Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Manga ja anime => Aiheen aloitti: J.Salo - 26.04.2005 klo 18:34:01
-
Maison Ikkoku on Rumikon paras työ. Tarinan kesto on useita vuosia (5? 6?) ja koko homman keskustassa on pojan rakkaus naiseen ja kilpailu kuolleen aviomiehen kanssa.
Kova tarina. Todella kova. Sen jälkeen onkin tullut ulos vain näitä "Haha!" tarinoita, jotka eivät etene melkein yhtään ja loppuratkaisukin jättää homman puolittain kesken (Vrt. Ranma).
Se on suunnattu jonkin verran vanhemmille kuin myöhemmät sarjat; sitä voisi kääntää. Jotenki potuttaa ku nyt julkaistavien kohderyhmä on murkut. Ja viellä näköjään pojat (vaikka tytötki tykkää). Olis kiva saada jotain "rakkaus voittaa kaikki" tarinaa, joka ei kuitenkaan ole yökkisiirappinen "poika-rakastaa-tyttöä-joka-vihaa-poikaa-ja-sitten-tyttö-rakastaakin-poikaa-mutta-tyttö-ei-enää-tykkää" yläasteella ja koulun terveydenhoitaja on hintti joka tykkää pukeutua naiseksi (vaikka kyllä mä niitäki luen).
EDIT: Tämä viesti alunperin kirjoitettu Inuyasha-threadiin vastaukseksi "Inuyasha on kova, toisin kun Maison Ikkoku"-kommenttiin. Mode katsoi hyväksi splitata omaksi aiheekseen, mikä on ihan ok, mutta tämä viesti ei ole kovin hyvä keskustelun avauskommentti, enkä halua että kukaan luulee tätä sellaiseksi kirjoitetun.
-
Maison Ikkoku on suunnattu jonkin verran vanhemmille kuin myöhemmät sarjat; sitä voisi kääntää. Jotenki potuttaa ku nyt julkaistavien kohderyhmä on murkut. Ja viellä näköjään pojat (vaikka tytötki tykkää).
Mutta eikös Maisonkin ole shounenia? Rumikolta voitaisiin minun puolestani suomentaa Urusei Yatsura, se kun jäi jenkeissä kesken, kele! Söpön sekoilumangan parhaimmistoa.
-
Ei ole Maison Ikkoku poikien sarja. Se on isojen poikien. Se ilmestyi jatkiksena lähinnä sararimaneille suunnatussa Big Comic Spirits -lehdessä.
-
Samaa mieltä, että Maison Ikkoku on Rumiko Takahashin paras työ! Ehjin kokonaisuus, loistavat hahmot... Ihmissuhdetarina, joka ainakin minulla herätti esiin välillä aivan uudenlaisia näkökulmia erinäisistä asioista... "Niin, tätä voi tosiaan ajatella näinkin!" Kovin moni sarjakuva ei tällaiseen ajattelun avartamiseen pysty... varsinkaan samanlaisella huumorilla! :D Pisteitä ropisee sarjakuville, jotka pystyvät. Maison Ikkoku on yksi niistä.
-
Maison Ikkoku sopi minulle kuin teetettynä, ainakin tähän ikääni, jota nyt elelen. Animena näin siitä muutaman jakson. Siitä en osaa tarkempaa sanoa, mutta herätti se kiinnostuksen ja sitten ostin koko kirjasarjan.
Animen puolella hyvin vastaava on Planetes.
-
Maison Ikkoku on kyllä minunkin suosikki sarjakuvatarinoista koskaan. Sarja vain toimii uskomattoman hyvin. Juonikaari on rakennettu erinomaisesti, eikä missään vaiheessa tule oikein toiston tuntua. Godain kehitys opiskeluissa ja töissä ja Kyokon ja Godain suhteen kehitys kaikkine kiemuroineen on vain hykerryttävää luettavaa. Toimii myös animena loistavasti.
Onkos muuten tietoa VIZ:in anime boksien kohtalosta? Jostain olen lukenut että niitä ei tulisi vol4:n jälkeen enää ollenkaan. Eli silloin sarjasta julkaistaisiin vain puolet. Nyt odottelen vol4:n ilmestymistä nettikauppoihin, kun en viitsisi VIZ:in sivuilta tilata.
