Sarjakuvan viehätyksestä

[Lurker]

Lapsuudessa ei tosiaan ollut muuta viihdettä, mitä olisi saanut ja voinut ostaa samoissa määrin.

--

Ja kuten Jukka Zoom-ketjussa totesi, se oli myös sosiaalista puuhaa: kavereitten kanssa vaihdeltiin lehtiä ja niistä juteltiin innokkaasti. Myös eskapismin kokemus oli sarjisten visuaalisuuden voimalla jokseenkin raflaava, arki kun oli ennen arkisempaa, sillä silloin ennen emme vielä huvittaneet itseämme hengiltä.

Sanoisin että ei mikään. Ajattelen että osa ihmisistä on visuaalisesti virittyneempiä kuin toiset. Siis samaan tapaan kuin mikä tahansa suuntautuminen, käsillä tekemiseen, musikaalisuuteen, matemaattisiin ongelmiin, yms.

Sarjakuvat olivat noin 100v ajan vain kaikkein kätevin tapa kertoa fantastisia visuaalisia tarinoita. Edelleen sarjakuva on kätevä tapa esittää kaiken laisia gägejä. Tämä siis vastaa siihen miksi niitä tehdään. Kulutuspuolella ne kiinnostavimmat visuaaliset ärsykkeet ovat kuitenkin jo muualla, usein liikkuvammissa kuvissa, ja siksi sarjakuvan suosio ja asema on hapertunut.

Enpä tiedä. Ehkä. Mutta sarjakuvien harrastus on monen innokkaan osalta nykyään voimakkaasti painottunut enemmänkin niiden tekemiseen kuin lukemiseen, kiitos tiedon valtatien. Toki kyseessä on suhteellisen pieni joukko, mutta silti.

[Reima Mäkinen]

Olisiko tosiaan yhteys siihen, millä tavoin ihminen oppii, kuten tästä eteenpäin kuvasit. Itse tunnen, että minun on nähtävä asiat ennen kuin ne menevät perille, mutta sitten on niitä jotka oppivat kuuntelemalla, itse tekemällä jne.

Käsittääkseni tämä usein toistettu väite on jo tieteellisesti kumottu. En nyt jaksa kaivaa linkkejä, mutta luulen että yleisellä tasolla merkitys on vähäinen, vaikka monen ns. oma kokemus (minunkin) väittäisi muuta.

Enpä tiedä. Ehkä. Mutta sarjakuvien harrastus on monen innokkaan osalta nykyään voimakkaasti painottunut enemmänkin niiden tekemiseen kuin lukemiseen, kiitos tiedon valtatien. Toki kyseessä on suhteellisen pieni joukko, mutta silti.

Ite kun olen 40 vuotta lähinnä tuolla omakustannepuolella vaikuttanut, niin sanoisin että Suomessa se tilanne on koko tämän ajan ollut noin. Tekijät ovat usein innokkaita/innokkaimpia harrastajia myös keräilijöinä ja lukijoina. Ei aina mutta usein. Tästä johtuen on myös aina puhuttu pienistä piireistä. Erona toki se että nykyään niitä pieniä piirejä on (harrastuksen tyylisuunnista riippuen) muutama, kun ennen niitä oli vain yksi. Piirtely, jota aina on harrastettu paljon on toki netin ja conien myötä tullut myös harrasteena näkyvämmäksi, ulos kotipiiristä.
Ulkomailla missä on ollut enemmän ja kovempia eli kiireisempiä ammattilaisia, heillä muiden tekemisen seuraaminen jää sitten pakostakin vähemmälle.

[Veli Loponen]

Kulutuspuolella ne kiinnostavimmat visuaaliset ärsykkeet ovat kuitenkin jo muualla, usein liikkuvammissa kuvissa, ja siksi sarjakuvan suosio ja asema on hapertunut.

Jokin aika näin unta, jossa luin jotakin sarjakuvaa. Siinä kuvitus oli pienesti animoitu, vähän samaan tapaan kuin ainakin iPhonen kamerassa oleva LIVE-toiminto. Eli kussakin ruudussa oli liikettä animoitu sekunti tai pari. Animointi näkyi aina vain siinä ruudussa, mitä kulloinkin katsoi. Unessa yritin piirtää itsekin sellaista, mutta en osannut tehdä animointia ja ihmettelin, että miten se onnistuu paperilla. Mutta tässä ollaan pikku hiljaa menossa sitä kohti, että paperikin voisi toistaa digitaalista materiaalia. Se avaisi sarjakuvallekin ihan uudet ulottuvuudet juuri näiden visuaalisten ärsykkeiden puolella.

[Lurker]

Käsittääkseni tämä usein toistettu väite on jo tieteellisesti kumottu. En nyt jaksa kaivaa linkkejä, mutta luulen että yleisellä tasolla merkitys on vähäinen, vaikka monen ns. oma kokemus (minunkin) väittäisi muuta. --

Viitannet tähän? Aamulehdestä löytyi suomeksi. Oppimistyylit ovat urbaani legenda, sanovat tutkijat – Tässä monta muutakin väärin yksinkertaistettua väitettä: diginatiiveja lapsia esimerkiksi ei ole

En tiedä, onko tuota tieteellistä kumoamista tehty.

Omakohtaisesti itselläkin on päinvastainen kokemus, ja esimerkiksi ruotsin ja englannin kielten opiskelu sarjakuvien avulla sujui ihan kuin itsestään, toisin kuin pulpetissa pänttäämällä.

[Reima Mäkinen]

Mutta tässä ollaan pikku hiljaa menossa sitä kohti, että paperikin voisi toistaa digitaalista materiaalia. Se avaisi sarjakuvallekin ihan uudet ulottuvuudet juuri näiden visuaalisten ärsykkeiden puolella.

Luulen että tästä on keskusteltu jo muualla Kvaakissa. Oma näkemykseni tuohon sarjakuvan "kehittämiseen" on äärimmäisen skeptinen. Se ei nimittäin ratkaise tätä "viehättävyys" ongelmaa, mutta tuo lisää ongelmia tuotantoon sekä köyhdyttää sarjakuvailmaisua.

[Jarkko Sikiö]

Mutta tässä ollaan pikku hiljaa menossa sitä kohti, että paperikin voisi toistaa digitaalista materiaalia.

Onhan lisätyn todellisuuden (augmented reality) kokeiluja ollut jo varhaisessa vaiheessa.

Itse en näe, että mikään tekninen ratkaisu veisi sarjakuvaa eteenpäin, vaan että sen tekevät ihmiset kulttuureineen samoin kuin sovittaessaan sarjakuvan mobiilialustoille.

Toisaalla jo Reima mainitsi vertikaalisen lukutavan kehittyneen mangan puolella, mutta tekijät webtoonsin innostamana ovat kehittämässä aivan uuden tavan kertoa mitä ei paperi mahdollistaisi (kuten pitkät monologit, joita vain vieritetään sivukaupalla ilman kuvitusta eivät mitenkään olisi mahdollisia maksullisina, paperilla).

[Reima Mäkinen]

Toisaalla jo Reima mainitsi vertikaalisen lukutavan kehittyneen mangan puolella,

En ole tuommoista väittänyt vaan tarkoittanut sitä että mangaa on luettu pitkään niin että lehteillään sarjankuvan sivuja vain niitä silmäillen.

mutta tekijät webtoonsin innostamana ovat kehittämässä aivan uuden tavan kertoa mitä ei paperi mahdollistaisi (kuten pitkät monologit, joita vain vieritetään sivukaupalla ilman kuvitusta eivät mitenkään olisi mahdollisia maksullisina, paperilla).

Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta sarjakuva ilman tekstiä voi olla sarjakuva, sen sijaan ei olemassa sarjakuvaa ilman kuvia. Toki vaikkapa nuortenkirjapuolella on tämmöisiä hybridejä nähty, ekana tulee mieleen Tuuvan talli (en ole sitä koskaan kyllä lukenut) ja eikös JP Ahonenkin tehnyt jonkin Plastic -nimisen virityksen tai jonkin... Kun mangabuumi alkoi kustantajat yrittivät näillä lukijoita kosiskella.
No, tuolla määrittelyllä ei ole tässä niin väliä ja toki teksti on parempi kerrontaväline kuin sarjakuva, niin että miksei sitäkin saisi käyttää! Se ei vain sitten enää ole sarjakuvaa, riippumatta siitä miten teksti on taitettu etenemään, ...eikä kaikkien mielestä kovin viehättävääkään.

[Jarkko Sikiö]

Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta sarjakuva ilman tekstiä voi olla sarjakuva, sen sijaan ei olemassa sarjakuvaa ilman kuvia.

Tyylikeinona siellä välissä menee kuitenkin aivan mainiosti.

Sitä voi verrata vaikkapa John Byrnen juttuun, jossa lumimyrskyssä näkyi vain puhekuplat. Sehän herätti omana aikanaan lukijoissa jopa raivoa, koska nämä eivät tunteneet saaneensa rahoilleen vastinetta.

[Timo Ronkainen]

Sitten kun sitä lisättyä todellisuutta (augmented reality) voi katsella jonkinlaisten silmälasien läpi alan kiinnostua. Yhtä keveiden kuin ne jotka jo ovat nenälläni. Lähellä kai aletaan olla. Kännykän läpi en ala tiirailemaan. Ja sitten kun käännösohjelmatkin toimivat silmälasien läpi, niin alan lukea kaikenmaalaisia sarjakuvia.

Timo

[Jarkko Sikiö]

Twitterissä kannattaa luoda silmäys tiliin @visual_linguist, aiheina mm. mitä aivoissa tapahtuu, kun lukee sarjakuvaa.