Luin sarjakuvan silloin kun linkki ilmaantui alkuperäiseen ketjuun.
Hyvä että väkivaltaa ja valtaa käsitellään glorifioivasti myös sarjakuvissa, hyvä että aiheesta keskustellaan.
Ainuttakaan raiskausta tai väkivallantekoa tämä ei estä. Molempien niin henkisen valtapelin kuin raiskaamisen harrastajat eivät näe itseään muuna kuin uhrina.
En minä tätäkään vihaa, ihan tyypillinen undergroundsarjis jonka ainoa pointti ja anti on olla mukarohkea ja niin rankka että jotta tokkiinsa.
Näitä on nähty.
Tekijän sukupuoli on toissijainen. Ei tietenkään kaikille, osalla on sangen rajoitunut käsitys siitä mitä voi ja miten voi asioita käsitellä.
Kommentoijilla on puolin ja toisin ihan ymmärrettävät näkökohdat: sarjakuvan voi lukea kevyenä pikkutapauksena parisuhteessa, kritiikkinä parisuhdeväkivallasta, kannanottona siihen miten seksuaalispainotteisessa maailmassa elämme.
Sen voi lukea myös niin että sarjakuvan nainen nauttii raiskauksesta ja kuten Pertti Jarla osoitti koska on itse tekijä, saa tossukan miehen joka on liian pehmo olemaan määrätietoinen, käytettyä sukupuolirooleja perinteisessä mielessä omaksi hyödykseen.
Mutta tekijää voi tosiaan onnitella, näkyvyysarvo täyttyi.
Ei minun makuuni, ei siksi että käsittelisi arkaa tai sopimatonta aihetta vaan siksi että on mitäänsanomaton, suoraan verrattavissa populaarimusiikkiiin joka koettaa sanoa positiiviseen sävyyn tärkeistä asioista kolmessa minuutissa tarttuvalla renkutuksella.
Voimasoitossa nyt, unohdettu uuden rallin tultua kuvioihin.