En käy moittimaan niitä, jotka ovat asian tälle tolalle saattaneet, vaan niitä, joita se ei voisi vähempää kiinnostaa. Eli meitä, kuluttajia ja kansalaisia.
Suomihan on niin pieni maa ja markkina-alue, että käytännössä jokainen sarjakuvatuottaja on jokaisen kirjakauppiaan ja lehdentoimittajan naama- tai etunimituttu. Tai ainakin kaverin kaveri. SILTI hankinnat hoidetaan keskitetysti (mikä on muuten stalinismia, jos ette tienneet) jonkin keskusostohallintohankintayksikön siivilöimänä.
Yksi keskeinen tekijä on Rautakirja, joka omistaa kaksi isoa kökkärettä: Suomalaisen Kirjakaupan ja Lehtipisteen. Se ei ole R-kiskan vika, sillä mitäpä kapitalisti muuta haluaisi kuin kaiken? Tämän olemme halunneet, tämän kanssa meidän on elettävä. (Jollekin toiselle kansalle voisi olla ongelma, että yksi konserni omistaa kustannusyhtiön, tv- ja radiokanavien sekä aikakaus- ja päivälehtien lisäksi lehtien ja elokuvien sataprosenttisen jakelumonopolin ja kirjojenkin myynnissä jokseenkin määräävän markkina-aseman. Mutta mediamonopolien yhteiskuntavastuu on aina kevyempi muiden firmojen. "Neljännen valtiomahdin" yli ei käy mikään muu kuin ne kolme muuta.)
Entäpä kirjastot, esimerkiksi? Ne ovat täysin demokraattisen päätäntävallan käskytettävissä. Nyt ei siis puhuta edes lompakkoäänestämisestä, vaan meistä itsestämme. Silti, koska kirjastojen aineistohankinnat ilmeisesti eivät kuulu kunnalliseen "ydinosaamiseen", ahkerat ja alipalkatut virkamiehemme tilaavat teokset kaiketikin vain BTJ Kirjastopalvelun katalookista. (Tästä joku toinen varmaan osaa kertoa enemmän?)
Tämä on tiettävästi hinta, jonka joudumme maksamaan siitä, että Suomi on joka vuosi maailman vähiten korruptoitunut maa. Kirjakauppojen ja kirjastojen työntekijät eivät tilaa pääomasijoittajan tai veronmaksajien rahoilla kavereidensa teoksia. Surkeata. Pieni luraus epärehellisyyttä pitää markkinatalouden kunnossa. Nykyinen malli on niin kliinisen byrokraattista, että DDR:ssäkin oltaisiin kateellisia.