Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Muut sarjakuva-aiheet

Kenen joukoissa seisot, mihin kerhoihin kuulut?

<< < (8/10) > >>

Samone:
Kultapossuun ja Roopen kerhoon kuuluin aikanaan. Nykyään kerhotoiminta rajoittuu Automobile Citroen ry:hyn. Toki seuratoiminnassa urheilun tiimoilta olen vielä aktiivisesti mukana.

Clavia Z:
Automobile Citroën ry:n jonkinlainen edeltäjä oli Club Citroën Finlande, ja isäni oli 80-luvulla sen puheenjohtaja. Kokoontumisia oli tiuhaan eri puolilla Suomea. Pääkokoontumiset pidettiin kahdesti vuodessa, Iso-Syötteellä (vuoteen 1987 asti) ja Joutsassa.

Isän ehdoton silmäterä oli musta Citroën DS 21 Injection Electronic vm -72. Sitä mallia ei paljon valmistettu, koska siinä oli hydraulinen ohjausjärjestelmä ja auto oli hankala ohjattava. Ihana muotoilu, valkoiset, pehmeät lampaanvillaistuimet, kaunis kojelauta ja kehräävän pehmeä käynti. Kun auton käynnisti, se hyrisi pehmeästi, sitten korin takaosa nousi hitaasti ylöspäin ja auto lähti pehmeästi liikkeelle. Sillä autolla ajoimme kaikkiin Citikka-klubin kokoontumisiin. Ala-asteella luokkatoverini kuulemma kadehtivat sitä hiukan. Auto ryöstettiin kerran, siitä särjettiin ikkunat ja vietiin ainakin autoradio. Radio oli merkkiä, jota ei enää valmistettu, mikä oli todella sääli. Noh, olihan uusikin jonkinlainen korvike. Mutta siitä lähtien isä piti talvisin muovipeitettä auton suojana.

Isä toimitti kotona kerhon lehteä, Kissa-Postia. Koti oli usein täynnä paperiarkkeja, taittovalmiita lehden sivuja joista hän kokosi lehtiä.

Citroën-klubi tuotti minulle paljon hupia. Oli todella tiuhaan kokoontumisia ympäri Suomea, ja silloin kun asuin jonkin aikaa isän luona enkä isäpuoleni ja äitini kanssa, olin aina mukana. Onkohan yhtään Suomen kuntaa, jossa en olisi isän kanssa käynyt? Tuntui ainakin siltä ettei ollut. 1988 todettiin, että koska monet Citroën-klubin jäsenet eivät halunneet maksaa jäsenmaksuaan eikä heitä näkynyt koskaan missään kokouksissa tai tapahtumissa, perustettiin aktiiveille uusi kerho nimeltä "Automobile Club Citroën". Isä ei halunnut olla uuden kerhon hallituksessa. Kerhon lehden nimeksi tuli "Citikka".

Kokoontumisista muistan parhaiten sen, että vaikka ne periaatteessa olivat ihan kivoja, niillä oli joskus tylsää. Jos olin itse ainut alaikäinen ja kokoontuminen pidettiin jossain isossa automyymälässä, en voinut muuta kuin vaellella ympäriinsä autojen keskellä tai sitten myymälän ulkopuolella. Aikuiset höpisivät keskenään jossain kokoushuoneessa.

Joutsan kokoontumiset olivat hauskimpia, ne kun pidettiin joutopäivien aikana ja virkistyspuuhaa, kuten petankin peluuta, riitti. Kerran kävin Iso-Syötteelläkin, se oli ikimuistoinen parin päivän kokemus.

EDIT: Typo.

Samone:

--- Lainaus käyttäjältä: Clavia Z - 02.11.2014 klo 17:01:09 ---Automobile Citroën ry:n jonkinlainen edeltäjä oli Club Citroën Finlande, ja isäni oli 80-luvulla sen puheenjohtaja. Kokoontumisia oli tiuhaan eri puolilla Suomea. Pääkokoontumiset pidettiin kahdesti vuodessa, Iso-Syötteellä (vuoteen 1987 asti) ja Joutsassa.

Isän ehdoton silmäterä oli musta Citroën DS 21 Injection Electronic vm -72. Sitä mallia ei paljon valmistettu, koska siinä oli hydraulinen ohjausjärjestelmä ja auto oli hankala ohjattava.

--- Lainaus päättyy ---
Ensimmäiseen kappaleeseen totean, että myös minun isäni on tuohon aikaan kuulunut samaiseen yhdistykseen. Meillä oli useita CX:iä sekä D-Super vm -74. D-Superin (käytännössä siis DS) kyydissä olin ainakin yhdessä tapaamisessa Lahdessa - tai jossain siinä lähistöllä.

Mitä tuohon jälkimmäiseen pätkään, niin oliko DS:n jossain mallissa jo Diravi? SM:ssä ja CX:ssä oli sekä yhdessä varustetasossa XM:ssä. Paras ohjaus ikinä!
Onneksi kaasunestejousitus on säilynyt tuotannossa.

papja:

--- Lainaus käyttäjältä: Reima Mäkinen - 12.11.2005 klo 12:02:27 ---Otetaan tänne nyt tämmänen nosto liittyen ajankohtaiseen ilmiöön:
Tänäpäiväinen Taloussanomat paljasti, että Tarja Turusen potretti löytyy Mustiksen Kuvanurkasta. Valitettavasti kyseisen lehden numeroa ei kerrota, mutta bongareille tiedoksi, että Kiteen tyttö näyttää kuvassa noin 10 vuotiaalta (tai alle). Vieressä on jäsen 4047 (Malminiitystä).
Lehti spekuloi sillä kostaako Kävelevä aave mahdollisesti Turusen erottamisen, ja lainaa lopuksi vanhaa viidakon sanontaa: "Mustanaamio on ystävilleen uskollinen".

--- Lainaus päättyy ---

Olen vuosikausia elänyt tämän harhaanjohtavan tiedon vallassa. Jos uutisankka on jossain korjattu, en ole sitä ainakaan huomannut. Nightwishin Tarja Turunen ei ole kyllä kyseessä edellä mainitussa Mustiksen kuvanurkassa. Huomasin juuri, että tuon Mustanaamion numero on 9/1974 ja tuolloin ei Nightwishin Tarja Turunen liene ollut syntynytkään. Tämä tiedoksi teille muillekin, joille kyseinen tieto on ollut tärkeä hahmottaessanne omaa paikkaanne suhteessa ympäroivään maailmankaikkeuteen.

Sampsa Kuukasjärvi:

--- Lainaus käyttäjältä: papja - 04.02.2016 klo 00:12:26 ---Huomasin juuri, että tuon Mustanaamion numero on 9/1974 ja tuolloin ei Nightwishin Tarja Turunen liene ollut syntynytkään.
--- Lainaus päättyy ---

Joo, Turunen on syntynyt 1977. Kiinnostaisi tietää, että mistä sait selville, että kyseessä on juuri numero 9/74? Löysitkö siitä numerosta tuon jäsen 4047:n?

Jäsen 4047:ssä voi kyllä olla numerotypo. Täällä (viesti #7345) joku kertoo nähneensä Turusen 80-luvun lopun Mustiksessa. Joten eipä siis kumota urbaanilegendaa ennen kuin kaikki 80-luvun lopun Mustikset on tsekattu. :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta