Sarjakuvantekijöiden keskustelut > Julkaisu, markkinointi, tekijänoikeudet ja palkkiot

Sensuurista

(1/42) > >>

HEsko:
 Mikä määrittelee sen, koska sensuuri on tarpeen?
Vaikuttaako siihen ihmisen sosiaalinen asema yhteiskunnassa?

 Helsingin sarjakuvafestivaaleilla minua kiellettiin myymästä
omakustanteitani (Ompelija, Jeesus/Lutka - 12 tekijän antologia).
 Sensuuri iski vasta sunnuntai iltapäivänä, joten olin jo puolitoista päivää ehtinyt kaupitella kyseisiä lehtiä. Samaan aikaan isompi
kustantamo myi Kalervo Palsan sarjakuvia samassa
tapahtumassa, joten minun lehteni eivät olleet ainoita "herkkiä"-
teoksia. Heidän myyntiään ei kuitenkaan kielletty.

 Onko asia tosiaan niin, että vasta sitten saan ilmaista itseäni
vapaasti, kun joku muu on valmis maksamaan tarinoideni
julkaisun? Eli jos uskon asiaani ja olen valmis sijoittamaan siihen
omista vähistä rahoistani, olen väärillä teillä... kummallista!

Edit: Muutin otsikon yleisemmäksi käsittelemään sensuuria yleensä. -  Reima

VesaK:
Kuultuani sensurointitoimenpiteestä ostin lehden välittömästi. Tyhmänhauskaa meininkiä, varsinkin risteillä riippuvien tikku-ukkojen jutut naarattivat suorastaan hyvästi.  

Jukka:
Älä sure Hannu.
Suuret nerot ovat aina olleet alussa väärinymmärrettyjä. Niin se Palsakin oli. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua joku aloitteleva piirtäjä kiroaa, että miksi hänen lehtensä sensuroitiin vaikka viereisessä pöydässä myydään Jeesus/Lutkan kymmenettä numeroa kovaan hintaan.

laymon:

--- Lainaus käyttäjältä: HEsko - 21.09.2004 klo 12:00:54 --- Mikä määrittelee sen, koska sensuuri on tarpeen?
Vaikuttaako siihen ihmisen sosiaalinen asema yhteiskunnassa?

 
--- Lainaus päättyy ---

Sosiaalinen asema vaikuttaa ja paljon.  Lehtesi myynnin kieltämiseen ei luultavasti paljoa tarvittu, yksi kukkahattutäti/setä epäilemättä riitti. Eikö elämä olekin ihanaa!

Toinen esimerkki sensuurista:

Lukioaikana joku jurtti sai sellaisen fiksun idean, että "laymon vois kirjoittaa penkkaripuheen, kun sillä on niitä kirjoittajan lahjoja". Valitettavasti kukaan ei ollut vissiin huomannut, että laymonin pää oli alkanut lievästi sanottuna hajota lukion aikana. Niinpä luin sitten penkkaripäivänä koko koululle tarinan, jossa kaikki opettajani taistelivat kiroillen ja verisesti hirviöitä vastaan, ja nuoremmilla naisopettajilla oli tietysti nahkaa ja niittejä päällä. Puolivälissä tarinaa yleisö alkoi taputtaa siihen malliin, että lopetas kuule jo. Viimeiseksi naulaksi arkkuuni eräs uskovainen kaverini tokaisee lopetettuani mikrofooniin: "Tässä kuulitte tulevaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaa."  Yeah, right!

Kyllä tuo tapaus on jossain vaiheessa elämää hävettänyt ja rankasti, mutta nykyään sen muistaminen vain hymyilyttää. Niin se aika kultaa muistot. Tarkoitukseni oli joka tapauksessa tilata Ompelija kuun loppuun mennessä, ja nyt teen sen sitäkin suuremmalla syyllä.

Reima Mäkinen:
Epävirallinen vastaus Heskolle on seuraava.
Festarit tarjoaa pienlehteilijöille ja muille kauppiaille mahdollisuuden esitellä ja myydä tuotteitaan. Myyjien omalla vastuulla on kertoa ostajille julkaisujen sisällöstä (nähdäkseni tämä on myös hyvää asiakaspalvelua). Viime kädessä julkaisun päätoimitta on aina se jonka perse on oikeusteknisesti tulilinjalla.

Festareilla ei ole varaa eikä mielenkiintoa/resursseja lähteä flaidaamaan mistään triviaaleista asioista kenenkään kanssa. Negatiivinen julkisuus on vahva ase. Ei ole mitään järkeä pilata satojen ihmisten työn positiivisia tuloksia ottamalla turhia riskejä. Ja ei, näiden riskien analysoiminen, ei ole mahdollista festarien tiukassa työrytmissä.

Niinpä tämänkertainen myyntirajoitus koskikin vain myyntiä siltä osin kuin joku urpo voisi ajatella sen (tarjonnan) olevan festariorganisaation vastuulla. Ulkopuolelta tulleeseen valitukseen reagoitiin tällä kertaa näin. Muutenhan emme Heskon sananvapautta tietenkään mielestäni rajoittaneet.

Valittajat ovat ikäviä, mutta itsekin kyllä allekirjoitan sen, että liian nuorille ei pitäisi liian rajua matskua tyrkyttää. Tämä ei siis ole kannanotto mainitun lehden sisältöön. Selasin sitä ja se näytti normaalilta pienlehtikamalta (Samoin kuin joskus aiemmin, eri perustein ja eri henkilöiden toimesta sensuroitu "Kirkollista elämää").

Voisi myös ajatella niin, että jos taiteilija tuottaa normeja rikkovaa materiaalia, hän saattaa loukata jotakuta ja sitä kautta joutua kokemaan jonkinlaista vastarintaa tms. Tuntuu siltä, että usein tätä kautta hankittu julkisuus toimii myös taiteilijan motiivina. Toki on myös sellaisia teoksia, jotka herättävät aidosti tarpeellista keskustelua esim. arvoista, mutta tulevat siitä huolimatta sensuroiduksi. Palsaakin on aikanaan "sensuroitu". Selkeä taide-konteksti ehkä vähentää sensurointi-intoa, mutta sarjakuvalle ei tätä ylellisyyttä ole vielä suotu.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu