutu 3, nämä vain esimerkkeinä.
Näen heti punaista, kun näen pikseleitä!
Ymmärrän tuskasi tietyllä tasolla, mutta itseäni ei noissa tuo pikselöityminen haitannut. Ainoa kohta, missä itse kiinnitin tuohon huomiota oli sivun 6 Jurmo-Turku-Ulvila -kartta. Itse asiassa sivun 39 ruutu 7 on mielestäni erittäin hyvä! ;)
Nykyajan koneissa. Esimerkiksi minun käytössäni olevat koneet ovat järjestään vuosituhannen vaihteesta, ja isolla resolla piirrettyä pensselityökalun viivaa saa wacom-kynänheilautuksen jälkeen odottaa puoli minuuttia.
Tuo on tuttu ilmiö. Sain juuri uuden koneen, mutta sitä ennen jo pelkän sähköpostiohjelman avaaminen kesti tuon puoli minuuttia. Ongelma on siinä, että koneeseen tulee ajan kanssa kaikenlaista kuormittavaa töhkää. Aina voi yrittää poistaa ylimääräisiä ohjelmia yms. Voi myös yrittää ajaa defragmenterilla (vakio-ohjelma) tiedostot optimaalisempaan järjestykseen. Jos ei ole itse IT-guru, niin voi aina nöyrtyä pyytämään jotain valistuneempaa ystävää tekemään laskeneelle suorituskyvylle jotain (itse olen toiminut näin välillä). Olleellista on kuitenkin se, että mikä koneen käyttötarkoitus on. Jos kyseessä on erityistä työkäyttöä varten käytössä oleva laite, voi koneelta poistaa kaiken turhan ja todella käyttää sitä vain olelliseen tarkoitukseensa. Pointtini on se, että vanhastakin koneesta voi puristaa paljonkin enemmän irti, mutta se edellyttää käytännössä valintoja ja jonkun toissijaisemman uhraamista.
-
Luukauppias oli harmaasävyissä, joten sen viivoja vaivaa paikoin näkyvä rasteroituminen. Uusin Merirosvo-albumi on selvästi taas 1bit m/v ja kyllä nuo pikselit tosiaan ikävä kyllä näkyy turhan selvästi paikoitellen. Sääli, sarjahan on mitä upeinta työtä muuten. Voih...
Timo
-
Mää kuin vihdoin jouluna hyllyssä pitkään väijyneen Karvaisen kamaripalvelijan. Tykkäsin tarinasta ja tykkäsin kuvituksesta.
Paitsi. Joko minä en tajua mistään mitään tai sitten osa kuvista oli ihan kammottavan sahareunaisia. Jopa niin paljon että ikäänkuin olisi tarkoituksella tehty. Ehkä se oli taiteellinen valinta. Kamalan näköistä joka tapauksessa.
Odottelen jännityksellä Battler Brittonia, siitä näkemäni ennakkokuvat ovat olleet upeita.
-
Eikä Itämeren merirosvoja ole kai käsitelty muissakaan maissa fiktiossa. Vai onko?
Rosvo-Roopea lukuunottamatta ei tietääkseni. Varsinkin Vitaaliveljien toiminnassa (historiallisesti useita vuosikymmeniä Nicholas Grisefothin ajan jälkeen) olisi uskomattoman hieno viitekehys jollekin kotimaiselle seikkailusarjiksen tekijälle. Ilmeisesti Ahvenanmaan merimuseossa on esillä näiden "Jumalan ystävien ja kaikkien vihollisten" alkuperäinen lippu.
-
Merirosvo (Nicholas Grisefothin seikkailut 3) ei ole vielä päätynyt käsiini, mutta en muista kiinnittäneeni aiemmissa osissa huomiota painojälkeen.
Ronkoteuksen luettuani olen fanittanut Lukkarisen komeaa jälkeä, joka näyttää hyvältä myös Nicholas Grisefothin seikkailuissa. Ja onhan Ruusuvuoren tarina poikkeuksellisen herkullista, ei tällaista suomalaiskansallista materiaalia juuri näekään.
Suomalaisten historia, maailmankuva ja jokapäiväinen elämä on useimmille vieraampi kuin ulkomaanelävien vastaava taustahistoria, kiitos täydeltä laidalta ladatun kulttuurivyörytyksen.
Oivallista kyllä, mielikuvat näistä tarinoista ovat siihen malliin toimivaa sarjakuvaa, että siltäkin osin kaikki on kunnossa.
-
En lukenut koko ketjua joten pahoittelut siitä, Kysyisin kuitenkin sellaista että julkaistiinko Alamaailma sarjasta osia 3 ja 4? Osat 1 ja 2 löytyy hyllystä ja muita ei vain tunnu mistään löytyvän.
-
En lukenut koko ketjua joten pahoittelut siitä, Kysyisin kuitenkin sellaista että julkaistiinko Alamaailma sarjasta osia 3 ja 4? Osat 1 ja 2 löytyy hyllystä ja muita ei vain tunnu mistään löytyvän.
valitettavasti ei. Vachssilta olisi löytynyt materiaalia mutta aina ei saa mitä haluaa. Ei edes mitä ansaitsee.
-
Olen tietysti ihan väärä ihminen sanomaan pikseleistä mitään, mutta minua ne eivät häiritse. Uskottavasti juuri niistä pystytään tulevaisuudessa määrittelemään teoksen valmistumisajankohta tyyliin: "Hurmaavan karheaa pikselilinjaa 2000-luvun villeiltä alkukymmeniltä...".
Pikseleistä puhuminen on vähän sama kuin valittaisi, että jätkä ei käytä näädänkarvasivellintä vaan tussaa perskarvoillaan. (Voit vapaasti arvata, kelle näin kauniisti on sanottu ja minkä sarjan yhteydessä... Ja sivellinjälki oli tietysti sen mukaista, mutta niin pitikin. Näätiä preerialla, pah!)
Käsin piirretyn viivan skannauksessa pitää tietysti olla tarkkana, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Lukkarisella on uskottavasti loistavat vaikuttimet pikselivalintaansa - ehkei Mac sponsoroi Hannuakaan.
Walju-Kallu
-
Nicholas Grisefothin seikkailut 3: Merirosvo (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1198) on arvioitu etusivulla.
---
Kaikki kommentit ja kritiikki on tervetullutta. Arvostelua voi ruotia myös ilman yhteyttä arvosteltavaan teokseen tässä ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8510.0.html).
-
Oh hoh, arvostelun tämä paneeli (http://www.kvaak.fi/images/articles/08032009085958-3.jpg) toi erityisen kovasti mieleen Hugo Prattin vaikkakin laiva on hieman jäykemmin tehty kuin mestarilla.
Aiemmin jäänyt tämä sarja katveeseen mutta pitääpä ainakin vilkaista.
-
En lukenut koko ketjua joten pahoittelut siitä, Kysyisin kuitenkin sellaista että julkaistiinko Alamaailma sarjasta osia 3 ja 4? Osat 1 ja 2 löytyy hyllystä ja muita ei vain tunnu mistään löytyvän.
Ahaa, tämä selittää asian, jota olin pohtinut.
Kommentoinpa nyt tähän Alamaailma sarjakuvaa, se kun on ainoa jota olen Lukkariselta lukenut. Molemmat omistan. Tarinat ovat hyviä ja mielenkiintoisia molemmissa ja piirrosjälki hienoa ja "taiteellistakin". Hienoja mustavalkoisia ruutuja. On harmi että Alamaailma sarjakuva jäi näihin kahteen, sillä Alamaailma on erittäin kiinnostava miljöö ja selvästikin monien tarinoiden lähde. Erityisesti "Pummista" pidin. Oli se toinenkin, jonka nimeä en nyt muista, hyvä kyllä. Mutta jotenkin keskeneräiseksi kuva Alamaailmasta jäi, todellakin harmi ettei kahta viimeistä osaa koskaan julkaistu.
-
arvostelun tämä paneeli toi erityisen kovasti mieleen Hugo Prattin vaikkakin laiva on hieman jäykemmin tehty kuin mestarilla.
Hieman off-topic, mutta eikös noi Cortojen laivat, autot yms. piirtänytkin etupäässä Mestarin studion väki, eikä niinkään Mestari itse?
Jiksin arvostelu oli ansiokas, ei juurikaan lisättävää. 2. albumin jälkeen itsekin odotin, että sankari painelee Hämeen pakanamaille ja jatkaa seikkailuja siellä Turisaksen musiikin tahdissa. Muinaissuomalaisista pakanoista tiedetään niin vähän, että kaikki tarinat heistä, fiktiivisetkin on syytä ottaa innolla vastaan. Ruusuvuori toki haluaa korostaa keskiaikaisen Suomen kansainvälisyyttä. Tuo mongolikuvio on sikäli mielenkiintoinen, että eräs mongolien ratsuarmeija muistaakseni jopa karautti Suomenlahden rannikkoa pitkin jään puolella eräällä hävitys-/tutkimusretkellään.
-
Hieman off-topic, mutta eikös noi Cortojen laivat, autot yms. piirtänytkin etupäässä Mestarin studion väki, eikä niinkään Mestari itse?
???
-
Keijo-hyvä viitataan todellakin siihen suomalaisittain käsittämättömään ilmiöön että piirtäjillä on studio, joka poikii sitten uusia taiteilijoita mutta oppimestarin töihin tehdään herge-tyyliin taustoja, koneita yms.
Lukkarisen vimmaiseen tyyliin tuo olisi kyllä haaste.
-
Niin, oliko se juuri tämä mies, Raffaele Vianello, joka pultin- ja mutterintarkasti piirsi Corton seikkailuihin autot, ratikat, sukellusveneet...
http://ilcantiere.altervista.org/fumetto/autori.htm
-
Kitinää mm. liian pitkistä miekoista:
http://www.lumonetti.fi/portaali/viihde/sarjakuvat/artikkelit/koniinsa_sietaisi_julma_kauppasaksa.html
-
Akateemisessa oli uusin Grisefoth.
Keskiaikaa kuvattuna pikseleillä.
Taitavan tekijän lahjat menevät ihan hukkaan.
Hohhoijaa...
-
Akateemisessa oli uusin Grisefoth.
Keskiaikaa kuvattuna pikseleillä.
Ootko ajatellut lukea tuota pikkaisen kauempaa, jos se vaikka auttaisi? :)
Itse tykkäsin kyllä tästäkin tosi paljon. Sarjakuvana ehkä dynaamisin tähän saakka.
Hyvä, että nyt palattiin taas 72 sivun formaattiin. Minusta ainakin vaikutti siltä, että dialogi oli nyt enemmän nykykielen tapaista. Se on pelkästään hyvä asia. Juonikin on entistä enemmän seikkailumaista, mikä sekin on hyvä juttu!
[spoiler]Ratkaisun yliluonnollisesta aspektista en oikein tykännyt, liiaksi Thorgalia minun makuuni. Lisäksi Ruusuvuori ottaa aika tavalla taiteellisia vapauksia kun on laittanut Gotlantiin pakanakylän vuonna 1300. Se toki suotakoon hänelle, on varmasti tietoinen valinta, eikä mikään moka. Noita kivisiä laivoja siellä kyllä on paljonkin, ne on pronssikautisia hautoja.[/spoiler]
Kannesta en oikein tykännyt. Hahmo on mielestäni liian luonnosmainen.
-
Taitavan tekijän lahjat menevät ihan hukkaan.
Hohhoijaa...
Hohhoijaa vaan.
Ihan hukassa taitaa olla vain oma suhteellisuudentajusi.
-
Mikäli tämän kyseessä olevan uutukaisen tilanne on sama kuin edeltäjässä, eli kolmannessa osassa (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1198), puolustettakoon julkaisua sen verran, että Lukkarisen jälki tuskin kalpenee nytkään. Lukkarisen kuvituksen mustanpuhuva jylhyys perustuu impressionistiseen kokonaisvaikutelmaan, ei yksityiskohtiin. Tästä syystä pienet sahalaidatkaan eivät sen tehoa vähennä.
Lisäksi havahduin muistini mukaan vain yhdellä, mahdollisesti kahdella, sivulla sahalaitoihin, mutta muutoin se ei häiriöksi asti paljain silmin vaivannut.
Sen sijaan on kyllä hyvä ruoskia kustantajia painoteknisestä laadusta ja esimerkiksi viime vuonna suttuinen Muumi-julkaisu sai täyslaidallisen kritiikkiä aivan syystä.
Käytännössä suosittelen kaikille Grisefothin seikkailuihin tutustumista jo pelkästään Lukkarisen kuvituksen vuoksi. Yleisemmällä tasolla kehoitan harrastajia jatkossakin painostamaan kustantajia perehtymään pikselöitymisen syihin, jotta voivat karsia sellaiset ongelmat vihdoin julkaisuistaan.
-
Lukkarisen sarjakuvat ovat jääneet minulta oikeastaan kokonaan väliin (näiden kommenttien perusteella olen jäänyt jostakin paitsi, huomaan sen), mutta joskus minusta tuntuu että minun pitäisi hankkia aika silmälääkärille kun en yhdessäkään hyppysiini päätyneessä sarjakuvassa ei pikselöityminen, sahalaita tai muu sellainen ole ollut lukukokemusta häiritsevä tekijä. Sarjainfon ja Kvaakin perusteella kuulun vähemmistöön.
-
Lukkarisen sarjakuvat ovat jääneet minulta oikeastaan kokonaan väliin (näiden kommenttien perusteella olen jäänyt jostakin paitsi, huomaan sen), mutta joskus minusta tuntuu että minun pitäisi hankkia aika silmälääkärille kun en yhdessäkään hyppysiini päätyneessä sarjakuvassa ei pikselöityminen, sahalaita tai muu sellainen ole ollut lukukokemusta häiritsevä tekijä. Sarjainfon ja Kvaakin perusteella kuulun vähemmistöön.
Ei, kyllä sinä kuulut suureen enemmistöön. Mutta vähemmistö on perinteisesti äänekäs.
Itsekään en läheskään aina huomaa moitituissa albumeissa mitään vikaa, mutta näissä Lukkarisen alpuissa pikseleitä ei kyllä voi olla huomaamatta. Epäilin jopa että se voisi olla jossain kohtaa tahallista... Mene ja tiedä.
-
Sen sijaan on kyllä hyvä ruoskia kustantajia painoteknisestä laadusta ja esimerkiksi viime vuonna suttuinen Muumi-julkaisu sai täyslaidallisen kritiikkiä aivan syystä.
Totta. Vajavaisessa painojäljessä ei ole puolustelemista ja ruoskittakoon syypäät ansionsa mukaan.
Enkä vastusta asian esiin nostamista. Minulla on toimittajana jopa omat kaunani koko digitekniikan "hienoutta" vastaan.
Kommenttini suhteellisuudentajusta tähdentää lähinnä sitä, että mielestäni pikselöityminen tai sen puute ei ole IHAN niin ensisijainen tai teatraalinen lähtökohta lukea ja arvioida sarjakuvia saati niiden tekijöitä, että sille täytyisi omistaa lukuisia ja usein teemassaan ainoita itse sarjakuvaa käsitteleviä ketjuja.
Puolestani kaiken pikseli- ja painolaatukeskustelun voisi laittaa omaan tai omiin säikeiseensä, niin kuin esimerkiksi Barks- ja Willer-keskusteluissa on tapahtunutkin. Eikä se vähennä tai mitätöi mitenkään oikeamielistä tuohtumusta ja taisteluhenkeä, pikemminkin päin vastoin.
Silloin kuitenkin avautuisi tilaisuuksia keskustella ko. teoksista muistakin ja hedelmällisemmistä näkökulmista ja muillakin "resoluutioilla" kuin painotekniikka. Jos nimittäin keskusteltavaa on. Barks-kokoelmastahan muuta informaatiota, itse sarjakuvien lukukuvausta, kehuja tai haukkuja, on tullut aivan minimaalisen vähän, mikä on oikeastaan ikävin seuraus kaikista painosählingeistä.
Epäilenpä että Matti (ja minä) emme kuulu mihinkään vähemmistöön siinä, että luemme ja rekisteröimme kokonaisuuksia eri tavalla kuin piirtojäljen teknisen tarkkuuden tasalla. Kuulumme vain eri ryhmään ja katsomme teoksia eri silmällä kuin piirtäjät tai teknisemmät tarkkailijat. Saatan joskus kiinnittää asiaan huomiota, mutta en anna sen ennalta tai jälkeenpäinkään pilata lukunautintoani.
-
Kun on ollut tilaisuus nähdä sama sarjakuva (ei Lukkarisen, vaikka niissä tuntui sama olo) tarkkana ja rosoreunaisena, voin väittää että vaikka rosoon ei kiinnitä tietoisesti huomiota, sen näkee, ja se muuttaa vaikutelmaa piirroksesta.
Sileä viiva antaa tunnun luistavasta kynästä, pikseliviiva taas jonkinlaisista minilegoista rakennetusta "lelu"versiosta. Roso jättää kiusaantuneen olon, kuin kulkukauppiaalta ostettu pitsiliina joka osoittautuu muoviseksi.
-
Albumin lopussa keula suunnataan sellaiseen ilmansuuntaan, joka itseäni ei hirveästi kiinnosta (toki olen siellä turistina käynyt, ihan kiva paikka, mutta...)
Itse haluaisin nähdä albumin, joka tapahtuisi ainakin osin vastaperustetussa Viipurin linnassa (Torkkeli Knuutinpoika, 3. ristiretki jne.) Karjalassa oli ilmeisen kaoottinen tilanne tuolloin, Pähkinäsaaren rauhakin solmittiin vasta 23 vuoden päästä. Loistava miljöö vauhdikkaalle seikkailulle siis! Taitaa tosin Ruusuvuoren mielenkiinto olla enemmän suuntautunut tuonne Varsinais-Suomen rannikkoseudulle.
-
Kommenttini suhteellisuudentajusta tähdentää lähinnä sitä, että mielestäni pikselöityminen tai sen puute ei ole IHAN niin ensisijainen tai teatraalinen lähtökohta lukea ja arvioida sarjakuvia saati niiden tekijöitä, että sille täytyisi omistaa lukuisia ja usein teemassaan ainoita itse sarjakuvaa käsitteleviä ketjuja.
On todella harmi, että esim. Blueberry-ketjussa ei ole puhuttu albumin juonesta tai muusta lukemiseen liittyvästä mitään. Hyvää taas oli se, että Like tietää nyt missä oli vika.
Teatraalisuuteni johtuu siitä, että jos vain kohteliaasti huomauttelee ikävästä asiasta, niin eipäs tapahdu juuri mitään. Parasta vaan mätkiä halolla het' suoraan. En enää kirjoita painohommista tänne. Otan yhteyttä Otavaan vai mikä se kustantaja nyt olikaan.
Asko, jos painaisit pari Texiä esim. 300 dpi:llä. Eikö keneltäkään muka tulisi "palautetta"?
-
Parasta vaan mätkiä halolla het' suoraan.
Asko, jos painaisit pari Texiä esim. 300 dpi:llä. Eikö keneltäkään muka tulisi "palautetta"?
Pitää vain harkita mihin se mätkintä het'suoraan kohdistuu.
Tässä ketjussa hätkähdytti halon osuminen ensisijaisesti Hannuun.
Painoteknistä palautetta Texistä tulee ja sopii ilman muuta tullakin.
Tex on ollut eri aikoina todellinen ongelmapesä esimerkiksi arkkitaiton, painomusteen ja liimauksen suhteen. Ja ironista kyllä, myös 600 dpi:n kronikkaskannauksen kanssa, joka toi alkuun näköispainoksissa ärhäkästi esiin kaikki epäpuhtaudetkin - ennen kuin kontrastit saatiin optimoitua.
Toimitus ja kirjapaino ovat tosiaan paljon paremmat kohteet kärkevimmälle huomauttelulle kuin Kvaak ylipäätään saati piirtäjälle tai teokselle omistettu ketju, jossa mielestäni voisi jakaa mielipiteitä itse teoksista eikä niiden painoteknisistä virheominaisuuksista.
Enkä tarkoita, että niistä pitäisi vaieta. Ymmärrän jopa sen, että joidenkin mielestä koko homma menee vähänkin vajavaisesta formaatista piloille. Elokuvien fanituksen parissa on aina esiintynyt vielä hartaampaa tuskailua filmikatselun eri elementtien (värit, ääni, raamit, teatterin penkit) suhteen ja edelleen tv-rakeilun (vhs/beta), digitykkien ja nyt lähes vuosittain uusiutuvien laserlevy-formaattien kanssa. Lähinnä sieltä olen oppinut erottelemaan itse teoksen arvot teknisistä haitoista. Ja pinnallisista eduistakin, kuten elokuvakerronnan kannalta yliarvostetut erikoistehosteet. Pidän elokuvien katselusta ylivoimaisesti eniten suurelta valkokankaalta, mutta olen sietänyt yllättävän hyvin avuttomimpiakin vhs-kopionkopioita, kunhan stoorin pointit ovat tulleet selväksi.
Minusta sarjakuvan lukemisessa sopii myös olla silmää ja tajua ylitse teknisten ongelmien, jotta taiteen luomisen ja mekaanisen valmistuksen tunnistaisi erillisinä asioina. Ja siltikin, jos suurin ja määräävin intohimon aihe sarjakuvissa on piirrosviivan moitteettomuus, olkoon sille oma estoton keskustelunsa.
-
Pitää vain harkita mihin se mätkintä het'suoraan kohdistuu.
Tässä ketjussa hätkähdytti halon osuminen ensisijaisesti Hannuun.
...
Toimitus ja kirjapaino ovat tosiaan paljon paremmat kohteet kärkevimmälle huomauttelulle kuin Kvaak ylipäätään saati piirtäjälle tai teokselle omistettu ketju, jossa mielestäni voisi jakaa mielipiteitä itse teoksista eikä niiden painoteknisistä virheominaisuuksista.
Itse asiassa minusta tässä tapauksessa halkoa voi kyllä heittää kohti piirtäjää. Arvostan Lukkarista piirtäjänä erittäin korkealle ja minua harmittaa, että hänen hieno jälkensä kärsii siitä, että kuvat on piirretty liian pienellä resoluutiolla valittuun formaattiin nähden. En usko tämän olevan painon vika. Luulen Lukkarisen tekevän sarjakuvansa varsin pienellä resoluutiolla nopeuden vuoksi. Sivut toimisivat paremmin pienemmässä koossa. Tämä sattuu sen verran pahasti silmään, että se sitten vie huomion itse teokselta, mikä on aina suuri harmi. Olen itse kyllä lukenut kaikki albumit sujuvasti. Silti asiasta on aiheellista kritisoida, etenkin kun sama toistuu albumista toiseen. Vaikea uskoa, että asia olisi kerta toisensa jälkeen painon vika (niin paljon kuin mielelläni painoja haukunkin).
-
Heitetääs vihje tännekin:
Ei aivan varsinaisesti koskettane Lukkarisen sarjakuvia kuin päältä päin vähäsen, luulenma, mutta kuitenkin:
Tosi tarina: Taisteluni
TV1 Klo: 20.00 Pvm: 29.09.2009
Kuvittaja Hannu Lukkarinen kohtaa kipeät muistonsa vielä kerran, tällä kertaa hyvin aseistautuneena: kynällä ja miekalla. Ohjaus Kirsi Markkanen.
Ohjelma käsittelee nimittäin Lukkarisen harrastusta, keskiaikaista miekkailua, jolla mm. selkäkivut saatiin aisoihin.
TImo
-
Bastardimiekan kanssa heiluminen todellakin on hyväksi selälle ja niskalle!
Grisefoth 4 viihdytti sen verran muikeasti, että en ehtinyt pikseleitä bongailemaan.
http://www.lumonetti.fi/portaali/viihde/sarjakuvat/artikkelit/helsingin_24_sarjakuvafestivaalin_satoa.html
-
Nicholas Grisefothin seikkailut 4: Kivinen laiva (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1381) on arvioitu nyt myös Kvaakissa, vaikka etusivulla arvio näkyykin vasta huomenna.
Sarja on muuttunut ensimmäisistä osistaan melkoisesti, ehkä taikuus sai jo liikaakin tilaa minun makuuni, enneunia kun käytettiin juonen kannalta kuin kännykkäpuhelua konsanaan. Sen sijaan lopun taikakeinot viehättivät ja tukivat sarjan omaa maailmaa.
Toivon mukaan tekijät voivat jatkaa sarjaa, minulle tuli viimeisen osan luettuani sellainen tunne, että Kivinen laiva saattaisi jäädä sen viimeiseksi osaksi.
-
Lukkarisen jälki jotenkin hämmentää mua. Se on toisaalta ekspressiivisen voimakasta, mutta jotenkin se jättää kuitenkin kylmäksi. En ole kaikkia osia lukenut (2 ekaa muistaakseni), mutta ongelmana on aiemmin mun mielestäni esim. ollut se, että hahmoja on ollut melko vaikea erottaa toisistaan. Myös klaffivirheitä on ollut lukuisia, eli suojaviivaa on ylitelty huolettomasti. Nämä yhdessä vaikeuttavat lukukokemusta. Myös typografia on ollut karmeaa. Arvostelun esimerkkikuvissa onomatopoiesia on surkeaa. Ääniefektit ei oikein istu tähän, parempi olisi ilman. Sääli sinänsä, aihepiiri on mahdottoman kiinnostava, mutta toteutus ei oikein tempaa mukaansa.
Ja Lukkarinenhan on erinomainen kuvittaja, mutta sarjakuvantekijänä ei ollenkaan samaa tasoa.
-
Lukkarisen ja Ruusuvuoren Grisefoth ranskaksi täällä (http://www.editionsmosquito.com/serie.php?id=15).
Siis vasta maaliskuussa ilmestyy, mutta tuolla kustantajan sivulla näemme että ainakin kaksi osaa olisi luvassa.
-
Grisefoth sai hyvät arviot uusimmassa dBD-lehdessä (Ranskassa). Neljä tähteä viidestä.
Arvostelija ihmettelee kuinka Ruusuvuori ja Lukkarinen löydetään ranskalaisessa sarjakuvakentässä vasta nyt.
-
Grisefoth sai hyvät arviot uusimmassa dBD-lehdessä. Neljä tähteä viidestä.
Arvostelija ihmettelee kuinka Ruusuvuori ja Lukkarinen löydetään ranskalaisessa sarjakuvakentässä vasta nyt.
Pitäisikö nämä "paketoida" uudelleen suomeksikin. Vaikka sarjakuvaromaaniksi. Kansi on fransmanneilla hieno!
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5954.0;attach=19632)
-
Minkähän kokoinen tuio ranskalaislaitos on? Onko albumikokoinen vaiko pienennetty? Aattelin vaan että Lukkarisen grafiikka voisi toimia paremmin hiukan pienempänä. Mielestäin.
-
Minkähän kokoinen tuio ranskalaislaitos on? Onko albumikokoinen vaiko pienennetty? Aattelin vaan että Lukkarisen grafiikka voisi toimia hiukan pienempänä paremmin. Mielestäin.
Samat aatteet. Sellainen isokokoinen pokkari olisi hyvä formaatti uusintajulkaisulle. Vaikka pari albumia kerralla samassa niteessä. Lukisin mielelläni.
-
Tietääkö kukaan, onko Nicholas Grisefothiin suunnitteilla jatkoa? Oletan että ei: kaksi vuotta sitten ilmestynyt ja jonkinmoisen pettymyksen tarjoillut nelososa kieltämättä tuntui koko seikkailun paketoinnilta, vaikka mitään definitiivistä loppuratkaisua ei saavutettukaan. Mutta kyllä minä vielä lukisin tarinaa pitkäänkin.
-
Tietääkö kukaan, onko Nicholas Grisefothiin suunnitteilla jatkoa?
Onkos se alkuperäisteos Varastettu pyhimys saatu nyt siis loppuun sarjakuvamuodossa? Tietääks' joku.
-
Onkos se alkuperäisteos Varastettu pyhimys saatu nyt siis loppuun sarjakuvamuodossa? Tietääks' joku.
Varastettu pyhimys tuli päätökseen jo toisen Grisefoth-albumin myötä. Kahteen seuraavaan albbuun Ruusuvuori ymmärtääkseni teki ihan uuden käsikirjoituksen, eikä pohjalla enää ollut mitään romaania.
Varastetun pyhimyksen ohella Ruusuvuori on kirjoittanut pari muutakin keskiajan Suomeen sijoittuvaa romaania, mutta niissä ei esiinny Nicholas Grisefothia. Kaniikki Lupuksessa on kyllä samantapainen aihepiiri kuin Pyhimyksessä: kirkollista juonittelua ja salaperäisten kalleuksien etsintää 1300-luvun Suomessa.
Hyvin kirjoitettuja ja mukaansa tempaavia lukuromaaneja, vaikka ei mitään maat ja mannut mullistavia kirjallisia tähtihetkiä.
Edit: Se taitaakin olla Ryöstetty pyhimys.
-
(http://www.editionsmosquito.com/ressources/images/couv-vengeanceMarchand.jpg)
Tämmöinen ilmestyy maaliskuussa 2012. Angoulemessä jo kuitenkin myynnissä?
Kansikuva on kansainvälistä tasoa!
-
Komppaan edellistä. Ei liikaa tavaraa, nayttää italialaiselta sanan parhaassa graafisessa merkityksessä.
-
Täällä jo ehdimme kantta ihastella. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13776.msg353186.html#msg353186)
Näistä saisi hienoja historiallisia seikkailuelokuvia, mutta kyllä minulle nämä sarjakuvatkin oikein hyvin kelpaavat. Yllättävän vähälle huomiolle ovat jääneet. Hyvä kun arvostavat ulkomailla.
-
Täällä jo ehdimme kantta ihastella. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13776.msg353186.html#msg353186)
Tuo ketju on mennyt multa ihan oli. Ylläpito taas leikellyt tietenkin.
-
Tuo ketju on mennyt multa ihan oli. Ylläpito taas leikellyt tietenkin.
Leikellyt mitä?
-
... näitä viestejä jostain tuonne toiseen ketjuun.
-
Onko siis kellään tietoa, että olisiko näitä tulossa lisää? Nyt on ollut jo aika paljon breikkiä edellisestä. Voisi tosiaan olla saumaa jatkolle, kun Ranskassakin jo julkaisevat.
-
Onko siis kellään tietoa, että olisiko näitä tulossa lisää? Nyt on ollut jo aika paljon breikkiä edellisestä. Voisi tosiaan olla saumaa jatkolle, kun Ranskassakin jo julkaisevat.
Tulee viides osa, kovakantinen Susien linna (http://www.bookplus.fi/kirjat/lukkarinen,_hannu/susien_linna-19230622).
Tanskan kuninkaan leipiin päätynyt Nicholas Grisefoth häärää milloin kaapparina, milloin tullien kerääjänä. Tanskan perivihollinen, Zoltzakin lyypekkiläinen klaani, kidnappaa kostomielessä Nicholasin ja Annin pojan ja vie hänet Baltiaan. Kaappaajia jäljittävät Nicholas ja hänen apurinsa löytävät yllätyksekseen klaanin pimeän, salassa pidetyn puolen. Zoltzakin vahva asema Hansa-liitossa pohjaa julmaan terroriin, ja noituuden avulla kidnapatusta pojasta on tarkoitus kasvattaa ase isäänsä vastaan.
Nicholas, Anni ja hänen Baltiaan kotiutuneet suomalaiset hengenheimolaisensa tekevät kaikkensa tuhotakseen myrrysmiesten pesäpaikan. Vaikka Zoltzakin katala juoni epäonnistuu, hänen varjonsa uhkaa perhettä edelleen.
Susien linna on viides osa Juha Ruusuvuoren kirjoittamassa ja Hannu Lukkarisen taidokkaasti kuvittamassa, keskiaikaan sijoittuvassa sarjassa.
-
Viime aikoina olen kaveripiirissä paasannut Nicholas Grisefoth -sarjasta. Yllättävän paljon on potentiaaliseen lukijakuntaan kuuluvia, jotka eivät ole asiasta koskaan kuulleetkaan.
Toivottavasti Ruusuvuori on Susien linnassa taas jaksanut panostaa käsikirjoitukseen. Kivinen laiva oli siinä suhteessa enemmän tai vähemmän pannukakku.
-
Tämähän on hieno uutinen!
Ohessa wikipedian kuvaus myrrysmiehistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Intomies
-
Hönttiä puuttua neljän vuoden takaiseen viestiin, mutta eihän tässä viisaita ole ennenkään tullut puhuttua...
