Intiaanitarinoita on kahta sorttia.
Toinen on se perinteinen, jossa seikkaillaan intiaanien mailla, kohdataan kapinallisia tai sitten yritetään estää kunnianhimoista upseeria aloittamasta sotaa yms. Ollan hiukan stereotyyppisiä ja yksityiskohdilla ei niin väliä, esim kaikki asuvat teltoissa ja pitävät sulkia päässään riippumatta heimosta.
Sitten on se toinen modernimpi tyyli, johin ujutetaan faktoja intiaanien kulttuurista, heimojen eroista, ja usein niissä on jokin päähenkilö, josta yritetään luoda mahdollisimman uskottavaa henkilöä ja joka ehkä perustuu todelliseen henkilöön. Usein Tex on niissä täysin sivuosassa.
Ensimmmäinen laji on yleensä hyvää, koska mennään seikkailun ehdoilla. Jälkimmäiset ovat raskaita ja tylsiä, kuin oppikirjoja, joita on yritetty hiukan elävöittää.
Mitä tulee Mefistoon, niin minusta tosiaan ensimmäinen osa oli sekava ja sen vauhdikkuus oli lähinnä hosumista. Jälkimmäisen verkkaisuus ja puheliaisuus taas oli hyvää tunnelman luontia ja hahmojen välille luotiin jännitteitä, joita ensimmäisessä osassa ei ollut. Makuja on monia
