-
Päätin aloittaa tällaisen ketjun, jossa voi lyhyesti kommentoida ja mahd. suositella sarjakuvia, joita ei ole julkaistu suomeksi. Mietin hetken, miten tämän saisi eroamaan esim. Luettua-ketjusta - tämä voisi olla enemmän jutteluun perustuva ketju. Ei varsinaista arvostelemista, vaan yleisempää kommentointia siitä, kannattaako jotain sarjakuvaa tilata netin kautta (Amazon tms. sivusto). Myös vanhoja (ranskan- tai muunkielisiä) sarjakuva-albumeja 70-luvulta lähtien voi kommentoida ja voivotella, miksei suomeksi aikoinaan niitä käännetty.
Kun viime vuonna rupesin tarkemmin tutkimaan, mitä eurosarjakuvaa on julkaistu 70- ja 80-luvulla Ruotsissa muttei täällä, päätin tehdä listan kiinnostavan näköisistä sarjiksista ja hankkia sitten Ranskan Amazonin kautta yhden niteen näitä kaikkia. Apunani toimivat ruotsalainen Seriewikin (http://seriewikin.serieframjandet.se/index.php/Kategori:Serier) sarjakuva-artikkeleineen sekä ranskalainen Bédétheque (http://www.bedetheque.com/) albumikansineen ja näytesivuineen. 33 nimikkeen lista tuli - niistä kuutta olen ehtinyt tähän mennessä hankkia albumillisen.
Tässä ketjussa voisi siis kommentoida:
(a) Vanhoja albumisarjoja, jotka on jo lopetettu ja joita pahimmillaan ei saa Ranskastakaan kuin käytettyinä, tai sitten hyvässä lykyssä integraaleina.
(b) Edelleen jatkuvia sarjoja, joita ei vieläkään ole suomeksi käännetty.
Aloitan vaikkapa sarjalla nimeltä Yann le migrateur (http://www.bedetheque.com/serie-3249-BD-Yann-le-migrateur.html).
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/yannlem.jpg)
Tieteissarja, jota tekivät käsikirjoittaja Robert Génin ja piirtäjä Claude Lacroix. Viisi albumia tuli vuosina 1978-1984. Sain haltuuni kakkosalbumin La cité des sept sages (1979).
Päähenkilö on koditon vaeltaja, joka tässä albumissa saapuu ikitalven peittämälle planeetalle. Hän saa tietää, että kaikki lapset ovat kadonneet samalla tavalla: he ovat vaeltaneet jään peittämälle järvelle ja vajonneet jään alle. Yann ryhtyy tutkimaan järveä ja löytää sen alta toisen valtakunnan, kaupungin, jota hallitsevat säyseät, ystävälliset mutantit.
Tätä albumia pitänee kutsua tieteismysteeriksi. Yann ei nimittäin ole missään vaiheessa minkäänlaisessa vaarassa, vaan hän saa nuuskia paikkoja melkolailla esteittä. Jännitys jää siis uupumaan. Onneksi tarina on riittävän älykäs tyydyttämään scifi-nälän.
Näyttää siltä, ettei Yann le migrateur -albumeista ole otettu uusintapainoksia. Kaksi ensimmäistä käännettiin ruotsiksi - suomeksi ei vissiin mitään ole nähty.
-
Pidemmän aikaa olen himoinnut julkaistavaksi kahta sarjaa: ensinnäkin Les Innommables, johon innostuin Valkoisen Tiikerin myötä. Samaa sarjaahan se käytännössä on. Valkoinen Tiikeri on sen Spin-off. Nyt voisi olla hyvä hetki, kun sarjan piirtäjä Conrad on päässyt Asterixin pariin.
Toisena toivelistallani on Victor de la Fuenten 1980- ja 90-luvuilla kuvittama Les Gringos. Se on 1900-luvun alkuun sijoittuva western. Ensimmäiset osat on kirjoittanut Charlier. Vauhdiksta meininkiä, ja toimintasarjakuvann saralla de la Fuente on kuvittajana ihan ykkönen. Ei haittaisi, vaikka häneltä julkaistaisiin muitakin sarjoja. Niitä on hävettävän vähän Suomessa julkaistu.
Tässä kuvaa vähän osviitaksi:
(http://www.bede-news.com/public/images/vols/1666-3100.jpg)
-
Vähän sama aihe oli Mikä sitten on HYVÄÄ euroscifiä? (Tai fantasiaa...) (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5685.0.html) -ketjussa.
Siellä haikailin Donjonin perään (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5685.msg230500.html#msg230500).
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5685.0;attach=10336)
-
Donjon-albumeiden kerääminen on minulla harkinnassa. Se nimittäin vaikuttaa aivan omanlaiseltaan sarjalta. Ensimmäiset albumit ovat fantasiaparodiaa, jossa seikkailevat hirviöt ja taruolennot jonkinlaisessa feodaalisessa yhteiskunnassa. Myöhemmin sarja syvenee ja satiirisen pinnan alla aletaan kuvata hahmoja empaattisesti ja syvällisesti.
Onneksi NBM on julkaissut Donjonia englanniksi (http://www.nbmpub.com/humor/trondheim/dungeon/dungeonhome.html).
Yksi sarjakuva joka himottaisi mutta jonka hankkimisesta ei liene toivoakaan on höyryävän happoinen scifi-pläjäys Saga de Xam.
Piirtänyt Nicolas Devil, mikä kuulostaa salanimeltä. Skenaristina on toiminut itse kulttiohjaaja Jean Rollin! Albumi julkaistiin vuonna 1967, mutta mitään kunnollisia uusintapainoksia ei ole otettu. Netistä löytyy runsaasti kuvanäytteitä tästä historian aarteesta, josta nykypäivänä maksetaan satoja euroja keräilymarkkinoilla. Tälläkin hetkellä Ranskan Amazonissa (http://www.amazon.fr/Saga-Xam-R%C3%A9alis%C3%A9-sc%C3%A9nario-Rollin/dp/B0014PPD0W/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1374738276&sr=8-1&keywords=saga+de+xam) kaupataan neljää kappaletta 160-260 eurolla.
En laita sen kummemmin kuvia kuin tämän Bédétheque-linkin, koska sisältö on hyvin eroottista.
http://www.bedetheque.com/serie-10947-BD-Saga-de-Xam.html
Kuvanäytteiden perusteella näyttää kyllä yhtä paljon taidekirjalta kuin sarjakuvalta. Onkohan tarinaan myös saatu tolkkua, vai ovatko tekijät olleet liian hapoissa?
-
Ostaisin kyllä , jos olisin töissä, kiinnostavia eurooppalaisia scifisarjoja jos niitä ilmestyisi suomeksi. Nuo ClaviaZ:n näytteet on oikein maukkaita.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi eurosarjat olivat yli vuosikymmenen pannassa täällä Suomessa Non Stopin lakkauttamisen jälkeen. Nyt moni aikanaan hieno sarja on auttamatta vanhentunut eikä ole toivoakaan että ne kiinnostaisivat suurta yleisöä.
Lännensarjojen kohdalla tilanne on sinänsä lohdullinen, koska niiden sanasto on melko simppeliä. Niitä pystyy tavailemaan huonommallakin ranskantaidolla varustettu henkilö.
Ostin Donjonia jollain ymmärrettävällä kielellä, mutta fontti oli niin pientä että luovuin albumeista. Lukeminen oli pelkkää tihrustamista eli tuskaa.
-
En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi eurosarjat olivat yli vuosikymmenen pannassa Non Stopin lakkauttamisen jälkeen.
Muistaakseni jossain (Sarjainfon?) haastattelussakin joku eurooppalaissarjisten oikeuksien myyjä ihmetteli, että myynti Suomeen loppui kuin seinään.
-
Aika pian tuon jälkeen Suomessa koitti supersankarien kulta-aika. Ehkä kustantajilla meni sen verran hyvin Teristen ja Hämisten kanssa että ei ollut mitään tarvetta vilkuilla Euroopan suuntaan.
-
Minusta on tuntunut että 80-luvulla Suomeen raahattiin Ranskasta ja Belgiasta vain sitä hajutonta ja munatonta tusinakamaa. Eikö hyvien - siis oikeasti laadukkaiden - albumisarjojen uskottu myyvän täällä?
No, eiväthän ne myy nytkään.
-
No, eiväthän ne myy nytkään.
Nyt on jo liian myöhäistä. Non Stopin jälkeen olisi ollut ainakin reilu viistuhatta erilaisiin eurosarjakuviin tottunutta lukijaa.
-
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/martinm.jpg)
Tässäpä huumorialbumi, jonka omistan sekä ranskaksi että ruotsiksi. Ranskankielisen ostin ensiksi netin kautta tilaamalla, vaan kun muutama kuukausi sitten äkkäsin lähidivarissa ruotsalaispainoksen (Pilot att hyra 1 - Tusen år för ett liv), en voinut olla kahmimatta sitä mukaani.
Ranskalainen Christian Godard loi Martin Milan -hahmonsa vuonna 1971. Viiden albumin jälkeen mies piti kolmen vuoden tauon, palaten hahmon pariin uudestaan vuonna 1978. Tämä "Mille ans pour une agonie" oli uuden rupeaman ensimmäinen seikkailu. Godard teki vielä 12 albumia lisää aina vuoteen 1997 asti.
Intialainen maharadja De Faléhpa on vanha ja heikko mies. Hän pelkää Kuolemaa, joka kirjaimellisesti hengittää hänen niskaansa. Kuolema, viittaan pukeutunut luurankohahmo joka kantaa viikatetta, ilmestyy vähän väliä kiusaamaan maharadja-parkaa yrittäen omalla erikoisella tavallaan rohkaista häntä hyväksymään elinpäivien loppumisen. Vaan maharadja onkin käyttänyt suunnattoman omaisuuden rakennuttaakseen vuoren sisään syväjäädytyskammion. Kahdelle. Hän on nimittäin ajatellut jäädyttää myös oman lempivaimonsa. Vaimo vain ei ole lainkaan suopea ajatukselle.
Paikalle saapuu Martin Milan, ammatiltaan lentäjä. Luonteeltaan yksinäinen susi, viileä ja syrjäänvetäytyvä filosofi, joka ei halua muuta kuin tienata leipänsä mutta joutuu silti tahtomattaan seikkailuihin. Kun maharadja huomaa, millainen tuurihaukka tämä Martin on, hän tietää heti kenet hän sittenkin haluaa vierelleen syväjäädytyskammioon...
Huumori on pinnalta perinteistä koheltamista, mutta tarinan runsaiden makaaberien ainesten ansiosta albumi ei olekaan niin kevyttä ja harmitonta luettavaa kuin päältäpäin luulisi.
Ranskalaiset ottivat tästä uusintapainoksen vuonna 1990.
-
Miten tuo Martin Milanin juoni on niin tuttu? Olen tuota tarinaa joskus muistellut, onhan se aika mieleenpainuva... mutten ole saanut päähäni, että kenen seikkailu se olikaan. Ehkäpä on tullut tuo ruotsiksi joskus luettua.
Vai onko vastaavaa aihetta käytetty muualla?
-
Donjon on kiva, olen niitä muutamia lukenut englanniksi, tosin hieman vaikea pysyä kärryillä mikä näissä olisi paras lukujärjestys kun eri osiot viittailevat toisiinsa...
-
Minäkin olen pari albumia Donjonia lukaissut ja erinomaisesti pelitti. Mieli tekisi lukea lisää, mutta ei ole raaskinut investoida, kun osia on jo niin paljon.
Henri Tervapuron Kätyrit kyllä paikkaa hyvin Donjonin puutetta suomenkielisillä markkinoilla.
-
Martin Milanin ruotsalaispainos kärsii paikoin viivakadosta. Tässä siitä pari ikävää esimerkkiä:
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/mm-ran.jpg)
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/mm-ruo.jpg)
-
Ikävästi hävinneet on ohuet viivat. Voihan tuota vielä lukea, mutta lukemastaan ei voi juuri nauttia. Mutta ranskisversiossa on kyllä hieno tekstaus. Saakohan tuollaisia teriä ostaa, mitkä tekevät tuon vaakaviivan tollai leveeksi vai pitääkö se terä hioa ihan itse?
Tekstaustyyli vaikuttaa aika paljon sarjakuvan yleisilmeeseen.
-
Facebookissa on eri piirtäjille omistettuja sivuja (totta kai!)
Mä kuulun kahteen: Les amis de Didier Conrad ja Les amis de Francois Walthery.
Varsinkin Conradille omistettu osio päivittyy ilahduttavan usein eli lähes päivittäin jollain herkkukuvalla.
-
Löytyykö myös Les amis d'André Franquin?
Ei sen puoleen, että sekään saisi minua naamakirjaan liittymään.
-
Ihan vaan netistä löytyy www. franquin.org
Mä olen liittynyt siihenkin, mutta hukannut tunnukseni jonnekin. Voi siellä piipahdella tunnuksittakin.
-
Sveitsiläisen Frederik Peetersin Blue Pills - A Positive Love Story (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/hiv-perheen-elamaa.html) on komeaa jälkeä ja tarinan itsenäinen ajattelutapa suomalaisia asenteita raikkaasti ravisteleva.
-
Erittäin tärkeä aihe! Näkyy tuo albumi saaneen Töpffer-palkinnon vuonna 2001 ja päässeen ehdolle parhaasta albumista (http://www.hahnlibrary.net/comics/awards/prixa02.php) Angoulêmessa vuonna 2002.
Sivellinjälki on rosoisuudestaan huolimatta yllättävän sujuvaa, ottaen huomioon ettei ruutuja ole luonnosteltu eikä korjailtu.
-
Sveitsiläisen Frederik Peetersin Blue Pills - A Positive Love Story (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/hiv-perheen-elamaa.html) on komeaa jälkeä ja tarinan itsenäinen ajattelutapa suomalaisia asenteita raikkaasti ravisteleva.
Onhan upea blogi (sairauksiajasarjakuvia)! Tuoltahan löytyy paljon mielenkiintoista.
-
Sveitsiläisen Frederik Peetersin Blue Pills - A Positive Love Story (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/hiv-perheen-elamaa.html) on komeaa jälkeä ja tarinan itsenäinen ajattelutapa suomalaisia asenteita raikkaasti ravisteleva.
Laikku 02 -antologiassa (http://www.asemakustannus.com/kirjat/laikku02_nayte1.html) on Peetersiltä yksi toinen juttu. Albuminkin julkaiseminen suomeksi oli varmaan joskus mielessä. Jäi matkan varrelle.
Suomalaisia asenteita ravisteleva? Hmm.
-
Suomalaisia asenteita ravisteleva? Hmm.
Yritän täsmentää spoilaamatta tarinaa. Se, mikä minun huomioni itse valistuspuolella työskentelevänä kiinnitti, oli tarinassa esiintyvän lääkärin tapa neuvoa sukupuolikäyttäytymistä parisuhteessa, jossa vain toisella on hiv. Se poikkeaa radikaalisti suomalaisesta valistuksesta. Lääkäri perustelee ohjeensa hyvin, minkä takia niitä ei voi oikein sivuuttaakaan, semminkin kun potilasperheen elämänlaatu kohenee ohjeiden myötä todella huomattavasti. Vaikka perusvarovaisena ihmisenä suosittelen edelleenkin potilailleni suomalaisia ohjeita, pakottaa tämä kirja kuitenkin ajattelemaan asiaa ihan uudesta perspektiivistä. Uskon että tämä koskee kaikkia lukijoita, oli terveydenhuollon tutkintoa tai ei.
Se sarjakuvien medikalisoinnista minun osaltani tältä erää, jatkot mainitussa blogissa. Tuli nimittäin mieleen toinenkin aihe.
Aiheen antoi tällainen tuore teos kuin Gringos Locos (http://www.amazon.fr/Gringos-Locos-locos-%C3%A9dition-normale/dp/2800153008/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1374949634&sr=1-1&keywords=gringos+locos). Se kertoo Jijén, Morrisin and Franquinin matkasta Amerikkaan 1948. Tähän matkaan on tullut törmättyä muutamaan otteeseen aiemminkin joissain historiikeissa, mutta nyt se on siis dramatisoitu sarjakuvamuotoon. Dramatisoitu ilmeisesti sen verran vapaalla kädellä, että Jijén lasten vaatimuksesta kirjaan on liimattu jälkikäteen teksti jossa erikseen sanotaan teoksen olevan fiktiota ja sen lisäksi vielä liitteeksi valokuvia oikeasta matkasta.
Kolmikko lähtee etsimään töitä Walt Disneyn studioilta päätyen Meksikoon ja loppu onkin sitten sarjakuvahistoriaa. Tätä tuskin tullaan suomentamaan, mutta ruutu-zoom-nonstop-sukupolvelle albumi tarjoaa monta hupaisaa hetkeä, mm. räävittömän version Niilo Pielisen ensiaskelista. Franquinin perikunta miettinee omaa vastinettaan, mutta sitä odotellessa voimme ihailla kuinka Olivier Schwartzin kuvitus herättää 40-luvun lopun Yhdysvallat kauniisti eloon.
Kun tämän rinnalle ottaa Hergén seikkailut (http://www.amazon.fr/Aventures-dHerg%C3%A9-aventures/dp/2205069276/ref=sr_1_3?s=books&ie=UTF8&qid=1374955387&sr=1-3&keywords=Herge), voidaan todeta syntyneen ilmiön, jossa sarjakuvahistorian merkkihenkilöistä tehdään sarjakuvamuotoisia elämänkertoja. Tämä erotettakoon omaelämänkerrallisista sarjakuvista (Harvey Pekar, Jeffrey Brown etc.) sekä sarjakuvan ulkopuolisten merkkihenkilöiden sarjakuvaelämänkerroista (Ville Rannan Kajaani).
Minusta on näiden kahden eurooppalaisen esimerkin valossa ollut vain hienoa ja kohdetta kunnioittavaa, että tekijät ovat ottaneet sarjakuvamaisia vapauksia tehdäkseen teoksistaan viihdyttävää luettavaa. Amazonin arvostelujen perusteella Gringos Locos on kuitenkin jakanut ranskankieliset lukijat jyrkästi kahteen leiriin.
-
Minua kiinnostaisi nähdä Dago suomennettuna: Ahtaasti katsottuna se ehkä ei ihan eurooppalainen ole, mutta seikkailuthan kulkevat pääosin Euroopassa joskus 1500-luvun tienoilla.
Kaupallisesti ei varmaankaan ole mikään kannattava projekti; olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Dagosta löytyy varmaan paljonkin esittelysivuja, tässä yksi:
http://www.ubcfumetti.com/enciclopedia/?12218 (http://www.ubcfumetti.com/enciclopedia/?12218)
-
Jos Donjon tuntuu kiinnostavalta mutta suuntaan ja toiseen leviämisensä vuoksi vaikeatajuiselta (aloittakaa Zenith -alpuista) niin suosittelen vielä lämpimämmin myös Trondheimin toista fantasiasarjaa eli Ralph Azhamia joka oli minusta jopa Donjonia parempi!
Ralph Azham -näytettä:
http://www.fantagraphics.com/images/stories/previews/ralaz1-preview.pdf
Dungeon: Zenith -näytettä:
http://www.nbmpub.com/humor/trondheim/dungeon/dungv1/pre1.html
-
Olen viime viikkoina ollut ihan innoissani Mélusinesta (http://www.bedetheque.com/serie-934-BD-Melusine.html). Viimeaikaiset löydöt & hankinnat (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9843.msg404532.html#msg404532) -ketjussa tästä jo mainitsinkin.
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/melusine.jpg)
Sarja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan jonnekin monien vuosisatojen taakse. Nimihahmo on nuori noitaoppilas, luokkansa priimus. Taiat onnistuvat häneltä joskus liiankin hyvin, välillä taas Mélusine joutuu nappiin menneen taian jälkeen huomaamaan, että parempi olisi sittenkin ollut unohtaa koko juttu.
Mélusine työskentelee opintojensa ohella au pairina linnassa, jota asuttavat tiukka ja vaativainen kummitusrouva ja vähän höppänämpi miesvampyyri. Linnassa häärii myös kissoja syövä Frankensteinin hirviö.
Mélusine yrittää parhaansa mukaan autella luokan huonointa oppilasta, Cancrelunea, joka ei kykene tekemään ainuttakaan taikaa oikein. Serkkutyttö Mélisande ilmestyy välillä myös tervehtimään. Hän on keiju joka tykkää kakuista ja muista leivonnaisista, taikoo esiin söpöjä satuhahmoja ja sisustaa mielellään paikat vaaleanpunaisilla tai kukkakuvioisilla kankailla. Suvun häpeätahra siis. Yhdessä mainiossa tarinajatkumossa Mélisande saa vampyyrinpureman ja muuttuu vähitellen yhä "mustemmaksi" ja ilkeämmäksi.
Mélusinen pahin vihollinen on noitia jahtaava pappi. Joskus sarjassa vilahtaa myös ihmissusi, keltaisen karvan peittämä herrasmiesmäisen kohtelias otus, joka on Mélusinen jonkinasteinen poikaystävä.
Sarjaa tekevät käsikirjoittaja François Gilson ja nimimerkkiä Clarke käyttävä piirtäjä Frédéric Séron (Pieniä miehiä tehneen Pierre Seronin veljenpoika Wikipedian (http://fr.wikipedia.org/wiki/Clarke_%28dessinateur%29) mukaan).
Sarjan nokkela huumori saa minut hörähtämään usein. Rikasta noitakuvastoa on onnistuttu hyödyntämään oivasti. Sarjaa on julkaistu vuodesta 1995 alkaen 21 albumillista. Jutut ovat mitaltaan yleensä 1-2 sivua, mutta välillä irrotellaan usean sivun pituisilla tarinoilla.
Plussaa vielä siitä, että Mélusine on aika söpö - kuten yllä olevasta kansikuvasta voi nähdä.
-
Lapsena olisin varmasti ollut innoissani belgialaiisen Lucien de Gieterin Papyrus-sarjasta (http://www.cinebook.co.uk/product_info.php?products_id=3970), muinaisia egyptiläisiä ja semmosta. Cinebook tarjoaisi tätäkin, jo 1974 alkanutta sarjaa englanniksi. (kuvaliitteenä kiintoisa uutinen).
Timo
-
Näytesivut Papyruksesta saavat minut kovin mietteliääksi. Ihan Tintin ja Alixin kaltaista jälkeä, mutta lapsellisempaa. Vähän jäykkää piirrosta, mutta silti sarjalla tuntuu olevan oma mielenkiintoinen tunnelmansa ja ulkonäkönsä. Kokonaisuus tökkii jotenkin minun silmissäni.
Lapsena olisin varmaan minäkin lukenut Papyrusta mielelläni, pikkuviat eivät olisi haitanneet. Nyt en oikein tiedä...
-
En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi eurosarjat olivat yli vuosikymmenen pannassa täällä Suomessa Non Stopin lakkauttamisen jälkeen. Nyt moni aikanaan hieno sarja on auttamatta vanhentunut eikä ole toivoakaan että ne kiinnostaisivat suurta yleisöä.
En minäkään, monta sarjissukupolvea menettiin eikä paluuta taida olla. Toki nämä Asterixit ja Lucky Luket ja muutama muu edelleen menee, mutta siinä se on.
Itseäni kyllä kutkuttaisi saada näitä integraaleja ja muita kokoomia suomenkielellä vanhoista ranskankielisistä klassikoista mm Yoko Tsunosta joka ainakin Saksassa on ilmestynyt kokoelmina jne....
Ja Raymond Macherotin Naukiot suomenkielellä.Nannaa se olis.....
Jannen mainitsema Victor de la Fuenten kuvittama Les Gringos olis todella hienoa saada myös, de la Fuente on tehnyt muutakin hyvää sarjista, googlasin kuvia.
Lisäksi tuo Dago vaikuttaa hyvältä.
Lisäksi olisi kiva saada Benito Jacovittin muitakin juttuja kuin Cocco Billiä suomenkielellä.
Toiveita, toiveita....niitä olisi mutta realistisesti ajatellen nämä toiveet ovat utopiaa, klassikkojen juna meni jo 1980-luvulla.
-
Olen viime viikkoina ollut ihan innoissani Mélusinesta (http://www.bedetheque.com/serie-934-BD-Melusine.html).
Mélusinea tuli luettua pikkupaloina Spirousta erästä eurosarjakuvalehteä tehdessä muutama vuosi takaperin. Tuohon aikaan Harry Potter -kuume riehui kiihkeimmillään ja Mélusinen noitaunivormu tuntui kovin vanhanaikaiselta. Nyt se näyttää taas ihan sympaattiselta, ja on helppo uskoa, että niin ikään sympaattiset tarinat toimivat hyvin myös koviin kansiin koottuina.
Tuosta Papyrus-sarjasta tuli mieleen tanskalaisen Sussi Bechin upea suurtyö Nofret (http://www.nofret.dk/). Sitä voisi luonnehtia Sinuhen ja Asterixin sekoitukseksi naispuolisella päähenkilöllä. Asterixiin viittaa seikkailullisuus ja se, että ensimmäisten albumien piirrostyyli alkaa olla hieman liian vanhentunutta sitä ajatellen, että sarjaa pitäisi alkaa lanseerata uutuutena Suomeen 2000-luvulla. Olin Bechiin yhteydessäkin, mutta se jäi sitten siihen. Aivan upea sarja ja loistavasti kirjoitettu. Sinuhea tässä on tarkka historiallinen pohjatyö ja realismi - ei siis supervoimia. Nofret käyttää tarvittaessa naisellisia avujaan siinä mitassa kuin faaraoiden ajan maailmassa voi kuvitella vaaditun, mutta silti naispiirtäjä onnistuu pitämään kokonaisuuden koko perheen sarjakuvana. Omalle tyttärelleni tätä luin ja hauskaa oli. Viisi ensimmäistä osaa on ruotsinnettu mutta ne on kaikki loppuunmyyty. Itse olen hommannut koko sarjan Tanskasta, nekin ihan ymmärrettäviä jos ruotsi taipuu.
-
Nofret näyttää varsin mahtavalta. Sitä voisin kokeilla joskus.
Isabelle on yksi niistä sarjoista joita aion hankkia yhden niteen verran. Ensimmäinen integraali päätyy ostoskoriini Amazonissa ehkä jo ensi kuussa. Katsotaan.
-
Sussi Bechin Nofret tosiaan. Monta kertaa tuota vuosien aikana tiiraillut ja toivonut suomeksi.
Timo
-
Aloittamaani juttusarjaan Eurooppalaisia sarjoja olisi tarkoitus tehdä ainakin seuraavanlaiset artikkelit: Kuoleman varjossa, Ritari Ardent, Archie Cash, Isabelle, Bob Marone, Sherman, Tours de Bois Maury, Jonathan Cartland, Innommables, Jonathan, Buddy Longway, Vagabond des Limbes, Modeste et Pompon, La quête de l'oiseau du temps, Peter Pan, Magasin general, Donito, Naufrages du temps, Adele, Docteur Poche, Paulette, Blanche epiphanie, Olivier Rameau, Piege malais, Jehanne d'Arc, Quelques pas vers la lumiere, Lune d'argente sur la Providence.
Jos joku haluaa tehdä juttusarjaan artikkelin jostain listalta puuttuvasta sarjakuvasta, en panisi ollenkaan pahakseni. :)
Onko jollain esim. kaikki Filemon-albbarit? Filemonin myöhemmät vaiheet saattaisivat kiinnostaa useitakin 70-luvun lapsia.
-
Filemon-artikkeli olisi hieno juttu. Eikö kellään ole kunnon kokoelmaa? Itselläni on vain pari suomenkielistä albumia sekä Philémon l'intégrale 1, joka sisältää viisi ensimmäistä albumia. Niistä viidettä, Le voyage de l'incrédule, ei ole nähty suomeksi. Siitä ei vielä kummoistakaan artikkelia väsätä.
-
Fred oli hurja äijä, teki paljon muutakin kuin Filemonia, vaikka kyseinen hahmo taisi olla hänelle kaikkein rakkain. Sääli, ettei Filemon-elokuva ehtinyt valmiiksi hänen eläessään. Tai no, kenties parempi niin...
Melkoiset Fred-sivut:
http://www.batbad.com/chute.html
-
Silloin kun Yann et Conrad "elävoittivät" yläreunan sketseillään Spirou-lehteä he laativat Gosin Skrahilparissa olevista (vihreistä?) avaruusolioista seuraavanlaisen kuvailun :
"Niillä on vain yksi kives ja se sijaitsee niiden päässä"
Gosilla ei tahtonut moiseen oikein huumori riittää. Toinen päreensä polttanut oli Leloup. Mutta Franquin diggasi Y et C:n huumoria ja siksi he saivat jatkaa niinkin pitkään kuin saivat.
-
Kunpa Gos olisi pysynyt Waltheryn aisaparina Natashaa tekemässä. Minusta kaksi ensimmäistä Natashaa ovat oikein hyviä. Gos onnistui hyvin myös avustaessaan Peyoa käsikirjoitusten laadinnassa.
-
Khena ja Skrahilpari ei iskenyt minuun edes silloin Nonarissa.
Pienistä miehistä pidin, lähinnä franquinmaisen piirrostyylin takia. Olen ymmärtänyt että myöhemmin sarja vaipui aika keskinkertaiseksi. Ja sitten tulivat vielä Pienet naiset! Voi voi.
-
Ah, en tiennytkään tuota pre-Vaellusjuttua. Joo, Vaelluksessa oli taikaa, se poliittinen satiiri oli jähmeää menoa. Mutta Peugeot oli hyvin piirretty.
-
(http://aaltotie.ucoz.com/_tbkp/sekal/heynick.jpg)
Hey, Nick! Are You Dreaming? (http://www.bedetheque.com/serie-1559-BD-Nic.html)
Piirros: Hermann. Käsik.: Morphée
(Alkup. "Hé, Nic! Tu rêves?", 1981. Engl. painos 2004)
Bernard Princea, Comanchea ja Jeremiahia piirtänyt Hermann Huppen teki kunnianosoituksen Winsor McCayn Pikku Nemolle. Piirretty 1979, julkaistu albumina kaksi vuotta myöhemmin. Tämä on lastensarjakuvaa pojasta joka kovasti haluaisi itselleen lemmikkieläimen. Kun hän ei sellaista saa, hän näkee unia joissa hän seikkailee viidakon eläinten parissa, pelastaen ne runomitassa puhuvalta kapteeni Bangilta. Aluksi sympaattiselta vaikuttava Bang osoittautuu ilkimykseksi, joka haluaa vangita eläimet häkkeihin ja viedä ne omaan eläintarhaansa. Bangin heikko kohta on se, että suuttuessaan hän kirjaimellisesti räjähtää. Vain hattu jää hänestä jäljelle, mutta hetken päästä mies ilmestyy uudestaan siihen kohtaan, missä hattu on.
Albumi on jaettu viiteen lukuun. Jokainen luku kertoo yhden Nicin unen, joka jatkaa aina siitä mihin edellinen uni jäi. Nicin seikkailut eläinten seurassa vievät hänet valtameren aalloista pienelle saarelle, joka saadaan kasvamaan heittämällä kiviä mereen niin, että saari kevenee. Lopulta koko saari nousee ilmaan kun painolastia on kevennetty tarpeeksi. Tällaista rentoa surrealismia albumi annostelee tasaiseen tahtiin, muuttumatta koskaan raskassoutuiseksi.
Nic on niin kunnianosoitusta, että. Kolmas luku jopa alkaa Pikku Nemon kuvalla. Tämä ykkösalbumi on sympaattinen mutta kovin kevyt suupala. Tribuutin kohdetta koskaan lukematta olen varma, ettei tämä pärjää Pikku Nemon ideatulvalle. Kovin on kepeää ja hattaraista, nopealukuista. Albumin luettuani mietin, että tässäkö tämä satsi nyt oli. Kaksi albumia tuli vielä vuosina 1982-1983, niihin toivottavasti tuli maailman ja aiheiden laajennustakin mukaan.
-
Jostain luin kun Hermann valitteli että Nicissä oli niin paljon eläimiä, että hänelle ei jäänyt tarpeeksi aikaa piirtää niitä kunnolla. No, ihan hyviltähän nio näyttävät. Mulla saattaa plla yksi Nic-alppari, mutta en ole varma.
Ei ehkä parasta tai kiehtovinta Hermannia. Hermannin sarjoista Jugurtha on mulle tuiki tuntematon. Muutaman ruudun tai sivun olen nähnyt, en muuta.
-
Tuolla aiemmin esitelty Les Gringos näyttää tosi vetävältä sarjikselta. Victor de la Fuente on muista yhteyksistä jo ennestään tuttu ja sarja sijoittuu jännästi kahden eri aikakauden risteyskohtaan. Kuten myös aiemmin tässä ketjussa käy ilmi, mun hyllyt on jo nyt täysin turvoksissa. Olisi oikke kiva jos joku kirjasto hankkisi kaikki Les Gringosit valikoimaansa.
-
Janne, ootko hankkinut Innommableseita omaksi vaiko netistä vain ihaillut?
-
Netistä oon vaan kattellut ja Kraivudin näytesivut lukassut. Kun jäi ranskan opinnot kahteen vuoteen, niin ei sillä pohjalla tollasen kimppuun vielä sännätä.
Les Grigosia mulla on ittellä pari viimeistä albumia, mutta niissäkin lukemisen ymmärtäminen hieman tökkii.
-
Charlierilla sitä tekstiä tuppaa olemaan kuplissa ja laatikoissa suuret määrät.
... voihan Egmont yllättää ja kokeilla Innommablesia Asterixin vanavedessä. Tyylilajit ovat näissä kahdessa sarjassa kylläkin tyystin erit.
-
mutta eihän sitä voi suositella alle 18-vuotiaille.
Pistetään tuo kanteen, niin alle 18-vuotiaat ostaa sitä sikana.
-
En tiedä innostuisinko Les Gringosista, mutta Durango (http://www.bedetheque.com/serie-821-BD-Durango.html) voisi olla kova juttu. Pidän paljon spagettilänkkäreistä, ja Durango on sitä samaa sarjakuvamuodossa. Jo 16 albumia ilmestynyt, ja sarja jatkuu edelleen. Piirrosjälki ja albumien saamat arvosanat Bédéthequessa ovat erinomaisen vakuuttavia.
-
Durangon piirtäjä on Giraudinsa lukenut. Ihan hyvin on lukenut.
Akateemisessa kirjakaupassa olen Durangoja selaillut.
Mieluummin Les Gringos kuin Durango. Mieluiten molemmat.
-
En tiedä innostuisinko Les Gringosista, mutta Durango (http://www.bedetheque.com/serie-821-BD-Durango.html) voisi olla kova juttu. Pidän paljon spagettilänkkäreistä, ja Durango on sitä samaa sarjakuvamuodossa. Jo 16 albumia ilmestynyt, ja sarja jatkuu edelleen. Piirrosjälki ja albumien saamat arvosanat Bédéthequessa ovat erinomaisen vakuuttavia.
Durangoa minunkin piti tässä ketjussa ehdottaa, mutta en vain saanut sarjan nimeä päähäni. Muuntui Djangoksi koko ajan. Mutta selailun perusteella sarja näyttää todella hyvältä, joten mielellään sitä lukisi kielellä, jota ymmärtää edes jotenkin.
Los Gringos näytti kiinnostavalta, mutta hieman vanhahtavalta.
-
Mutta kun se näyttää piirroksiltaan Pikon ja Fantasion kohderyhmälle suunnatulta.
Tämähän oli ongelma jo Valkoisen tiikerinkin kohdalla suomalaisen yleisön mielestä.
-
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/fantouri.jpg)
Oikeastaan hauskaa tilata kiinnostavan näköisiä vanhoja sarjiksia ulkomailta tietämättä sen kummemmin, mistä ne kertovat. Tästäkään albumista en tiennyt etukäteen sen enempää kuin mitä nimi, kansi ja yksi näytesivu antoivat ymmärtää.
http://www.bedetheque.com/serie-4285-BD-Isabelle-Fantouri-Les-missions-d.html
Tekijätkin ovat minulle tuntemattomia: käsikirjoitus Jacques Josselin, piirtäjät Didier Convard ja Andre Juillard (albumissa lukee virheellisesti Julliard).
Isabelle Fantouri ja Zastawo de Holsteinland ovat kaksi WHO:lle työskentelevää lääkäriä. Ensinmainittu viehättävä, älykäs toiminnan nainen, jälkimmäisen tehtävänä on toimia miespuolisena koomisena sidekickina. Zastawon persoona tehdään selväksi jo toisella ja kolmannella sivulla, kun hänen keksimänsä rakettipolkupyörä aiheuttaa niilopielismäistä hävityksen kauhistusta WHO:n toimistoissa. Raivostunut pomo lähettää hänet lomalle Tahitiin, ja Isabelle tulee mukaan. Zastawo raahaa mukanaan myös isot puulaatikot täynnä keksijäntarvikkeita.
Matkan määränpäässä Isabelle saa ihmeteltäväkseen lomaseuralaisensa rakentaman polkulentokoneen. Ensimmäinen lentomatka vie heidät pienen atollin ylle, jossa tunkeilijat otetaan vastaan konetuliaseiden räiskinnällä. Pakkolasku mereen, pelastautuminen rannalle, ja pian molemmat tainnutetaan ja viedään atollilla oleviin sotilastukikohtiin.
Pian käy ilmi, että tällä Faanan atollilla pitävät majaa unohdetut japanilais- ja amerikkalaissotilaat, jotka kuvittelevat toisen maailmansodan yhä jatkuvan.
Tekijät heittävät välillä surutta älyvapaan vaihteen päälle, joten tätä albumia ei pidä lukea otsa rypyssä. Lisähupia tuo etäisesti tuttujen naamojen bongaaminen armeijakihojen joukosta. John Wayne, James Coburn, Lee Marvin, Robert Mitchum... USA:n joukkoja viihdyttävä, valkohiuksiseksi ja ryppynaamaiseksi ikääntynyt varieteetanssijatar tuo mieleeni Marlene Dietrichin, mutta hänen kasvonsa saattavat olla mallinnetut jonkun muunkin tunnetun henkilön mukaan.
Loppusivuilla tekijät viskaavat soppaan vielä Tappajahai-viittauksen/parodian, vain saadakseen tarinalle kahjon päätöksen.
Les missions d'Isabelle Fantouri -sarjaan kuuluu neljä albumia vuosilta 1983-1984 sekä esiosa vuodelta 1977. Ei uusintapainoksia.
-
Olipas mukava esittely. Kyseinen sarjis on minulle entuudestaan tuiki tuntematon. Kuten koko Hachetten sarjakuva-albumituotanto. Hachettehan sai oikean kultakimpaleen äskettäin itselleen: Asterixin! Myös Blueberry on tainnut ilmestyä lyhyen aikaa Hachetten kustantamana.
-
Albumissa nähdään myös kiinalaiset kaksoset, joilla on filippiiniläiseltä kalskahtava nimi: Tibak (http://en.wikipilipinas.org/index.php?title=Tibak:_University_of_the_Philippines_Activists). Heidät on selvästi mallinnettu Tintin Dupondtien mukaan. Sellaisia koheltavia pikkumiehiä, jotka puhuvat koko ajan yhdestä suusta - hieman eri sanajärjestyksellä vain.
Hachette julkaisi Blueberryistä Aaveheimon (1982) ja Viimeisen kortin (1983). Lyhyeksi jäi niiden rupeama mustikoiden parissa.
-
Luin blogistasi, että sulla on Tohtori Poche -integraali. Mullakin on nippu Pocheja. Vasta kaksi albbua olen saanut luettua. Tarina ei ollut ekassa kummoinen, tokassa jo lupaus paremmasta, mutta ne piirrokset! Todella rehevää grafiikkaa! Herkkujen herkkua.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=15654.0;attach=25989)
Toivottavasti stoorit paranevat jatkossa. Poche lienee Ranska-Belgia akselilla melkoisen suosittu. Sittemminhän Wasterlainille tuli ilmeisesti jotain mielenterveysongelmia ja piirroksensa muuttuivat kovin epävarman oloisiksi.
-
Wasterlain, tosiaan. En ole vielä kummemmin ehtinyt kuin selailla tuota integraalia, mutta luksuspaketti on. Sieltä löytyy vaikka mitä kaikkea pientä. Mitenkähän sekin opus oli Sarjakuvakeskukseen päätynyt?
Täällä on Wasterlain-ketjukin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12795.0.html), mutta kovin on lyhyt.
-
Mitenkähän sekin opus oli Sarjakuvakeskukseen päätynyt?
Mä vein sen sinne (vielä kun olin rahoissani).
Kiva, että se kelpas jollekin eli sulle. :)
Mulla on tuplakappale kotona.
-
Jotenkin oli vieno aavistus... :laugh:
-
Just tota tarkoitin. Kun jo kesympi Valkoinen tiikeri oli liikaa, Innommables olisi Todella Liikaa.
Harmi.
-
Höö, ei mikään ole liikaa. Paitsi Palsan "Eläkeläinen muistelee", joka on tietääkseni ainoa sarjakuva Suomessa josta kaksi painoa kieltäytyi. Sarjakuva ei eikä juuri mikään kelpaa nyt kirjakaupoille.
Jonkun pitäisi nyt toteuttaa ideani kansainvälisestä (laillisesta) nettisarjakuvalehdestä. Sellainen toteutuu parin vuoden sisällä. Ansaintalogiikka ja julkaisufoorumi (sopiva tabletti tai wtfe) vielä uupuvat.
Eurokustantamoilla on miljoona sivua sarjakuvia joita ei taloudellisesti kannata enää painaa paperille. Kyllä ne tulevat jotenkin kaikilla kielillä jahkas tekniikka vielä hieman kehittyy.
-
Jonkun pitäisi nyt toteuttaa ideani kansainvälisestä (laillisesta) nettisarjakuvalehdestä. Sellainen toteutuu parin vuoden sisällä. Ansaintalogiikka ja julkaisufoorumi (sopiva tabletti tai wtfe) vielä uupuvat.
Eurokustantamoilla on miljoona sivua sarjakuvia joita ei taloudellisesti kannata enää painaa paperille. Kyllä ne tulevat jotenkin kaikilla kielillä jahkas tekniikka vielä hieman kehittyy.
Uskon samaa, digitaalisessa jakelussa (tai mikä se nyt sitten tulevaisuudessa onkaan) on suhteellisen pienillä kustannuksilla saavuttaa isoja lukijamääriä. Potenttiaali siis on.
-
Höö, ei mikään ole liikaa. Paitsi Palsan "Eläkeläinen muistelee", joka on t
..niitä harvoja miellyttäviä ja mahtavan hauskoja sarjakuvia joita olen vanhemmiten lukenut. Mikä siinä muka kuvottaa? Huvittaa... :D
Mutta sehän ei ole suomentamaton. Mutta eikös se ole ranskannettu?
Englannintaa pitäisi. Paul Gravett, where are you?
Timo
-
Bellybuttonsia olen lukenut yhden albumin, se oli ärsyttävyydessään viehättävä. Lukisin enemmänkin jos vastaan tulisi.
-
Bellybuttons näyttää ensinäkemältä sellaiselta, että on vaikea kuvitella että se olisi jotenkin hyvä tai hauska. Mutta kun kerran herrat näin väittävät, niin uskottavahan tuo on. Tsekataan, kun vastaan tuleee.
Olisikohan mitenkään mahdollista, että jonkun uutuussarjakuvan voisi lanseerata ennen albumin julkaisua jossain aikakauslehdessä? Jos vaikkapa Olipa kerran Ranskassa olisi ilmestynyt vaikkapa kahdenkymmenen sivun verran Suomen kuvalehdessä kahden sivun viikkovauhtia, niin luulisi edes parin sadan lukijan kiinnostuneen aikuiseen makuun tehdystä sarjasta albumin oston verran.
-
Suuri Gangsterisota olisi vähän liian rankkaa SKoolle. Enkä tiedä... Jos sarjakuva tulee nykyään jatkosarjaksi peruslehteen, ei se välttämättä kiinnosta sen lukijoita. Joku Image taas ilmestyy vähän turhan hitaasti, toisaalta jos sivuja olisi kerralla enemmän? Vaan eipä taida näissä oloissa Imagella olla kykyjä moiseen.
-
Joo, onhan Olipa kerran... aika eri sfääreissä kuin vaikkapa Helmi ja Heikki.
Mutta kiinnistaako Helmi ja Heikki enää ketään?
Jännää sinänsä, että esim. Suomen kuvalehdessä voi olla aika rankkojakin artikkeleita näyttävien kuvien kera, mutta sarjakuvien on oltava kilttiä huttua.
-
Joo, onhan Olipa kerran... aika eri sfääreissä kuin vaikkapa Helmi ja Heikki.
Mutta kiinnostaako Helmi ja Heikki enää ketään?
Jännää sinänsä, että esim. Suomen kuvalehdessä voi olla aika rankkojakin artikkeleita näyttävien kuvien kera, mutta sarjakuvien on oltava kilttiä huttua.
Tietysti, koska päätoimittajan ja hänen kirkkoisäkaveriensa on myös uskallettava lukea sekä ymmärtää ne.
Minun elämäni natsaa hyvin SKoohon, Krampit&n on ehkä liiankin nuorekas kohdeyleisölle? Helmi ja Heikki jatkuu varmaan hamaan helevettiin asti... tai sitten ei.
Jos se minusta olisi kiinni, niin Jodorowskyn ja Manaran Borgiat olisi kiva ja trendikäs sarjis SKuvalehteen. Mutta kun ei ole.
-
Les Gringos ja Durango tulikin jo mainittua. Mac Coy on niin ikään komea euro-western. Entinen etelävaltojen upseeri saa pestin kersanttina rajaseudun linnakkeeseen. Muutama tarina tuli 1980-luvulla Pilotesta luettua. Asiallista, väkivaltaista meininkiä viimeisen päälle piirrettynä. Ostin joskus vuosi sitten nelivärisen Mac Coy -albumin. Pettymys oli suuri, värit tukkivat piirtäjä Palacioksen upeat viivat lähes täydellisesti! Pilotessa Mac Coy ( kuten vaikkapa Valerian) ilmestyi musta-valkoisena.
-
Mac Coyta minulla on kahden ruotsinkielisen albumin verran. Kaksi kertaa olen kahlannut molemmat läpi, mutta ei minulle jää juonista mieleen mitään kun keskityn vain äimistelemään Palacioksen valokuvantarkkaa hikiviivaa. Siis ei minulle tule mieleen toista piirtäjää, joka osaa piirtää noin realistisesti ja samalla kuitenkin karrikoida, kokeilla ja vetää rehevästi läskiksi tarpeen vaatiessa.
Paha vain että ne värit pilaavat lukunautinnon. Palacioksen jälki on sellaista, että jos siihen värit pakosti läntätään mukaan, on painojäljen nyt ainakin oltava ihan huippua. Noissa ruotsinkielisissä albumeissa ei painotalo (Tampereen Arpatehdas!) ole siihen kyennyt. Värit heittävät usein millin verran ja se tekee sivusta sotkuisen.
Ei Mac Coy ihan suomentamaton silti ole. Kylmässä Metallissa julkaistiin osa albumista no. 12: L'Outlaw (1984). Mustavalkoisena.
-
Palacioksen viivat on vähän kuin Moebius-viivoituksen barokkiversio. En kuitenkaan kutsuisi Palacioksen leikittelevää jälkeä hikiviivaksi. On se vaan niin helpon näköistä. Ja istuu länkkäriin erinomaisesti.
Edit
karrikointi, kokeilu ja läskiksi vetäminen oli sulta hyvä huomio. Ja Palacios onnistuu noissa kaikissa erinomaisesti!
-
Bellybuttons on juuri sellainen sarja joka menisi pieninä annoksina viikkolehdissä. Mutta aihe on vaan sellainen että se huolittaisiin vain pissisten lehtiin. Eikös Iltasanomien viikonloppunumerossa joskus tullut näytteenä? Silloin ei pudonnut, vaan jäi sellainen vaikutelma että ei kiitos.
Alun yksittäisten gagien sijaan sarjaan on tullut ajan myötä jatkuvuutta. Gageja ne ovat vieläkin, mutta pitkäjänteisempää ihmissuhdedraamaa on taustalla koko ajan.
Satuin nyt lukemaan kolmosalbumin (aiemmin olin lukenut kakkosen) ja joo, jatkuva juoni tulee vahvemmin esiin.
Hauska mutta jotenkin vaikea hahmottaa tälle kohderyhmää, tässä on kuitenkin aika rankkaa pilaa pissiksistä ja joitain hämmentävän surrealistisia pätkiä mutta tarttuuko muut tähän ensisilmäyksen perusteella (milläköhän logiikalla itse nappasin tämän luettavaksi, en muista).
-
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/victorb.jpg)
Luovutan.
Olen muutamana viime päivänä tavaillut läpi tuon ylläkuvatun albumin ja yrittänyt ymmärtää siitä tarpeeksi kunnon kommentin kirjoittamiseen. Ei onnistu. Ranskantaitoni pettävät minut, mutta toisaalta en ehkä voi kokonaan syyttää itseäni.
Albumissa ei missään mainita, että se kuuluu sarjaan Victor Billetdoux (http://www.bedetheque.com/serie-2921-BD-Victor-Billetdoux.html). Tätä surrealistisia elementtejä sisältävää dekkarisarjaa käsikirjoitti ja piirsi ranskalainen Pierre Wininger vuosina 1978-82. Kolme albumia tuli, ja tämä on niistä keskimmäinen.
Heti huomaa, että Wininger on lukenut tarkkaan Tardin Adèlea. Miljöönä on Pariisi tammikuussa 1910, yliluonnolliset tai muuten vain uskomattomat elementit sekoittuvat tavalliseen arkeen, ja sankarit (etsivät Victor B. ja Charles) ovat vielä Adèleakin korostetummin yhden ilmeen pökkelöitä. Värityksessä pysytään murretuissa sävyissä, jotka korostavat talvisen tarinan koleaa ilmapiiriä.
Tarinaan liittyvät kadonnut observatorion professori Astrol, salaperäinen mies joka ennen tapaturmaista kuolemaansa teeskentelee olevansa Astrol, outoja miehiä jotka lentävät ilmassa ilman (ainakaan näkyviä) apuvälineitä, Seine-joen tulviminen sekä mystinen Isis-jumalaa palvova kultti. Professori Astrol on tehnyt kokeita tähtien valosta saadulla energialla.
Wininger jäljittelee Adèlea siinäkin, ettei tässä albumissa vastaa kaikkiin kysymyksiin. Ne saivat vastauksen vasta seuraavassa albumissa La nuit de l'Horus rouge, jota fransmannit saivat odottaa yli kaksi vuotta.
-
Heti huomaa, että Wininger on lukenut tarkkaan Tardin Adèlea.
Huh. Sekä kansitaide että juonikuvaus antaa ymmärtää että vaikutteita ei ole otettu erityisen hienovaraisesti. Paitsi nuo heilurit on varmaan Tintistä. Mitens, roiskuuko veri samaan malliin kuin Tardilla?
-
Joo, verta lentelee paikoin aika kivasti. Ihmisiä tapetaan tai he syöksyvät korkealta kuolemaan ja silleen. Wininger ei kuitenkaan liioittele tässä suhteessa. Enempi hän pelaa tunnelmalla ja luokin sitä tehokkaammin kuin Tardi Adèle-albumeissaan.
Ja kyllä, muutamakin mystinen hahmo käyttää heiluria kuin professori Tuhatkauno konsanaan.
Pidän siitä, miten öinen taivas on väritetty ruskealla. Se luo oman tunnelmansa.
-
Ja sekä Tardi että Wininger hakevat vaikutteita ja aiheita vanhoista eurooppalaisista pulp-lukemistoista 1800-1900-luvun vaihteesta. Marcel Allainin ja Pierre Souvestren Fantomas ja Arnould Galopinin Doctor Omega yms.
Edit: mainittakoon vielä, että jos joku hullu tuon Winingerin alpparit suomentaisi, niin heti ostaisin ja hilluisin sekä hyppisin.
Timo
-
Ludovic Debeurmen René Coscinny -palkittu Lucille on niin hieno teos, että se vetää kriitikonkin sanattomaksi (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/08/rakkautta-ruoan-sijaan.html). Tämä sarjakuva voisi resonoida Suomessakin, jos vain jostain löytyisi kustantaja, joka osaisi saattaa sen ihmisten tietoisuuteen. Ranskassa sarjakuvalle on ilmestynyt jo jatkoakin, teos nimeltä Renée.
-
Ludovic Debeurmen René Coscinny -palkittu Lucille on niin hieno teos, että se vetää kriitikonkin sanattomaksi (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/08/rakkautta-ruoan-sijaan.html).
Laitapa muuten noihin blogimerkintöihisi aina joku linkki, jota kautta mainitut teokset voisi ehkä saada käsiinsä. No, ainahan sitä voi toki googlata.
Timo
-
Laitapa muuten noihin blogimerkintöihisi aina joku linkki, jota kautta mainitut teokset voisi ehkä saada käsiinsä.
Kiitos rakentavasta palautteesta. Kysymys täytyy tosiaan ratkaista ennen kuin sivusto syksymmällä lanseerataan hoitajien tietoisuuteen, koska pääkohderyhmällä ei todennäköisesti ole kiinnostusta lähteä omin päin selvittelemään, mistä vaikkapa 50 vuotta vanhoja ulkomaisia sarjakuvateoksia löytää. En aikanaan saanut päätettyä miten eri nettikirjakauppoja kohtelisi tasapuolisesti ilman että listasta tulisi pidempi kuin itse blogista, joten se jäi mietintämyssyn alle. Korjataan.
Yhtä tahoa tahdon kuitenkin ylistää, nimittäin Suomen kirjastoja, joista löytää hyvinkin erikoisia ja epätodennäköisiä sarjakuvateoksia. Esim. yllä mainittu Lucille löytyy sekä englanniksi että ranskaksi pääkaupunkiseudun kirjastoista, kuten myös äskettäin toisessa ketjussa Timon kiinnostuksen herättänyt Swallow Me Whole.
Kirjastoista puhuttaessa ja ilman että täysin eksytään aiheesta, haluan nostaa esille ruotsalaisen Linda Spåmanin sarjakuvateoksen Misslyckat självmord i Mölndals bro (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/ruotsalainen-itsemurha.html), jota en olisi ikinä löytänyt, ellei Sellon kirjaston henkilökunta olisi sitä kokoelmiinsa hankkinut ja nostanut näkyvästi esille. Teos on sydäntäkylmäävän realistinen kuvaus elämästä itsemurhayritysten välissä. Teemaan sopiva sisarteos on belgialaisen, poikansa itsemurhasta toipuvan, Willy Linthoutin teos Years of the Elephant (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/07/lapsen-itsemurhan-jalkeen.html). Jälkimmäistä tosin ei löydy yhdestäkään suomalaisesta kirjastosta. Oma kappaleeni on Amazonista.
-
Pidin hyvin paljon Emile Bravon Piko ja Fantasio -tulkinnasta "Nuoren sankarin päiväkirja".
Bravo on piirtänyt monta albumia sarjaa nimeltä "Jules". Se näyttää prikulleen samalta kuin tuo P&F-tarina. Jos Bravo piirtää vielä uuden seikkailun kaksikon toilailuista ja jos se suomennetaan, olisikohan liikaa toivottu, että siinä imussa kokeiltaisiin vaikkapa tätä Jules-sarjaa. Se näyttää todella hyvältä.
En ole lukenut yhtään Jules-albbua, joten tarinoista en tiedä hölkäsen pöläystä.
http://www.dargaud.com/une-epatante-aventure-de-jules
Edit
Typo
-
En ole lukenut yhtään Jules-albbua, joten tarinoista en tiedä hölkäsen pöläystä.
http://www.dargaud.com/une-epatante-aventure-de-jules
Hih... Google translaten mielestä piirtäjä on nimeltään CONGRATULATIONS... :P
Hassua että varsinaisessa leipätekstissä se on ihan oikein.
Timo
-
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/broussaille.jpg)
Frank & Bom:
Broussaille (http://www.bedetheque.com/serie-5550-BD-Broussaille.html) - Les baleines publiques
piirretty 1983-84, albumijulkaisu 1987.
Tekee hyvää kun löytää sarjakuvan, jonka päähenkilöllä on pitkälti sama ajatusmaailma.
Broussaille on juuri tällainen hahmo - ihan tavallinen ujo, nuori kirjatoukka, jolla on harvinaisen vilkas mielikuvitus. Hän asuu pienessä kämpässään n:nnessä kerroksessa jossain belgialaisessa suurkaupungissa, yksin ärsyttävän nirson kissansa kanssa. Katselee ikkunasta ja ihmettelee taivaalla parveilevia tuhansia ja taas tuhansia lokkeja. Lehdetkin uutisoivat niistä. Aikovatko ne vallata koko kaupungin?
Broussaille näkee ympärillään paljon muutakin. Värikkäitä kaloja, merikilpikonnia, merihevosia, valaita ja muita mereneläviä. Ne liikkuvat kaupungilla niinkuin ei mitään. Uutistenlukija telkkarissa muuttuu välillä linnuksi. Paitsi että tämä ei tapahdu oikeasti. Broussaille vain piristää tylsää arkielämää omilla kuvitteluillaan. Onhan se hienoa, kun bussin voi visualisoida jättimäiseksi kissakalaksi. Kyydissä istuvilla ihmisillä ei olisi mitään syytä olla niin happamia ja hiljaisia, jos kissakala olisi oikea. Muutkaan ihmiset eivät olisi kaduilla käyskennellessään niin pahantuulisia, jos he näkisivät saman kuin Broussaille.
Yhtenä yönä B. näkee unta kaduilla parveilevista merenelävistä. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hän kirjakaupasta tulee ostaneeksi vuosikymmeniä vanhan kirjan, jossa on hänen oma unensa tarkkaan kuvitettuna, alkaa hän epäillä omaa mielenterveyttään. "Meri ja sen arvoitukset", kirjoittanut mies nimeltä Auguste Petit vuonna 1929. Mies, joka asui vieläpä samalla kadulla kuin Broussaille nyt. Siinäpä arvoitus, jota on lähdettävä selvittämään.
Broussaillen tutkimukset vievät hänet lopulta vanhaan museoon, jonka uumenissa sekä unen että lokki-invaasion arvoitukset alkavat valottua. Toisaalla liikuskelee muuan nuori naispuolinen kirjatoukka, joka on lukenut samaisen Petit'n kirjan ja selvittelee omalla tahollaan, miten kirjassa voi olla kuvattuna kala joka löydettiin vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kohtaavatko nämä selvästi toisilleen kuuluvat yksinäiset ihmiset?
Loistohankinta kaikille yksinäisille haaveilijoille. Jos tästä pitää, tarjolla on vielä neljä albumia lisää. Frank Pé piirsi ja Michel de Bom käsikirjoitti kolme albumia vuoteen 1989 asti. Sitten tuli pitkä tauko, ja kaksi albumia lisää vielä 2000 ja 2003. Paha vain, että ne kaikki on löydettävä käytettyinä, mutta kyllä niitä liikuskelee markkinoilla. Minäkin onnistuin hankkimaan yhden - siinä on lyonilaisen sosiaalikeskuksen leima.
-
Kaikki viisi löytyvät myös Pasilan kirjaston kokoelmista, olen kaksi ensimmäistä lukenut ranskanopiskeluprojektini puitteissa (johon nämä ovat aika hyviä, teksti on suurelta osin jokapäiväistä jutustelua ilman erikoissanastoa).
Ja olen pitänyt, näissä on haaveellisen omalaatuinen tunnelma mutta tarina pysyy silti hyvin kasassa, ja kakkosalbumin loppu riipaisi sydäntä...loputkin pitää lukea jossain vaiheessa (vaikka kuulemma kolme ensimmäistä ovat selvästi parempia kuin kaksi jälkimmäistä).
-
Oho, joku Pasilan kirjastossa on ollut loistotyyppi kun on Broussaillet sinne hankkinut tai rahdannut. Pitääpä lähteä lukemaan ne loputkin sitten.
-
Kaikki viisi löytyvät myös Pasilan kirjaston kokoelmista,
Kiitos vinkistä!
Onkos joku kirjasto paremmin rannskankielisillä sarjakuvilla varustettu kuin joku toinen?
Ennen kaikkea kiinnostaa pääkaupunkiseudun kirjastot.
-
Pasilan valikoima on varmaan isoin, mutta Kalliokin kunnostautuu esimes pitkällä rivillä Yoko Tsunoja. Rikhardinkadulla oli hyvännäköinen nippu mutta ne taidettiin siirtää yläkerrokseen varsinaisesta sarjakuvahyllystä, enkä ole siellä käynyt katsomassa onko valikoima pysynyt samana, kasvanut tai pienentynyt.
Kivasti noissa taitaa kuitenkin olla vaihtelua että ei ole sama valikoima joka paikassa (jotain Tinttejä lukuunottamatta). Joissain englanninkielisissä on ollut vähän sitä että sarjan jotain osaa on joka paikassa kun taas jokin toinen osa voi olla vaan yhdessä tai kahdessa kirjastossa...
-
Huppenin Hermanni se jaksaa. Paljon olisi häneltä suomentamatta eikä kaikkia tule koskaan.
http://youtu.be/qx6KqxRP4no
-
Hermann on piirrellyt ennenkin poikansa Yves H: n kässäreitä sarjakuviksi. Kaikki raha tulee perheeseen. Ja hyvinhän näyttää Hermannilla käsi edelleen käyvän.
Piti oikein käydä katsomassa, mikä tuo SAF comics on.
Löytyikin tällainen. Onko tämä skuuppi?
http://www.safcomics.com/. Painakaa keltaista nappia vasemmalla "news".
-
YAY! Ahosille kultainen kädenpuristus!
-
Jatketaan juttua Pikku Närhi -ketjussa. Toki kyseessä on mitä parhain eurosarjakuva, mutta kuitenkin...
-
Lainaan toisesta ketjusta:
on totta että niitä "tunteita tai syvempää ihmiskuvausta" sisältävä realistisesti piirretty seikkailusarjakuva on suhteellisen outo ilmestys. Voidaan tietysti pohtia sitä että pystyykö realistinen piirros ylipäätään yhtä suuriin tehoihin vaikkapa tunteiden kuvaamisessa kuin tyylitelty jälki, mutta se(kin) menee off-topiciksi.
Tässä olisi yksi ehdokas täyttämään noita saappaita. Brittiläisen, mm. Hellblazer- ja Preacher-piirtäjänä tunnetun, Steve Dillonin pikkuveli Glyn huilasi leipätyöstään storyboardien tekijänä ja piirsi 200-sivuisen mestariteoksen nimeltä The Nao of Brown (http://sairauksiajasarjakuvia.blogspot.fi/2013/10/linkoava-mieli.html) - vain palatakseen sen jälkeen takaisin storyboardien ääreen.
-
Tuosta Papyrus-sarjasta tuli mieleen tanskalaisen Sussi Bechin upea suurtyö Nofret (http://www.nofret.dk/). Sitä voisi luonnehtia Sinuhen ja Asterixin sekoitukseksi naispuolisella päähenkilöllä. Asterixiin viittaa seikkailullisuus ja se, että ensimmäisten albumien piirrostyyli alkaa olla hieman liian vanhentunutta sitä ajatellen, että sarjaa pitäisi alkaa lanseerata uutuutena Suomeen 2000-luvulla.
Sussi Bechin Nofret tosiaan. Monta kertaa tuota vuosien aikana tiiraillut ja toivonut suomeksi.
Sussi Bech näköjään lukee Kvaakkia. Hän on alkanut piirtää Nofretia uusiksi modernimmalla tyylillä (http://comicwiki.dk/wiki/Flugten_fra_Babylon) ensimmäisestä albumista alkaen. Hyvältähän tuo uusikin jälki näyttää – samanlaiselta kuin uusimmissa Nofret-albumeissa muutenkin – mutta sarjakuvan henki kyllä muuttuu aika lailla. Onneksi on nuo vanhat versiot kerättyinä, jotta voi keskittyä jatkossa metsästämään vain näitä uudistettuja laitoksia – kenties tällä kertaa suomeksi käännettyinä...
-
Kaikki viisi löytyvät myös Pasilan kirjaston kokoelmista, olen kaksi ensimmäistä lukenut ranskanopiskeluprojektini puitteissa (johon nämä ovat aika hyviä, teksti on suurelta osin jokapäiväistä jutustelua ilman erikoissanastoa).
Ja olen pitänyt, näissä on haaveellisen omalaatuinen tunnelma mutta tarina pysyy silti hyvin kasassa, ja kakkosalbumin loppu riipaisi sydäntä...loputkin pitää lukea jossain vaiheessa (vaikka kuulemma kolme ensimmäistä ovat selvästi parempia kuin kaksi jälkimmäistä).
Nihjoo, tuli nämä loputkin Broussaillet luettua. Kolme ekaa olivat hienoja joista kakkonen henkkoht suosikkini. Nelonen on vähän välityö, kaksi tarinaa joista ensimmäisessä turisteillaan Japanissa ja toisessa Burundissa. Vitonen on aika hankala, sarja vinjettejä yhteisellä teemalla, tekstiä on paljon enemmän ja vaikka edellisissäkin oli ekologista pohjavirettä ja materialismin ja konsumerismin kritiikkiä niin tämä menee jo puhtaasti aatteelliseksi pamfletiksi. Mutta ihan jännästi toteutetuksi, ja sellainen haaveellinen, vähän unta ja totta sekoittava tunnelma löytyy kaikista.
Kiva sarja jonka ilmestymistä en kuitenkaan rohkene odottaa suomeksi.
-
Eurooppalaista beedeetä esittelevässä artikkelisarjassa on nyt vuorossa Ekhö - peilimaailma (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=2065). Juontaako tuo nimi alkunsa muodosta Ekho, kreikkalaisessa mytologiassa oli semmoinen nymfi?
Kyllähän sitä Sillagen rinnalle tämä suomeksikin kelpaisi! Tosin artikkelin kirjoittaja toteaa (kuvitellun matalalla rintaäänellä): "Tätä sarjaa ei varmaan koskaan julkaista suomeksi.." Kuvituspuolessa ei ole moitteen sijaa ja oravat ovat aina hyvä juttu.
(http://www.kvaak.fi/images/articles/27022014214100-1.jpg)
-
Ekhö on mielestäni enemmän fantasiaa kuin science fictionia...
(http://www.maxoe.com/img/uploads/2013/03/EKHO1p35.jpg)
... ja aika lailla uskalletumpi kuin Sillage.
(http://bakarangers.fr/wp-content/uploads/2013/11/ekho.jpg)
Tällaisia pin-upahtavia fantasiajuttuja taitaa olla aika liuta Soleil-kustantamon listalla.
Ekhö oli kyllä ihan piristävä tuttavuus.
-
Le Grand Mort (http://www.regisloisel.com/grandmort1.htm) (Régis Loisel et al.) on sopivalla tavalla outoa. Kelttiläiset tarut ovat osin totta, ja kahden maailman tapahtumat lähtevät vähän kierteiltä. Sarjaa on julkaistu neljä osaa. Minusta käsikirjoitus on erinomainen. Piirtäjänä on Vincent Mallié, joka piirtelee nykyään myös Loiselin ja Le Tendren La quete de l'oiseau du temps -sarjaa. Mallién piirrosjäljestä olen nauttinut melkein yhtä paljon kuin Victor de la Fuentesta.
Kirjoittelin ensimmäisestä osasta hieman vuolaammin tänne (http://ruudut.blogspot.fi/2014/03/le-grand-mort-tome-1-larmes-dabeille.html).
-
Le Grand Mort (http://www.regisloisel.com/grandmort1.htm) (Régis
Kirjoittelin ensimmäisestä osasta hieman vuolaammin tänne (http://ruudut.blogspot.fi/2014/03/le-grand-mort-tome-1-larmes-dabeille.html).
Mielenkiintoista luettavaa.
Olisi aika hienoa, jos joku kirjasto erikoistuisi eurooppalaiseen sarjakuvaan.
edit:
Loisel ei taida piirtää itse tuohon Le Grand mortiin. Magasin generaliinhan hän tekee luonnokset, joita apuna käyttäen varsinainen piirtäjä sitten piirtää lopulliset sarjakuvasivut. Olen kuullut monen sanovan, että Loiselin luonnokset ovat parempia kuin lopullinen, puhtaaksipiirretty sarjakuva.
-
Loisel ei taida piirtää itse tuohon Le Grand mortiin. Magasin generaliinhan hän tekee luonnokset, joita apuna käyttäen varsinainen piirtäjä sitten piirtää lopulliset sarjakuvasivut. Olen kuullut monen sanovan, että Loiselin luonnokset ovat parempia kuin lopullinen, puhtaaksipiirretty sarjakuva.
Kyllä Mallié taitaa piirtää alusta loppuun, mutta myöhemmissä osissa esim. naisten kasvonpiirteissä on loiselmaista kauneutta. Ehkä hahmojen luonnokset ovat Loiselin kynästä, en tiedä.
Itse asiassa törmäsin sekä La quêteen että Le Grand Mortiin Mallién piirrosten kautta. Jossain webbisivulla oli originaaleja myynnissä, ja niitä hetken silmäiltyäni alkoivat sarjakuvat kuumottaa. Albumeja tulee syynättyä ruutu ruudulta, miten Mallié sijoittaa kuviin kolme tasoa: etualan, tapahtuman ja taustan. Mustan käyttö varsinkin La quêtessä (osat 5-8) mutta myös tässä Le Grand Mortissa on jotenkin uskomattoman rentoa ja samalla sivellin käy aina oikeassa paikassa. Ei voi kuin ihailla, miten kuviin syntyy kompositio. Kaikki on realistista ja samalla outoa ja maagista. (köh, köh, suitsukkeet yskittävät)
Huomasin muuten, että Hermannin Les Tours de Bois-Maurystä on nyt julkaistu puhtaasti mustavalkoinen juhlakokoelma. Kuvia silmäillessä pieni ihminen joutuu himojen valtaan. Malliétkin voisin lukea ilman värejä niin kuin de la Fuentetkin.
-
Dela Fuentelta kiinnostais luke Anges d'Acier- tai Gringos-sarja.Tai vaikka molemmat. :laugh:
Rahaa menee tuhottomasti, kun näitä beedeitä ei voi lukea kirjastosta. Opiskelija-työttömän budjetti on rajallinen.
-
Mulla on kaikki Oiseau du Tempsit, sekä Loiselin että tän uuden piirtäjän piirtämät. Pitää yrittää tehdä niistä Kvaakkiin juttu ennen kuin uusia albumeita ilmestyy. Tämä uusi piirtäjä on aika hyvä, mutta Loisel oli kyllä parempi. Minusta näiden pre-albumien julkaisu voisi jo loppua. Vähän hassua, että kohta Spin off- albumeja on enemmän kuin pääsarjan albumeja.
-
Eurooppalaista beedeetä esittelevässä artikkelisarjassa on nyt vuorossa Ekhö - peilimaailma (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=2065).
Itse törmäsin Ekhöön viime syksynä Italian Luccassa, jossa New York -tarina oli juuri julkaistu mustavalkoisena versiona. Olin hämmästynyt ja otettu siitä, että tässä tyylilajissa vielä tehdään mustavalkosarjakuvaa, mutta toisaalta kaiken mv-fumetin keskellä italialaisella piirtäjänimellä varustettuna arvelin kyseessä olevan italialaisen kuriositeetin, jonka pakkasin tyytyväisenä matkalaukkuuni.
Muutamaa kuukautta myöhemmin tilasin molemmat osat Trikolorin maasta quattrokoloripainatuksella. Kulttuurishokki värilliseen peilimaailmaan oli niin suuri, etten voinut niitä kuukauteen lukea, mutta nyt kun se on tehty, olen niiden varaukseton ihailija. Sekä piirtäjä että värittäjä ovat paiskineet hartiavoimin töitä, mutta silti minustakin päällimmäiseksi tunteeksi jää tekemisen riemu.
Italialaisalpparissa oli lisänä pieni Making of -osio. Tässä (http://www.isihei.fi/tmp/ekho.jpg) voi verrata työvaiheita.
Seksistisyys ei näissä albumeissa minua juurikaan häirinnyt. Uskaliaimmat kohtaukset oli vedetty hyvällä maulla ironian puolelle ja naurattivat. Ehkä New Yorkin alussa oli joitain turhan aistikkaita poseerauksia, mutta laskettakoon se genreen tutustuvan alkuhapuilun piikkiin. Kun tarina lähtee lentoon, se pysyy ilmassa loppuun saakka, tai ainakin niin kauan kuin lohikäärmeessä riittää… öh… hiiliä? Ranskalaisversion fonttivalinnasta voi sen sijaan antaa risuja.
Hyvä artikkeli. Siitä kiitos Terolle.
-
Kiitos, kiitos.
Mulla myös on toinen Ekhö mustavalkoisena ja italiaksi. Ostin sen aluksi vahingossa, tai siis mustavalkoisuus oli tietoinen valinta, mutta italiankielisyys ei.Ostin sitten myöhemmin saman albumin väreissä ja ymmärrettävällä kielellä, jotta pääsin tekemään siitä artikkelia tänne Kvaakkiin.
-
Olen nyt toista albumia lukemassa De Cape et de Crocsia, tähän mennessä ollut varsin hilpeä seikkailusarja jossa on sekaisin antropomorfisia eläimiä ja ihmisiä renessanssiajan Välimerellä. Onnensoturit, piraatit, turkkilaiset ja ylimykset suuntaavat Tangerine-saarille etsimään suurta aarretta...katsotaan nyt miten homma etenee.
Symppis, voisi tätä suomeksikin lukea. Kieli on vähän tavallista koukeroisempaa, yksi henkilö puhkeaa ajoittain spontaaniin runouteen ja muutkin puhuvat swashbuckler-henkisen koristeellisesti eli liikutaan ainakin oman ranskan lukutaitoni ylärajoilla...
-
Jerome K Blochea olen suositellut ennenkin ja onhan tätä suomennettukin jonkin verran jatkotarinoiksi Mustanaamio-lehteen, mutta silti suosittelen vielä kerran.
Luen par'aikaa uusinta, vielä julkaisematonta albumia, nimeltään L’Ermite, jatkiksena Spirou-lehdestä ja hertsumanrepale kun on hyvin tehty sarjakuva! Ainakin tällaisessa jatkosarja-muodossa se pelittää ihan kybällä! Albuminkin suosittelisin lukemaan jatkosarjan tapaan pätkissä tai ainakin ihan rauhassa jokaisesta harkitusti sommitellusta ruudusta nauttien ja olemaan vilkuilematta etukäteen tarinan viimeisiä sivuja.
Tunteikas, salaperäinen, jännittävä, pelottava ja kuitenkin tuiki tavallinen tarina kyseessä. Parhautta.
Ranskankielen taitoiset, ostakaa tämä albbu. Kieli ei ole erikoisen vaikeaa ja puheluplissa on aika sopiva määrä tekstiä.
edit
Spiroussa on nyt parin kuukauden aikana ilmestynyt uusin Natasha, tämä Jerome-tarina ja toinen osa Dents D'ours -sarjaa, joten aika viihdyttävää settiä on ollut tarjolla. Leopardinainen loppui ensimmäisessä minulle tulleessa numerossa, joten täydelliseen ajoitukseen en aivan kyennyt. Kesällä lehteen tekee paluun eräs sen kaikkien aikojen suurimmista tähdistä: Vili et Bill! Näyteruutu vaikutti hyvältä: hyvin robamaista, mutta ehkä vielä piirun verran letkeämpää jälkeä. Toivotaan, että itse vitsit ovat hauskoja. Samoin muistelisin myös Roban Vekarat-sarjakuvan palaavan piakkoin Spiroun suojiin. Ja eiköhän tässä vielä tämän vuoden puolella nähdä Marsupilamin seikkailevan vanhojen kumppaniensa seurassa.
-
Jerome K Blochea olen suositellut ennenkin ja onhan tätä suomennettukin jonkin verran jatkotarinoiksi Mustanaamio-lehteen,
Fantomenissa Jerome pyörii edelleen. Oli mukana jatkiksena ainakin tuossa alkuvuoden numpassa, jonka ostin Leppäs-mustitksen vuoksi.
Edit: näkyy olevan omakin ketju tällä... (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6785.30.html)
-
Luulisi, että aikuismainen scifi-kama, esim. Druuna tai Cazan työt, möisivät.
Cazan varhainen albumi Kris Kool oli aikamoista happoa, täällä näytteitä (http://contourmagazine.com/2011/12/04/kris-kool-1970-philip-cazas-psychedelic-graphic-novel/). Nättiä.
-
Se Cazan lähiönaapurisarjakuva (http://laboratoireurbanismeinsurrectionnel.blogspot.fi/2012/03/caza-scenes-de-la-vie-de-banlieue.html) olisi saatavilla hienona integraalina, jos joku haluis vaan sen suomeksi kustantaa. Hippimeininkiä scifisävytyksellä. Tykkään.
Eniten siinä taitaa olla kyllä yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria.
Paksu ja komea kirja saatavana myös ruotsiksi (http://www.huuto.net/kohteet/caza-mardrommarnas-stad/318593734). Ihan kaikki tarinat eivät ole tuossa opuksessa mukana, mutta parhaat on. "Mardrömmarnas stad" taisi olla nimensä ja julkaistiin jo joskus 80(?)-luvulla.
Tuo Kris Kool on mulle liian hapokasta. Kulttikamaa.
-
Luulisi, että aikuismainen scifi-kama, esim. Druuna tai Cazan työt, möisivät.
Scifille luulisi olevan kysyntää. Incal taisi menestyä meillä ihan hyvin. Onneksi saatiin edes se.
Tämä lapsellinenkin (http://www.cinebook.co.uk/product_info.php?products_id=4156&osCsid=ce81186fb9dce4fb20a05ed14b557990) scifi vaikuttaa oikein luettavalta, mutta tuskin menestyisi meillä, nämä markkinat on jo menetetty.
-
Tuo Alone vaikuttaa kyllä kivalta. Markku Salo kertoo tässä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13837.msg392758.html#msg392758), että yritti saada Gummeruksen julkaisemaan sitä suomeksi, mutta ei mennyt läpi - lähinnä kai yhtiön saneerausten takia.
Alone-sarjan (alkukielellä Seuls) piirrostyyli vaikutti kovasti tutulta, kunnes tajusin, että piirtäjä on Bruno Gazzotti (http://www.bedetheque.com/auteur-306-BD-Gazzotti-Bruno.html), joka otti harteilleen Soda-sarjan sen jälkeen kun sen alkuperäinen piirtäjä Luc Warnant ilmeisesti joutui oman perfektionisminsa uhriksi ja häipyi jonnekin suureen tuntemattomuuteen. kyllästyi epävarmaan toimeentuloon ja keskittyi tekemään mainoshommia.
-
Vinkatkaa jos jostain pääkaupunkiseudun kirjastosta löytyy tuo Alone (tai Seuls). Joskus on näitä positiivisiakin yllätyksiä!
Gazzotti on avustanut myös Pikku Pikon tekemisessä.
Sodaa mulla on jossain Spiroussa muutama sivu, muuten on mulle tuntematon sarjakuva, mutta ilmeisesti aika hyvä kuitenkin.
-
Etsipä Tertsi divareista Parhaat Sarjat #30: Enkelin jäähyväiset & Purjehdus Indokiinaan. Sieltä löytyy ensimmäinen Soda-albumi meidän kielelle käännettynä. Kovaksikeitettyä mutta kuitenkin huumorilla kevennettyä poliisisarjakuvaa. Oikeasti hyvin kirjoitettu juttu.
-
Etsipä Tertsi divareista Parhaat Sarjat #30: Enkelin jäähyväiset & Purjehdus Indokiinaan. Sieltä löytyy ensimmäinen Soda-albumi meidän kielelle käännettynä. Kovaksikeitettyä mutta kuitenkin huumorilla kevennettyä poliisisarjakuvaa. Oikeasti hyvin kirjoitettu juttu.
Pitääpä pitää silmät auki.
Kiitos vinkistä.
-
Ekhöstä ilmestyy piakkoin kolmas osa: Hollywood Boulevard.
Elokuvanteon maailmoissa siis mennään.
http://www.bedetheque.com/BD-Ekho-monde-miroir-Tome-3-Hollywood-Boulevard-227226.html
Artikkeli (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2065) Ekhöstä Kvaakissa (osat 1 ja 2).
-
Oma ehdotukseni suomalaisille kustantajille olisi brasilialaissyntyisen Leon Aldebaran, Les Mondes d`Aldébaran (Aldebaran, Bételgeuse, Antares ja Survivants) -sarjojen suomentaminen pikaisesti. Aldébaran ja Bételgeuse ovat jo ilmestyneet integraaleina/gesamtausgabeina alkukielellä ja saksaksi, Antares -sarjassa on julkaistu kaikki suunnitellut viisi albumia ja integraalia odotellaan parhaillaan. Survivants ("Eloonjääneet") -albumeita on puolestaan julkaistu tähän mennessä kolme. Mielestäni sarjojen liittyminen toisiinsa, mahtavasti suunniteltu avaruusooppera ja Leon piirrostyyli ansaitsisivat myös suomalaisten sarjakuvaharrastajien suosion.
Ohessa linkki ranskalaiseen wikipediaan. Dargaudin Aldebaran-maailmojen blogin (www.dargaud.com/blog/mondes-aldebaran/) sivuilta löytyy jatkolinkkejä käyttäen mainio perehdytys aiheeseen. Itse jouduin koukkuun pariksi tunniksi.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Les_Mondes_d%27Ald%C3%A9baran
-
Oma ehdotukseni suomalaisille kustantajille olisi brasilialaissyntyisen Leon Aldebaran, Les Mondes d`Aldébaran (Aldebaran, Bételgeuse, Antares ja Survivants) -sarjojen suomentaminen pikaisesti. Aldébaran ja Bételgeuse --
Sillagen (yllättävä?) menestys puoltaa tätä. Scifi-sarjakuva menee albumimuodossa. Valerian-fanitkin kaipaavat jotain "korviketta".
Aldebaranista (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,14847.0.html) on oma ketjunsakin ja euroscifi-ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5685.msg432384.html#msg432384) suomentamisen perään jo aikaisemminkin haikailtu...
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=5685.0;attach=28693;image)
-
Sillagen (yllättävä?) menestys puoltaa tätä. Scifi-sarjakuva menee albumimuodossa. Valerian-fanitkin kaipaavat jotain "korviketta".
Scifi-sarjakuva menisi kyllä muissakin formaateissa jos jakelu ja informaatio eli mainonta vaan toimisi.
Jos pokkarikokoa ajatellaan niin löytyisi mm. Nathan Neveria, Legs Weaveria, Brad Barronia, Orfania ja klassisen BDn puolella nimikkeitä on enemmän kuin kysyntääkään
-
Olisiko Universal War One (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,16447.0.html) liian kova pala Sillagen ystäville, mene ja tiedä.
-
Soleil-sarja nimeltään White Crows (http://www.bedetheque.com/serie-28844-BD-White-Crows.html) näyttää ainakin ulkoisesti olevan samalla suunnalla kuin Sillage.
-
Tekijät Djief ja Mikaël ovat hylänneet White Crowsin kahden albumin jälkeen, joten jatko on epävarmaa. Ehkä naispäähahmo ja avaruusoliot koettiin liian Sillagemaisiksi? Mutta onhan tuo muuten näyttävää jälkeä, josta huokuu lämpöä ja sympaattisuuttakin.
http://www.djief.com/whc/
-
Tekijät Djief ja Mikaël ovat hylänneet White Crowsin kahden albumin jälkeen, joten jatko on epävarmaa.
Harmin paikka, eihän se sitten sovi käännettävien kandidaattien joukkoon.
-
Luen hankkimiani Heavy Metal Magazineja läpi. Sieltä tuli vastaan ihan huikea Philippe Adamovin scifi/fantasiahenkinen "The Waters Of DeadMoon". Piirrosjälki jotenkin vivahtaa Moebiukseen tietyllä tavalla ja tarina on uskomattoman syvää ja mukaansa vievää. 5-osainen kokonaisuus esitettiin näissä numeroissa noin 46 sivuisina jaksoina:
Heavy Metal #126: 1990 May As: 'The Waters Of Dead Moon'
Heavy Metal #128: 1990 September As: 'The Harbour Cafe'
Heavy Metal #132: 1991 May As: 'The Prince And The Doll'
Heavy Metal #134: 1991 September As: 'The Eyes Of Nicholas'
Heavy Metal #140: 1992 September As: 'The End'
On kyllä niin totaalisen hyvä ja ajaton setti, että suomennos olisi huikea teko.
-
Löytyi tuo Adamovin sarja. Les eaux de Mortelune (http://www.bedetheque.com/serie-132-BD-Eaux-de-Mortelune.html). Eipä siinä pahemmin ole sievistelyyn sorruttu. Jotkut hahmot kuin friikkisirkuksesta karanneita ja rujoa huumoria näyttäisi olevan. Albumeja on kymmenen, eli siinä riittäisi julkaistavaa ja luettavaa joksikin aikaa.
-
Hyvänpä linkin löysit ... noi sivuotokset kuvaa hyvin millaisella visuaalisella tasolla The Waters of DarkMoon liikkuu.
-
Vicente Segrellesin The Mercanary teokset kun saisi suomeksi, niin olisin kyllä enemmän kuin iloinen. Yksi niitä ehti ilmentyä suomeksi Jalavalta 1990 eli Palkkasoturi - Pyhän tulen kansa. Heavy Metal lehdessä on ollut Segrellesin tuotantoa ja ne ja toi suomennettu albumi kyllä vakuuttaa ainakin mut, että huikeesti syvää yllättävää kerrontaa kauniisti visuaalisin linjoin.
http://www.segrelles.com/
-
Claude Auclair -vainajan Simon (Simon du Fleuve) -albumisarja ansaitsisi näin monien vuosien jälkeen herätyksen kuolleista suomen kielellä. Ohessa linkki norjalaiseen selostukseen tästä albumisarjasta, josta norjalaiset saivat iloita kokonaisuudessaan ja josta ruotsiksi saatiin viisi ensimmäistä albumia kerättynä kolmeen julkaisuun (albumeissa 1-2, 3 sekä 4-5.
http://no.wikipedia.org/wiki/Simon_fra_floden
-
Yhtä Simon du Fleuve -jaksoa lueskelin joskus Spirousta. Vaikutti erinomaiselta sarjakuvalta. Mä luulin, että ruotsiksikin tuli kaikki albumit, mutta näköjään ei tullutkaan.
-
Niin mullakin, mutta en ole vielä ehtinyt niitä lukea. Pitää miettiä kevätpuolella, oisko mulla rahaa oastaa nuo muutamat ranskalaisetkin.
-
Soleilin julkaisu Le crépuscule des dieux on omiaan niille jotka pitävät muinaisiin jumaltarustoihin perustuvista sarjakuvista.
Vähän aikaa tutkittuani internetiä huomasin, että Splitter Verlag on saksantanut albumit 0 ja 1-8 tästä Götterdämmerung -sarjasta. Sarja alkoi kiinnostaa tosi paljon. Olen tosin sitä mieltä, että Fafneriin, Niebelungenin lauluun ja niihin liittyviin asioihin on parasta tutustua saksan kielellä vaikka alkuperäissarjakuvat olisivatkin ilmestyneet Ranskan maalla. Tässä linkkiä julkaisuun Splitterin sivustolle.
http://www.splitter-verlag.eu/serien/serien-g/gotterdammerung.html?p=1
-
Dela Fuentelta kiinnostais luke Anges d'Acier- tai Gringos-sarja.Tai vaikka molemmat. :laugh:
Sain kahlattua noi neljä Anges d'Acier -albumia kehnolla ranskallani läpi. Onneksi De la Fuenten kuvakerronta on niin huimaa, että tyydyttävästi pysyin tapahtumien kulussa mukana. Ainakin enimmäkseen... Mutta sen voin sanoa, että kaksi ensimmäistä albumia ovat ehdottomasti parhaita, remakkaa ja hyväntuulista seikkailusarjakuvaa. Kolmas on jo sävyltään vakavampi. Neljännessä tekijäkaksikko oli hukannut uskonsa mielestäni hienosti toimivaan konseptiin (ilmeisesti myyntiluvut eivät ole tyydyttäneet, ja 'jotain' on yritetty keksiä...), ja siinä seurattiin käytännössä vain yhden sarjan päähenkilön edesottamuksia. Tämä viimeinen oli siis jonkinlainen pettymys. Mutta kaikki neljä ovat kuvitukseltaan ehdottomasti parasta A-luokkaa, ja toivoisin, että ne kaikki käännettäisiin.
Les Gringosista puolestaan olen neljä ekaa lukaissut italiaksi läpi ja se sarja on täyttä tykitystä alusta loppuun. Mahtava sarja! Kaksi viimeistä albumia, jotka minulla on ranskaksi, on vielä lukematta (koska olen lainannut albumi vitosen eräälle kustantantajalle siinä toivossa, että saisivat hyvän julkaisuidean...).
-
No tuota miten ois se...To End All Wars?
-
Olen nyt lukenut kolme englannitettua osaa Gazzottin ja Vehlmannin Alone-sarjaa. Perusidea on eri variaationa tuttu sieltä täältä: toistaiseksi tuntemattomasta syystä suurin osa ihmisistä mystisesti katoaa yhtenä yönä, ja sekalainen joukko erilaisia lapsia kokoontuu yhteen selvitäkseen itse ja yrittäen selvittää mitä tässä nyt oikein tapahtuu.
Tässä on ollut joitain yksityiskohtia jotka ovat jo saaneet hieman kohottelemaan kulmiani ja saa nyt nähdä mihin tämä menee mutta toistaikseksi ollut ihan hauska, osittain johtuen siitä että päähenkilöt käytökseltään ihan oikeasti ovat usein aika rasittavia kakaroita eikä mitään survivalistineroja.
Tämä sarja toi taas mieleen ajatuksen jota pyörittelin jokin aika sitten eri maitten ja kulttuurien lapsikuvauksista (http://hdcanis.blogspot.fi/2015/01/comtesse-de-segur-les-malheurs-de-sophie.html): anglofoneilla tapaa löytyä suhteettoman plajon näitä ultrarationaalisia mystery-solving teenseja jotka ratkovat rikoksia, pelastavat maailman jne kun taas ranskankielisessä fiktiossa lapset tunnutaan usein kuvattavan aikamoisiksi pikkuidiooteiksi...
-
jne kun taas ranskankielisessä fiktiossa lapset tunnutaan usein kuvattavan aikamoisiksi pikkuidiooteiksi...
Entäpä Veikko, Tette ja Jykke? (no yksi kolmesta on apina). Neljä Ässää?
Toisaalta tulee mieleen, että loppujen lopuksi aika realistinen on lapsuuden kuva Pikku Nikessä. Mutta totta; brittiläisessä populaarikerronan perinteessä on paljon noita pikkuvanhoja selviytyjiä, public school -tarinoita, yms, joissa ratkotaan ihmeellisiä mysteereitä. Toisaalta Pertsa ja Kilu...
Amerikkalaisilla on Buster Brown, Yellow Kid, Kissalan pojat (joka on tietenkin versio saksalaisesta W. Buschin Max und Moritzista) ja Little Orphan Annie mm.
Timo
-
Kävin eilen hakemassa Titan Comicsin julkaiseman The 6 Voyages of Lone Sloanen postista. Varoituksen sana kaikille, jotka tämän hankkivat; avatkaa sivut ensimmäisellä lukukerralla todella varovasti. Erityisesti nämä koko aukeaman kosmos-kuvat ovat niin 'liimautuneet' yhteen, että ratina vain kuuluu sivuja käännellessä. Tasaisen mustille pinnoille voi varomattomalla/nopealla selailulla sanoa hyvästit. Toisella kerralla tätä ongelmaa ei enää ole.
Esipuheen on kirjoittanut Goscinny ja lisämateriaaleissa on Hergén (ranskankielinen) kirje Druilletille, molemmat vuodelta 1972. Valitettavasti linkki Hergén kirjeen englanniksi käännettyyn versioon ei ainakaan tällä hetkellä johda mihinkään.
-
Minulla on tuo Lone Sloane -albumi ranskaksi. Niin on psykedeelistä tykitystä joka sivu täynnä, että happo melkein tihkuu sivuista. Triviana kerrottakoon, että tuon albumin toisen tarinan "Les îles du vent sauvage" avaussivua käytettiin tämän brittiläisen progelevyn etukannessa:
http://www.discogs.com/Grail-Grail/release/4285218
Takakansi on puolestaan tarinasta "Terre". Sitä en tiedä, kysyttiinkö Druillet'ltä lupaa moiseen.
Hergé kehuu kirjeessään vuolaasti tuota "Les 6 voyages de Lone Sloane" -albumia, jonka hän kirjeen päiväyksestä päätellen on hankkinut heti sen ilmestyttyä. Kaikkea en ymmärrä, mutta ainakin Druillet on Hergén mielestä vienyt sarjakuvataiteen uuteen ulottuvuuteen.
-
Lisää Druillet'n levynkansia on täällä
http://www.johncoulthart.com/feuilleton/2012/03/12/philippe-druillet-album-covers/
-
Entäpä Veikko, Tette ja Jykke? (no yksi kolmesta on apina). Neljä Ässää?
Toisaalta tulee mieleen, että loppujen lopuksi aika realistinen on lapsuuden kuva Pikku Nikessä. Mutta totta; brittiläisessä populaarikerronan perinteessä on paljon noita pikkuvanhoja selviytyjiä, public school -tarinoita, yms, joissa ratkotaan ihmeellisiä mysteereitä. Toisaalta Pertsa ja Kilu...
Amerikkalaisilla on Buster Brown, Yellow Kid, Kissalan pojat (joka on tietenkin versio saksalaisesta W. Buschin Max und Moritzista) ja Little Orphan Annie mm.
Aa, Veikon ja Teten unohdinkin (Neljää ässää en ole tainnut koskaan edes lukea), ja onhan näitä poikkeuksia molemmissa suunnissa.
Muttajoo, muistelin aikoinaan amerikkalaisilla sarjakuvafoorumeilla nähtyä suurta hämmennystä kun tutustuivat Titeufiin, myönsivät että käytöksessä on realismia mutta samalla olivat sitä mieltä että ei voisi menestyä Amerikassa...
-
Ranskalainen näkemys Moorcockin Elric of Melnibonésta on todella hieno. Glénat on julkaissut tätä kaksi osaa vuosina 2013 & 2014, eli Titan Comics on lähtenyt kääntämään sarjaa tuoreeltaan. The Ruby Throne ja Stormbringer muodostavat ensimmäisen tarinan.
Moorcock vakuuttaa esipuheessaan olevansa kovin tyytyväinen siihen, että tarinaa ei tällä kertaa olla siloiteltu. Alastomuutta, julmuuksia ja kaikenlaista dekadenssiä kieltämättä riittää, onneksi ei kuitenkaan itsetarkoituksellisesti. The Ruby Thronesta en keksi oikeastaan mitään kritisoitavaa, kaikin puolin aivan mahtava teos. Stormbringer ei ole aivan ensimmäisen osan veroinen; tarinaa on ahdettu samaan sivumäärään enemmän ja välillä mennään eteenpäin turhan hätäisesti. Julien Telo ei myöskään ole ensimmäisestä osasta vastanneen Didier Polin veroinen taiteilija, vaikka erittäin hyvin hommansa hoitaakin.
Kolmatta osaa ei ole vielä saatavana edes Ranskassa, en löytänyt siitä edes mitään ennakkotietoja. Toivottavasti adaptaatioita kuitenkin jatketaan.
Didier Polin nimi täytyy painaa mieleen. Alla muutama sivu The Ruby Thronesta. Poli on kuvittanut myös suurimman osan Humanoidsin muutama kuukausi sitten julkaisemasta The Child of Stormista, joka on taiteeltaan huomattavasti pelkistetympi.
(http://cdn.bleedingcool.net/wp-content/uploads/2014/04/Elric_Interiors_Page_10.jpg)
(http://media.comicbook.com/wp-content/uploads/2014/05/Elric_Interiors_Page_111.jpg)
(http://i2.wp.com/www.eatgeekplay.com/wp-content/uploads/2014/08/Elric_Interiors_40.jpg.size-600.jpg)
-
Oho, vanha moorcockiaani kun olen, niin täytyypä jossain vaiheessa tutustua. En ollut aikaisemmin oivaltanut, että melnibonelaisten bileet on ihan niin rujoja kuin tuossa alimmassa ruudussa...
-
Ekhöä (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2065) on muuten julkaistu jo neljän albumin verran. Kaksi olen lukenut, kaksi odottaa hyllyssä lukemista.
-
Didier Polin nimi täytyy painaa mieleen.
Myös Tannhäuser lautapelin kuvittaja, lahjakas kaveri ja muutenkin hyvä heppu.
-
Vaihtoehtohistoriaa käsitellään albumisarjassa WW 2.2 : L'Autre Deuxième Guerre mondiale
Jännältä näyttää. Sarja on kuitenkin seitsemänosaiseksi suunniteltu, eli julkaistu kokonaisuudessaan.
-
Aa, Veikon ja Teten unohdinkin (Neljää ässää en ole tainnut koskaan edes lukea), ja onhan näitä poikkeuksia molemmissa suunnissa.
Muttajoo, muistelin aikoinaan amerikkalaisilla sarjakuvafoorumeilla nähtyä suurta hämmennystä kun tutustuivat Titeufiin, myönsivät että käytöksessä on realismia mutta samalla olivat sitä mieltä että ei voisi menestyä Amerikassa...
Suomeksi FRA-BEL -lapsisarjoista tunnetaan myös Benjamin (Benoit) Brifeser, Yakari ja samoin joukkoon pitänee lukea Anu ja Antti (Bob et Bobette).
Meille vieraampia ovat lukuisat katolisissa lehdissä (esim. Coeurs Vaillants) seikkailleet hahmot kuten Sylvain et Sylvette; Alex et Eurêka; Moky, Poupy et Nestor; Perlin et Pinpin jne. Lisäksi vasemmistolaisessa Vaillant / Pif lehdissä ilmestyivät esimerkiksi Corinne et Jeannot; Nanar, Jujube et Piette; jne. (Suurinta osaa noista en ole minäkään lukenut, myönnän, ja niiden kääntämistä tuskin voi suositella)
Uudemmista sarjoista mainittakoon vaikka Les P'tits Diables ja Les Sisters.
Paljonhan on myös lapsille suunnattuja eläinhahmojen seikkailuja kuten Sipuleena (Sibylline), Muppelo (Cubitus/ Pom Pom) sekä Jeppe ja Kolli (Pif le chien).
https://fr.wikipedia.org/wiki/C%C5%93urs_vaillants
https://fr.wikipedia.org/wiki/Vaillant_(p%C3%A9riodique)
-
Nyt ois saatavana Dieter Lumpen -integraali (https://www.amazon.co.uk/Adventures-Dieter-Lumpen-Ruben-Pellejero/dp/163140606X/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1469950375&sr=8-1&keywords=dieter+lumpen) enkunkielellä.
Mulla on toi ranskaksi ja vaikuttaa sangen hyvältä sarjakuvalta.
Seikkailua.
D. Lumpen tais ilmestyä Heavy Metallissakin?
-
Nyt ois saatavana Dieter Lumpen
D. Lumpen tais ilmestyä Heavy Metallissakin?
Jossain oon tätä aiemmin kyllä nähnyt/lukenut hieman (kenties sit Heavy Metalissa joskus). Näyttää hyvältä. Edullisehko paketti. Hmm...
EDIT: lisätty lainaus, koska sivun vaihto.
Timo
-
Aaaarggg! Niin paljon ja niin tavoittamattomissa, kun aikoinaan ei tullut opeteltua ranskaa. Pientä lohtua tuo Europe Comics, tosin englanniksi http://www.europecomics.com
Toisen Punaparta-integraalin ilmestymättä jääminen suomeksi korpeaa edelleen :(
-
Täältä (https://www.bede.fr/bd-integrale) näkee aika hyvin ranskankielisen integraalitarjonnan.
:o Voi pahus, tarjontaa olisi, mutta kun tuli yli kolme vuosikymmentä sitten tyrittyä koulun kielivalinnoissa. :(
-
Täältä (https://www.bede.fr/bd-integrale) näkee aika hyvin ranskankielisen integraalitarjonnan.
Kehveli, mikä määrä kaikkea!
Integraaleina ottaisin Serge Clercit het välittömästi. Eddy Paapen Valhardit olis ihastuttavaa wanhanaikaista sarjakuvaa. Barbe Rouget tietysti ja Johannes ja Pirkaleet. Lauzierit. Chalandin Freddy Lombardit...
Paljon paljon kaikenlaista mielenkiintoisen näköistä, mutta itselle tuntematonta kamaa...
Timo
-
Osaako kukaan vinkata, mistä tämän (14-18) saisi ostaa englanniksi? Tiedän, että jostain saa, koska kiintolevylleni ...hmmm... eksyi pari englanninkielistä sarjan albumia. Nyt tekisi mieli lukea tarina loppuun asti, mutta löytyy vain ranskaksi (vai enkö vain osaa):
https://comicvine.gamespot.com/14-18/4050-91635/
ja saa tuon toki suomeksikin julkaista, vink vink. Piirrosjälki on juurikin semmoista, joka uppoaa allekirjoittaneeseen kuin häkä. En tiedä kuinka laajalti ensimmäistä maailmansotaa on ylipäätään käsitelty sarjakuvissa, mutta minulle ensimmäinen tuttavuus.
-
En tiedä kuinka laajalti ensimmäistä maailmansotaa on ylipäätään käsitelty sarjakuvissa, mutta minulle ensimmäinen tuttavuus.
Tardin Kirottu sota (Jalava) ja Pat Millsin (ym.) Charley's War ovat merkittäviä esityksiä aiheesta. Onhan niitä..
https://www.cbr.com/reading-the-great-war-comics-greatest-world-war-i-stories/
-
Rob Morrisonin ja Charlie Adlardin "White death" kuvaa vähemmän tunnettua ensimmäisen maailmansodan rintamaa, Italian ja Itävalta-Unkarin joukkojen yhteenottoa Alpeilla. Tarina on pysäyttävä ja harmaasävytteinen kuvitus tarinaan sopiva.
Alexander Hoghin ja Jörg Maillietin "Tagebuch 14/18" ei kuvituksensa puolesta minua kovin innosta, mutta moninäkökulmainen lähestyminen ensimmäiseen maailmansotaan on hieno ratkaisu. Sääli, ettei albumia saa englanniksi - eikä suomeksi.
-
(http://i273.photobucket.com/albums/jj238/GumbySF/broussaille.jpg)
Frank & Bom:
Broussaille (http://www.bedetheque.com/serie-5550-BD-Broussaille.html) - Les baleines publiques
piirretty 1983-84, albumijulkaisu 1987.
Tekee hyvää kun löytää sarjakuvan, jonka päähenkilöllä on pitkälti sama ajatusmaailma.
Broussaille on juuri tällainen hahmo - ihan tavallinen ujo, nuori kirjatoukka, jolla on harvinaisen vilkas mielikuvitus. Hän asuu pienessä kämpässään n:nnessä kerroksessa jossain belgialaisessa suurkaupungissa, yksin ärsyttävän nirson kissansa kanssa. Katselee ikkunasta ja ihmettelee taivaalla parveilevia tuhansia ja taas tuhansia lokkeja. Lehdetkin uutisoivat niistä. Aikovatko ne vallata koko kaupungin?
Broussaille näkee ympärillään paljon muutakin. Värikkäitä kaloja, merikilpikonnia, merihevosia, valaita ja muita mereneläviä. Ne liikkuvat kaupungilla niinkuin ei mitään. Uutistenlukija telkkarissa muuttuu välillä linnuksi. Paitsi että tämä ei tapahdu oikeasti. Broussaille vain piristää tylsää arkielämää omilla kuvitteluillaan. Onhan se hienoa, kun bussin voi visualisoida jättimäiseksi kissakalaksi. Kyydissä istuvilla ihmisillä ei olisi mitään syytä olla niin happamia ja hiljaisia, jos kissakala olisi oikea. Muutkaan ihmiset eivät olisi kaduilla käyskennellessään niin pahantuulisia, jos he näkisivät saman kuin Broussaille.
Yhtenä yönä B. näkee unta kaduilla parveilevista merenelävistä. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hän kirjakaupasta tulee ostaneeksi vuosikymmeniä vanhan kirjan, jossa on hänen oma unensa tarkkaan kuvitettuna, alkaa hän epäillä omaa mielenterveyttään. "Meri ja sen arvoitukset", kirjoittanut mies nimeltä Auguste Petit vuonna 1929. Mies, joka asui vieläpä samalla kadulla kuin Broussaille nyt. Siinäpä arvoitus, jota on lähdettävä selvittämään.
Broussaillen tutkimukset vievät hänet lopulta vanhaan museoon, jonka uumenissa sekä unen että lokki-invaasion arvoitukset alkavat valottua. Toisaalla liikuskelee muuan nuori naispuolinen kirjatoukka, joka on lukenut samaisen Petit'n kirjan ja selvittelee omalla tahollaan, miten kirjassa voi olla kuvattuna kala joka löydettiin vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kohtaavatko nämä selvästi toisilleen kuuluvat yksinäiset ihmiset?
Loistohankinta kaikille yksinäisille haaveilijoille. Jos tästä pitää, tarjolla on vielä neljä albumia lisää. Frank Pé piirsi ja Michel de Bom käsikirjoitti kolme albumia vuoteen 1989 asti. Sitten tuli pitkä tauko, ja kaksi albumia lisää vielä 2000 ja 2003. Paha vain, että ne kaikki on löydettävä käytettyinä, mutta kyllä niitä liikuskelee markkinoilla. Minäkin onnistuin hankkimaan yhden - siinä on lyonilaisen sosiaalikeskuksen leima.
Pitääpi mainita, että tuo eka Broussaille-albumi on bongattu useamman kympin hintaisena, eli lie aika harvinainen, sitä viidettä olen nähnyt vähän inhimillisempään hintaan...
Mutmut, nämäkin on julkaistu uudestaan kahtena integraalina, ekassa kaksi ekaa albumia ja toisessa kolme jälkimmäistä, ja runsaasti ekstroja tietysti.
-
Onneksi Blake ja Mortimeria tulee sentään englanniksi. XII:tä tullu jo 25 alpparia... Ja Largo Winch... Ei nää tunnu vetävän Suomessa. Melkeinpä kaikki muut uppo-outoja.
Pénélope Bagieun alpparissa mukana Tove Jansson.
Timo
-
Pénélope Bagieun alpparissa mukana Tove Jansson.
Englanniksi on tuota saanut jo pitkään. Janssonin osion perusteella Bagieu on tehnyt oivaltavaa ja perusteellista työtä. Tosin Muumit tietenkin jyräävät Toven tuotannon esittelyssä.
Eurooppalaisen seikkailusarjakuvan, ainakin uudemman sellaisen, lukijakunta katosi meiltä kun pariinkymmeneen vuoteen ei tullut mitään uutta. Sitten tehtiin kokeiluja, mutta ne uuvahtivat kesken, ja sama jatkuu edelleen. Blueberry, Valerian, Tex Willer menevät jotenkuten mutta eipä juuri muu. Sarjakuvalehtiäkään ei enää ole koska videopelit ja netflixit.
-
-- Blueberry, Valerian, Tex Willer menevät jotenkuten mutta eipä juuri muu. Sarjakuvalehtiäkään ei enää ole koska videopelit ja netflixit.
Kuten eräs sarjakuvaliikkeen myyjä tänään jutustellessa totesi: uutta eurosarjakuvaa julkaiseva kustantaja on "hullu". Tuntematon uusi eurosarjakuva ei vaan mene, ei.
Kotimaisesta sentään Voro on myynyt kohtuu hyvin, vaikka sehän on hyvin eurooppalainen ilmiasultaan. Thorgal ei myynyt albumeina. Integraaleina olisi varmasti mennyt, mutta yhteispainatuskumppania ei löytynyt, koska oltiin myöhässä - muualla integraalit on jo julkaistu. Non Stop -integraalit sen sijaan ovat myyneet kohtalaisesti.
Parhaiten menevät yhä vain tasaisesti koko vuoden myyvä Tex Willer, ja erityisesti Asterix kirjamessuilla, jota siellä myydään kuin siimaa.
-
Jos toinen kotimainen taipuu, niin täältähän näitä löytyy, suomentamattomia eurosarjoja:
https://www.albumforlaget.se/
Kirjoittelin Ruotsiin ja kustantaja-Jonas vastasi, että toimitus Suomeen onnistuu kyllä, kunhan varautuu postimaksuihin.
-
Jos toinen kotimainen taipuu, niin täältähän näitä löytyy, suomentamattomia eurosarjoja:
https://www.albumforlaget.se/
Gibratin Uppskovet on hyvä, mukavan tunnelmallinen ja realistinen tarina toisen maailmansodan miehitetystä Ranskasta.
Dorisonin ja Alicen Det tredje testamentet ei vakuuttanut.
Lanfeust från Troy on tietysti erinomaisen suosittu fantsusarjis jolla on noin miljoona albumillista jatkoa ja spinoffeja, tuon perussarjan luin mutten mitenkään ihastunut.
Muita suomentamattomia tuolta en ole lukenut vaikka nimikkeinä tuttuja näkyykin.
-
Muistaakseni Uppskovetista olikin jo Gibrat ketjussa puhetta... Tykkäsin, varsinkin piirroksista.
Tilasin kaikki kolme ruotsinnettua Katangaa. Se lienee jonkinlainen Kongoon sijoittuva väkivaltaepookki - joka tapauksessa ranskanmaalla kovasti rummutettu ja muistaakseni jo palkittukin sarja.
Hintaa kertyi pankin kuluineen liki 23€/albumi. Postikulut on ilmeisen kovat, ilmeisesti 190SEK. Tosin oli puhetta et jos yrittäis 90kruunulla, mutta en nyt jaksanut säätää. (Jonaskin vaikutti siltä että ei ole aiemmin tänne päin postitellut)
Jonas on perustanut kustantamonsa viime vuonna eikä omaa nettikauppaa ja sitä myöten luottokorttimahdollisuutta ole. Jälkeen päin huomasin että Albumförlagetin kirjoja on aika hyvin myös booky.fi ssä. Sieltä tilattuna nuo Katangat olisivat kai suurin piirtein saman hintaisia (yksitellen 27€kpl). Mielelläänhän sitä tuollaisen katalogin omaavaa kustantamoa tukee. :)
-
Voi jos koulussa tai sen jälkeen olisi jaksanut ottaa toisen kotimaisen haltuun, ostaisin minäkin Katangat hyllyyn. Hommasin ne digitaalisina EuropeComicsista, ja olihan sykähdyttävä lukukokemus. Vuoden parasta sarjakuva-antia. Tykkäsin jopa enemmän kuin Olipa kerran Ranskassa -sarjasta.
-
Tuo Albumförlaget voisi olla hyvä yhteistyökumppani myös yhteispainatuksia ajatellen...
-
Tuo Albumförlaget voisi olla hyvä yhteistyökumppani myös yhteispainatuksia ajatellen...
Joo, mietin samaa. Tiedä sitten jos oikeudet saisi ostettua samalla hinnalla kahteen maahan/pohjoismaihin, niin siinä voisi jotain säästää. Muutenhan nykymaailmassa ei kauheasti enää ainakaan pikkufirmojen kannata mitään yhteispainatuksia ottaa. Ainakin näin Viron painossani väitettiin, että ei sillä mitään säästä. Mieluummin tekevät maa/kieliversiot erikseen.
Luin kirjastosta Albumförlagetin Zaroffin ja täytyy sanoa että parasta seikkailu/jännityssarjakuvaa mitä olen piiiitkään aikaan lukenut. Kunnon page turner, jossa ei heikkoa kohtaa ollut.
En varsinaisesti harrasta genreä ja tämäkin kiinnosteli ensin hienon grafiikkansa ansiosta. No, paljastui, että käsikirjoituskin on pahuksen ammattitaitoisesti laadittu. Tuli myös (itelle) harvinainen fiilis että ihan kuin olisi jotain leffan tapaista seurannut.
Tekijätkin itelle entuudestaan tuntemattomia, vaikka Sylvain Runberg onkin myös Orbitalia ja näköjään jotain "ranskan" Conaniakin kässännyt. Ehtivä kaveri, näköjään.
