Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Amerikkalaiset sarjakuvat

Argentiinalaiset tekijät sarjoineen

(1/6) > >>

Jarkko Sikiö:
Aloitan oman ketjunsa argentiinalaisille tekijöille, mikä sopii myös laajemmin Argentiinan sarjakuvaan liittyvälle keskustelulle. Koska moni tekijöistä on päätynyt maansa ulkopuolelle, siitä syystä painotus tekijöihin.

Kvaakissa omat ketjunsa ovat jo saaneet José Muñoz sekä Alberto Breccian suku. Lisäksi tietenkin Eternautti on argentiinalaisen sarjakuvan klassikko.

Ricardo Barreiron ja Juan Giménezin mustavalkoinen, episodeissa julkaistu Ciudad on kulttimaineessa, joka ei ole syntynyt aivan syyttä. Toisaalta 1982 ensi kertaa julkaistu sarja on hyvin paljon kiinni julkaisuajassaan, ja siinä viitataan niin tieteiselokuviin ja kirjallisuuteen tavoin, että se ei aivan niin iske kuin vuosikymmeniä sitten.

Kammottava, painajaismainen kaupunki itse on hieman määrittelemätön tapahtumaympäristö, ja siltä osin yhdistyy mielessäni Judge Dreddin seikkailuihin. Tarinan päähenkilöt voivat loputtomiin jatkuvilla kaduilla kohdata yhtä hyvin Draculan kuin vedenpaisumuksen. Tästä sääntöjen puutteesta johtuen pian mieleen tulee kaupunkiin eksyneiden olevan kiirastulessa. Barreiro ei aivan näin helpolla lukijaansa päästä, mutta lopulta se voisi olla yhtä lailla perusteltu tulkinta.

Jarkko Sikiö:
Jos espanja sujuu, valikoituihin argentiinalaissarjoihin tekijöineen on helppo tutustua Fierro-lehden näytesivujen avulla.

Lisäksi Argentiinan kattava lehtiarkisto sisältää juorulehtien lisäksi myös sarjakuvajulkaisuja, minulle kokonaisten digitoitujen lehtien lisäksi erityisesti tarkoista ja luotettavista indeksoinneista on ollut suuresti hyötyä, kunhan ensin tarkistaa miten pitkälle jotain julkaisua on luetteloitu.

Timo Ronkainen:
Tämmönen dokkari tulossa Hugo Prattin Argentiinan vuosista.
https://cineuropa.org/en/film/409629/

Timo

Jarkko Sikiö:
Keskitän minulta toivottuja juttuja argentiinalaistekijöistä tähän ketjuun, vaikka toki Carlos Trillo ansaitsisi oman ketjunsa. Etusivulla on Trilloa käsittelevä juttu.



Trillon kirjoittamista tarinoista kovatasoisimmat löytyvät yhteistöistä Mandrafinan, mutta toki myös Risson ja Altunan, kanssa. Sekä Cosecha verde että El Iguana on eri maissa hassusti käännetty nimelle "suuri huijaus", mikä on hämäävää tekijöiden ollessa samoja.

Jos joku kustantaja miettii, mikä on järjettömän korkeatasoista, mutta samalla mahdollisimman riskaabelia, niin nämä ovat aika hyviä. Sarjoista yksi voi olla suurmenestys Italiassa, mutta myy Espanjassa tuskin mitään, ja Ranskassa iso hitti on sitten ollut Italiassa täysi floppi. Tätä kuvanäytteen Cosecha verdeä myytiin kokoelmana Argentiinassa vuosien ajan peräti hulppeat tuhatkunta kappaletta. Eli maassa, jossa on vaivaiset nelisenkymmentä miljoonaa asukasta ja Trillo sarjakuvan supertähti. Jos ei tällaisella myyntipuheella kustantajat parveile oikeuksien ympärillä kärpästen tapaan, niin ei sitten millään.

Trillo on muuten hassun rohkaiseva esimerkki siitä, että pitää vain tehdä. Kuvitelkaa, että kaveri kirjoittaa toista vuotta kirjaa sarjakuvan historiasta ja matkalla Ranskassa 1978 hoksaa, että se lapsuuden "hyvä Ankka-piirtäjä" on nimeltään Carl Barks. Historiikista hän toteaa, että eihän siinä nyt vuosiluvut oikein menneet. Huonojen juttujen hän totesi kuuluvan oppimisprosessiin, eikä niitä tarvitse surra. El Loco Chávez -sarjasta muodostui koko maan legendaarisimpia sarjakuvia, jonka hän vain sattui pitchaamaan uutta sarjaa etsivään lehteen Altunan kanssa, ja kun sarja tuli valituksi piti vain keksiä mitä sen kanssa tekee. Trillon mukaan toimittaja ensimmäisten kolmen kuukauden aikana vieraili Suomessa, mutta olisiko lipsahtanut Kööpenhamina ja Helsinki sekaisin. Annoin maininnan Suomesta jäädä kuvatekstiin.

Oliko se sitten pelkkää tuuria, että Alberto Breccia aloitti yhteistyön tuollaisen radiossa, televisiossa ja mainostoimistossa puuhailleen sekatyömiehen kanssa. Videolla Trillo vastaa kysymykseen siten, että Breccia valikoi nuoria käsikirjoittajia, koska oli "vampyyri sillä tapaa". Samassa Trillo tajusi puhuneensa sivu suunsa, ja korjaa että kyseessä oli pelkkä vitsi. Kiintoisaa kuitenkin, että Enrique Breccia kuvasi isäänsä samoin.

Tämä kirjoitti itsensä, koska vaikka Trillo esiintyy miljoonassa eri videossa, hänet on kutsuttu puhumaan muiden töistä.

Jarkko Sikiö:
Artikkelin kuva on esimerkki sarjasta Dragger, jossa Trillo tietoisesti käyttää stereotyyppistä kuvastoa. Kuvassa keihäät muodostavat kalterit, jotka edustavat naisia orjien tapaan kahlitsevia perinteitä. Toisaalta sarja on eurooppalaisen perinteen tavoin seksistinen. Ironiaa?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu