Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Muut sarjakuva-aiheet

Kenen joukoissa seisot, mihin kerhoihin kuulut?

<< < (9/10) > >>

papja:
Muutama vuosi sitten kävin läpi kaikki Mustikseni alusta loppuun (joitakin 60-luvun numeroita puuttuu). Läheskään kaikkia sarjakuvia en niistä jaksanut lukea, mutta kerhosivut olivat minusta hupaisia ja erityisesti nuo kuvanurkat. Niistä oli mukava yrittää bongata tuttuja nimiä ja naamoja. Tarja Turunenkin Kiteeltä tuli vastaan ja laitoin keräilymuovin sisään muistilapun, että tässä numerossa Tarja Turunen, jos joskus tarvitsen tietoa, että mistä numerosta tämäkin hassu tapaus löytyy.

Nyt suunnittelen noiden Mustisten myymistä ja kyseinen lehti tuli vastaan. Nyt vasta järki leikkasi, ettei tämä voi olla SE Tarja Turunen, koska lehti on tosiaankin nro 9/74. Ja viereisessä kuvassa on jäsen 4047 Malminiitystä.

Epäilen vahvasti, että linkittämässäsi viestiketjussa oleva henkilö on lukenut juuri tuon Mustiksen, sillä niin summittainen on hänen muistikuvansa luetusta lehdestä. Lisäksi iso mahdollisuus on, että olisin kyllä huomannut oikean Tarja Turusen, jos hän olisi ollut 80-luvun lehdissä. Kaikkihan on toki mahdollista, mutta itse en usko Nightwishin Tarja Turusen esiintymiseen Kuvanurkka-palstalla ennen kuin joku esittää numeron, josta hän löytyy. Ismo Alanko sieltä kyllä löytyi. Siitäkin kyllä epäilen, että joku hänen kaverinsa on pilailumielellä kuvan lähettänyt, sillä muistaakseni Alanko oli tuossa kuvassa jo lähes aikamies... Parasta oli kuitenkin bongata palstalta kunnanjohtaja. Nyt hänen vakavahenkiset puheenvuoronsa kunnan tilasta asettuvat jotenkin erilaiseen perspektiiviin, kun niitä palavereissa kuuntelen.

Sampsa Kuukasjärvi:
Papja, olet mitä todennäköisimmin täysin oikeassa. Hyvä kun korjasit asian!

Itse asiassa ymmärsin ensimmäisen viestisi niin, että kyseisessä vuoden 74 Mustiksessa ei olisi mitään Tarja Turusta, vaan vain tuo tietty jäsennumero, mutta ok, siinä lehdessä on siis joku ihan toinen TT Kiteeltä kuin tulevan Nightwishin TT.

Timo Ronkainen:

--- Lainaus käyttäjältä: papja - 05.02.2016 klo 00:13:42 ---Ismo Alanko sieltä kyllä löytyi. Siitäkin kyllä epäilen, että joku hänen kaverinsa on pilailumielellä kuvan lähettänyt, sillä muistaakseni Alanko oli tuossa kuvassa jo lähes aikamies...

--- Lainaus päättyy ---

Melkein kymmenen vuoden jälkeen palataan asiaan. Sopinee kuitenkin näin. Sillä:


--- Lainaus ---"Soundin toimitus kysyi aiheesta Alangolta, joka avasi hieman tarkemmin, miten hänen kuvansa päätyi komistamaan kerhogalleriaa:

”Kyseessä oli käytännön pila. Olin muistaakseni lähettänyt ystäväni ja tuonaikaisen bändikaverini Cyde Hyttisen kuvan Aku Ankka -kerhoon, ja vastavetona Cyde lähetti kuvani Mustanaamio-kerhoon. Olin tuolloin kuusitoistavuotias ja luin lähinnä Kafkaa ja Vonnegutia. Kuva Mustanaamio-kerhossa oli siis todella nolo homma nuorelle muusikon- ja lauluntekijänalulle”, Alanko paljastaa.

”Luin toki Mustanaamiota lapsena, pidin sitä hyvinkin kiehtovana vaihtoehtona Teräsmiehelle.”
--- Lainaus päättyy ---

Täällä.

Mitään Aku Ankka -kerhoa ei ollut olemassakaan, ja Oma Nurkkakin aloitti vasta pari vuotta myöhemmin. Epäilisin että kyseessä oli Nakke-lehden kerhopalsta. Ajatuksissa olisi käydä yliopiston kirjastossa selailemassa vuoden 1977 Naket läpi, jotta näkisi oliko näin.

Timo

Timo Ronkainen:
Mutta sitten asia, jota alun perin tuli tänne laittamaan. Elikäs...

Välillä kannattaa hankkia ja tutkailla näitä vanhojen suomalaisten sarjakuvalehtien alkuperäisiä ruotsalaisia vastineita ja niiden "kerhopalstoja" tai lukijainkirjeosastoja. Mikä huima ero!!

Olivatko ruotsalaiset Seriemagasinet-lehden lukijat sitten vanhempia kuin suomalaiset Sarjakuvalehti-lehden yleisö? Vai julkaistiinko Suomessa vain harmittomia pikkulasten tekstejä?

Tässä ruotsalaisen Seriemagasinet-lehden Klotterplanket (=aita, johon kirjoitellaan, sutataan) -palstaa vuodelta 1971. Tämähän on kuin somea ennen somea! Kirjoittelua Vietnamin sodasta - mainitaan mm. Etelä-Vietnamin kansallinen vapautusrintama (FNL), jutustelua maahanmuutosta, viikkorahojen sopivasta määrästä ja rahankäytöstä yleensä, politiikasta... ja vähän kaikkea. Keskustelua puolesta ja vastaan monenlaisista asioista. Ja yllättävää: esim. maahanmuuttokeskustelu tuntuu pyörivän melko samoja polkuja kuin nytkin.

Esim: Vastaus nimimerkille "Stoppa invandringen" (lopettakaa maahanmuutto) otsikolla:
"Tarjolla vain huonosti palkattuja paskaduuneja tänne houkutelluille maahanmuuttajille
Väität viestissäsi ulkomaalaisten työntekijöiden varastavan ruotsalaisten työpaikkoja. Et ehkä tiedä, että suuret ruotsalaiset yritykset, kuten Volvo lähettävät rekrytoijia mm Jugoslaviaan värväämään ulkomaalaista työvoimaa. Miksikö? Koska me ruotsalaiset emme halua noita surkeita ja kehnosti palkattuja paskaduuneja, joita ulkomaalaiset joutuvat ottamaan vastaan.
Entä mitä tapahtuu nyt kun sitä työvoimaa tulee tänne? Ulkomaalaiset laitetaan omille asuinalueilleen ja ghettoutuminen voi alkaa. Kouluissa on kiusattu pahasti ulkomaalaistaustaisia lapsia. Kirjoitat myös että ulkomaalaiset juopottelevat ja puukottelevat. Tähän voin vain sanoa, että olet lukenut liikaa ja kritiikittömästi sensaatiolehdistön otsikoita. Orastavaa rasismia rotuongelmista vapaassa Ruotsissa?"

Toinen kirje (viikkorahoista):
"Sinä, "Kommunistien vihaaja" numerossa 11, painu hemmettiin! Olet hemmotelluin ihminen, jonka tiedän. Eikö 50 kruunua muka riitä sulle? Olen itse vuoden vanhempi, mutta saan vain 10 kruunua ja se on ihan tarpeeksi. Sinun pitäisi opetella säästämään, sen sijaan että tuhlaat hullun lailla! Hitto sun kaltaisiasi ihmisiä!"

Yksi kirjoittaja vetää sarkasmi- ja satiirivaihteen päälle viikkorahakeskustelussa:
"Hitto näitä kitsaita vanhempia! Mulla menee yhtä huonosti kuin sullakin. Saan vain kymppitonnin kuussa, kun tarvitsisin ainakin 35 tuhatta kruunua! Näin minä kulutan rahani: Väritelevisio 3997,50; mopo 990; välipalat 4000; hiirenloukut 10 ja hammasharja 2,50." Nimimerkki "Che Guevaran ihailija".

Samaan aikaan Seriemagasinet-lehden suomalaisversiossa Sarjakuvalehdessä ja sen vastaavalla Sarjakerho-palstalla (1973):

"Olavi Viikinki on huisin jännä, kun se kertoo viikinkiajoista. Se oli jännä kohta kun Olavi kipusi Pääkallovuorelle. Jänniä taisteluja ja seikkailuja."

Timo

Lurker:

--- Lainaus käyttäjältä: Timo Ronkainen - 19.09.2025 klo 20:14:50 -----

Samaan aikaan Seriemagasinet-lehden suomalaisversiossa Sarjakuvalehdessä ja sen vastaavalla Sarjakerho-palstalla (1973):

"Olavi Viikinki on huisin jännä, kun se kertoo viikinkiajoista. Se oli jännä kohta kun Olavi kipusi Pääkallovuorelle. Jänniä taisteluja ja seikkailuja."


--- Lainaus päättyy ---

Heh! 🤣

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta