Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Strippi- ja sanomalehtisarjakuvat
Missä on huonoin pilapiirtäjä?
Molli:
Kari on kuollut ja kuopattu (hänestä keskustellaan tällä palstalla toisen otsikon alla). Sen jälkeen on etsitty Karille seuraajaa ja nimitelty sellaiseksi Kalevan Jaria. Hän on ihan yliveto, ja kaikki muut tuntuvat jäävän hänen alapuolelleen.
Olenko ainut, jonka mielestä suomalaisen pilapiirtämisen taso on tällä hetkellä muuten surkea? Mielestäni pohjanoteerauksen tekee suurehko sanomalehti Keskisuomalainen, jolle piirtää RaimoR. Piirrosjälki on persoonallista, mutta vitsejä en tajua. Vai onko jossain lehdessä joku vielä huonompi? ;)
Koulutetaanko missään amk:ssa tai taikissa uusia pilapiirtäjiä?
VesaK:
Ruminta jälkeä tekee ehdottomasti Kai Heinonen, tuo armoittamaton Karin matkija. Äärimmäisen rujoja ja isopäisiä karikatyyrejä. Vitsintyngätkin oli usein plagioitu suoraan Karilta, oli ainakin 1970-luvun kokoelmakirjoissaan. Uudempia en ole vaivautunut lukemaan, vaikka niitä näytti kirja-aleissa taas olevan.
Suomen Sosiaalidemokraattiin piirtänyt Tapani Kovanen alias Stefan oli kohtuullisen hyvä joskus muinoin, mutta uusin omakustanteensa, joka sisälsi myös sanattomia sarjakuvantapaisia oli kauniisti sanottuna vaatimatonta työtä, nimenomaisesti juttujen sisällön suhteen.
Katsokaa myös: http://www.tsv.fi/ttapaht/018/ylonen.htm
Doc Lomapäivä:
Aamulehden Juha Sihto. Yritys on kova yhdistää absurdilla tavalla erilaisia päivänpolttavia aiheita, mutta ei toimi ei. Ja piirrosjälki on sanalla sanottuna rumaa.
Pilapiirtämisen tasosta yleensä en osaa sanoa, ovatko ajat joskus olleet hyvätkin?
Silla Sukkela:
Meidän paikallislehdessämme Sompiossa on varmasti huonoin pilapiirtäjä...Nimeä en nyt muista, mutta tuskin häntä tietäisittekään...
keijoahlqvist:
Voiko Salon Seudun Sanomien Lehtoa huonompaa olla?
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta