Samoja ajatuksia ollut viime vuosina. Kun ei huvita, kysyn itseltäni mikä olisi vaihtoehto? Olen sitten ottanut vain sen asenteen että teen, koska jotainhan sitä ihmisen pitää tehdä. 
Tässä on kaksi eri asiaa.
Aloitan jälkimmäisestä eli jotainhan sitä pitää tehdä.
Minusta ihmisen tulee pyrkiä realismin puitteissa kehittämään itseään. Ei tyytymään mihinkään missä olla MUTTA:

ja rimannostosta/itsekritiikistä toinen myös Tonci Zonjicilta

ja yleisesti:
Aina on vaihtoehto.
Sarjakuva on vain yksi graafisen ilmaisun ja kerronnan muoto. Onko palosi sittenkin silkka teksti? vaiko vain kuvat ilman jaksollista kanonista jatkumoa? Onko poltteesi sittenkin musiikki?
Ja ei eikä ole mitään estettä olla muuten tyytyväinen elämäänsä tai pyrkiä siihen. Ei ole häpeä olla kelpo merkonomi, hyvä duunari jne ilman sitä että luo taidetta(minä en erottele viihteen ja korkeakulttuurin välillä, samaa scheissea eri nimillä, taide on hyvä yleisnimitys).
Aina on vaihtoehto. Erään ystävän kanssa on toistuvasti puhuttu niistä tutuistamme ja ystävistämme jotka päättivät lopettaa ihan kaiken, oman käden kautta(kun niitä on melko paljon). Hänelle se ei ikinä missään olosuhteessa ole optio. Itse en ole ihan yhtä jyrkkä. Näkemyksestään riippuen molemmilla on aina vaihtoehto.
Mutta ikinä ei voi antaa olla. Toisen teiniangstaava ahdistus on ihan yhtä totta kuin fysiologiset sairaudet. Siihen asti ei kannata antaa oman tilan mennä.
lyhyesti
Jaksaisinko tänään ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta taas turhaan taisteluun...
yritä mutta älä koeta voittaa kaikkea kerralla. Aloita kahakoista. Älä tee yhtä kokonaisuutta, vaan piirrä/luonnostele ruutu/sivu/hahmo.
Jos et tyydy siihen mitä teit...tee se uudestaan. Ja uudestaan.
kokeile eri tavoilla.
ruutu kerrallaan, sivu kerrallaan, taistelu kerrallaan.
Haluamatta tylyttää: voitatko sodan vai se sinut?
Päätä mieluummin voittaa. Jos et tätä niin seuraavan sodan
Isääni siteeraten: kukaan ei kysy kauanko se kesti, vaan kuka sen teki.
Älkää minua uskoko, katsokaa tuo Hollen postaus
oikeasti :
