Sarjakuvanlukijoiden keskustelut > Toimintasarjakuvat

Ed Brubaker

(1/6) > >>

Jarkko Sikiö:
Suurten kustantajien sankarit, erityisesti mittava kirjoitusrupeama Kapteeni Amerikan seikkailujen parissa, nostivat Ed Brubakerin isojen nimien joukkoon.

Tätä nykyä parhaimmisto, rikostarinat, tulevat ulos Imagen kautta. Luottomiehet, erityisesti Sean Phillips, takaavat maanläheisen otteen.

Tätä nykyä kaksikko voi julkaista Imagen kautta mitä huvittaa, tarvitsematta edes hyväksyttää ideoitaan toimituksen puolella. Tällaiseen etuoikeutettuun asemaan ei moni tekijä nouse.

Kenties ennen mittaa tärppää myös elokuva- tai televisio-optioiden puolella ja – kuten mm. Millarin ja Kirkmanin esimerkit osoittavat – kun Hollywoodin katse on kerran kääntynyt, osuu valokeila kohdalle herkästi vielä useamminkin.

Criminal on Brubakerin rikostarinoiden perusteos. Seitsemän kokoelman mittainen kokonaisuus ulottuu sukupolvien ylitse ja tapahtumaympäristö – kenties Sin City -kunnianosoitus – sitoo kokonaisuuden yhteen siinä kuin henkilöhahmotkin.

Keskivaiheillakaan ei meno heltiä löystymään saakka, mutta silti kuvittelin ensimmäisten kahden kokoelman jäävän parhaimmistoksi. Lopulta kuudes ja seitsemäs kokoelma kolisivat vielä oikein komeasti. Loppuun päästessään Brubaker hieman jo laskettelee rennommalla otteella, mikä sopii kun Phillips on oikealla aaltopituudella.

Tuore Kill Or Be Killed (Image, 2016-2017) on niin ikään miesten tuotannon kärkeä seitsemän numeron perusteella. Kolmantena tunnelmaa luomassa on Elizabeth Breitweiser väreineen.

Tarinan päähenkilö, Dylan, yrittää itsemurhaa, jää henkiin ja adrenaliinionnen tilassa päättää aloittavansa paremman elämän... kunnes paholainen saapuu ottamaan ansion tapahtuneesta. Elinaikaa paholainen antaa kuukauden ja säilyäkseen elävien kirjoissa, on Dylanin toimitettava helvettiin joku sen ansaitseva. Vuokran tapaan uusi murhattava on löydyttävä kerran kuukaudessa.

Tästä alkaa paitsi jyräävän kova rikostarina, myös mielenkiintoinen matka murha(viihtee)n moraaliseen oikeutukseen. Kuka ansaitsee kuolla? Kuinka murhattavat tulisi edes ylipäätänsä löytää?

Dylan on huolestuneempi mielenterveydestään ja tappamisen käytännön pulmista kuin toimintansa oikeutuksesta. Opuksen nimi sen jo puristaa, pakon edesssä on helppo löytää tekosyitä. Muutoin Dylan on kuin Peter Parker ihmissuhde- ja muine ongelmineen, joten kalmankalskeista tunnelmista huolimatta ollaan lähellä supersankariparodiaa.

Scene of Crime (Image, 2012) on albumimuotoinen dekkaritarina, jonka on kuvittanut Michael Lark. Sean Phillips on tässäkin ollut tussausapuna.

Jack Herriman on yksityisetsivä, jonka poliisituttava vuosien takaa lähettää hänelle asiakkaan. Jack ryhtyy naisen toimeksiannosta selvittämään kadonneen siskon olinpaikkaa. Tästä alkaa purkautua vyyhti, jonka aikana paljastuvat rumat perhesalaisuudet.

Ei tämä aivan Brubakerin kärkimateriaalia ole, vaikka alkusanoissa vanha kaveri Bendis koettaa muuta väittää. Kelpo välipala korkeintaan.

Fatale (Image, 2012-2014) yhdistää okkultismia ja yliluonnollista varsin onnistuneesti. Tarinan mielenkiintoisinta antia on tarinan keskiössä oleva miestennielijä. Sen sijaan vuosikymmenten kuluessa niellyksi tulevat miehet vaihtuvat sen verran ripeästi – vaikka monesti palaavat kuvioihin uudestaan – ettei muuta kiintopistettä tarinaan ehdi muodostuakaan. Siten mielenkiinto laskee nopeasti ja tarinan viimeiset kuusi numeroaa pitää vääntää jo ihan pakolla loppuun.

Täytyy nyt hieman pitää taukoa muutoinkin. Kill Or Be Killed on lukulistalla ja väliin jääneistä varmaan Velvet on seuraavana vuorolla, ellei sitten Fade Out. Onhan niitä vielä muitakin, Sleeper ja Incognito, ainakin tulevat sen kummempia kaivelematta mieleen.

Curtvile:
Me todellakin saadaan hiukan eri laitokset sarjakuvista noiden perusteella.
Brubaker on kaikessa kyynisyydessään ollut luottokirjoittaja, nimi johon todella voi uskoa laadun takeena omalta osaltani.

Fade Out on priimaa ja jokaisen Hollywoodin kulkta-ajan elokuvista tai vaihtoehtoisesti noirista kiinnostuneiden täky.
Velvet on vakoojatrillerien eliittiä, moni koittaa painaa villasella ja esittää Modesty Blaise modernisaationa, mutta sametti peittää rautaisen nyrkin jolla rusennetaan agentti kuin agentti. Itse en parhaalla tahdollakaan voi verrata kuin Queen & Countryyn joka tämän kanssa edes voi kisailla.

Sleeper ja Incognito käsittelevät osin samoja kuin Brubakerin Kapteeni Amerikka ja Daredevil juoksut ja toisaalta taasen Criminal.

Se joka erottaa Brubakerin on että on oiva henkilöiden kirjoittaja, tarinaa uhraamatta. Itseen leimallisen ikävä ihmiskuva kaikista enemmän tai vähemmän muita ja itseään petävinä yksilöinä jota tarjoaa fiksusti esitettynä puree myös.

Jarkko Sikiö:
Sleeper on ollut kova sarja myös Kvaakin perusteella, kun silmäilin vanhaa Image-ketjua.

Tästä on siis  julkaistu Season One ja Season Two sekä vielä esiosa. Minulta Season One jäi muutaman numeron jälkeen kesken.

Tekijät ovat sen verran kovaa jälkeä saaneet tämän jälkeen taottua, ettei tämä millään nykypäivänä enää pärjää.

Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

Gotham Central on se sarja, jossa Gothamin poliisilaitos ratkaisee rikokset soittamalla Batmanille. Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

Toisen kokoelman lukematta jäänyt puoli olikin sitten se parempi osuus. Otan kolmannen kokoelman joku päivä esiin, nyt on pakko lukea vaihteeksi taas jotain muuta.

Curtvile:

--- Lainaus käyttäjältä: Jiksi - 10.04.2017 klo 22:12:53 ---
..... Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

....

--- Lainaus päättyy ---

Nyt on parempi olla sanaton kuin ääntää se mitä ensimmäisenä tuli mieleen.

Tyydytään siihen että makuerot ovat likipitäen verrattavissa siihen pikakelaukseen suhtautumisessakin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Katson Kaurismäet, Prometheukset, La La Landin ja muun fifty shades of gray/levottomat paskan kelaamatta koska niin tulee tehdä vaikkei noista yksikään mitään kunnioitusta missään kohden ansaitse (ei, hyvä värierottelu ei riitä).
Harva sarja kun tulee edes lähelle Gotham Centralia. (Powers ja Chase ja osat District Xää sekä Savage Dragonia)

Petteri Oja:

--- Lainaus käyttäjältä: Jiksi - 10.04.2017 klo 22:12:53 ---Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

--- Lainaus päättyy ---

Lukiessani Sleepereitä en edes ollut tietoinen, että joku Wildstorm-universumi on olemassa. Loistavasti kirjoitettu sarja, joka innosti perehtymään tekijäkaksikon muuhunkin tuotantoon.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu