Lainasin tämän smurffi-integraalin kirjastosta ja yllätyin taas pitkän tauon jälkeen siitä, kuinka mukavaa näitä tarinoita oli lukea. Vähintään yhtä kiva oli tosin tutustua teoksen alun tausta-artikkeliin. Siinä mainitaan tai ainakin annetaan ymmärtää, ettei Peyo varsinkaan kuvittajana ollut muihin aikansa sarjakuvataitelijoihin verrattana mitenkään poikkeuksellisesti parempi. Piirrokset ovat toki eläviä ja taitavasti sommiteltuja, mutta niin ovat monen muunkin.
Käsikirjoituksissa (joiden laatimisessa Yvan Delporten rooli oli ilmeisen keskeinen) on hauskoja oivalluksia. Niistä kuitenkin puuttuvat Asterixin verbaalinen ilotulitus ja runsaat populaarikulttuuriviittaukset, eikä niissä ole parhaiden Niilo Pielisten anarkistisuutta. Smurffien suksee eri tuotteisiin lisensoituina tuntuukin perustuvan luojiensa virtuositeetin asemesta hahmojen visuaaliseen tunnistettavuuteen ja smurffikieleen. Toki tällaisten näennäisten yksinkertaisten tekijöiden tuella maailmanmenestykseen nouseminen kertoo Peyon ja Delporten neuvokkuudesta, mutta myös sattuman mahdista - ei sitä koskaan tiedä, mikä breikkaa!
Peyon ystävistä ja työtovereista muutamat yrittivät myöhemmin toistaa smurffien menestystä samantapaisilla pikkuhahmoilla. Gos toi "Khenaan ja Skrahilpariin" galaksilaiset. Franquin suunnitteli uransa ja elämänsä ehtoopuolella Tifous-animaation nimihahmot, ja Delportekin oli mukana sarjan taustajoukoissa. Mitään smurffeihin verrattavaa menestystä ei kumpikaan pikku-ukkokööri saanut, sen enempää kuin suorastaan sodanjulistuksenomaisesti smurffien kilpailijoiksi luodut snorkkelitkaan.
Onko kukaan perehtyneempi asianharrastaja törmännyt jossain muiden sarjakuvataitelijoiden ajatuksiin siitä, herättikö smurffien menestys mahdollisesti kateutta? Ainakin Franquin toki oli Belgiassa ja Ranskassa tunnettu ja arvostettu jo elinaikanaan, ilmeisesti myös taloudellista menestystä tuli jonkin verran.