Tästä näkökulmasta katsoen sivulla 55 ensiesiintymisensä tekevällä ritarihemmolla on vuonna 1300 selvästi vanhanaikainen kypärä,
Ainakaan Pohjois-Euroopassa tuommoinen tynnyrimallinen kypärä ei vielä vuonna 1300 ollut mitenkään vanhanaikainen varuste. Se oli tullut näillä leveysasteilla käyttöönkin vasta vähän aikaisemmin, ja säilyi pitkälle 1300-luvun puolelle (vaikkei mikään erityisen onnistunut konstruktio ollutkaan).
Muutenhan Grisefoth-albumeissa on kyllä paljonkin taiteellisia vapauksia/asiavirheitä, mutta turha niihin on puuttua tämän enempää. Fiktiotahan ne ovat eikä mitään tietokirjallisuutta.
-
Ainakaan Pohjois-Euroopassa tuommoinen tynnyrimallinen kypärä ei vielä vuonna 1300 ollut mitenkään vanhanaikainen varuste. Se oli tullut näillä leveysasteilla käyttöönkin vasta vähän aikaisemmin, ja säilyi pitkälle 1300-luvun puolelle (vaikkei mikään erityisen onnistunut konstruktio ollutkaan).
...joka tapauksessa sellaista ei olisi pidetty meritaistelussa, varsinkin jos aikomuksena on loikata toisen laivan kannelle (kun se merikään ei niin kovin tyyni ollut).
-
...joka tapauksessa sellaista ei olisi pidetty meritaistelussa, varsinkin jos aikomuksena on loikata toisen laivan kannelle (kun se merikään ei niin kovin tyyni ollut).
Tässä olet varmasti oikeassa.
-
Positiivisia arvosteluja ranskanmaalta Nicholas Grisefoth, un héros finaud venu de Finlande (http://www.actuabd.com/Nicholas-Grisefoth-un-heros-finaud)
Scénario dense et dessin en noir et blanc hypnotisant !
Timo
-
Minkälaisiinkohan myyntilukuihin Grisefoot on Ranskassa (Belgiassa ja Sveitsissä) yltänyt? Kyllähän Angoulemessa Lukkarisen tiskillä pörräsi väkeä ihan kiitettävästi...
Mosquito kun ei ole kuitenkaan ihan niitä isoimpia kustantajia.
edit:
Onkos tästä Lukkarisen ja Ruusuvuoren Euroopanvalloituksesta ollut juttua Sarjainfossa?
-
Lukkarisesta on ollut juttua pariin otteeseen:
http://sarjakuvaseura.fi/fi/sarjainfo/arkisto/cat_view/21-sarjainfo/237-sarjainfo-91-100/123-sarjainfo-98
http://www.sarjakuvaseura.fi/fi/sarjainfo/arkisto/cat_view/21-sarjainfo/238-sarjainfo-111-120/247-sarjainfo-116
Mutta Grisefotsin seikkailuista maailmalla ei ole ollut kuin uutispalstalla. Päivittää pitäisi Lukkarisen haastattelu.
Aika tiuhaan hän on saanut keskisessä Euroopassa rampata, esim. viime vuoden sisään noin 10 eri tapahtumassa Anggalinna mukaanlukien. Lisää menoa tuli kun Italiassa julkaisivat Lukkarisen Paasilinna-sovitukset.
http://www.amazon.com/s?_encoding=UTF8&field-author=Hannu%20Lukkarinen%20Arto%20Paasilinna&ie=UTF8&search-alias=books&sort=relevancerank
-
Susien linna saapui vihdoin (http://www.sarjakuvakauppa.fi/nicholas-grisefoth-5-susien-linna.html)!
-
Ja nyt Kvaakin arvostelussa:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1988
Mitä, arvostelussa ei mainittu rasteroitumista! :)
Mielestäni oli erinomaisen hyvä albumi - pidin enemmän kuin edellisestä (pidin kyllä siitäkin). Miljöönä Tallinna ja saksalaisen ritarikunnan isännöimä Baltia on tietty ilmeisen hyvä keskiaikaan sijoittuvassa sarjassa. Itse edelleen toivisin, että Viipurissa käytäisiin jossain vaiheessa - Turku ja Viipuri, siinä ne tuon aikakauden Suomen kaupungit taitaa sitten ollakin. Tämä on jo toinen albumi, jossa on selkeän yliluonnollinen elementti mukana. Jotakin se saattaa hiertää, mutta itseäni ei haittaa (silä onhan sitä Thorgalissakin).
-
Susien linna arvosteltu uudessa sarjakuvakritiikkiblogissa (http://niuhojavouho.blogspot.fi/2013/10/niuho-festarikrapulassa.html).
Disclaimer:
Ei saa nyt suuttua spämmistä kun pari ekaa juttua linkataan useampaankin asianmukaiseen Kvaak-säikeeseen. Niuho ja Vouho välittävät Lauri Ahoselle nöyrimmät kiitoksensa blogin nimen keksimisestä festarioluiden ääressä!
-
Divinen blogin kritiikissä oli viittaus Kvaakissa käytävään Lukkaris-keskusteluun (tai sen puuteeseen?). Mielestäni fiksumpaa olisi kuitenkin tulla itse tänne ketjuun käymään sitä keskustelua, jos aihe kiinnostaa.
-
Divinen blogin kritiikissä oli viittaus Kvaakissa käytävään Lukkaris-keskusteluun (tai sen puuteeseen?). Mielestäni fiksumpaa olisi kuitenkin tulla itse tänne ketjuun käymään sitä keskustelua, jos aihe kiinnostaa.
Nyt menee jo metakeskusteluksi, mutta tekstisi implikoi, ettei Niuho olisi käynyt keskustelua tässä ketjussa. Koska hän kuitenkin on, ei kuvattua ongelmaa ole - ja Kvaakissahan on aika normaalia toimintaa kertoa esim. linkkien avulla jos sarjakuvista kirjoitetaan jossain muualla. Pitäytykäämme tässä ketjussa kuitenkin edelleen Lukkarisen sarjakuvissa.
-
Mielestäni fiksumpaa olisi kuitenkin tulla itse tänne ketjuun käymään sitä keskustelua, jos aihe kiinnostaa.
Samaa jäin minä miettimään. Uusin on vielä lukematta enkä noista vanhemmista kauheasti yksityiskohtia muista. Muuta kuin että kehitystä on koko ajan tapahtunut, sekä tuotantoteknisellä että kerronnallisella puolella. Näin kun jälki on kehittynyt pikselivapaaksi, äkkiseltään piirros näyttää hyvältä, mutta sitten kun viivaa katsoo tarkemmin se paljastuu edelleen liian helposti konejäljeksi. Viivojen paksuudet vaihtelevat hieman randomina yms. Toisaalta kone kyllä selvästi auttaa, sillä se tekee valkoisella tussaamisen/maalaamisen yhtä helpoksi kuin mustaamisen. Ja tämä selvästi sopii Lukkariselle. Tuo on hieno setti. Lukijan kannalta valitettavan hitaasti tarina eli kokonaisuus kumuloituu, uskoisin että Griselfothin seikkailut ovat parhaimmillaan juurikin peräkanaa luettuna.
Aika hyvinhän Lukkarinen on Kvaakissa huomioitu, kun katsoo arvosteluiden määrää. Karvaisen kamaripalvelijan yhteydessä on myös arvion perässä keskustelua käyty. (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=633)
Tuossa kun on moitittu miehen kuvakerrontaa, niin muistaako kukaan mitä sarjakuvia Lukkarinen on mahdollisesti kertonut lukeneensa? Miksi hän päätti siirtyä kuvittamisesta sarjakuvaan? Täytynee tutkia asiaa kun kerkiää.
Ranskapainoksissa tekstaus (joka on mielestäni hyvin tärkeä osa sarjakuvan visuaalisuutta) on paremmassa kuosissa kuin yhdessäkään suomialpparissa. Kotimaisista uusin Griselfoth on paras, mutta ei tuo fontti elävyydessä silti vedä vertoja ranskan poikain fontille. (Italiasta ei löytynyt netistä esimerkkiä.) Kuollut tekstaus ja konemainenviiva ei välttämätä ole voittajayhdistelmä.
Italialainen Kamaripalvelija näkyy olevan nyt nettikaupassa 10egua ja Ronkoteus 15.
-
Tuohan kuulostaa oikein hyvältä, että pikselit on taakse jäänyttä elämää. Pitääpä tutkailla tuota albumia hiukan lähempää.
-
Tuo on hieno setti. Lukijan kannalta valitettavan hitaasti tarina eli kokonaisuus kumuloituu, uskoisin että Griselfothin seikkailut ovat parhaimmillaan juurikin peräkanaa luettuna.
Itse tein juuri näin, kun kannoin Susien linnan festareilta kotiini. En tohtinut aloittaa sitä ennen aikaisempien osien kertaamista, ja vaikka tarina toimi standalonena ihan hyvin, oli hyvä että koko saaga oli tuoreessa muistissa.
Ranskapainoksissa tekstaus (joka on mielestäni hyvin tärkeä osa sarjakuvan visuaalisuutta) on paremmassa kuosissa kuin yhdessäkään suomialpparissa. Kotimaisista uusin Griselfoth on paras, mutta ei tuo fontti elävyydessä silti vedä vertoja ranskan poikain fontille. (Italiasta ei löytynyt netistä esimerkkiä.) Kuollut tekstaus ja konemainenviiva ei välttämätä ole voittajayhdistelmä.
Grisefoth, ilman ällää. Samaan fonttijuttuun kiinnitin huomiota juuri nyt kun luin kaikki osat putkeen. Viimeinen on selvästi paras. Ulkomaisia laitoksia en olekaan nähnyt.
-
Tuossa kun on moitittu miehen kuvakerrontaa, niin muistaako kukaan mitä sarjakuvia Lukkarinen on mahdollisesti kertonut lukeneensa? Miksi hän päätti siirtyä kuvittamisesta sarjakuvaan? Täytynee tutkia asiaa.
Sarjainfoista 98 ja 116 löytyy Lukkarisen haastattelut, joissa ainakin tämä puoli selviää. Google: "Sarjainfo Hannu Lukkarinen"
-
Sarjainfoista 98 ja 116 löytyy Lukkarisen haastattelut, joissa ainakin tämä puoli selviää. Google: "Sarjainfo Hannu Lukkarinen"
Niinhän tossa sivu kaks takaperin jo tuli ilmi. En vain ole kerennyt tsekkaamaan. :)
-
Harva jaksaa kelailla kvaakin ketjuja taapäin semminkin jos on tullut pitempi tauko viestien välillä. Siksi minusta oli hyvä muistuttaa mistä löytyy perustietoa Lukkarisesta.
Hän on kohtapuoliin jäämässä eläkkeelle, mutta ei toki aio jättää piirtämistä. Vähentää vain keikkahommia.
-
Aika hyvinhän Lukkarinen on Kvaakissa huomioitu, kun katsoo arvosteluiden määrää.
Grisefoth-sarjastakin kolme tuoreinta on arvosteltu.
Keskustelua sitten syntyy mistä on syntyäkseen.
-
Nyt menee jo metakeskusteluksi, mutta tekstisi implikoi, ettei Niuho olisi käynyt keskustelua tässä ketjussa. Koska hän kuitenkin on, ei kuvattua ongelmaa ole
No ei ainakaan nimimerkillä Divine saati Niuho...
-
Lukkarisen ja Paasilinnan Ronkoteusta näköjään väännetään ranskaksi.
Hyvä, hyvä. Ilmeisesti kustantaja on ollut tyytyväinen myyntiin, kun kerran kaivelee arkistojen kätköistä julkaistavaksi vanhojakin teoksia.
-
Ronkoteus – Il Carpentiere Volante tuli italiaksi 2011, huomaan. Tyylikäs kansi tuossa saapasmaan editiossa.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5954.0;attach=27762)
-
Ranskalaisen painoksen kansi näyttäisi olevan sama kuin suomalaisen originaalin.
Kustantaja on siis Editions Mosquito.
-
Ranskalaisen painoksen kansi näyttäisi olevan sama kuin suomalaisen originaalin.
Kustantaja on siis Editions Mosquito.
Siis sama joka on ne Grisefothitkin julkaissut. Kustantajan Lukkarinen-sivu (http://www.editionsmosquito.com/auteur.php?id=96).
-
Ronkoteus valittu bdZoomin "viikon sarjakuvaksi".
http://bdzoom.com/85323/bd-de-la-semaine/«-ronkoteus-»-par-lukkarinen-et-paasilinna/
-
Ronkoteus valittu bdZoomin "viikon sarjakuvaksi".
http://bdzoom.com/85323/bd-de-la-semaine/«-ronkoteus-»-par-lukkarinen-et-paasilinna/
Nyt kun katselin noita näytesivuja, niin tajusin tämän olevan kuin jatkoa vanhoille Antti Puuhaara -sarjakuville. Niissäkin on sekaisin suomalaista ihmesatua ja eksoottisia seikkailuja kaukomailla.
-
kuuluu kyllä toisaallekin kvaakkiin, mutta:
(https://www.sarjakuvakauppa.fi/media/catalog/product/cache/1/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/r/a/raatteentie.jpg)
joo, formaatti on suunnattu sille väitetylle 98% väestöä eli on kovakantinen jostain käsittämättömästä syystä eikä itselleni Pekka Lehtosaari ole automaaginen laadun tae, vaan ehkä joo, usein ei.
Mutta jo pelkkä selailu sivusivuista meinaa saada haukkomaan henkeä.
(https://68.media.tumblr.com/a62ebbfad0fc87cbeb5c5230c8328d84/tumblr_ouqedsizJd1qj34j2o1_540.jpg)
Hannu Lukkarisen jälki on ohittanut massiivisen graafisen jykevyyden raja-aidat ja kulkee ihan omia latujaan.
Ajoittain rosoinen hyperkontrasti tekee tästä kyllä (julkaisumuodostaan huolimatta) pakollisen hankinnan.
(https://68.media.tumblr.com/cc009fc025a78b383b73a43cd8ab7ccb/tumblr_ouqedsizJd1qj34j2o2_540.jpg)
-
Lehtosaari / Lukkarisen Raatteen tie oli pakko hankinta jo aiheen takia, mutta yllätyinpä iloisesti toteutkksen tasosta ! Tarina oli historialle uskollinen ja tilannekuvakin tuli hyvin esille ( toisin kuin esim Dunkirkissä ). Kuvituksen graafinen taso on täysin maailmanluokkaa, ei tarvita mitään suomisarjan tasoitusta. Mustavalkokuvat öisistä lumisista taisteluista ovat henkeä salpaavia.
Tarina itsessään on tietysti mahtava, ja olisi elokuvaksikin helposti kovempi kuin jälleen uusi Tuntematon -filmatisointi. Pidin siitä, että tarinaan tuotiin myös Stalin mukaan, samoin tiedustelulentäjän tarina oli hyvä lisäys tuttuun tarinaan.
Raatteen tie on Suomen Thermopylain taistelu, ja aiheesta on paljon kirjoja tehty. Nyt saatiin myös todella hieno sarjakuvatoteutuskin. Kuulemma painos meni heti loppuun, en yhtään ihmettele, toivottavasti tämä saataisiin ihan prismoihinkin jakeluun.
Edit : ylläpidolle kiitos siirrosta oikeaan osoitteeseen :)
-
Raatteen tie tuli uniin saakka, kertoo Lukkarinen Ylellä (https://yle.fi/uutiset/3-9817568).
-
Ilta-Sanomat otsikoi 24.10.2017: "Raatteen tie -sarjakuvasta tuli odottamaton menestys." Miten niin odottamaton? No ehkä lähtökohtaisesti niin on saattanut jossain mielessä ollakin. Mutta... Kiinnostava tarina, sekä laadultaan erinomainen ja väkevästi aiheeseen sopiva kuvitus, joten lopputuloksen kuuluukin olla menestys. Mielestäni tässä on toteutettu yhtälöä, jota sarjakuvantekijöiden - ja muidenkin - kannattaisi tarkastella jatkossa lähemmin ja analyyttisesti.
-
Näin maallikkona ymmärtäisin sanan "menestys" niin että tekijät ovat saaneet teoksen tekemiseen käyttämälleen ajalle muhkean rahallisen korvauksen. Jotta näin olisi, niin kai tuota on pitänyt myydä vähintään kymmenen tuhatta kappaletta. Hienoa, jos näin on käynyt.
-
Jaa. Odottamaton menestys oli siis se, että eka painos myytiin loppuun kolmessa päivässä. Muistelisin, että ensimmäinen painos Raatteen tietä oli tuhat kappaletta. Siitä ei kahdelle tekijälle paljon heru, käsittääkseni.
Sinänsä hienoa että sarjakuva on saatu myytyä myös pariin muuhun maahan. Muutama maa vielä lisää, niin ehkä sitten voidaankin puhua menestyksestä ihan aikuisten oikeasti.
-
Jaa. Odottamaton menestys oli siis se, että eka painos myytiin loppuun kolmessa päivässä. Muistelisin, että ensimmäinen painos Raatteen tietä oli tuhat kappaletta. Siitä ei kahdelle tekijälle paljon heru, käsittääkseni.
En nyt yhtään tiedä sarjakuva-albumien tekijäpalkkioista, mutta olettaisin, että siellä on sama systeemi kuin kirjapuolellakin (etenkin Otavan kaltaisella isommalla kustantamolla). Näin tekijät ovat siis todennäköisesti saaneet varsinaisen palkkion, joka ei ole riippuvainen myynnistä. Myydyistä kappaleista tulee sitten tietenkin jonkin pisteen jälkeen provikkaa. Provikan osalta siis olettaisin, että tekijätkin voivat pitää albumia menestyksenä, jos tosiaan eka painos myytiin loppuun, koska sen pohjalta voi olettaa, että tosiaan saavat myös sitä provikkaa myydyistä kappaleistakin.
-
Se on tietysti mahtavaa, jos mikä tahansa sarjakuva ja varsinkin kotimainen on menestys.
Mutta vuosien varrella on tullut luettua lehdistäniin niin paljon tyhjiä ylisanoja että kyynisyys hiipi väkisinkin pintaan.
-
Mutta vuosien varrella on tullut luettua lehdistäniin niin paljon tyhjiä ylisanoja että kyynisyys hiipi väkisinkin pintaan.
Joo, onhan se vähän surullista, että menestykseksi lasketaan 1000 kappaleen painoksen myyminen loppuun. Olisi paljon mukavampaa, jos perässä olisi yksi nolla lisää. Etenkin sarjakuvan kohdalla.
-
On hienoa, että Raatteen tie sai hyvin näkyvyyttä julkisuudessa ja lähinnä pelkästään kehuvia arvioita. Albumin tarpeellisuutta voi perustella vähän samaan tapaan kuin uutta Tuntematonta sotilasta: uudet sukupolvet tutustuvat sen kautta aihepiiriin. Samaan tapaan kuin uusi Tuntematon sotilas myös Raatteen tie jätti minut kylmäksi, ja tarkoitan käsikirjoitusta - Lukkarisen piirrokset ovat kyllä hienoja ja tyyli aihepiiriin sopiva. Kun nuorena tuli kahlattua Kansa taisteli -lehdet ja sotakirjallisuuden eri lajityypit, Raatteen tien käsikirjoituksen kliseisyys häiritsee. Makro- ja mikrotasojen yhdisteleminen toi sarjakuvapuolelta mieleen Williamsin vuonna 1974 julkaiseman Toinen maailmansota -albumin, joka lapsena tuli puhkiluettua. Kansakunnan kamppailua kuvaavat eeppiset kertomukset eivät kuitenkaan enää innosta, vaikka väliin tuotaisiin Kansa taisteli -lehden yksilökertomuksia. Koivistojen ja Paretskoin Punainen kobra oli enemmän minun makuuni, vaikka toki tyylilajikin on toinen.