-
Yukion ja Godain suhteen kehitys kaikkine kiemuroineen on vain hykerryttävää luettavaa.
Yukio on Urusei Yatsuran luminainen, Maison Ikkokussa hääräilee Kyoko. Mutta muuten kyllä yhdyn edelliseen puhuj... öh, mielipiteeseen. Villissä animenuoruudessani tuli sanottua, että Maison Ikkokun kokonaan nähtyään voisi vaikka hypätä ikkunasta, koska mitään parempaa ei kuitenkaan koskaan tulisi vastaan. En ole enää aivan samaa mieltä, mutta se saattaa kyllä johtua pelkästä itsesuojeluvaistosta...
EDIT: Urusei Yatsuran luminainen olikin Oyuki.
-
:) Sen siitä saa kun kirjoittelee yömyöhään.
Onko muuten rouva Ichinosen tanssimisella jotain Japanin kulttuuritaustaa? Eli viuhkatanssilla jota hän aina juhliessaan tekee. Piti vielä mainita että sarjassa on loistavaa myös erinomaiset ja persoonalliset sivuhenkilöt. Tämä tulee esille hyvin animessakin jossa ääninäyttelijät ovat osuneet nappiin ja liike tuo juuri oikeanlaista eloa hahmoihin.
-
Onko muuten rouva Ichinosen tanssimisella jotain Japanin kulttuuritaustaa? Eli viuhkatanssilla jota hän aina juhliessaan tekee.
Vastaus löytyy lähempää kuin luuletkaan:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2371.0
-
Maison Ikkoku on Rumikon paras työ. Tarinan kesto on useita vuosia (5? 6?) ja koko homman keskustassa on pojan rakkaus naiseen ja kilpailu kuolleen aviomiehen kanssa.
Kun lukee 14 Viz-kokoelmaa läpi, tarinan kokonaiskestoksi saa seitsemän vuotta. Osa sarjan viehätystä on juuri tuo pitkä aikajänne, jossa tietyt asiat, kuten Kyokon vuosittainen vierailu miehensä haudalla ja lomakaudet luovat tarinaan toistoa. Lopulta hahmot kuitenkin kehittyvät ja kulkevat elämässä eteenpäin; alkusarjan aikana Godai yrittää päästä yliopistoon, loppusarjan aikana Godai tuskailee työelämän kanssa.
Reaaliajassa ei kuitenkaan kuljettu samaan tahtiin, vaan Takahashilta kului sarjan tekemiseen vähemmän aikaa. Muistinvaraisesti heitettynä hän taisi luoda sarjan vuosina 1984-1987.
MI on siitä hauska sarja, että Takahashin piirrostyyli kehittyi tuona aikana eniten. Alku-uran tyyli (Urusei Yatsura) kehittyi lähemmäs nykytyyliä, joka vakiintui Ranman aikana. Sääli, ettei Takahashi enää epäonnistuneen One Pound Gospelin jälkeen ole yrittänyt ihmissuhdesarjan parissa. Itse en jaksanut Ranman hulluttelua alunperin kuin puoleenväliin asti, Inu-Yashaa vain ensimmäiseen kokoelmaan saakka.
Ja täytyy todellakin myöntää, että Maison Ikkoku on käsittämättömän puoleensavetävä sarja. Omalla kohdallani se on saavuttanut paikkansa kaikkien aikojen tärkeimpänä sarjakuvana. Tähän on kuitenkin varmasti vaikuttanut se, että oma opiskeluaikani osui juuri siihen saumaan, kun Viz julkaisi tuskallisen hitaasti kokoelmiaan. Tällöin samaistuminen Godain sympaattiseen hahmoon oli helppoa. Mutta ei sillä, sarjalla on omia ansiota useammankin sarjan tarpeisiin. MI on siitä harvinainen, että se sai jopa minunkaltaiseni tosikon nauramaan useaan kertaan ääneen ja pariin otteeseen herkistymään, mikä jo kertoo jotakin.
-
Onkos muuten tietoa VIZ:in anime boksien kohtalosta?
5. boksi ilmestyy ilmeisesti tässä kuussa.
http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/releases.php?id=3304
ANN:n (http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/manga.php?id=354) mukaan MI ilmeistyi vuodesta (14.10)1980 vuoteen (6.4)1987.
-
ANN:n (http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/manga.php?id=354) mukaan MI ilmeistyi vuodesta (14.10)1980 vuoteen (6.4)1987.
Niinhän se kertoo myös tuo FAQ (http://www.csua.berkeley.edu/~leon/mi/html/mifaq.html)
Mistähän tuo 1984 oikein tuli mieleen. Käytännössä sarja on siis kulkenut reaaliajassa. Mitenkäs tämä nyt ei tunnu oikein täsmäävän mitenkään aikaisempien muistikuvien kanssa. Huono viikko kenties...
-
Mistähän tuo 1984 oikein tuli mieleen.
Meikäläisenkin eteenpäin levittämiä virheitä. Netissä viime vuosituhannen puolella levinneet väittämät pitäisi muistaa aina tarkistaa. Minulla tässä edessä tomobiki.com:ista tammikuussa -99 otettu printti, ja siinä lukee "1984-1987". Hmh.
http://furinkan.com/takahashi/timeline.html
-
Netissä viime vuosituhannen puolella levinneet väittämät pitäisi muistaa aina tarkistaa. Minulla tässä edessä tomobiki.com:ista tammikuussa -99 otettu printti, ja siinä lukee "1984-1987". Hmh.
Joo, pienellä Googlettamisella löytyy vielä jonkin verran noita virheellisiä lähteitä, joissa mainitaan aloitusvuodeksi 1984, eikä 1980. Toisaalta reaaliajassa tehdyssä sarjassa on järkeä, että vuodenajat vaihtelevat ja vuosittain tapahtuvat asiat toistuvat.
-
En ole innostunut kovin monesta japanilaisesta sarjakuvasta yli äyräiden, mutta Maison Ikkoku sijoittuu allekirjoittaneen listalla kaikkien aikojen parhaiden sarjakuvien top kymmeneen. Takahashin humoristinen ja romanttinen arkirealismi viehättää. Yusaku Godain hahmossa on jotakin sellaista, johon varmaan aika moni parikymppinen voi samaistua, vaikka hahmojen kulttuuritausta poikkeaakin meikäläisestä. Omien huomioitteni mukaan sarjasta pitäminen ei myöskään ole sukupuolisidonnaista.
Mammuttisarjaksi juoni kantaa yllättävän hyvin loppuun saakka, vaikka ehkä lievää väsymistä tapahtuu jossakin seitsemännen osan tietämillä. Värikäs henkilögalleria hyveineen ja heikkouksineen jaksaa viehättää episodista toiseen, ja pienet sivujuonet - kuten herra Yotsuyan ammatin selvitteleminen - pitävät tarinaa käynnissä silloinkin kun romanssi jää hetkeksi polkemaan paikalleen.
Godaihan tunnustaa - aluksi kaatokännissä - rakastavansa Kyokoa jo kolmannessa tai neljännessä luvussa. Se on mielestäni aika mielenkiintoinen lähtökohta sarakuvalle, sillä monestihan nämä romanttiset komediat perustuvat pitkälti sille, ettei toinen osapuolista osaa kertoa tunteistaan ihastuksensa kohteelle, ja siitä revitään sitten huumoria ja/tai draamaa.
Maison Ikkokun yksittäisistä luvuista suosikkini on varmaankin mainio ja herttainen nukketeatteri-episodi, joka saa hymyn nousemaan huulille kerta toisensa jälkeen ("glint").
Animea olen katsonut jonkin verran. Ihan kelvollinen sekin.
-
Puolivälin jälkeen sarja on huonoimmillaan, eli jonkin aikaa sen hillittömän hauskan sairaalakohelluksen jälkeen. Toimivaan henkilögalleriaan lisätyt Nozomu ja myöhemmin Yagami olivat hieman turhia hahmoja. Jälkimmäisellä oli kuitenkin jonkinlaista merkitystä juonen kannalta, kun Kyoko peilasi omia kokemuksiaan Yagamin ja Godain suhteeseen - joka tietenkään ei ollut ainakaan Godain puolelta romanttinen suhde.
Kuulun myös niihin, joiden mielestä Godai kohteli Kozueta varsin kelvottomasti. Kenties Takahashin olisi pitänyt selkiyttää eri henkilöhahmojen keskinäisiä suhteita siinä vaiheessa, kun lukijalle alkoi olla selvää, kumman Kyoko valitsee.
Mitä siihen alussa tehtyyn rakkaudentunnustukseen tulee, niin Vizin julkaisemissa jaksoissa se tuli hieman aikaisemmin kuin alunpitäen, koska Viz jätti osan alkujaksoista (2-6) julkaisematta. Koska Vizin ensimmäisen kokoelman rakkaudentunnustus osuu jaksoon 5, se on siis todellisuudessa jakso 10.
-
Kuulun myös niihin, joiden mielestä Godai kohteli Kozueta varsin kelvottomasti. Kenties Takahashin olisi pitänyt selkiyttää eri henkilöhahmojen keskinäisiä suhteita siinä vaiheessa, kun lukijalle alkoi olla selvää, kumman Kyoko valitsee.
Mielestäni Kozue sopi mainiosti esittelemään Yusakun kiltin-pojan-luonnetta. Yusaku pelkäsi omaa pätemättömyyttään, eikä siksi saanut tunnustettua rakkauttaan Kyokolle. Toisaalta taas Yasuko uskoi itseensä sen verran, että pelkäsi loukkaavansa Kozueta, eikä siksi saanut kerrottua, ettei rakasta tätä. Tosin yhden kerran Yusakulla oli heikko hetki, eikä hän käyttänyt saamaansa tilaisuutta, koska Kozuen kanssa yhdessä oleminen oli silloin käytännöllistä.
Kozue kuvasi kaikin puolin yhtä Yusakun ominaisuuksista, joista Kyoko toivoi tämän pääsevän eroon.
-
Mielestäni Kozue sopi mainiosti esittelemään Yusakun kiltin-pojan-luonnetta. Yusaku pelkäsi omaa pätemättömyyttään, eikä siksi saanut tunnustettua rakkauttaan Kyokolle. Toisaalta taas Yasuko uskoi itseensä sen verran, että pelkäsi loukkaavansa Kozueta, eikä siksi saanut kerrottua, ettei rakasta tätä.
Tämä on aivan yhtä pätevä tulkinta. Omasta mielestäni Yusaku vain oli selkärangaton ja piti Kozue-parkaa varalla. Spoilaa >> Lopulta Kozuen irtiotto Yusaku-suhteesta olisi saanut olla raflaavampi siinä mielessä, että vaikka tyttö pääsikin "hyviin naimisiin", ratkaisussa oli paperin makua. Mielestäni Kozuen toinen suhde olisi saanut paljastua Yusakulle vaikka vahingossa jo paljon aikaisemmin, jolloin tämä olisi ehkä saanut hieman makua siitä, kuinka itse Kozueta kohteli. Kun tämä paljastus tapahtui, kozuella ei muutoinkaan enää tarinassa olisi ollut roolia. << spoilaaminen loppuu.
-
Kuulun myös niihin, joiden mielestä Godai kohteli Kozueta varsin kelvottomasti. Kenties Takahashin olisi pitänyt selkiyttää eri henkilöhahmojen keskinäisiä suhteita siinä vaiheessa, kun lukijalle alkoi olla selvää, kumman Kyoko valitsee.
No jaa. Lukijalle oli mielestäni selvää heti alusta alkaen, miten tarinassa tulee käymään: totta kai Kyoko ja Yusaku päätyvät yhteen. Ei romanttisessa ihmissuhdekomediassa ole oikeastaan muita vaihtoehtoja kuin tuo ko. ratkaisu. Siksi olikin aika hämmästyttävää, että sarja toimi niin hyvin niin pitkään (ja kun otetaan vielä huomioon se, että Yusaku sai tunnustettua rakkautensa Kyokoa kohtaan heti kättelyssä, eikä sen vatvomiseen käytetty aikaa).
Godain käytöksessä Kozueta kohtaan oli toivomisen varaa, mutta mielestäni tuo juonenkäänne oli tietyllä tavalla aika realistinen: jättäminen ei ole helppoa. Ja kaipa Godailla oli kaikasta huolimatta jonkinlaisia tunteita herttaista tyttöystäväänsä kohtaan, muutenhan tämä olisi dumpannut tytön heti kättelyssä, sen suurempia miettimättä.
-
No jaa. Lukijalle oli mielestäni selvää heti alusta alkaen, miten tarinassa tulee käymään: totta kai Kyoko ja Yusaku päätyvät yhteen. Ei romanttisessa ihmissuhdekomediassa ole oikeastaan muita vaihtoehtoja kuin tuo ko. ratkaisu. Siksi olikin aika hämmästyttävää, että sarja toimi niin hyvin niin pitkään (ja kun otetaan vielä huomioon se, että Yusaku sai tunnustettua rakkautensa Kyokoa kohtaan heti kättelyssä, eikä sen vatvomiseen käytetty aikaa).
No sanotaan sitten niin, että kun tekijä oli tehnyt lukijalle selväksi miten tarinassa tulee käymään :) Ei sillä, kilpakosija, eli Shun Mitaka, oli kyllä mainio hahmo. Kiusasi Yusakua riittävän kovaa olematta silti ärsyttävä tai ylimielinen ja Kyokon suhteen Shun sai jossain vaiheessa miettimään oikeasti, että meinaako Takahashi kiepauttaa tarinan niin, että Yusaku ja Kozue muodostavat toisen parin. Kaiken lisäksi Shun oli aika sympaattinen hahmo mm. lämmittäessään keittoa kipeänä olevalle Yusakulle. Tuollaista arkihuumoria sarjassa oli erittäin paljon, mikä kai saikin minut aina niin helposti hyvälle tuulelle - ja se on jo jotain mitä ei yleensä tapahdu. Mutta ei minulle ainakaan tule mieleen yhtään toista sarjaa, jossa ko. arkihuumori ja slapstick-huumori yhdistyvät luontevasti, puhumattakaan että soppaan lisättäisiin uskottava ja koskettava ihmissuhdetaso.
-
Tuli tutustuttua sarjaan. Aluksi tuntui että mikäs se tämä muka on, mutta kun sai juonesta kiinni niin toimi! Todella mainiosti kirjoitettua kolmiodraamaa (tai neliö, tai viisiö, tai...) Taas osoitus siitä että hyvä kirjoittaja ei tarvitse murhia ja aseita tuekseen.
-
Olipas mukavaa lukea näin mieltä ylentäviä kommentteja. Olen lukenut sarjan ensimmäisen osan ja tykästyin kovasti. Tosin Ranman ja Inu Yashan tuoma lukukokemus sai hieman arkailemaan muiden osien etsinnän suhteen. Mutta nyt rohkaistuin tosissani etsimään lisää tästä sarjasta.
-
Jeps, rohkeasti vaan jatkamaan, ensimmäisten seitsemän Viz-kokoelman kohdalla ei tapahdu minkäänlaista notkahdusta laadusta.
Itseäni ilahduttaa aina vain, kun uudet lukijat löytävät sarjan. Kovin monella ei ole sarjasta pahaa sanottavaa. Mutta näin lämpimän hauskaa sarjakuvaa ei ole osunut toista kertaa kohdalle - eikä se ole ollut yrittämisen puutteesta kiinni.
-
Ihan alkuun on sanottava, että Maison Ikkoku on todella loistava. Juonessa on kieltämättä omat nousunsa ja laskunsa, mutta jonkun mielestä huono kohta voi olla toisen mielestä juuri se oleellinen juonenkäänne tai alustus tai selitys jollekin muulle tapahtumalle.
Erikoisena sivujuonteena putkahtaneen "aution saaren kohtauksen" luulin jo pilaavan koko sarjan, kunnes löysäsin hieman pipoa ja tajusin, että siinäpä kuvattiinkin mainiosti henkilöhahmojen luonteita. Ajatelkaa Kyokoa lakaisemassa hiekkarantaa! Mutta niinhän Kyoko aina uppoutuu sijaistoimintoihin, kun pitäisi ratkaista joku tärkeä asia; menee ulos lakaisemaan ja jättää asiat vellomaan ilman ratkaisua. Tai kyllähän niihin ratkaisu ilmaantui, mutta millainen ?
Niin ja mitä Herra Yotsuya tekikään, Haah hah haaa !
Eikä Ibuki Yagami ole todellakaan turha hahmo, niin kuin Jiksi edellä väittää.
Ibuki ei ehkä ole henkisesti kovin kehittynyt, mutta aiheutti "wishy-washy Yusakulle" harmia ihan raivostukseen asti. Mutta Yusakun oma vika, olisi ryhdistäytynyt ajoissa. Toisaalta Ibuki auttoi ymmärtämään Kyokon menneisyyttä juuri niin kuin Jiksi mainitsi: "Kyoko peilasi omia kokemuksiaan Yagamin ja Godain suhteeseen". Ettei vain Kyoko ollut vähän samanlainen nuorempana, mutta naiiviuttaan ( pullossa kasvatettu perheen ainut lapsi ). Siksi Kyokosta varmaan tuli niin "stubborn" ( suomeksi: junttura ).
-
P.S.
Mariana: Älä suotta vertaa Inuyashaa ja Ranmaa Maison Ikkokuun. Niillä ei ole mitään tekemistä MI:n kanssa. Eikä minun mielestäni keskenäänkään. ( Paitsi ehkä erään Rumikon kautta )
-
Minusta Mochiru Hoshisaton Living Gamessa on samanlaista lämpimän hauskaa tunnelmaa.
Pitänee joskus tutustua tuohon Living Gameen, viime vuosina olen vain ostanut niin vähän mangaa, ettei mikään pääse kovin korkealle ostoslistallani.
Mainitsemistasi Mitsuru Adachin töistä pidän kyllä kovasti ja jossain vaiheessa hyllyyn on tarkoitus lisätä Short Programin seuraksi muitankin herran sarjoja.
paavali-setä: Rinnastin Nozomun ja Yagamin vahingossa aikaisemmassa viestissäni. Tarkoitus oli siis sanoa, että Nozomu oli turha, koska hän oli vain yksi omituinen hahmo lisää ja toimi lähinnä Yotsuyan riitapukarina. Yagami oli huomattavasti keskeisempi hahmo, mutta loppujen lopuksi hänen tärkeytensä sarjan kannalta oli vähäinen, vaikka roolinsa olikin suuri. Sarjassa oli kuitenkin onnistuneita sivuhahmoja, jotka esiintyivätkin vain vähäisissä rooleissa. Sellaisena Yagamikin olisi voinut toimia.
-
Huh,huh, nyt se on tehty, MI on luettu läpi (urakkana kolmessa päivässä flunssan kourissa). Tarinahan nytkähti käyntiin varsin vauhdikkaasti, rakkaudentunnustuksia huudeltiin ensimmäisten satasten(sivuja) aikana ja ajattelin että tässä ei ainakaan junnata Ranman tapaan. Ensimmäinen tonni menikin kepeästi rallatellen, mutta sitten, vaikka vuodet kuluivat ja pientä kehitystä tapahtui, alkoi kerronta hyydyttää. Onneksi ajoittaista lisäpotkua ilmestyi antamaan mummo "Are you a man?" -tiedusteluillaan, sairaalaepisodi ym.
Kaikesta hyvästä huolimatta matkalla 2000-3000 alkoi pientä turtumista jankkaukseen ilmetä ja hukkasin juonessa välillä itseni pahoin (josko kuumeella osuutensa asiaan). Pitkät jaksot ilman mitään tietoa Kozuesta saivat minut muistelemaan epätietoisena oliko ero tapahtunut jossain keskustelussa ja jäänyt minulta huomaamatta kunnes Kozue taas ilmestyi paikalle.
Ja sitten vihdoin tänä aamuna loppusuora ja viimeiset reilut 400 sivua joiden aikana tarinassa tapahtui enemmäin kuin edellisessä tonnissa. Myönnettäköön että silmäkulmani kostuivat jonkin verran (nenän tukkoisuudella saattoi olla vaikutusta) varsinkin kun tärkeät sanat vihdoin lausuttiin.
Rakkaustarinoissahan on se ongelma, että kun pääpari saa vihdoin toisensa häviää tarinasta yleensä kaikki veto, sillä siihen hetkeenhän koko matka on tähdätty. Ja vaikka matkasta olisi voinut nipsaista kenties semmoiset 500 sivua pois niin MI rullasi tämän kerronnallisen "nollapisteen" jälkeen varsin ryhdikkäästi loppuun saakka.
Kaiken kaikkiaan varsin hyvä, joskaan ihan heti en lue uudestaan. Pistetään mangalistalla sijalle 2, Nausicaa ei kai mikään voi ykköspallilta tiputtaa.
-
Huh,huh, nyt se on tehty, MI on luettu läpi (urakkana kolmessa päivässä flunssan kourissa).
Olisin voinut kuvitella, että muutaman päivän maratonina vedettynä lukukokemus olisi ollut erilainen kuin itselläni vuosien mittaan. Hauska kuitenkin nähdä, että tarina aiheutti täsmälleen samankaltaisia mietteitä ja tuntemuksia.
Uskoisin katsomattakin tietäväni, minne paikkeille tuo sivujen 2000-3000 puudutus osuu. Kyllähän siitä pääsee yli, kun se ei aivan kammottavaa ole, onpahan vain sellainen tarinanvenytyskohta.
Löytyykö tarinasta näin putkeen luettuna jotain lempikohtausta, joka olisi jäänyt erityisen hyvin mieleen?
-
:police:
-
No siinähän sitä tulikin jo samaa asiaa mainittua, ensimmäisenä mieleen tulee mummoepisodi, siinä uusi henkilö tuo sopivasti lisäpotkua ja naurulihaksen aktivoivia suorasukaisia kommentteja.
Toisena mieleen tulee lopun "Promise me... that even if it's by one day... you'll outlive me." Joka on sekä :) että :'( henk. koht. tässä kohdassa vesihanat aukesivat.
Onhan siellä muitakin, Kentaron kanssa tapahtuvat (varsinkin automatka rannalle), Kentaron isän kanssa tapahtuvat, sairaala, kilpakosijoiden juomareissu...
Ja missä sitten olisi voinut leikellä... Juurikin tuo Domestic dispute, oletin että Nozomo olisi painokkaammin (kenties lopullisesti) vienyt Kozueta pois Godailta, eikä uuden merkityksettömän henkilön mukaantuonti näin myöhään sarjassa ole kovin hyvä idea.
Sitten on tämä Mitakan empivä morsio koirineen (siis vielä yksi empijä lisää... augh) ja Kyokon lomamatka Godain seuratessa.
Eräs ihmetyttävistä asioista oli Kentaron totaalinen häviäminen kuvioista jälkipuoliskolla.
Toinen rasittava jakso oli Yusakun potkut ja työskentely ravintolassa Kyokolta salaa, jolloin Yusaku päätyi naapureidensa kiristettäväksi. Ei kai kukaan voi oikeasti olla niin nyhverö?
Tätä en kokenut niin rasittavaksi, vaikkakin tuskailuvaihe (oliko se nyt sitten nyhveryyttä vai pelkoa kasvojen menettämisestä, työtehtävä kun ei ollut niitä hohdokkaimpia) olisi saanut olla hieman lyhyempi... loppuratkaisussa tiedon siirto aterian muodossa oli kyllä hupaisaa.
-
Seitsemän eka osaa lukee vauhdilla. Domestic Disputen kohdalla alan yleensä ryytyä.
Se et ole sinä joka ryytyy vaan tarina. Itsellä nimittäin sama juttu, puolivälissä juttu alkaa toistaa itseään, mutta kun Yusaku menee tyttökouluun opeksi ja joutuu itsepäisen teinitytön (en muista sen nimeä) piirittämäksi, tarina pääsee taas vauhtiin.
-
Olen varmaan tästä maininnut jossain aikaisemmin, mutta pienet kohtaukset, kuten se jossa Mitaka valmistaa keittoa kipeälle Godaille, ovat omalla, inhimillisellä tavallaan hauskoja. Mutta toki sairaalajaksot sen parvekkeelta putoamisen jälkeen olivat hillittömän hauskoja.
Toisaalta silmät kostuivat minulla pahiten ehkä Game, Set, Match -pokkarin lopussa, jossa käydään lävitse melkoinen setti tunteita. Jollain tapaa tilanne, jossa Akemi tivaa itkien poistuvalta Kyokolta laskua ja samalla sanoo tälle sanottavansa, on jotenkin niin todellinen ja elämänmakuinen, etten muista nähneeni sarjakuvasivuilla mitään vastaavaa.
Huonoimpiin puoliin kuului minustakin Nozomu, joka ei enää oikein tuonut vakiintuneeseen henkilökaartiin mitään uutta sekä Mitakan morsian, joka oli aivan liian ujo ollakseen todellinen henkilöhahmo.
Juonen puolella Godain suhde Kozueen rasitti itseäni. Toisaalta minusta siinä oli jännää tematiikkaa, kun sekä Kozue että Mitaka tavallaan siirtyivät elämässään eteenpäin ja elämä ikään kuin jätti Godain ja Kyokon kaksin kohtaamaan vielä tunteensa.
Tässä mielessä oli jotenkin sopivaa, että tarina jatkui vielä jonkin matkaa sen pisteen jälkeen, kun sarjaa kantava kolmiodraama oli jo ratkennut. Lopulta kyse ei ollut siitä, kuka saa kenet, vaan siitä kuinka tunteet lopulta kehittyivät loppupisteeseen.
-
Se raivostuttavan itsepäinen teinityttöhän oli Ibuki Yagami !
Yksi Ibukin urotyö oli se, kun hän tunki itsensä yökylään Yusakun luokse. Lensin varmaan pari metriä ilmaan, kun Kyoko sanoa pamautti, että Ibuki voi jäädä Ikkokuun yöksi. Ei sitten tietenkään Yusakun huoneeseen.
Mutta kun Kyoko luuli voivansa puhua Ibukille järkeä, tämä alkoikin tivata tietoja Kyokon ja Yusakun suhteesta.
Siinä vaiheessa suorastaan kiemurtelin riemusta. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun Kyoko ei saanut sanottua mitään.
Minusta Ibukin lopullinen kohtalo oli kuitenkin aika surullinen. Hän oli kai jonkin sortin psykopaatti eikä näyttänyt oppineen kokemastaan mitään siihen mennessä kun jäi sarjasta pois.
-
P.S.
Niin tosiaan piti vielä sanomani, että Ibukin-hahmon perimmäinen tarkoitus oli varmaan pistää lukija ajattelemaan, miksi Kyoko oli mennyt Soichiron kanssa naimisiin. Eikö ?
-
Niin tosiaan piti vielä sanomani, että Ibukin-hahmon perimmäinen tarkoitus oli varmaan pistää lukija ajattelemaan, miksi Kyoko oli mennyt Soichiron kanssa naimisiin. Eikö ?
Mielestäni Ibuki tuotiin sarjaan muistuttamaan, etteivät hahmot elä missään laatikossa, johon ei muita ihmisiä voisi saapua vaikuttamaan heidän elämänsä kulkuun.
Toisekseen hahmon oli kai tarkoitus laittaa Kyoko käsittelemään omia tunteitaan.
Siinä mielessä hahmo ei ollut täysin epäonnistunut, että se oli monessa suhteessa lapsellisen itsekäs ja ylireagoiva, kuten monet tuossa iässä oikeastikin ovat.
-
Nostetaanpa ketjua melkein viidentoista vuoden jälkeen, kun aihe on ajankohtainen...
Loppuunmyydystä Maison Ikkokusta on otettu taas uusintapainos, ja jutun ruutunäytteistä päätellen myös uudella käännöksellä (vertailukohtana siis omasta hyllystä löytyvä ensimmäinen englanninnos).
https://www.comicsbeat.com/review-maison-ikkoku/
Lisäksi Norah Jonesin tuoreehko I'm Alive -musiikkivideo Japanin markkinoille hyödyntää myös Maison Ikkokua:
https://bit.ly/34Q74HQ
Luin sarjakuvan tämän vuoden puolella uudestaan ja olihan se tolkuttoman hyvä edelleen, vaikka tarina välillä pikkuisen jääkin jumittamaan paikoilleen. Paras koskaan lukemani manga? Mahdollisesti.
-
Luin sarjakuvan tämän vuoden puolella uudestaan ja olihan se tolkuttoman hyvä edelleen, vaikka tarina välillä pikkuisen jääkin jumittamaan paikoilleen.
En ole Maison Ikkokua koskaan lukenut kokonaan, mutta jotenkin muita Takahashin sarjoja tuntevana ei yllätä jos se junnaa paikallaan. ;D
Nythän tuo aukko olisi helppo paikata, mutta ei taitaisi olla viisasta aloittaa taas uutta sarjaa. Pari uutta kuitenkin on ensi vuodelle jo tiedossa kun No. 5 ja Fist of the North Star tulevat Viziltä.
-
Tämäpä hyvä uutinen. Olen lukenut kauan sitten vain osittain, ehkä puolet keskeltä. Sittemmin löysin ykkösen omaksi. Täytyy varmaan tämä sitten täydentää hyllyyn.