Kirjoittaja Aihe: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita  (Luettu 4990 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 954
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« : 05.06.2008 klo 14:02:42 »
Mitä tiedämme asiasta:

1950-luvun lopun Aku Ankan Jouluparaatien lahjakuoren sisältä löytyi liimataustaisia kirjeensulkijamerkkejä arkkeina. Kuvassa alariveillä näkyvät reunoiltaan repaleiset merkit ovat tästä erästä, jota käytettiin 50-luvun lopussa tai myöhäisimmillään 1960. Näistä näkyy vain osa. Merkit oli painettu samaan arkkiin, josta ne saatiin erilleen käsin repimällä (huonohkoa) perforointia pitkin.

Mutta tätä ennen, mahdollisesti -53 (?) Kippari Kalle- ja Aku Ankka-lehdillä oli jaossa hieman isokokoisempia valmiiksi leikattuja kirjeensulkijamerkkejä. Missä yhteydessä, olisi hauska tietää. Arkkeina näitä ei ole varmastikaan jaeltu, koska leikkaus on terävä ja huolellisesti tehty.

1950-luvun lopun arkkiversion mukana tuli pahvinen nelitaskuinen vaihtolokerikko. Jos lukijoiden joukossa on 70-luvun muumioita, niin muistanette kuinka koulun joutoajalla askarreltiin paperista käänteinen neljäntuulenhattu, jota käytettiin alkeellisena sattuma-automaattina. Toinen sanoi luvun, ja lokerikon pitelijä vaihtoi avautuvan taskun näpeissään niin monta kertaa kuin mitä luku määräsi. Tälle vekottimelle oli olemassa jokin nimikin, joka on haihtunut muististani varhaisdementian upottavaan suohon.

Ilmeisesti Ankalla oli aikomus tehdä hahmomerkeistä vaihto- ja keräilytavaraa keräilykorttien tavoin, mutta hanke ei tainnut onnistua. Itse en ole koskaan missään nähnyt näitä kenelläkään kuin isävainajan kokoelmissa. Näiden mahdollista arvoakaan ei pysty sanomaan, koska nämä ei tunnu liikkuvan markkinoilla. Ehkä edes niiden olemassaolosta ei tiedetä.

Ankisteilta ja keräilijöiltä kommentteja?
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« Vastaus #1 : 05.06.2008 klo 17:00:55 »
Mulla on ainakin ollut jonkinmoinen satsi noita.
Mitään hajua ei ole mistä tai keneltä ne aikoinaan sain.

Hyväsäs lykyssä on vielä tallessa jossain tarrojen kanssa.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 040
Vs: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« Vastaus #2 : 05.06.2008 klo 18:38:24 »
Tällaisen arkin (Jouluparaati 51b/1962:n kirjeensulkijamerkkejä, 4. arkki) myin huuto.netissä viime syksynä; huuto oli hiukka yli 80 euroa.

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 954
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Vs: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« Vastaus #3 : 05.06.2008 klo 19:22:10 »
Voi rähmä, olen nähnyt joskus kaikki nämä arkit. Missä mahtavat nykyään ollakaan.

Arkkien vuosiluvut (aikaisin 1962) vain hämäävät mieltäni. En jaksa millään muistaa, milloin Kippari Kalle lakkasi ilmestymästä. Tuoreimmat hallussani olevat hajanumerot ovat 99-prosenttisen dementikon varmuudella vuodelta 1955.
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Arttu

  • Legolandian Sheriffi
  • Jäsen
  • Viestejä: 242
Vs: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« Vastaus #4 : 06.06.2008 klo 04:26:11 »
Keräily tjsp. -lehdessä oli kysymys näistä merkeistä kymmenisen? vuotta sitten, johon M.Kivekäs oli vastannut. Mulla on kopio siitä jossain, täytyy yrittää etsiä.
Harvinaisin merkki on tuo Liisa Ihmemaassa, joka tekstin "Aku Ankka ja kumppanit" perusteella olisi -54 tai vanhempi.

Mielestäni kuvien arkit 4 ja 5  kuuluvat v. 1966 tilaajalahjaan. Osaa merkeistähän on sekä perforoituja että ilman.
Lisäksi v. 1962 tilaajalahjan arkeissa pitäisi olla 24 merkkiä.
I have known many adults who have treasured throughout their lives some of the books they read as children. I have never come across any adult or adolescent who had outgrown comic-book reading who would ever dream of keeping any of these 'books' for any sentimental or other reason.- Fredrik Wertham

Hill Street

  • Jäsen
  • Viestejä: 150
Vs: Aku Ankan ja Kippari Kallen kirjeensulkijoita
« Vastaus #5 : 06.10.2019 klo 20:19:43 »
Tässä ketjussa oleva alkuperäinen kysymys on jäänyt puolittain selvittämättä.

Mutta tätä ennen, mahdollisesti -53 (?) Kippari Kalle- ja Aku Ankka-lehdillä oli jaossa hieman isokokoisempia valmiiksi leikattuja kirjeensulkijamerkkejä. Missä yhteydessä, olisi hauska tietää. Arkkeina näitä ei ole varmastikaan jaeltu, koska leikkaus on terävä ja huolellisesti tehty.

Kippari Kalle -kuvien osuus on edelleen epäselvä, enkä tiedä itsekään niiden historiaa, joten asia kiinnostaisi.

Moogin sivuilla on 8 erilaista Kippari Kalle -kuvaa. Niiden lisäksi on olemassa ainakin 3 muuta. KK-kuvia on siis ainakin 11 erilaista. Olisi kiva tietää montako on oikeasti ollut, miten ja missä yhteydessä niitä on jaettu tai onko näitä ilmestynyt esim. kahdessa erässä? Muutamien merkkien kaksi erilaista kokoa viittaisi mahdollisesti eri julkaisueriin.

http://www.antikvariaattimakedonia.fi/moog/index.php?sivu=lehti&moog_lehti_id=40962

Moogin sivuilta löytyvien kuvien lisäksi on olemassa ainakin toinen Naamio (siis kaksi erilaista (Musta)naamiota), King (a.k.a. Ratsupoliisi King) ja Totti (on siis "Tipsa ja Totti" sekä "Totti" yksin ilman Tipsaa).

Jari L. jo avauksessa mainitsikin, että toisin kuin useimmat AA-merkit, KK-merkit on selvästi leikattu valmiiksi ennen jakelua. Kotioloissa ei niin särmää leikkausjälkeä saa systemaattisesti ilman jonkunlaista sivuleikkuria, joita tuskin on kaikissa kotitalouksissa ollut 50-luvulla... Myös osasta AA-kuvia on olemassa samanlaisella leikkauksella ja kuvakoolla olevia kuvia, joka viittaa siihen, että niitä on julkaistu samassa yhteydessä kuin KK-kuvia. Onkin jo tiedossa että kaikkia AA-kuvia ei ole julkaistu pelkästään tiedossa olevina Aku Ankan tilaajalahja-arkkeina.

Jos KK-kuvat olisi/on julkaistu ilman AA-kuvia, niin KK-kuvia olisi/on oletettavasti 12 kpl, sillä perusteella että 12:sta kappaleesta tulee sopivasti painoarkillinen, josta ne on sitten leikattu. Mutta jos samalla kerralla samalla/samoilla painoarkeilla on ollut myös AA-kuvia, niin erilaisten KK-kuvien lukumäärä jää hämärän peittoon.