Smurffi-kirja on todella hieno. Jukka Heiskanen on suomentanut taustoittavan artikkelin mainiosti, ja siitä selviää kaikki oleellinen sTrumffien alkuhistoriasta. Mustat Smurffit ovat mustia, ja todellakin mukana on myös alkuperäinen vihkotarina - ranskaksi.
Peyolle kävi kuten Tove Janssonille Muumien kanssa, siniset pikku-ukot veivät kaiken ajan. Onneksi assarit olivat päteviä, ja Yvan Delporte erinomainen apu käsikirjoittamiseen. Peyon tehtäväksi jäi valvoa kokonaisuutta, ja animaatiohistoriansa ansiosta hänellä oli tarkka taiteellinen silmä. Kuvien pitää kulkea ja leikkausten olla napakoita.
Harvasta jutusta huomaa, että ne on tehty yli 60 vuotta sitten. Poikkeuksena toki tarina Strumffiinasta, eipä taitaisi enää mennä läpi, kun kertomus sai Peyon vaimonkin suuttumaan jo ilmestymishetkellä. Enimmäkseen harmiton on toki sekin.
Tupakkia paloi ja viiniäkin kului, aina uuden projektin alku- ja loppuvaiheessa studion väki juhli ravintolassa. Syystä kyllä, sillä onhan tämä klassikkokamaa kannesta kanteen.