Kirjoittaja Aihe: Suomalaiset länkkärisarjakuvat  (Luettu 9744 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 793
Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« : 23.12.2007 klo 18:23:28 »
Luettuani Antti Vainion ja Tertsin keskustelua ketjussa "Ken Parker ratsastaa jälleen.." aloin miettiä millainen Tertsin piirtämä lännensarjakuva olisi.

Ja tajusin tämänkaltaisen ketjun uupuvan kvaakista.

Hiltunenhan on julkaissut intiaanisarjakuvat Vala auringolle ja Aavetanssi sekä korkkarin Herrasmieskostaja.
Kalkkaro-strippi ollaan kokoamassa ensi vuonna albumiksi.

Sen lisäksi on tuota..Punaniskat niin lehtenä kuin Juban Pancho Villan nahkahousut-albumina.
Ja sarjari spesiaali sekä Juha Vuorman psykowesternit.

mutta missä loput luuraavat? kvaakissa on monta lahjakasta tekijää ja esimerkiksi Simo Penttilän Punavöistä saisi hyvin tiukan sarjan.

listasta uupuvia saa vapaasti kertoa ja lupautua tekemään.
varsinkin viimeksi mainittua, sillä ajatus paitsi Tertsin homagésta Blueberrylle (ei kuitenkaan "mies nimeltä Mansikka") tai gallerian puolella välähdyksittäin nähdystä Sian länkkärisarjasta innostaa ainakin tätä lajityypin ystävää.

Tex ja Ken Parker nostivat spagettiwesternia sarjakuvien puolella, nyt on karjalanpaistiwesternin vuoro (mutta paremmin kuin Spede, tack)
« Viimeksi muokattu: 25.12.2007 klo 21:05:08 kirjoittanut Curtvile »

tertsi

  • Vieras
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #1 : 23.12.2007 klo 18:32:00 »
Okei, mä piirrän länkkärisarjiksen (Muësli 2008). Mutta se ei tule olemaan kovin pitkä.
Tertsin kiteytetty näkemys westerneistä.
Sain muuten aikoinani täydet pojot TaiKin valintakokeessa, kun piirsin Wounded Kneen tapahtumista semmoisen vaihtoehtoisen version. Joten meriittejä on!

.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 793
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #2 : 23.12.2007 klo 18:33:40 »
Vielä yksi syy lisää jatkaa Muëslin hankkimista.
Meriittejä on.
Kiitos jo etukäteen.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 293
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #3 : 23.12.2007 klo 19:49:35 »
Kari Suomalaisen Henkensä kaupalla vissiin oli ainakin alkuun lännensarja. Muuttui kai sitten tavalliseksi seikkailujutuksi. Hullu Hulukkonen seikkaili sarjakuvana jossain pornoaviisissa.

Timo

Anssi Rauhala

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 816
  • Aces High!
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #4 : 23.12.2007 klo 23:20:29 »
Sarjakuva Lännen-Jukan seikkailuista Villissä Lännessä olisi kova juttu. J.Karjalaisen kanssa voisi sopiva piirtäjä tehdä yhteistyötä.

Nancy ja Sally! Nancy ja Sally! Lännen-Jukka hellutti molemmat! All right!  ;)

Jukka Murtosaari on jo ammoin 1900-luvulla tehnyt yhteistyötä J. Karjalaisen kanssa, ja levynkansihommiinkin ehtinyt: muistan ainakin Merenneitoni ja Minä - singlen kannen. Siinäpä western-perinteen tunteva piirtäjä.
"The ukulele army grows larger and larger, and soon we will dominate all media. Then you will all pay." (Jonathan Coulton)
http://anssirauhala.blogspot.com/

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 793
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #5 : 24.12.2007 klo 12:39:07 »
No niin. Tertsihän laittoikin jo maistiaista Cowboysta ja näyttää mukavan lennokkaalta.

Kiitos Timolle Hulkkos-vinkistä. Mennyt aivan ohi allekirjoittaneelta.

Mieleen tuli että Jouko Nuoran Nanit myös sivuavat lännegenreä mutta eikös ensi vuonna tule Matti Hagelbergin Kova länsi?

vaikuttaa siltä että 2008 on muodostumassa lännensarjakuvien ystävien juhlavuodeksi.

Sika

  • Jäsen
  • Viestejä: 763
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #6 : 24.12.2007 klo 15:03:12 »
Kyllähän tuossa olisi työnalla lyhyt länkkäri sarjakuva, mutta kun sitä on niin saamaton. Nettiin se varmaan sitten tulee joskus (jos saan valmiiksi).
Harmaasävyillä meinasin väritellä, niin ei ole poissuljettua jossain pienlehdessä julkaisu.
Kyllähän se länkkäri-teema on lähinnä sydäntä. Miten olisi lännen aiheinen omakustanne lärpäke, johon saisimme kvaakista tekijöitä?

matkamies

  • taiteellinen maatalousmies
  • Jäsen
  • Viestejä: 621
  • Ukon lapset
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #7 : 24.12.2007 klo 16:21:18 »
Sika, ei hullumpi ajatus, saattaisin jopa itse intoutua johonkin lyhyeen tarinaan jos sellainen lehi joskus tehtäisiin.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 793
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #8 : 25.12.2007 klo 00:38:30 »
Ei kuulosta yhtään hullummalta.
Kvaakissahan westernjälkeä on nähty paitsi jo mainituilta tahoilta (Sika, Tertsi) niin myös Hazart, Wilde, Markvest ja Redman1 ovat näyttäneet kyntensä aiheen suhteen.
Matkamiehen rouhea piirrosjälki soveltunee auringonpaahtamalle preerialle siinä missä sotatantereillekin.

Kvaakin lisäksi potentiaalinen yleisö löytynee Suomen Länkkäriseuran lukijakunnasta. Ruudinsavuunhan on taiteillut mm. Timo Ronkainen, Ilkkä Heilä, Petri Hiltunen ja Jukka Murtosaari.

Lännensarjakuvalla on kuitenkin se "hiljainen" , ehkä tätä kvaakin nurkkausta lukuunottamatta, osuus sarjakuvan harrastajia puolellaan.

Punaniskan ongelma oli ainakin minusta se että oli liikaa huumorisarjakuva ja liian vähän lännensarjakuva.



Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 293
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #9 : 25.12.2007 klo 18:34:09 »
eikös ensi vuonna tule Matti Hagelbergin Kova länsi?

Perinteisen lännensarjakuvien ystävät eivät tuosta varmaan kovasti ihastu, mutta kaikki uudesta Kuti Kutista näytteitä selanneet, lienevät huomanneet että Mattihan on selvästi lukenut Kvaakin keskusteluja ja eritoten eräänkin kvaakkaajan värikkäitä ilmaisuja.  ;D

Timo

281074

  • Jäsen
  • Viestejä: 15
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #10 : 25.12.2007 klo 19:25:46 »
Pelmahti mieleen, että suomalaisia länkkärisarjiksia on tehnyt myös  Martti Viitala ammoin (Buffalo Bill) ja sitten Tilsan Jukka on tehnyt useammankin aihetta liippaavaan jutun. On tehnyt lyhyitä strippejä myös Ruudinsavuun.

tomu

  • Jäsen
  • Viestejä: 451
  • the book is good but misunderstood
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #11 : 25.12.2007 klo 19:59:03 »
Olikos Kuplivassa Tampereessa jokin puolittainen villin lännen teema?

Hagelbergin Kovaa länttä odotellaan... samoin sitä Villin lännen Ubua. KGB, tuleeko se koskaan ulos?

Kolmas Toivon kirja sijoittuu samoin Länteen. Hassu sattuma, jos nuo kaikki tulisivat kevään aikana ulos.

Kreegahbundolo

  • Vieras
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #12 : 25.12.2007 klo 21:19:10 »
Hagelbergin Kovaa länttä odotellaan... samoin sitä Villin lännen Ubua. KGB, tuleeko se koskaan ulos?

Tuskin ilmestyy. Kovat oli lupaukset kotimaisilla kollegoilla aikataulujen ja sivumäärien suhteen mutta yhtäkään sarjaa en lopulta saanut lukuunottamatta Hagelbergiä jonka osuus laajeni Kovaksi länneksi ja sehän ilmestyy tammikuussa. Harmillista sikäli koska oli muutamia hyviä ulkomaalaisia neuvoteltuna kuten Glen Baxter. Ei tule enää Ubuja, länkkäriteemalla eikä millään muullakaan teemalla, sen voin melko suurella varmuudella sanoa.

haamuvarjo

  • Jäsen
  • Viestejä: 33
  • Haamuvarjo
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #13 : 04.01.2008 klo 20:34:06 »
Ja sarjari spesiaali sekä Juha Vuorman psykowesternit.

Tuo psykowestern onkin mainio ilmaisu. Täytyykin lainata ( toivottavasti joskus tulevan) seuraavan psykowestern julkaisuni mainostuksessa :)

Myrkky-lehdessä ilmestyi myös Kurja-Bill [Dead Man's Hand - Opettavia tarinoita villistä lännestä] sarjaani 4 osaa, 2006-2007 kai. Kurawestern. Jäi sopivasti neljään osaan / korttiin; dead man's hand; ässä ja kasiparit.

jvu
http://www.opticmatador.com
« Viimeksi muokattu: 04.01.2008 klo 20:45:49 kirjoittanut jVu »

AapoK

  • Jäsen
  • Viestejä: 589
Vs: Suomalaiset länkkärisarjakuvat
« Vastaus #14 : 04.01.2008 klo 21:28:42 »
Lännensarjakuvia olisi itsekin mukava kokeilla. Hevoset voisivat tuottaa ongelmia aluksi mutta sukellusveneiden jälkeen mikään ei ole mahdottomuus. Lehti täynnä eri piirtäjien länkkäritarinoita olisi kyllä rautaa. Pitää pistää korvan taakse.