Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia

Metasarjakuva

<< < (2/6) > >>

Frank N. Furter:
Mutta mikä sitten olisi sopiva (ja yksinkertainen?) tapa luonnehtia metasarjakuvaa? Hahmojen tiedostaminen olevansa sarjakuvassa?
Entä sitten sarjakuva joka sekoittuu "oikeaan" elämään ja henkilöihin (tekijäänsä) kuten Ruskaa pakkasella (en ole lukenut) ilmeisesti? Miksi tätä luonnehtisi? Hypersigil?

Jari Lehtinen:
Haa, tämähän on juuri minua varten. Nautin saadessani sekoittaa termejä toisiinsa aivan päättömästi.

Metasarjakuvaa on usein kutsuttu nimityksellä "itsestään tietoinen sarjakuva". Tämä tarkkaan ottaen ei edellytä sitä, että siinä tapahtuisi sarjan ulkopuolisten toisten sarjakuvahahmojen esiintymistä. Pat Sullivanin alkuperäistä Felix-kissaa olen nähnyt kutsuttavan metasarjakuvaksi, koska siinä Felix esim. miettii miten saisi ongittua kalan, pään yläpuolelle ilmestyy kysymysmerkki, ja Felix keksii: kas, siinähän on sopiva koukku.

Toisena mahdollisena käsitteenä esittelisin intertekstuaalisuuden, joskin sarjakuvadiskurssin tarpeita varten sanaa tulisi ehkä muokata. Lyhyesti: siinä missä tekstit viittaavat toisiin teksteihin (puhutaan "sisäkkäisistä kirjoista") sarjakuvat voivat viitata toisiin sarjakuviin kuten Samin Sarjassa, jolloin tapahtuu sarjakuvien välinen crossover.

Tarkentajat jatkavat tästä.

PS: Minusta molemmat, Felix ja Samin Sarja kelpaisivat "metasarjakuvaksi", mutta voihan hyvinkin olla että metasarjakuvan käsite on muuttunut vuosien varrella.

Reima Mäkinen:
"itsestään tietoinen sarjakuva" juu, mutta  "intertekstuaalinen" ei.
Käsittääkseni  intertekstuaalisuus on aika laaja asia tai määritelmä (tosin en ole lukenut aiheesta sen enempää), Nykyäänhän kaikki viittaa hyvin luonnollisesti kaikkeen, jopa niin, että tarinoita (niiden syvällisyyttä ja vaikkapa huumoria) ei voi oikein ymmää ellei tunne näitä viittauksia.  Toisaalta tarinan saa aina ymmärtää väärinkin, se on sallittua. Pakko tunnustaa, että mielessäni sana intertekstuaalinen tarkoittaa: viittauksia sisältävä. Kuinkahan väärässä lienen?

Mielenkiintoinen kysymys on myös se, että voiko meta-sarjakuvasta oikein puhua edes erillisenä genrenä tai ilmiönä? Niin yleistä se tuntuu olevan. Pikemminkin näkisin, että tekijät ottavat silloin tällöin käyttöön meta-tason tavoitellen sillä yleensä humoristista vaikutelmaa. Se milloin tälle metatasolle siirrytään on myös epämääräistä.
Nähdäkseni näin tapahtuu esim. silloin kun hahmo, joka ei ole (ollut) kertoja, alkaa puhutella suoraan lukijaa katsojaa. Mutta tässäpä meillä onkin juuri itsestään sarjakuvahahmona tietoinen sarjakuvahahmo...

Muistaakseni Ruskassa toinen (nyky)minäni toimi kertojana. Näin ollen en muista, että siinä olisi ollut metasarjakuvallisia piirteitä. Meta-tasohan nimen omaan korostaa lukijalle/katsojalle sitä että sinä katsot tässä nyt vain paperia jossa on mustetta tai näytteleviä ihmisiä. Minun tavoitteeni oli kertoa tarinaa, enkä siksi halunnut rikkoa tarinan illuusiota. Toki käytin kerronnallista kikkaa, mihin Otto saattoi kirjoituksessaan hieman seota. Kaikki kikat eivät kuitenkaan ole metatekniikoita. Saisimmeko siis tähän listan metatekniikoista?!

Jyrki Vainio:
Mort Walkerin ja Jerry Dumasin Sam's strip tulee lopultakin täydellisenä laitoksena.

Futoi yatsu:
Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisuun käytettyä esinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu