Oukkidoukki, palataanpas taas ruotuun.
Luin viestiketjua uudestaan läpi ja silmääni tarttui tuo Reiman lausahdus:
- - Valokuvan tutkimus tuntuu olevan yhtä heppoisella pohjalla kuin sarjakuvan. Toki valokuvapuolella on esim. koulutusta enemmän kuin sarjakuvassa, mutta minulle on syntynyt sellainen käsitys, että se koulutus painottuu kuitenkin enemmän tekniikkaan ja historiaan, kuin vaikkapa kertomiseen tai tulkintaan.
Tuli mieleen tekniikan opettamisen tila kuvataidepuolella:
ammattilaisetkin tuntuvat ihmettelevän, miksei taideopiskelijoille opeteta kuvan rakentamisen perussääntöjä: plastisen sommittelun lainalaisuuksia, jotka kaikesta luovuuden tuskasta huolimatta ovat olemassa ja vaikuttamassa kuvan kokemiseen. Nuoria taiteilijoita kannustetaan luovaan ajatteluun ja rohkeaan lähestymiseen - uudet tekijät eivät kuitenkaan voi rikkoa sommittelu- väri- ym. sääntöjä, koska eivät ole niitä koskaan oppineetkaan! Kuitenkin ammattilaisten piirissä arvostusta keräävät usein ne tekijät, jotka osaavat rakentaa kuvansa harkitusti - siis niin että pinnan alta löytyy vahva runko. Kuvan tekemisen perustekijät ovat opeteltavissa, mutta joku on keksinyt että ne rajoittavat taiteilijan luovuutta, koska ovat pirun tylsiä opeteltavia!?
Itseäni harmitti jo koulun kuvaamataidontunneilla, kun minkäänlaista teoriaa kuvan tekemisestä ei annettu. Tiedonjanoisimmat piirustelijat (kuten minä, heh heh) kuitenkin opettelivat näitä asioita omin nokin ja muut - potentiaaliset mestaritkin - jäivät ihmettelemään, miten kuvista saisi ilmaisuvoimaisempia, kertovampia; vaikuttavampia (tuollaisia sanoja tuskin silloin vielä lauottiin
).
Minä en usko pelkkään luovuuteen, kuvan tekeminen on yllättävän laskelmoitua puuhaa! (Vaikkakin usein hyvin vaistonvaraista) Myös sääntöjen rikkominen pitää olla perusteltavissa.
Edeltävän purkauksen voisin perustella vaikka seuraavaan teokseen pohjaten:
Kuvan tekeminen - Creating Art,
Kimmo Pälikkö, 2002
Suosittelen, se on melko uusi ja ihankivannäköinen taidekirja. Tuosta löytyy perustietoa väreistä ja sommittelusta hyvin tiiviisti, toimii vaikkapa johdatuksena syvempiin kuvanrakennusteorioihin. Käsittelee siis kuvataidetta, mutta käy varmasti sarjakuvapiirtäjillekin.
- -
Samasta lainauksesta tuli mieleeni myös toinen asia: Sarjakuvaopetus.
Minua on jostain syystä kiehtonut sarjakuvan tekemisessä myös se, että sitä ei opeteta! (Nykyään tietysti alkaa olla monentasoisia sarjakuvakursseja ja -koulujakin, mutta ne luullakseni opettavat lähinnä perustekniikoita - en ole koskaan osallistunut, joten eos) Sarjakuvan teon opetteleminen jää periaatteessa jokaisen tekijän oman tahdon ja taidon varaan. Jokaisen on itse kaivettava lukemalla, tutkimalla, kirjoittamalla ja piirtämällä ne työkalut, joilla toimiva sarjakuvateos rakennetaan. Sirpaleita kerätään muiden taiteiden pitemmälle viedystä opetuksesta, mutta se miten opit istuvat sarjakuvamuotoon on tekijöitten jälleen itse puntaroitava. Tottakai keskustelua ja tiedonvaihtoa tekijöiden välillä on, mutta ketään ei siltikään "taluteta valmiiseen pöytään" - eihän se olisi mahdollistakaan. (Tuo liittyy olennaisesti myös tämän ketjun luonteeseen!)
En väitä, että missään muussakaan taiteessa kouluista marssisi ulos valmiita taiteilijoita, mutta kyllä sieltä usein valmiimmat eväät saa jos vertaa sarjakuvataiteilijaan joka joutuu keksimään pyörän monasti uudestaan. Tämä on tietysti vain mielipide ja pitkälti arvostuskysymys. Miten on, arvostatteko te ammattitaitoisia sarjakuvantekijöitä yhtä korkealle kuin vaikkapa laatukirjailijoita, Taidemaalareita (isolla t:llä) tai huippuohjaajia?
...yup, meikä siirtyy hautomaan välillä.
- please, continue ladies and not ladies.
