Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => Aiheen aloitti: Markku Myllymäki - 02.09.2004 klo 16:38:16
-
Kenen sarjakuvissa on taiteellisin / mielenkiintoisin / kiinnostavin / paras värimaailma?
En viitsi tähän vaihtoehtoja pykätä, niitä olisi niin paljon...
Itse pistän roponi likoon Alfonso Azpirin puolesta. ;D
Edit1:
(Linkki Azpirin kotisivuille: http://azpiri.free.fr/ (http://azpiri.free.fr/) )
Edit2:
Toinen ja kolmas sija varmaan olisivat minulla menneet Ryan Kinnairdille ja Liquid!:ille (jälkimmäinen herättänee pahennusta... ;D ).
-
Jahhas, yhä vaan itseäni mielyttää eniten Dave McKeanin ja Bill Sienkiewiczin pensselinjälki. Ja rohkenenpa ainakin tänään jättää Daven kakkoseksi.
Sienkiewiczin sarjakuvittama Hendrix elämäkerta "Voodoo Child" on yhä aivan yliluonnollista maalausjälkeä.
Marko
-
Hermannin Comanchesta olen aina tykännyt. liekö äijä värittänyt sen itse vai kuka?
No, hyvältä näyttää enivei.
-
Berkeley Breathedin Opus on kyllä hienosti väritetty. Samoin Manara on aika kätsy värittämään. Ja Ankardokin on hienoa. Samoin Ville Tietäväisen värimaailma on aika ihmeellinen.
-
Moebiuksella on upeita karamellimaisia värityksiä.
-
Samoin Manara on aika kätsy värittämään.
Vastikään suomennetussa Manarassa on kyllä tyylikkäät värit, mutta niistä ei vastaa Manara itse, vaan Studio KmZero (http://www.kmzerolab.com/).
-
Enki Bilal omalta kohdaltani iskee. Ei mitään väsyneitä ja elämättömän oloisia tietokonepelleilyjä vaan kunnon sykähdyttävää hartaudella tuotettua värimaailmaa.
-
Enki Bilal omalta kohdaltani iskee. Ei mitään väsyneitä ja elämättömän oloisia tietokonepelleilyjä vaan kunnon sykähdyttävää hartaudella tuotettua värimaailmaa.
Piirtääkö se Bilal liiduilla kuvan päälle? Ja ne ihmeelliset sähköviivat, joita hänellä on vähän joka ruudussa, ne luovat jotenkin aivan oudon tunnelman. Joskus hänen maneerinsa vähän ärsyttävät, mutta kyllä hän on yksi sarjakuvan suurista.
-
Njaa.... Vaikea sanoa. Ehkä Moebius. Mitä siis olen hänen töitään vähän nähnyt. Mutta kyllä ne hienolta näyttää.
-
Miguelanxo Prado: liidulla piirretty viiva. Pastellia varipaperille. Anu Lavonen Sarjakuvastin4:ssa.
-
No, tämä menee hitusen ohi sarjakuvan, mutta kyllä Tove Janssonin värimaailma mm. kuvakirjoissaan Kuinkas sitten kävikään, Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Vaarallinen matka on aivan ylimaallisen hienoa. Sisällöstä puhumattakaan.
(http://www.tampere.fi/muumi/images/kuvasivu/aukiolla.jpg)
-
Minulle on kerrottu että Bilalin originaalit ovat aika muhkuraisia, eli siellä on tussia guassia, liitua, öljyä ja mitä tarve vaatii vierkkäin, lomittain ja päällekäin.
Tuli samalla huomattua, että hyllyssäni ei ole mitään järisyttävää värityötä. Kai homma on silloin parhaiten tehty kun väritykseen ei erityisemmin kiinnitä huomiota, kuten Lynn Varley (no joo, unohdetaan se viimeisin battis), Sherilyn van Valkenburgh (mm. Enigma), Mark Chiarello (Hellboy) ja Claude Legris (Hard Boiled, ja taisi olla pari ekaa Mr. Jeania).
-
Edesmennyt Yves Chaland oli todella taitava piirtäjä mutta siinä sivussa väritti muiden sarjakuvia. Muistaakseni tämä Käsipuoli prinssi oli Chalandia, sopii oikein hyvin Jodorowskyn sienihuuruihin
edit. vilkaisin hyllyyn niin tällaiset suosikit löytyi vielä:
Jo mainittu Prado viehättää minuakin. Raymond Briggs on todella hyvä, ranskalaisista Loustal ja Max Cabanes on upeita. Tämä on vähän kerettiläinen mielipide mutta minusta Bilal oli parhaimmillaan Metsästysretkessä ja Mustissa falangeissa, uusimmista tulee jo mieleen että se pelkästään brassailee omilla taidoillaan. Grafiikka menee kaiken yli, ne tarinat alkaa olla sivuseikka
-
Vaikka suuresti kannatankin mustavalkoisuutta, niin pidän silti suuresti Dupuyn & Berberianin albumien värityksestä. Tiedän kyllä, että niitä ovat useampi kuin yksi henkilö ollut värittämässä, joten mainittakoon (hataran muistin perusteella) suosikiksi "Matka Lissaboniin" -tarinan värittäjä. Nimeä en tähän hätään löytänyt.
-
Onhan se hienoa, kun jollain sarjakuvantekijällä on värien(kin) käyttö niin hallussa, että niistä(kin) tulee osa omaa tyyliä. Että myös kuvan väreistä heti tunnistaa, kuka sen on tehnyt. Eli siis näitä nimiä, joita on jo mainittu: Moebius, Bilal, Prado. Niin ja tietysti Herge. Bill Watterson oppi Lassin ja Leevin edetessä erinomaiseksi värien käyttäjäksi. Eipä nykyisistä sanomalehtisarjoista väritykseen panosta enää kuin Kamujen Patrick McDonnell. (Etsikää käsiinne Mutts Sundays -kirjat ja nähkää ne värit, joita Hesari ja Egmont eivät meille näytä).
Olen myös samaa mieltä, että nykyisistä tietokoneväritteisistä sarjoista Mark Chiarellon Hellboyt ovat kyllä esimerkillisen hienoja.
Vaikka tämä meneekin pikkuisen sarjakuvan ulkopuolelle, niin itse olen aina löytänyt innostusta MADin piirtäjän Jack Davisin kuvitusten väritekniikasta. (Tai pitäisi ehkä sanoa, että siitä parhaimmillaan: joskus se menee vähän karamellimaiseksi). Erinomaisen huoletonta akvarellijälkeä: siveltimen vedot ovat ronskeja ja selvästi näkyvissä - mutta juuri oikeissa paikoissa. Käsittämätöntä.
(Samaan on alkanut päästä meillä Mauri Kunnas viimeisimmissä kirjoissaan).
-
Ihan värittäjistä tulee ensimmäisenä mieleen Lynn Varley, taitaa olla Frank Millerin vaimo, ja onkin laittanut moniin Millerin juttuihin värit, olisko ollut jo Dark Knoght Returnsissakin, Elektra Lives, 300, Dark Knight Strikes Againissa jänskät tietokonekikkailut, jossa vedetään tietokoneväritys ihan mahtavasti överiksi. Ja on Varley sitten tehnyt ihan pätevää, ja massasta erottuvaa bulkkihommaa mm. Spawniin.
-
Dark Knight Strikes Againissa jänskät tietokonekikkailut, jossa vedetään tietokoneväritys ihan mahtavasti överiksi.
Tarkoitit kai sanoa jossa vedetään tietokoneväritys amatöörimäisen huonon oloisesti aiheuttaen vittumaisista vittumaisimman lukukokemuksen. Olisivat vain tehneet samalla tavalla kuin ensimmäisessä.
-
Tarkoitit kai sanoa jossa vedetään tietokoneväritys amatöörimäisen huonon oloisesti aiheuttaen vittumaisista vittumaisimman lukukokemuksen. Olisivat vain tehneet samalla tavalla kuin ensimmäisessä.
Ei mutta nyt missasit Lynnin värityksen hienouden kokonaan. Ja jos väritys olisi ollut edellisen osan mukaista, niin DK2:n tunnelma olisi ollut ihan eri - ja väärä.
-
Kyllä se Bilal taitaa minunkin kirjoissani voiton viedä... Vaikea muita on siihen edes verrata.
