Paperin valinta

[Rami Selin]

Itse piirtelen A3:lle (Itseasiassa se on muutaman sentin leveämpi ja korkeampi). Onhan se joskus hankala saada kokosuhdanteet oikein, mutta yritettävä on.

[Tero Mäntylä]

Itse piirrän sarjakuvat (sivumuotoiset) A3:lle jossa on noin 3 cm marginaalit. Piirtoalue on 22,5 cm x 34,5 cm. Teen yleensä sivun layoutin niin, että se sopii juuri tuohon kokoon. Lopullinen koko on B5 tai ainakin se on oletusarvo.

Stripit teen yleensä A4:lle.

Muutoin piirrän yleensä A4:lle tai minkä kokoinen paperi nyt onkaan käsillä.

Suunnitelman, storyboardin yms. teen A4 kokoon ja niitä tuleekin tehtyä paljon enemmän kuin varsinaisia sarjakuvia. Tarvitsisikin saada taas yhden käsikirjoituksen viimeiset viisi sivua valmiiksi...

[Hazart]

En voi ymmärtää kuinka joku voi tehdä sarjista pienempään kokoon kuin A3. Se on aivan liian pientä tuhertamista meikäläiselle. Mitä isompi paperi, sen parempi lopputulos. Eriasia on luonnos, jonka teen pikkuruiseksi. Pienestä luonnoksesta (siis kuvakäsiksestä) hahmottuu paremmin sivukokonaisuus.

 8)

[Hege]

Joskus A4, joskus A3. Tehdessäni A3:selle jätän 1,5 cm marginaalit, ja piirtelen ruutujaon valmiiksi. Sitten kopioin ruudun koon A4:lle ja piirtelen siihen sisällön. Tämän jälkeen kopioin lopullisen kuvan A3:lle valopöydällä ja sitten tussia perään. A3 käytän  varsinkin jos on tarkoitus käyttää pensseliä.

Yksittäisissä kuvissa vaihtelee paljonkin sen mukaan miten viitseliäällä päällä olen/ miten paljon mustaa kuvaan tulee. Esim. ensimmäisessä kynsi-ketjussa mainitsemani spawn-kuva on tehty A4:selle ja pääosin siveltimellä tussattu. Joitain lyijykynätöitä tekee ihan mielellään A3 -kokoon niin saa rennomman liikkeen kädelle varsinkin luonnostellessa.

[Esa]

A-kolmoselle menee kaikki. Jätän sivun ala- ja yläpäihin neljän sentin tyhjät tilat ja sivun sivuille 1. cm tilat. Ruutujen väliset erot ovat niinkin tarkat kuin 0.6 cm. Teen siis tylsiä sivuja enkä mitään hienoja ruutujakoja. Yhdessä sivussa sarjakuvaa on yleensä pystysuunnassa kolme ruuturiviä ja niiden koko vaihtelee täydellisesti.

[O.K.]

Kyllä se sarjakuvasivun teossa kolmoskoko on miellyttävämpi käsitellä. Raakakoko on vielä parempi, saa jättää vielä reilummin marginaaleja, eikä tuhri musteisilla sormilla ruutuja kun arkkeja siirtelee. Ensimmäinen sivusuunnittelu tulee tehtyä ihan postikorttikokoon, niin että koko aukeamaan vaikuttavat "voimalinjat" tulee esille, vaikeammissa tapauksissa seuraa neloskoon kuvakäsis. Sit lyijykynät kolmoskoon kopiopaperille ja 120-160 grammaiselle tussit valopöydällä. Silloin harvoin kun tulee mitään tehtyä...  

Perus ajanvieteluonnokset syntyvät sitten nelosille. Neloskoossa opitut kokosuhteet on helpompaa toistaa kolmosarkin sarjakuvaruuduissa.

Varsinaista arkkikokoa tärkeämpää on kuitenkin se, ettei sitä mene kesken projektin vaihtamaan, sillä se näkyy varsinkin tussauksessa.

[Hege]

Teen siis tylsiä sivuja enkä mitään hienoja ruutujakoja.

Tämä oli minullekin jonkinlainen kompleksi, en ollut sivusommitelmissani Eisner, Watterson tai edes McFarlane . Tämä varsinkin 90-luvun puolivälin aikoihin sijoittuva ruutujako-iloittelu supersarjiksissa hämmensi minua. Silmienavaajana toimi Dupuy & Berberianin albumi Päiväkirja albumista. Paria poikkeusta lukuunottamatta jokainen sivu on tehty samalla 6 ruudun jaolla, joka toimii kuin junan vessa. Ja nyt vasta sarjakuvia lukiessa sitä huomaa, että ihan perusruutujaoilla ne tarinat kerrotaan. Kyllä sitä on joskus voinut olla sokea.  

[jokela]

... Ja nyt vasta sarjakuvia lukiessa sitä huomaa, että ihan perusruutujaoilla ne tarinat kerrotaan.
Kyllä sitä on joskus voinut olla sokea.   ...

Joop, voihan sitä tutkia ´Watchmen´ia [3x3 standartti] ... ja aikas vähissä on vaihtelua mut´ eipä siitä paranisikaan.

Eisner taasen on omassa luokassa, mutta hällä kerronan dramaturgia kai vähän ohjailee ...

-- j --

edit ; joo, ja jos joku tunari alkais harjottaan hr. E´n tyyliä nii mettään luulisin menävän ... sivun sommitelusta äijällä onkin jokseenkin niinkö kokemusta ...

[Tero Mäntylä]

Eppu siirsi keskustelua mielenkiintoisempaan suuntaan, eli sivusommitteluun. Kuten on jo todettu, ei noissa "tylsissä" sommitteluissa mitään hävettävää ole. Päin vastoin. Miettikää vain miten moni sarjakuva esim. luottaa 4 tasa korkuisen rivin sommitteluun joissa ruutujen leveys voi vaihdella. Jos oikein lähdetään kikkailemaan niin se yleensä vain tekee sarjakuvasta vaikeaselkoisempaa ja kikkailusta tulee helposti tekijälle sujuvaa kerrontaa tärkeämpää. Jo mainitut uudemmat supersankarisarjakuvat ovat hyvä esimerkki. Eihän niitä pysty lukemaan ellei ole oikeasti kunnolla perehtynyt niiden muotokieleen. Uusien lukijoiden on aika vaikea päästä kiinni kerronnasta. Itse vihaan erityisesti koko aukeaman sommittelua tai sitä että lehti pitää kääntää 90 astetta. Itse asiassa minusta on ammattitaidon puutetta jos joku mennyt tekemään sivun jossa joutuu miettimään missäs järjestyksessä nämä kuvat pitikään lukea.

Itse huomaan sommitteluni muuttuneen paljon kaavamaisemmaksi. Hahmot eivät ylitä ruutujen reunoja ja sivu pyritään rakentamaan maksimissaan viidestä kuvasta. Aika usein pysyn kolmen ruudun sommittelussa. Jos tarvitaan iso kuva niin sitten kahden rivin kuva. Joskus harvoin tulee tehtyä sivuja joissa on neljä koko sivun levyistä kuvaa neljänä rivinä. Todella harvoin sivuja joissa on kahden rivin korkuinen kuva.
Niin ja nykyään tulee pidettyä kaikki viivat ihan 90 asteen kulmissa.

[Veli Loponen]

Nyt kun paperin koosta puhutaan, niin rupesi kiinnostamaan, että mikä on pienin originaalikoko mitä olette käyttäneet?
Mulla pienin koko on ollut A5 parin sentin marginaaleilla (piirustusalue oli aika tarkkaan A6). Se juttu julkaistiin A6-koossa.

[Tuukka]

Vähän aiheesta poikkeaa, mutta pienin yksittäinen kuvani oli luokkaa 6x5 cm. Ei se sinänsä mitään, mutta onnistuin piirtämään kuvassa olevalle tytölle silmäripset, vaikka koko pää oli alle neliösentin kokoinen. Henkilökohtainen tarkkuusennätys vuosien takaa. Silloin pidin tarkkaa viivaa itseisarvona. Tuli hyvin rumaa jälkeä

ainiin Vanha sarjakuvanopettajani rustaili hiusterällä pikkuriikkisiä Aku Ankkoja. Muistaakseni 6mm pitkä oli ennätys. Kovasti pyrki neljämilliseen. Niillekin oli piirretty napit ja valkoiset hihanreunukset  

[Tero Mäntylä]

A4:ää pienemälle paperille en ole edes yrittänyt piirtää sivua. No ehkä joskus on tullut sivu sommiteltua A5 kokoon. A4 kokoonkin piirretyt sivut olen yleensä piirtänyt uudelleen A3 kokoon. Kymmenisen vuotta sitten muuten normaalimpi paperikoko taisi minulla olla A2 mutta silloin sain yleensä tehtyä vain yksi tai kaksi sivua sarjakuvan alusta. Yksi A2 sarjakuva eteni yli kymmensivuiseksi. Se tuli onneksi aikoinaan kopiokoneella leikkaa ja liimaa tekniikalla pienennettyä A4 kokoon. A2 sivujen skannaaminen A4 skannerilla voisi kyllä olla aika tuskaista.

[Veli Loponen]

Mulla ruutusommittelu on aina ollut aika rajoittunutta. Melko vapaata sommitteluakin olen käyttänyt (jonkinlainen esimerkki kymmenen vuoden takaa: http://members.surfeu.fi/welzunet/henki.html ), mutta useimmiten kuitenkin ihan perinteistä. Keskiarvo on varmaankin 5 tai 6 ruutua/sivu ja 2-3 riviä.
Kyllä sitä sellasilla perusjutuilla pärjää hyvin ja kikkailu tekee turhaan sivuista rauhattomia ja sekavia.

[Esa]

Jo mainitut uudemmat supersankarisarjakuvat ovat hyvä esimerkki. Eihän niitä pysty lukemaan ellei ole oikeasti kunnolla perehtynyt niiden muotokieleen.

Totta, sama homma jossakin manga-sarjakuvissa. Hyvä esimerkki 3x3 sarjakuvasta on Ville Rannan Sade-albumi, jossa jokainen sivu (lukuunottamatta sivuja joissa on yksi ruutu sivulla) on tehty tuolla tavalla.

[nissen]

tarvitsisin sellaista kopiopaperia jolle voi piirtää teknisillä piirtimillä ja hiusterällä ja musteella ilman että väri leviää ikävästi. olen vuosia käyttänyt paperiroskiksesta löytämääni laatikollista paperia mutta se on pian loppu. olen testannut puolta tusinaa eri paperimerkkejä ja jokaiselle on käyttämäni välineet jättäneet levinnyttä jälkeä. en haluaisi enää tuhlata rahaa uuteen riisiin paperia siinä toivossa ettei väri leviä.

jos jollakulla muulla on ollut vastaavia ongelmia ja jonkinlainen ratkaisu myös löytynyt niin kuulisin sen mieluusti. teen sen verran pedanttia jälkeä ja pieniä orginaaleja etten voi sietää itsestäni johtumatonta epätarkkuutta.