François Miville-Deschênes taas on tämän yksittäisen lisäksi piirtänyt Runbergin kässäreihin Reconquêtes -sarjaa sekä idealtaa varsin mielenkiintoiselta vaikuttavaa keskiaikascifiä Millénairea.
-
Hjoo, Sylvain Runbergin sarjoja ei ole tullut vielä luettua mutta nimen on nähnyt tarpeeksi usein, sen verran runsaasti tuotantoa että joku ammattitaito löytynee (jotkut tekijät tunnetaan yksittäisistä sarjoista mutta sitten on nää Xavier Dorison, Fabien Nury, Christophe Bec, Jean Dufaux, Yves Sente jne, van Hammejen yms manttelinperijöitä)
-
Kvaakin etusivulla on arvostelu brittiläisen Alice Osemanin Hearstopper-sarjakuvan (https://www.kvaak.fi/28308/2020/12/05/alice-oseman-heartstopper-volume-one/) ensimmäisestä osasta. Sarja alkoi ilmestyä aluksi nettisarjakuvana, mutta on nyt siis päätynyt myös painetuksi sarjakuvaksi. Ensi vuonna ilmestyy jo Volume 4. Suomeksi tätä sarjaa ei olla vielä saatu, vaikka Young Adult -genreä lukevat ovat Osemanin kirjat jossain määrin löytäneet. Havainto perustuu ihan omaan Instagram-feediin - siellä Heartstopper vilahtelee silloin tällöin kotimaisten kirjagrammaajien kuvissa.
Minusta ei tämän ensimmäisen osan perusteella tullut suurta Heartstopper-fania, mutta sarja on kyllä ihan kiva lisä YA-genreen.
-
Kvaakin etusivulla on arvostelu brittiläisen Alice Osemanin Hearstopper-sarjakuvan (https://www.kvaak.fi/28308/2020/12/05/alice-oseman-heartstopper-volume-one/) ensimmäisestä osasta.
Heartstopper-sarjan kolmas osa on äänestetty voittajaksi vuoden 2020 Goodreadsin Choice Awards -kisassa (44,384 ääntä!): "Winner of the 2020 Goodreads Choice Award for Graphic Novel & Comics, Alice Oseman’s Heartstopper: Volume Three continues the love story of Charlie and Nick, now open and out and ready to meet the world. Oseman’s ongoing serialized webcomic has won universal praise for its insightful exploration of LGBTQ+ themes and its quiet celebration of those universal mysteries: love, friendship, and loyalty."
https://www.goodreads.com/choiceawards/best-graphic-novels-comics-2020
Ero 2. sijaan oli selkeä, sillä Sarah Andersenin Fangs sai 22,329 ääntä. Kvaakissa myös arvosteltu Hararin Sapiens - Ihmiskunnan synty oli 5. sijalla (18,629 ääntä). Goodreadsissa on paljon YA-genreä lukevia, mikä näkyy tässä sarjakuvakategoriassakin. Mutta eipä siinä, Heartstopper on avausosansa perusteella mukavaa luettavaa.
-
Kvaakin etusivulla on ilmestynyt arvostelu Pénélope Bagieun The Witches -sarjakuvaromaanista, joka on versio Roald Dahlin lastenkirjasta (suomennettu nimellä Kuka pelkää noitia): https://www.kvaak.fi/32573/2021/04/04/penelope-bagieu-the-witches/
Itse tykkäsin kovasti Bagieun versiosta. Juoni rullasi sulavasti eteenpäin ja ruuduissa erityisesti hiirihahmot ja isoäiti olivat mainioita. Sarjakuva sopii minusta hienosti aikuisillekin luettavaksi, vaikka suositusikäraja onkin 9-12. :)
-
Tää näyttää sellaiselta kuvitustyylillä, että se miellyttää aikuisia, mutta ei lapsia (ainakin itse pidin kymmenvuotiaana paljon tässä nähtyä selkeämmistä kuvista. Esim. Muumit oli minusta kammottavan epäsikiömäinen).
Toki ajat ja maut ovat saattaneet muuttua viidessäkymmenessä vuodessa paljonkin.
Arvostelussa on hyvin huomioitu: "Bagieun piirrostyyli osui minun makuuni hyvin, itse asiassa paljon paremmin kuin Quentin Blaken alkuperäiskuvitus, joka on varsinkin mustavalkoisena ollut hieman tylsä ja aavistuksen suttuisen oloinen." Voisi kuvitella, että juuri tämä sarjakuvaversio on helpommin piirroksen osalta lähestyttävissä kuin kirjakuvitus.
-
Geis (https://www.amazon.co.uk/GEIS-ALEXIS-DEACON/dp/1910620033) oli hyvä, lukemisen arvoinen. Jos nyt irlannin voi laskea euroopan osaksi. Fantasiahötöntöttöä mutta tuore ote.
-
Geis (https://www.amazon.co.uk/GEIS-ALEXIS-DEACON/dp/1910620033) oli hyvä, lukemisen arvoinen. Jos nyt irlannin voi laskea euroopan osaksi. Fantasiahötöntöttöä mutta tuore ote.
Oletko lukenut myös kakkososan Geis II: A Game Without Rules (https://www.amazon.com/Geis-II-Game-Without-Rules/dp/1910620270)? Oliko yhtä hyvä?
-
Tää näyttää sellaiselta kuvitustyylillä, että se miellyttää aikuisia, mutta ei lapsia (ainakin itse pidin kymmenvuotiaana paljon tässä nähtyä selkeämmistä kuvista. Esim. Muumit oli minusta kammottavan epäsikiömäinen).
Toki ajat ja maut ovat saattaneet muuttua viidessäkymmenessä vuodessa paljonkin.
En ole The Witchesia lukenut vielä, mutta on kyllä Ranskassa ollut erinomaisen hyvin esillä ja ilmeisen suosittu...
En osaa sanoa kohderyhmän mielipidettä, joskin minun silmääni tämä tyyli sopii sinänsä hyvin monen uudemman lastensarjakuvan joukkoon, Mortelle Adelen, Tebon sarjojen jne.
Bagieun sarjoista olen aiemminkin pitänyt, ja piirrostyylissä on ehkä otettu hieman myönnytyksiä tuollaiseen tarinankerronnallisempaan linjaan vaikka tekijän tyyli onkin hyvin tunnistettava (ja en ole katsonut alkuteoksen kirjoitusjälkeä, siinä on usein ollut hankaloittavaa epäselvyyttä)
-
Oletko lukenut myös kakkososan Geis II: A Game Without Rules (https://www.amazon.com/Geis-II-Game-Without-Rules/dp/1910620270)? Oliko yhtä hyvä?
Ei ehkä ihan yhtä hyvin kasvatellut fiiliksiä, kolmososa silti ehdottomasti lukuun kunhan ilmestyy.
-
Näyte Adele-sivusta. Aika paljon huolellisempi on yleisilme.
Yllättäen fontti on jotain perushelveticaa. Liekö pilttien helpompi lukea sitä kuin käsintekstausta?
Adele on minulla uusi tuttavuus, mutta näytesivu on hienon näköinen - ja minustakin hieman erityylinen kuin The Witches. Minulle tulee kuvasta ja sen kauniista väreistä vähän Disney-fiilis (mutta Adelen hahmosta taas ei)... joku persoonallisempi fontti näyttäisi kieltämättä paremmalta tuontyylisen kuvituksen kanssa.
-
Romain Dutreixin ja Toma Bletnerin Revue de presse (https://jotakinblogi.blogspot.com/2021/05/romain-dutreix-toma-bletner-revue-de.html) -albumista piti blogata, sen verran erinomainen teos kyseessä...
Ja sen verran syvällä ranskalaisessa kulttuurissa että tästä on varmaan turha odottaakaan käännöksiä, ja toisaalta ihan välttämätöntä luettavaa mm. kaikille kvaakkaajille: ranskalaisen satiristisen ja epäkonformistisen journalismin historiikki, mukana siis myös paljon karikatyyreja ja sarjakuvaa.
-
Romain Dutreixin ja Toma Bletnerin Revue de presse (https://jotakinblogi.blogspot.com/2021/05/romain-dutreix-toma-bletner-revue-de.html) -albumista piti blogata, sen verran erinomainen teos kyseessä...
ooh... näyttää todellakin mielenkiintoiselta! Oi voi, kun osais paremmin ranskaa.
Timo
-
Jesh, tulee jonkin verran kontekstia eri lehdille ja koko kulttuurille, ja herättää kiinnostusta tutustua moniin mainittuihin...sarjakuvapuolelta mainituista lehdistä olen Fluide Glacialia lukenut, L'Echo des savanesia pitää varmaan katsoa (ja albumin aikaan Psikopat oli yhä pystyssä, mutta lopetti 2019, sitäkään en ole lukenut), ja sekalaiseen joukkoon vanhempia sarjistekijöitä ja pilapiirtäjiä täytyy tutustua.
-
Jos Donjon tuntuu kiinnostavalta mutta suuntaan ja toiseen leviämisensä vuoksi vaikeatajuiselta (aloittakaa Zenith -alpuista) niin suosittelen vielä lämpimämmin myös Trondheimin toista fantasiasarjaa eli Ralph Azhamia joka oli minusta jopa Donjonia parempi!
Ralph Azham -näytettä:
http://www.fantagraphics.com/images/stories/previews/ralaz1-preview.pdf
Dungeon: Zenith -näytettä:
http://www.nbmpub.com/humor/trondheim/dungeon/dungv1/pre1.html
Joku vuosi sitten luin ykkösalbumin Ralph Azhamia, jossa lähinnä vaan pohjustettiin seikkailun alkua, ja enempää ei kirjastosta löytynyt (ja tuliko tätä englanniksi edes enempää kuin kaksi ekaa albumia?)
Nyt sitten innostuin aloittamaan uudestaan, ja viisi ekaa albumia on nyt luettu...ja sarja vetää kyllä mainiosti. Lajityyppi on vahvasti high fantasya, mutta siinä missä genren edustajat tapaavat panostaa näyttävään piirrosjälkeen (suuremmalla tai pienemmällä määrällä vähäpukeisia naisia) niin Trondheim, no, piirtää kuin Trondheim. Juoneen on panostettu, jatkuva tarina jossa kyllä riittää käänteitä, tvistejä ja eeppisyyttä. Ja varsin paljon huumoria ja tasapainoilua eeppisen fantsun ja banaalin realismin välillä: siinä missä tarina liikkuu jossain Donjonin ja jonkun Trolls de Troyn hengessä, kerronta on lähempänä Jussi Jänistä...
Mutta hyvin vetää mukanaan, nyt tekee mieli jo hakea lisää sarjan albumeita (ja kun tarina on jatkuva ja siinä tosiaan riittää laajuutta ja käänteitä, niin tämä kannattanee lukeakin läpi aika tiiviisti...)
-
Luin nyt Ralph Azhamit loppuun, kaksitoista albumia joista seitsemän ensimmäistä muodostaa yhden tarinakaaren, jonka lopussa tapahtuu henkilödynaamisia muutoksia ja jälkimmäiset viisi sitten ovat uusia huolenaiheita...mutta koko sarjan verran kyllä vedetään varsin tiheää juonta, eli tosiaan kannattaa lukea aika peräperää koko sarja (nyt oli minulla joidenkin albumien välillä viikkojen lukutaukoja, ja sellaisten taukojen kanssa joutui jo uutta albumissa lukiessa muistelemaan että mitenkäs se aikaisempi yksityiskohta menikään, sen verran niitä kuitenkin tulee mukana...)
Mainio sarja kuitenkin, henki on hyvin eeppistä fantasiaa mutta asioita tehdään sillai sopivasti eri tavalla että juttu tuntuu tuoreelta.
-
Blogiin asti päätyi Zepin sarjakuvaromaani Un bruit étrange et beau (https://jotakinblogi.blogspot.com/2022/07/zep-un-bruit-etrange-et-beau-outo-ja.html). Zep nousi maineeseen lastensarjakuvalla Titeuf, jonka ansioista tai niiden puutteista voi varmaan olla hyvinkin montaa mieltä, mutta viime vuosina on laajentanut tuotantoana myös realistisen sarjakuvaromaanin suuntaan, ja parin lukemani esimerkin perusteella tekee sen vieläpä hyvin: tämä on erinomaisen suositeltava teos.
-
Olen fiilistellyt Fabcaron (https://fr.wikipedia.org/wiki/Fabcaro) tuotannon parissa: ei näitä kai kannata suomeksi odottaa, ja moni sarjakuvaharrastaja ei tykkäisi kun visuaalisuus on karua: staattinen kuvitus tehdään mitä ilmeisimmin valokuvista piirtämällä, todella paljon kopioidaan ruutuja pienillä ilmeidenmuutoksilla...
Mutta kyllähän nämä ovat suuresti minua huvittaneet: absurdia ja ajoittain mustaa huumoria, erityisesti sosiaalisista normeista. Zaï zaï zaï zaï -albumissa päähenkilön supermarketin kanta-asiakaskortti on jäänyt toisten housujen taskuun, vaikka sitä nimenomaan kysytään, ja homma eskaloituu nopeasti...
Formicassa taas sunnuntailounaalle kokoontunut perhe huomaa kauhukseen, ettei löydy yhtään puheenaihetta, ja tästähän seuraa kriisi.
Moins qu'hier, plus que demain -albumissa taas on sivun mittaisia gageja rakkaussuhteista niiden alussa, lopussa tai sillä välillä...
Jne.
Joistain jutuista voisi ihan oikeutetusti kysyä onko ne enää varsinaisesti sarjakuvia kun kuvat ovat vain staattisia puhuvia päitä, ja totta on, että aika moni juttu toimisi suoraan yhtä hyvin vaikka tv-sketseinä tai elokuvina jossain Bunuelin tai brittikoomikoiden hengessä. Mutjoo, minulla on ollut hauskaa näitä lukiessa.
-
Hiljattain tuli hankittua toisella kotimaisella oleva Yannin ja Schwarzin Atom Agency sarjan ykkösalbumi. Letkeähkö ligne Clair ja vuoden 1949 miljöö hurmasivat.
Hyvää kepeän seikkailun ja ranskalaisen kovaksikeitetyn dekkarin yhdistelmää tuskin kannattaa odotella suomeksi, laatu edellä on jo pariin kertaan todettu ettei markkinoita ole kannattavuuteen asti.
Jos värikkäiden henkilöhahmojen laadukkaan viihdyttävä meno kiinnostaa ja kuten allekirjoittaneella joko ruåtsi, ranska tai saksa pelittää luettuna tämä löytyy kyllä. Nähtävästi myös möngertävällä englannin kielellä tulossa ja kait diginä jo mutta moraalini ei salli samaa "tuhotaan taidemuoto" mallin tukemista kuten elokuva ja musiikki ovat kokeneet sarjakuvalle.
-
Linkittelen kuukauden takaisen blogitekstin (https://jotakinblogi.blogspot.com/2023/12/galandon-vidal-lip-des-heros-ordinaires.html) Galandonin ja Vidalin dokumentaarisesta sarjakuvaromaanista 'Lip : des héros ordinaires', Lip-kellotehtaan työtaistelusta 70-luvun alussa. Mainio teos, mutta toki mennään aihe edellä, taide ja kerronta on asiallista.
Mutta samalla mainitsen noista julkaisusarjoista, niin Dargaud kuin Casterman on julkaissut nipun sarjakuvaromaaneja pehmein kansin ja hieman pienemmässä sivukoossa sopuhintoihin (yhdeksästä kahteentoista euroon): Dargaudilta enemmän sellaisia uusia joita en ollut aiemmin nähnyt (varmasti en mene sanomaa onko niitä julkaistu ennen), Castermanilta taas enemmän uudelleenjulkaisuja.
Mukaanlukien iso nippu Angouleme-voittajasarjiksia (eli osa näistä on tietysti jo tullutkin suomeksi). Näissä saattaa se hieman pienempi sivukoko haitata suurimpia kuvitusfiilistelyjä, mutta toisaalta, esim. Nikopol-trilogia uutena yhteisniteenä 12 eurolla, kyllä tämä minulle kelpaa (ja koko on kuitenkin vielä 26*18.5 cm)