Rutiinilla tehdystä tietokonevärityksestä en yleensä pidä, vaikka kyllä tietokoneella voisi värittää hyvinkin, sen olen nähnyt.
-
Ei mutta nyt missasit Lynnin värityksen hienouden kokonaan.
Minäkin myönnän tuon missanneeni. Vahvat värivalinnat ovat tietty plussaa mutta muuten näytti karmaisevasti siltä että Varley olisi päässyt ensimmäistä kertaa Photarin kimppuun. Kyllähän te tiedätte sen tunteen. "Ooh kuinka ihanaa katsokaa tuota gradienttia ooh ooh katsokaas tätä efektiä eikö olekin hienoa voi kun ihana ohjelma!"
-
"Ooh kuinka ihanaa katsokaa tuota gradienttia ooh ooh katsokaas tätä efektiä eikö olekin hienoa voi kun ihana ohjelma!"
Juuri tämä on hyvä esimerkki siitä, että kyllä näet sen mutta et tajua. Tai no en minäkään väitä, että tajuaisin, mutta kyllä se väritys silti sopi täydellisesti sarjan kuvitukseen ja tarinaan. Se oli ikään kuin piste iin päälle.
-
Minä olin aikanaan ihan tosissaan innoissani DK2:n väritystyylistä, siinähän ei ole kyse siitä ettei Lyyn Varley osaisi tehdä, tai että hän tekisi huolimattomasti, vaan siitä että hän tekee työkalunsa ehdoilla; minua ärsyttää ja ihmetyttää se että tietokoneella imitoidaan jotain maalausjälikä, kun se ei kuitenkaan aitoa asiaa aja, mutta kai niihinkin tottuu samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin teknologian aikaansaamaan humpuukiin. Mutta Varley siis revittää, "maalaa" softansa avulla, ja valittu tyyli on juurikin kuten Veli sanoi, erittäin sopiva sarjiksen tunnelmaan ja aihemaailmaan.
Minä diggailin muutenkin DK2:sta ihan täpöllä aikanaan -minusta siinä on mahtavan dynaaminen ote, ja semmoinen absurdiksi heittäytynyt meininki. Vaikka osasyy intooni saattoi olla etten niinä aikoina ollut lukenut paljon mitään sarjiksia, mutta on siinä jotain sangen omaperäistä koko sopassa.
Millerin uusin Sin City on kanssa monien ryönäkkeiden jälkeen ihan loistomatskua!
-
Juuri tämä on hyvä esimerkki siitä, että kyllä näet sen mutta et tajua.
Ahh. En vain tajua. Loistavaa. :)
Tekisi mieli kaivella teokset esiin ja kertoa hiukan tarkemmin missä kaikessa Varley on mokaillut ja miksi hänen tietokonevärityksensä tuntuu minusta niin amatöörimäiseltä mutta divariinha nää on päätyneet jo aikoja sitten. Melkoisen lukukelvotonta tuubaa oli värityksestä sitten mitä mieltä vain.
-
Ahh. En vain tajua. Loistavaa. :)
Niin. Tietsä, jos sä tajuisit, niin säkin tykkäisit, koska se osottaisi, että sä tajuisit.
Tekisi mieli kaivella teokset esiin ja kertoa hiukan tarkemmin missä kaikessa Varley on mokaillut ja miksi hänen tietokonevärityksensä tuntuu minusta niin amatöörimäiseltä
Mutta juuri tästähän on kyse. Varley on sen verran taitava värittäjä, että ei todennäköisesti sorru tuollaisiin virheisiin edes uuden tietokoneohjelman pauloissa. Sillä on siis oltava joku muu syy, että väritys näyttää miltä näyttää. Kuten myös sille, että Millerin kuvitus (eroahaan sekin melkoisesti DK:sta ja kai myös jossain määrin viime aikaisista Sin Cityistä) näyttää miltä näyttää. Yksittäin nämä sitten olisivatkin kauheita, mutta kokonaisuutena DK2 on oikein oivallinen teos.
-
Ei mutta nyt missasit Lynnin värityksen hienouden kokonaan. Ja jos väritys olisi ollut edellisen osan mukaista, niin DK2:n tunnelma olisi ollut ihan eri - ja väärä.
Varmasti sitten missasinkin. Kuitenkaan se että tajuaisin miksi tuollainen tunnetusti taitava värittäjä lähtee tuolle linjalle ei muuttaisi sitä tosiasiaa että en pitäisi siitä värityksestä. Lukukokemus oli äärimmäisen vaikea ja turhauttava. Tietysti osittain johtuu myös tarinasta joka edelliseen albumiin verrattuna oli vahva pettymys. Tuo väritys oli vain piste iin päälle.
Eli minun maailmassani väritys oli huonoa vaikka sille mitkä perustelut olisivatkin. Se ei luonut omalle osalleni tunnelmaan mitään myönteistä lisäystä, päinvastoin. Sarjakuvista kuuluu nauttia.
edit. Oli se Millerinkin tyyli kyllä pettymys. Edellinen osa oli milteinpä jumalaisen timmi paketti, tämä oli kuin vasurilla väännetty "tehään ny sitten" homma. Buu!
-
....
Oli se Millerinkin tyyli kyllä pettymys. Edellinen osa oli milteinpä jumalaisen timmi paketti, tämä oli kuin vasurilla väännetty "tehään ny sitten" homma. Buu!
Makuasioita tietysti, ja ymmärrän että ekan DK:n jäljiltä rima oli korkealla. Mutta kun ajattelee miten jumalattoman paljon DK:n tyyliä ollaan matkittu Batmaneissa ( ja muuallakin) niin eihän siinä olisi ollut mitään järkeä toistaa samaa kuin parikymmentä vuotta sitten.
Se mikä DK2:ssa on mielestäni nerokasta on se, että se on jotain aivan muuta kuin mitä muut supersankarisarjikset, näennäisen ( tai ihan oikeastikin) rennolla otteella sutaistu pläjäys, jossa kuitenkin on(ehkä hieman camp-hengessäkin, mutta toisaalta aika tosissaankin), arvostusta supersankari-ideaa kohtaan- jotain ylvästä.
Ja minusta ko. sarjiksen rytmityksessä ja "sommittelussa" näkyy kaikki Millerin ammattitaito vauhdikkaan sarjakuvan kertojana. Minulle, joka olin aatellut Millerin ihan rappioituneen myöhempien aikojen Sin Cityjensä kanssa, oli riemukasta nähdä mestari taas iskussaan.
-
Kaksi mestaria lisää: Miravi Bhuna-Giva ja Dave McCaig. Valitettavasti kummankaan parhaat työt eivät löydy webistä...
-
http://www.bdartmuseum.org/detail_x.php3?_table=originaux&_ID=344
Jaahas , onnistuikohan tuo linkki, kokeillaan.
De Moorin pastellipiirrokset, tässä kyllä aika pahoinvoivan kylmän vihreän sävyissä.
-
Heavy metal lehdis on kyll bisley ja azpiri ollu aika nättiä katottavaa.
-
Joann Sfar toki "oksentaa sarjakuvia" noin tuotannollisessa mielessä, mutta hänen värienkäyttötyylinsä on kyllä mahtavaa, erityisesti vesivärejä käyttäessään Sfar asettaa melkoisia haasteita painokoneen pyörittäjälle.
-
....onko sellaisia? Oma kriittisyyteni värimaailmaan on niin tiukka, että edes HYVÄÄ värittäjään en ole vieläkään törmännyt.
Enki Bilalin tyyli on lyömätön, mutta hieman monotonisempaa odottaisin häneltä.
-
okei, nyt yllätytte: jyrki vainiolla.
-
okei, nyt yllätytte: jyrki vainiolla.
Ei yllättävä mielipide, jos on tutustunut JV:n tuotantoon. Kandee tsekata, mm. paras sarjisruutuni-osiossa.
Kannattaa muuten aloittelevan harkita, tekeekö tasaisia väripintoja vai sävy- ja efekti-iloittelua. Etenkin airbrushaaminen näyttää helposti aivan oksennukselta.
-
Ei yllättävä mielipide, jos on tutustunut JV:n tuotantoon. Kandee tsekata, mm. paras sarjisruutuni-osiossa.
Laitetaanpa tähän väliin hiukan kritiikkiä, ettei Jyrki pääse liikaa ylpistymään. Minusta Jyrkin pelkistettyihin pottunokkapiirroksiin sopisi hiukan tasaisemmat väripinnat. Ainakin näiden parin kvaak-näytteen perusteella väritys on liian "realistista" ja yksityiskohtaista suhteutettuna piirroksiin.
-
Minäkin myönnän tuon missanneeni. Vahvat värivalinnat ovat tietty plussaa mutta muuten näytti karmaisevasti siltä että Varley olisi päässyt ensimmäistä kertaa Photarin kimppuun.
Tästä oli juttua jossain toisessakin ketjussa eli täällä:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=293.45.
Mielenkiintoinen aihe johon en malta olla kommentoimatta.
Oma ensireaktioni oli sama kuin Kaltsulla. Luettuani tarinan uskallan olla kuitenkin toista mieltä. Vähän samaa kuin Veli. Yllättävää sinänsä miten monella tapaa (edellisen sivun kirjoitusten perusteella ) tämän sarjan (piirrokset ja värityksen) voi lukea!
Pidän DK2:ta niin hyvänä nimen omaan sen takia että siinä väritys ei ole vain värittämistä tai vain maalaamista, niin kuin se yleensä sarjakuvissa on. Varleyn väritys on statement.
Tämän huomaa jos lukee tarinan ja miettii mitä asioita ja aiheita se käsittelee. Itse siis uskon että väritys ja graffa on tarkoituksella mitä se on ja näyttää tarkoituksella "harrastelijamaiselta" ja epäkypsältä. DK2 liittyy DK1:n tapaan tietyn aikakauden loppumiseen ja sitä se käsittelee niin sisältönsä kuin muotonsa (ja väriensä) kautta.
Bonuksena tekijöille tuli tietenkin tekemisen helppous, mutta siitäpä en sakottaisi kun lopputulos kumminkin on perusteltavissa.
EDIT: linkki
-
Francois Bourgeon. Ainakin "Hämärän matkamiehet -sarja". En tiedä onko herra itse vastannut värityksestä, mutta niin loistavaa hänen kuin piirrosjälkensä onkin, albumien tunnelma ei varmasti olisi yhtä vahva mustavalkoisena
-
Lynn Varleysta on puhuttu täällä paljon, mutta varsinaisista värittäjistä on minusta moni mainitsematta:
Nei Ruffino, Matt Hollingsworth ja Patricia Mulvihill. John Higgins.
värittäminen on aivan oma taiteenlajinsa ja voi muuttaa sarjakuvaa merkittävästi. Euroopassa auteur-henkisyys sitoo myös taidemuotoa, toisaalta pitäen näkemyksen hyvin yhtenäisenä, mutta amerikkalainen "tuotantosarjakuva" on tietyssä mielessä rohkeampaa: erillinen tussaaja ja värittäjä voivat kaataa sarjakuvan tai nostaa sen suuruuteen aivan eri tavalla.
Hyppy tuntemattomaan.
-
Olen pitänyt kovasti Tinttien värityksestä. Sopivan yksinkertaista, tasaista väripintaa, jossa jokainen väri puolustaa asemaansa. Julien Loïsin (Valkoinen tiikeri, Raj, Spoon & White) väritystä arvostan myös.
EDIT: Saamari! Unohdin kokonaan Steve Purcellin! Hänen guassilla tai vastaavalla väritetyt (sarja)kuvansa ovat jotakin AIVAN muuta.
-
EDIT: Saamari! Unohdin kokonaan Steve Purcellin! Hänen gaussilla tai vastaavalla väritetyt (sarja)kuvansa ovat jotakin AIVAN muuta.
Juuri noiden värikuvien/sivujen takia hommasin Sam & Maxin albumin.
Sivellinpuukotusten uhallakin sanon Barbara Canepan. Mä vihaan yli kaiken juuri Marvel-väritystä, mutta jotenkin Canepan värittämänä se alkaa vaikuttamaan sellaiselta, mitä itsekin tahtoisi oppia.
-
Komppaan myös Steve Purcellia. Hienoa guassityöskentelyä tosiaan.
-
Prado miellyttää kovasti kans, kuten joskus aikoinaan myös Juan Gimenez. John Bolton ihastuttaa ja.