Noh noh, nyt tuli aikasmoisen karkeaa stereotypiaa. Foorumeista en tiedä, mutta pienet pojat ovat usein hyvinkin paljon kriittisempiä ja tarkempia siitä mitä lukevat (ja tekevät muutakin kuin pelaavat pleikkarilla...), kuin vastaavan ikäiset tytöt. Tytöt tapaavat usein lukea ahmimisiässä lähes mitä tahansa, kunhan aihe on edes jotenkin lähellä sydäntä. Tästä esimerkkinä vaikkapa varmastikin maailman tuotteliaimman lastenkirjailijan Merja Jalon suosio.
Samat sanat. Aika karkeaa yleistystä! Itse tunnustan kyllä lukeneeni ahmimisiässä (joka ei ehkä ole päättynyt vieläkään) lähes mitä tahansa, mutta silti, että se olisi sukupuolisidonnaista...
Mietin juuri, että meidän perheeseen tuli kyllä kun oltiin pieniä ihan hirveästi sarjakuvalehtiä, mutta harvasta niistä on silti kovin selkeitä muistikuvia jäänyt. Aku, Nalle Puh, Pellefantti, Maailman Vahvin Nalle, Barbie ja Peukaloinen ainakin jossain vaiheessa oli tilattu taloon ja jostain oli kertynyt myös valtaisat vuoret Hevoshullua, Nakke Nakuttajaa, Hakki Hamsteria, ja kaiken maailman toniponeja ja halinalleja. Serkuilla oli Anuja ja Antteja, joiden luokse oli aina hirveä kiire. Ne kiinnostivat enemmän kuin serkut. Nyt kyllä nostaisin noista esiin vain Akut ja Anut ja Antit. Molempia luen vieläkin.
Sitten oli erikseen isän sarjakuvahylly, joka oli lapsilta kielletty. Perusteluna oli, että Lucky Lukejen, Tinttien ja Asterixien huumori on niin monimutkaista ja kontekstisidonnaista, että se ei lapsille aukea. Sitten isompana vasta. Niinpä niin. Syynä taisi olla vain se, ettei isä halunnut sarjakuviansa käpälöitävän. Riemu oli kyllä sitten sitäkin suurempi, kun niitä vihdoin pääsi käpälöimään.
Noh, pointti oli ehkä se, että siihen on ehkä syynsä, mikseivät nuo luettelemani lastensarjakuvalehdykäiset ole täälläkään herättäneet sen suurempaa keskustelua. Hyvä lastensarjakuva viehättää vielä aikuisenakin.