Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Amerikkalaiset sarjakuvat

Kippari-Kalle -lehti 1952-1955

(1/5) > >>

Jari Lehtinen:
Tälle tärkeälle julkaisulle ei ole ollut omaa aihetta. Nyt olen hankkinut ja lukenut kaikki numerot, ja voisin esittää niistä vaatimattoman arvion.


Vuonna 1946 alkoi ilmestyä ”Ruotsin ensimmäinen sarjakuvalehti” Karl-Alfred. (Lähteet, jotka puhuvat näin, sivuuttavat vuosien 1937-1938 Musse Piggin. En tiedä miksi.) Karl-Alfred sisälsi sanomalehtisarjoja. Lehdessä seikkailivat Prinssi Rohkea, Mandrake, Henry, Eversti ja Herttuatar, Polly ja kaverit, Yksinäinen Ratsastaja, Rip Kirby, Salainen Agentti X-9 jne. Toisin sanoen amerikkalaisen 1940-luvun sanomalehtisarjakuvan parhaimmisto. Ylen kalliita Karl-Alfredit eivät ole. Vuoden 1949 vuosikerran voisi paraikaa ostaa 50 eurolla, ja huomattava on että siihen sisältyy 52 numeroa, sillä lehti ilmestyi joka viikko.

No kuka oli Karl-Alfred? Ahaa-elämyksen saa, kun keksii että Karl-Alfred oli tietysti Kippari-Kalle.

Rip Kirbyt ja kumppanit ilmestyivät Karl-Alfredissa jatkosarjoina. Mutta pitkiä kokonaisia seikkailuja ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä vuonna 1950 Pressbyron kioskien ikkunaan ilmestyi Fantomen, Mustanaamio.

Suomessa oli ilmestynyt vuodesta 1949 Sarjakuvalehti, joka oli selvästi ottanut mallia Karl-Alfredista. Siinä oli samoja sarjojakin (Yksinäinen Ratsastaja, Terttu ja Topi). Samanlaista toista lehteä ei kannattanut tehdä. Sanoma toi joulukuussa 1952 näytteille Fantomenin ja Karl-Alfredin yhdistelmän, jolle annettiin nimeksi Kippari-Kalle. Edellisenä vuonna alkanut Aku Ankka oli ollut menestys. Päätoimittaja Sirkka Ruotsalainen sai - tai joutui - nyt luovimaan amerikkalaisten poikien seikkailusarjojen maailmassa, jota kevennettiin huumoritarinoilla.

Aivan kuten ruotsalaisessa painoksessa, Kippari-Kalle oli omassa lehdessään statisti. Kippari-Kallen 37:ssä ilmestyneessä numerossa oli yksi ainoa pitkä Kippari-Kalle-tarina, reikäpäisen tajuton Miss Mehu, joka ilmestyi tammikuussa 1954. Muutoin julkaistiin sivun mittaisia sunnuntaisarjoja. Tekijöinä olivat Tom Sims ja Bela Zaboly.

Jari Lehtinen:
Toisin kuin Sarjakuvalehdessä, Kippari-Kallessa jatkosarjat jätettiin minimiin. Kerran kuussa ilmestyvässä lehdessä ei jatkosarjat olisikaan toimineet. Vain pari poikkeusta nähtiin. Rip Kirby ja lapsenryöstäjät julkaistin kahdessa osassa lokakuussa ja joulukuussa 1953. Jatkokertomuksena voi myös pitää Prinssi Urheaa, sillä Kippari-Kallessa ilmestyi Prinssi Urhean Viikinki-saaga, jossa hän asettuu viikinkien matkassa Pohjois-Amerikkaan ja palaa aikanaan perheensä kanssa takaisin Eurooppaan.

Kippari-Kalle –lehtien suuri ongelma oli jatkokertomusten sovittaminen itsenäisiksi tarinoiksi kerran kuussa ilmestyvään lehteen. Vaikka Sirkka Ruotsalaisesta on tullut kaikkien Disney-fanien kotijumalatar, ja täysin ansiosta, niin Kippari-Kallen kohdalla hänen toimituspolitiikastaan olisi paljonkin sanomista.

Monet tarinat nimittäin alkavat kesken kaiken ja päättyvät kesken kaiken. Pahin tapaus on maaliskuun 1955 Ratsupoliisi King. Köyhä hillybillyperhe löytää lentokoneesta pudonneen rahalaukun, ja alkaa elää herroiksi. He saavat vihiä että ratsupoliisi on etsimässä laukkua, joten he näppärästi piilottavat uuden autonsa heinäsuovaan ja vaihtavat ylleen vanhat ryysynsä viime hetkellä, sillä viimeisessä kuvassa Ratsupoliisi King saapuu heidän tiluksiensa portille. – Ja siinä kaikki. Miten laukku putosi lentokoneesta? Selvisikö Ratsupoliisi Kingille mitä tapahtui? Kuinka hillybillyille kävi? Kuka tietää. Kippari-Kalle –lehden lukija ei ainakaan tiedä.

Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Myös Steve Canyonin seikkailuja on lyhennetty niin reippaasti, että on vaikea käsittää missä mennään. Kaikkein parhaiten sanomalehtisarjojen lyhentelystä ovat selvinneet Naamio ja Maaron (Mustanaamio ja Taika-Jim). Nekin alkavat ja loppuvat joskus töksähtäen, mutta tarina saadaan kerrotuksi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Kansikuvat olivat tyypillisesti suurennoksia johtosarjojen ruuduista, mutta joissakin numeroissa kansikuva on hämmästyttävän kotikutoisen kömpelö. Neljämetrinen Naamio saa rinnalleen metrin mittaisen Maaronin tekemässä hypnoottista elettä. En tiedä, ovatko nämä tekeleet peräisin Fantomen-lehdestä. Joku kykenevämpi voisi tutkia asiaa.

Jari Lehtinen:
Huumoria Kippari-Kallessa tarjosi Kallen itsensä lisäksi Tipsa ja Totti (Touhulan perhe), jonka tarinat näyttävät olevan osittain sarjakuvalehtiä varten piirrettyjä. Toisinaan on sunnuntaisarjoja yhdistetty peräkkäin ympäripyöreän otsikon alle.

Pyöreydestä puheenollen, Joe Oriolon erittäin pyöreälinjainen Felix-kissa nähtiin monissa Kippari-Kallen numeroissa. Eikä Sanoma aikonut hylätä Felixiä, ensimmäistä Helsingin Sanomien sarjakuvasankaria. Kun Sanoma aloitti Masi-lehden, sama Oriolon metasarjakuvamainen Felix seurasi mukana. Masissa jopa julkaistiin sama joulutarina, joka oli nähty jo aikoinaan Kippari-Kallessa.

Muitakin päällekkäisyyksiä esiintyi. Vaikka Sarjakuvalehti ja Kippari-Kalle selvästi pyrkivät pitämään näppinsä erossa toisistaan, niin tapahtui kumminkin se lapsus, että joulukuussa 1954 Tom ja Kim (Tim Tyler) löytävät tutkimusmatkoillaan sen saman muinaisen ufoaluksen, jota he paraikaa etsivät joka toinen viikko Sarjakuvalehden sivuilla.

Kippari-Kallen parasta antia nähtiin lehden viimeisillä hetkillä. Lokakuussa 1955 ilmestyi kokonainen lyhentämätön ja älykkäästi kirjoitettu Steve Canyon-tarina, jollaisia haluaisi lukea enemmänkin. Joulukuun numero vuonna 1955 jäi viimeiseksi. Sarjakuvalehti veti pidemmän korren. Se ilmestyi joka toinen viikko ja siinä kerrottiin tarinat alusta loppuun. Sitä paitsi siinäkin ilmestyi Mustanaamio.

Timo Ronkainen:
Lainaan itseäni:

Sanoma Osakeyhtiö lanseerasi uuden lehden, Kippari Kallen Aku Ankan rinnalle heti jouluna 1952. Tällä Sanoma aikoi selvästi haastaa Valiolehtien Sarjakuvalehden, sillä sen sarjakuvavalikoimaan kuului osin jopa samoja sarjoja. Heti aloitusnumerossaan Kippari Kalle julkaisi Mustanaamiota lyhyemmällä nimellä Naamio. Lehden muita seikkailullisia sarjoja olivat Ratsupoliisi King, Hal Fosterin Prinssi Urhea, Lee Falkin ja Phil Davisin Maaron, joka tunnetaan paremmin nimillä Mandrake tai Taika-Jim, Alex Raymondin Rip Kirby sekä Milton Caniffin komeasti piirtämä Steve Canyon. Huumoria edustivat Chic Youngin Tipsa ja Totti, eli Helmi ja Heikki sekä tietysti lehdelle nimensä antanut Kippari Kalle Bill Zabolyn piirtämänä.
Sanoma halusi myös tehdä ilmiselvästi pesäeroa Valiolehtien Sarjakuvalehteen kutsumalla mainoksissaan omia lehtiään kuvasarjalehdiksi. Aku Ankka oli ”maailman hauskin kuvasarjalehti”. Kippari Kallessakin esiintyivät mainostekstin mukaan ”maailman kuuluisimmat kuvasarjasankarit”. Myös tämän lehden materiaali tuli mitä ilmeisimmin Tanskan kautta. Siellä nimeltään Kippari Kallea vastaava lehti Skipper Skræk oli ilmestynyt jo vuodesta 1938 alkaen. Ruotsissa samanlainen sarjakuvamakasiinijulkaisu Karl Alfred oli puolestaan aloittanut vuonna 1946. Molempia julkaisi pohjoismainen, tanskalaisalkuinen Aller-yhtiö. Suomen Kippari Kalle ei nimestään huolimatta ollut kuitenkaan edellä mainittujen suomalaispainos, vaan siinä julkaistiin Allerin Fantom-hefte -nimisen lehden materiaalia. Myös Kippari Kallen sarjakuvat olivat Sarjakuvalehden tapaan sanomalehtien sarjakuvista tehtyjä koosteita ja joskus sarjoja oli harmillisesti lyhennetty alkuperäisestä melkoisestikin.

Timo

Jari Lehtinen:
Timo, onko kenelläkään tietoa, miten paljon Sirkka Ruotsalainen pystyi vaikuttamaan lehden sisältöön?
Vahva veikkaus on, että tuskin lainkaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu