Pieniä kysymyksiä sarjakuvan tekemisestä

[Emppu]

Mua on mietityttänyt tämä kovin pitkään: paljonko sarjakuvassa pitää kertoa? Oon saanut vihdoin ja viimein käsikirjoitukseni siihen mallille, että suurin piirtein tiedän, mitä missäkin luvussa tapahtuu ja suoraan sanottuna, se on aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi. Toisaaltaan, tämä versio sisältää ainoastaan tapahtumat, eikä yhtään mitään muuta, niin karsiminen on hieman vaikeaa, ellei kirjoita toiseen päähän lisää dialogia "Hei, hupsan, näin tapahtuikin", mikä sitten taas on persiistä. Siis mihin ihmeen suuntaan käännän pääni tämän asian kanssa?

[pertti jarla]

suoraan sanottuna, se on aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi.

Ei liian pitkää olekaan! Saisko sen jaettua episodeiksi, joita olisi helpompi alkaa tahkoamaan? Onko nyt varma, ettei ole tapahtumia joihin voi viitata mutta jotka voi jättää näyttämättä?

[Anssi Rauhala]

... aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi...

Ei liian pitkää olekaan! Saisko sen jaettua episodeiksi, joita olisi helpompi alkaa tahkoamaan?

Niin. Että lukijan ei tarvitsisi odottaa vuoteen 2022, jolloin pitkä tarina olisi valmis, vaan voisi lukea jo vuodesta 2010 vuoteen 2013 ne kolme jaksoa, jotka tekijä sai tehtyä valmiiksi ennen kustantajan kyllästymistä. Jäisi sitten vain kuusi jaksoa, semmoiset kolmesataa sivua jatkumon lopusta lukematta.

Vitsi, vitsi. Anteeksi.

[janne luokkanen]

Onko nyt varma, ettei ole tapahtumia joihin voi viitata mutta jotka voi jättää näyttämättä?

Yritin itse tuota samaa asiaa saada kirjoitettua aamulla 7 aikoihin. Oli sen verran aivot unessa että puolen tunnin kirjottamisen jälkeen päätin luovuttaa, ku ei siitä olis saanu mitään selvää.

Ja jos haluaa itse kertoa kaiken niin jakaa sivun 32 ruutuun ja laittaa haisemaan. Eiku paperikauppaan ja kasa A1 kämpille :]

[Emppu]

Ja jos haluaa itse kertoa kaiken niin jakaa sivun 32 ruutuun ja laittaa haisemaan. Eiku paperikauppaan ja kasa A1 kämpille :]

Taitaa syödä kerrontaa ihan mukavasti. :B

Pertti: Kolmena episodina ne jo onkin. Ainoa ongelma on, että jokaisesta episodista näyttää tulevan kaksi kertaa pidempi, kuin oletin. Ei pituus sinänsä haittaisi, mutta kuten Anssi sanoi, en mä jaksais ikuisuusprojektina aloittaa.

Hitto kun sarjakuva ei ole sellaista elokuvakäsirjoitus:"LIIKAA MINUUTTEJA, TOI KOHTAUS POIS, NAPS!" :C

[JJ Naas]

Hitto kun sarjakuva ei ole sellaista elokuvakäsirjoitus:"LIIKAA MINUUTTEJA, TOI KOHTAUS POIS, NAPS!" :C

Kyllähän sarjakuviakin kuuluu editoida ja on editoitukin. Tinteistä esimerkiksi on napsaistu vaikka mitä jaksoja pois jotta mahtuvat 62 sivun alppariksi.

Mieti mikä on jutun pointti, välittyykö se tehokkaasti, voisiko asiat sanoa tiivistetymmin, onko turhaa sanailua ja vitsailua mikä ei edistä juonta, ovatko kaikki henkilöt välttämättömiä tarinalle jne. Kill your darlings asennetta kehiin.

Joskus luin kirjoja joissa kerrottiin teatterikäsikirjoituksen teosta (melko puritaanisessa ja klassisessa hengessä) ja siinä analysoitiin kuuluisia näytelmiä, joissa ei puhuta yhtään lausetta ilman että se lause edistää tarinaa kohti vääjäämätöntä päätepistettä. Hyvin mietityn musikaalin tunnistaa siitä, että tarina on kappaleen päätyttyä edennyt eri pisteeseen kuin missä se oli kun biisi alkoi.

[JanneT]

Joskus luin kirjoja joissa kerrottiin teatterikäsikirjoituksen teosta (melko puritaanisessa ja klassisessa hengessä) ja siinä analysoitiin kuuluisia näytelmiä, joissa ei puhuta yhtään lausetta ilman että se lause edistää tarinaa kohti vääjäämätöntä päätepistettä. Hyvin mietityn musikaalin tunnistaa siitä, että tarina on kappaleen päätyttyä edennyt eri pisteeseen kuin missä se oli kun biisi alkoi.

Ollaan luettu varmaan sama kirja. Jopa suvannoissa lukijalla täytyisi olla syy kääntää sivu eteenpäin, siis olla kiinnostunut siitä, miten tilanne jatkuu. Jos lukee taitavan tekijän käsikirjoitusta, huomaa tosissaan että yleensä jopa ilmavilta tuntuvissa fiilistelykohtauksissa kuljetetaan tarinaa eteenpäin.

[Emppu]

Kyllähän sarjakuviakin kuuluu editoida ja on editoitukin. Tinteistä esimerkiksi on napsaistu vaikka mitä jaksoja pois jotta mahtuvat 62 sivun alppariksi.

Mieti mikä on jutun pointti, välittyykö se tehokkaasti, voisiko asiat sanoa tiivistetymmin, onko turhaa sanailua ja vitsailua mikä ei edistä juonta, ovatko kaikki henkilöt välttämättömiä tarinalle jne. Kill your darlings asennetta kehiin.

Tässä on just se ongelma, etten ole päässyt ees dialogiin asti. Ainoastaan tapahtumat on kirjoitettu ylös ja keskusteluiden reaktion jokaiselle hahmolle. Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?

[keijoahlqvist]

Tässä on just se ongelma, etten ole päässyt ees dialogiin asti. Ainoastaan tapahtumat on kirjoitettu ylös ja keskusteluiden reaktion jokaiselle hahmolle. Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?

Kiinnostavin tilanne aikoihin. Juttu ei siis perustu "nokkelalle sanailulle", taistelukohtauksille tai hassuille kommelluksille vaan elämiselle ja tapahtumiselle? Kiinnostus heräsi. Rakkaani, olet luonut oikean käsikirjoituksen.

Robert McKeen Storyssahan sanotaan että dialogi lisätään viimeksi. Se, mikä sitten on tekstikerronnan ja visuaalisen kerronnan suhde, tulee olemaan sun kertojalaatusi. Luulisin että kuviin perustuva kerronta on kiinnostavinta, kuin katsoisi asioita kaukaa, kuten elokuvassa Takaikkuna. Mutta luota vaistoosi.

[janne luokkanen]

Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?

Voisko sitä ajatella sen kannalta mille hahmolle se tapahtuma on? Eli jos hahmo tykkää puhua niin käy sen dialogin kautta ja toiminnan hahmoille takaumilla. Tuo toisi kerrontaa myös vaihtelua, niin lukijalle kuin tekijälle.

[Helena]

Kaipaan vähemmän sanoja ja enemmän eleitä, joten tässä pieniä kysymyksiä:

Miten kuvataan se, että hahmo on pöyristynyt? Siis ei pyörtynyt niin, että silmät ovat ristissä ja tähdet pyörivät pään päällä, vaan pökerryksissä vaikkapa tavattomasta ehdotuksesta.

Entä mitkä merkit kuvaavat hahmon köhimistä? En haluaisi laittaa "köh, köh!"-tekstiä.

Miksi tällaisia "ekstramerkkejä" kutsutaan?

[Timo Ronkainen]

Jaa-a olisvatkohan jotain piktogrammeja.
Mutta ilmeillä minä itse tekisin. Äkämystyneenpöllämystynyt ja ehkä vähän närkästynyt ilme, "mitäs sää tommosia rupeet ehroteelee?" -tyyliin. Ilmeitä, ruumiinkieltä, elehtimistä. Mutta ei liikaa.
Yleensä köhitään poiespäin ja käteen, ja vartalo nytkii ja taipuu.

Timo

[Helena]

Jaa-a olisvatkohan jotain piktogrammeja.

Ahaa, uusi sivistyssana minulle.

Ilmeillä minäkin yritän, mutta käyttäisin mielelläni joitain piktogrammeja, koska hahmot ovat pieniä. En vain millään oivalla, mitä. Tässä se nyt kostautuu, kun ei ole lukenut Aku Ankkoja sitten alakoulun.

[Timo Ronkainen]

En muista että Ankoissa olis pahemmin mitään, höm.. piktogrammeja  ollu koskaan. Piktograafinen ilmaisu on näitä hieroglyfejä, kuvamerkkejä ja jotain liikennemerkkejä enempi. Mutta ehkäpä jossain mangassa on jotain tämmösiä. On ainakin se nenästä lentävä lima, kun ne chibit suuresti hämmästyy. Maya-intiaanien kuvastossa on puhumista merkitsevä pikku merkki, joka leijuu ihmisen pään vieressä. Kertoo vain sen että tyyppi puhuu, ei mitään siitä mitä puhuu.

Timo

[PurPur]

Miten kuvataan se, että hahmo on pöyristynyt? Siis ei pyörtynyt niin, että silmät ovat ristissä ja tähdet pyörivät pään päällä, vaan pökerryksissä vaikkapa tavattomasta ehdotuksesta.

No tähänhän on olemassa perinteinen merkki: spiraali, pyörre tai useampi hahmon pään yllä osoittamassa että syystä tai toisesta hahmoa huimaa.

Liitteenä olevassa kuvassa näitä näkyy, joskin siinä on kyse äkillisestä järkytyksestä.