Kirjoittaja Aihe: Michel Vaillant  (Luettu 22362 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

pertti jarla

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 975
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #30 : 18.02.2009 klo 14:28:52 »
Nyt tuli luettua "Kaksintaistelu asvaltilla". Alkupuoli miellytti kuvatessaan 80-luvun alussa alaa repineitä riitoja. Formula 1-sarja jakautui jutussa kahtia, kuten tuolloin taidettiin vähän uhkaillakin. Sankari itse ajaa kauden verran Renaultilla.

Piirrospuolella kauhistutti taiteilijan pyrkimys kuvata ruutuihin mahdollisimman monia alan vaikuttajia kehnoina potretteina jäykistelemään. Keke kuitenkin puuttui. Autot oli kuvattu tietysti hyvin, ja kisailukohtaukset olivat parempia kuin vanhastaan muistin.

Albumi sisältää erään huonoimmista koskaan lukemistani lopetuksista. Sen sijaan että asiallisen epädramaattinen tarina formulapolitiikasta olisi ollut vain unta, todetaan että tätähän ei ikinä tapahtunut: "mutta tämä kuviteltu seikkailu panee miettimään onko Michel Vaillant ajanut Renaultilla, oliko Vaillantin tehdas uhattuna". Ooh. Lopuksi todetaan, että "tietääksemme" sarjakuvahahmo Vaillant onkin oikeassa sarjakuvatodellisuudessa menossa Afrikkaan.

Voi olla, että 1-2 euron hintaan saatan joskus jatkossakin lukea. Ehkä.
Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #31 : 02.03.2009 klo 18:42:32 »
Hannu Mikkola vilahtaa myös Vaillant-albumissa numero 27, jossa ajetaan safarirallia. Ei ole tullut suomeksi.

pertti jarla

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 975
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #32 : 24.07.2009 klo 10:25:14 »
Omituista: Wikipedia mainitsee kolme albumia käännetyn englanniksi vuonna 2007, mukana myös eka albumi "Grand Defi". Mitään jälkeä näistä englanninnoksista ei kuitenkaan löytynyt intternetistä. Vaikea uskoa, että niitä olisi olemassa??
Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti

Crosby

  • Jäsen
  • Viestejä: 61
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #33 : 24.07.2009 klo 13:17:52 »
Omituista: Wikipedia mainitsee kolme albumia käännetyn englanniksi vuonna 2007, mukana myös eka albumi "Grand Defi". Mitään jälkeä näistä englanninnoksista ei kuitenkaan löytynyt intternetistä. Vaikea uskoa, että niitä olisi olemassa??

Kotisivuilta pystyy ainakin ostamaan. Tässä linkki. Tuli etsittyä joku aika sitten onko mitään moottoriurheiluaiheista sarjakuvaa ja Vaillantiin sitten törmäsin. Ilmeisesti paras mitä tuosta aiheesta löytyy. Vielä en ole kuitenkaan ostanut.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #34 : 24.07.2009 klo 13:34:53 »
Eivät parhailla aloita. Eli ensimmäinen albumi 50-luvulta ja kaksi melko tuoretta. Vaikka onhan tuo eka aika metka, kun näkee millaisilla autoilla tuolloin ajettiin.

Olen lukenut koko sarjan hollanniksi, mitä siitä nyt ymmärsin. Saksan taidoilla pysyy kärryillä. Jo 80-luvulla sarja kuivahti, jonka huomaa silloin tulleista suomennoksistakin.

pertti jarla

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 975
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #35 : 24.07.2009 klo 14:29:36 »
Kotisivuilta pystyy ainakin ostamaan.

Ou jee! Kiitos suuresti. Luulin etsineeni netin läpikotaisin mutta unohdin kotisivun. Toi ensimmäinen albumi kiinnostaa ehkä eniten, koska meinaan joskus piirrellä samoja autoja.
Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti

Darzee

  • Valistunut arvailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 322
  • Me likes prairie dogs!
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #36 : 24.07.2009 klo 15:14:57 »
Joe tuossa jo mainitsikin mahdollisuudesta lukea hollanniksi. Jos käytte vaikka Amsterdamissa tai Rotterdamissa niin kannattaa katsoa, löytyykö kohdalle sattuvasta sarjakuvaliikkeestä Vaillanteja. Divareista saattaa irrota muutamalla eurolla viisikin albumia.

Nuppiz

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 1
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #37 : 13.05.2010 klo 14:23:52 »
Toivottavasti ei ole hirveän suuri rikos, jos vastaan näinkin vanhaan aiheeseen. ???

Mic Vaillant on minullekin kohtalaisen tuttu sarjakuva, kiitos isältä saatujen 70-luvun sarjakuvien (mukaan lukien kaikki 14 Zoom-albumia). Le Mansin kummitus, Moottorit kylvävät kuolemaa ja Hurjat ovat ehdottomasti ko. albumisarjan mielisarjakuviani, olenhan moottoriurheilu- ja historiafani. Lisäksi vaarini kautta saadussa Super-pokkari no. 5:ssä on lyhyehkö Vaillant-tarina (jossa ajetaan kilpaa Ford Escorteilla), jonka lisäksi yhdessä varsin heikossa kunnossa olevassa Super S-lehdessä (ainoassa, jonka omistan ja joka on myös isäni peruja) on Vaillant-tarina (muistaakseni ko. tarinassa Mic haastaa itsestään paljoa luulevan nuoren kuskin kisaamaan kanssaan).

Nyt kun tiedän, että ko. sarjakuvaa on julkaistu vielä muutama tarina lisää suomeksi, täytyy alkaa kiertelemään divareita. Hyvällä tuurilla voin löytää loputkin suomenkieliset Vaillantit. Vieraista kielistä ei oikein taivu kuin englanti, ja rahatilanteen nyt ollessa vähän niin ja näin jää kyllä toistaiseksi haaveeksi tilata albumeita ulkomailta.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #38 : 13.05.2010 klo 14:39:35 »
Zoom-albumeiden ohella Zoom-lehdessä ilmestyneet kolme albumillista ovat sattuneet Vaillantin parhaimpaan kauteen. Zoom-lehdet kannattaa pyrkiä hankkimaan, jos onnistuu. Ei tule aivan halvaksi, mutta on niissä muutakin hyvää.

A-lehtien albumeissa idolini ja esikuvani Steve Warson on taka-alalla, eikä myöhemminkään Vaillant-talliin palattuaan ollut enää sama korskea kukkopoika mitä oli ennen.

Tai sitten me molemmat olemme vanhentuneet. Minä ja Steve.

K.I.P

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 026
  • Kyseenalaisia™ näkemyksiä
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #39 : 13.05.2010 klo 15:25:06 »
Tulikin tuo Le Mansin kummitus luettua jälleen kerran, kun toisen kovan Steven, eli Steve McQueenin Le Mans elokuva tuli telkkarista.
Harmi ettei elokuvan tekovuonna ollut enään aitoa Le Mans lähtöä.
(Elokuvantekijöiden auto osallistui ihan virallisesti kisaan)

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 421
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #40 : 13.05.2010 klo 20:39:34 »
Harmi ettei elokuvan tekovuonna ollut enään aitoa Le Mans lähtöä.

Juoksustartista luovuttiin samoihin aikoihin kun turvavyöt tulivat, juoksustartissahan nopein tapa on rynnätä autoon, lähteä liikkeelle ja yrittää sitten kiinnittää turvavyönsä kiitäessään reilua kolmeasataa Mulsannen suoraa pitkin. Eihän siinä ole pitemmän päälle mitään järkeä, varsinkin kun 24 tunnin kilpailussa sekunnit eivät ole aivan niin tärkeitä kuin lyhyemmissä kisoissa, vaikka ohittaminen olisikin vaikeaa. Vuonna 1969 Jacky Ickx kävelikin autolleen kaikessa rauhassa, laittoi vyöt päälle ja lähti viimeisenä ajamaan takaa muita – mikä onnistui helposti, sillä ensimmäisellä kierroksella tapahtui onnettomuus, jossa yksi (vyöttämätön) kuljettaja menehtyi ja kisa jouduttiin keskeyttämään joksikin aikaa.

Ickx voitti sinä vuonna – ja joutui kotimatkalla auto-onnettomuuteen, mistä selvisi käytettyään vyötä siviilissäkin.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

K.I.P

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 026
  • Kyseenalaisia™ näkemyksiä
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #41 : 13.05.2010 klo 21:05:31 »
Sen verran vielä off topicia, tai kyllähän Le Mans Vaillantiin hyvinkin liittyy, että tarina kertoo, että Porsche merkkisissä autoissa vasemmalla oleva virtalukko on peräisin juuri Le Mans kilpailusta.
Kuski painoi vasemmalla starttinappulaa ja oikealla kädellä löi pykälää silmään.
Vyöt tosiaankin laitettiin varmaankin siinä Mulsannen tienoilla....

Hyvin tuo Le Mansin kummitus tuon lähtömenetelmän kuitenkin asiaa tuntemattomille kertoo.
« Viimeksi muokattu: 13.05.2010 klo 21:12:56 kirjoittanut K.I.P »

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #42 : 14.05.2010 klo 09:23:19 »
Le Mans on mukana myös Asterix ja kultainen sirppi -albumissa. Yhden juoksustarttaajan siinä pitäisi olla Jean Graton, Vaillantin luoja.

En kyllä olisi tunnistanut.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #43 : 18.07.2015 klo 23:31:22 »
Tanskalaisessa Fart og Tempo -lehdessä Mic olikin Mark. Sukunimikin oli jotain muuta. Autojen kyljessä luki silti Vaillante.

Onneksi Steve Warson oli Steve Warson. Sankarini oli hän. Macho.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Michel Vaillant
« Vastaus #44 : 27.10.2016 klo 18:02:06 »
Jean-Pierre Beltoise, joka esiintyi suomeksikin Vaillant-sarjakuvissa ajamassa sekä formulaa että moottoripyörää, on näemmä kuollut viime vuonna aivohalvaukseen.