Etusivulla on
artikkeli Hulkista.
Hulk-tarinoita kannattaa metsästää lähinnä divarista ja toivoa, että Herb Trimben kuvittamat tarinat otetaan Ihmensarjan julkaisuohjelmaan tulevaisuudessa. Leen 1960-luvulla kirjoittamat tarinat keikkuvat siinä määrin scifin ja campin rajamailla, etteivät ne oikein maistu ilman Trimpen kuvitusta.
Divarikierroksella suosittelen etsimään Peter Davidin 1990-luvulla julkaistuja tarinoita, niitä kun on suhteellisen helppo löytää. Samoin Dale Keown kuvittamat, Suomessa julkaisemattomat Hulk-tarinat ovat kelvollista luettavaa. Sen kummemmin en kuitenkaan Davidin Hulkeja suosittele alkuperäiskielellä etsimään. Hän kirjoittaa sujuvia tarinoita, mutta vaatii kyvykkään kuvittajan tuekseen. Yksin tarinan varassa hänen kirjoittamansa lehdet harvoin toimivat.
Bruce Jonesin tarinat olivat enemmän minun mieleeni. Kauhusävyt ja Bannerin nostaminen etualalle olivat toimivia ratkaisuja. Jonesin tarinoita julkaistiin Megan numeroissa 4, 6/2003 ja 2/2004. Näiden jälkeen Bruce Jonesin tarinat säilyttävät tasonsa pitkään, kunnes taso notkahtaa numerosta 55 alkaen rajusti. Vaikka myöhemmin taso jälleen nousee, paras veto loppui siihen.
Vastaavasti pidin Greg Pakin Planet Hulkista, vaikkei miehellä vielä pysynytkään niin pitkä tarinakokonaisuus kunnolla hyppysissä. Pak on kuitenkin kypsynyt kirjoittajana. World War Hulk, lehtihyllyiltä edelleen löytyvä uusin Ryhmä-X (Feenixin joutsenlaulu) ja The Incredible Hercules ovat olleet vetäviä.
Berni Wrightsonin Maximum Marvel: Hulk ja Möykky on myös hupaisa, mikäli se osuu divarissa käteen. Vähemmän hupaisa on Jeph Loebin ja Tim Salen Gray-minisarja. Se on hieman tapahtumaköyhä, yhden idean tarina, mutta menettelee jos tekijöiden muut työt ovat mieleen.
Mikäli käytätte rahojanne alkuperäisjulkaisuihin, huomioikaa Marvelin raivostuttava tapa numeroida lehteä 1990-luvun lopusta lähtien. Tuolloin lehden numerointi aloitettiin alusta. Lehden infolaatikkoon merkittiin ”vol. 1”, mikä ei käynyt järkeen, mitä nyt lehden nimi oli ykskantaan ”Hulk”. Kun numerosta 12 lähtien kanteen lisättiin jälleen tuttu ”The Incredible”, infolaatikossa säilyi itsepäisesti ”vol. 1”, kunnes koko määre jätettiin numerosta 66 alkaen ilmoittamatta.
Soppa tästä tietenkin syntyi, kun näihin lehtiin viitataan usein selkeyden vuoksi ”vol. 2”. Näin tekee myös
Perunamaa. Toisinaan käytössä on vielä ”vol. 3”, mikä viittaa lehtiin 12 ja siitä eteenpäin. Tämä merkintätapa on levinnyt
Handbookin kautta mm. Wikipediaan. Handbook tosin viittaa myös määreellä ”vol. 3” uusimpaan, Loebin kirjoittamaan punaiseen Hulkiin.
Tällä kertaa keskityin lähinnä ilmaisun selkeyteen, toivottavasti se näkyy lukijalle. Ellei sisältö herätä ajatuksia, voi tekstiä ja sen kirjoittajaa ruotia yleisemmällä tasolla myös
täällä. Palautetta teksteistä tulee niin vähän, että kunnon haukutkin piristäisivät päivää.
