Sarjakuvien suomentaminen

[Jarkko Sikiö]

Luen alkua opuksesta Perramus alkukielellä, siis espanjaksi. Juan Sasturain kirjoitti aivan huikean vivahteikasta tekstiä, tyylilajiaan satiiri.

Kuvittelen, että suoratoistopalvelut siirtyvät konekäännökseen elleivät aivan parin, kolmen vuoden sisällä niin viimeistään ennen pitkää. Tämä ei ole mikään teknologiaa ihaileva toteamus vaan hieman pessimistinen näkemys siitä, että talous menee kulttuurin (laadukkaan tuottamisen) edelle.

Toisessa yhteydessä luin sitä, kuinka konekäännös ei huomioi tunteita. Tuota tekstiä kun nyt katson, niin siinä on periaatteessa aivan selviä ja lyhyitä lauseita, jotka konekäännös varmaan pystyisi pyöräyttämään vaivatta ymmärrettäväksi suomeksi, mutta siitä häviäisi 90% sisällöstä. Täysin mahdoton kääntää muutoin kuin ihmisen toimesta ja ihmisenkin pitäisi käsittää monenmoisia kulttuuriviittauksia ja Argentiinan historiaa. Sasturain itsekin velmuilee kieltä käyttäen (esim. melkein runomittaan: "contigo...enemigo").

[Jarkko Sikiö]

Tämä ei ole yksiselitteisesti sarjakuvan kääntämiseen liittyvä aihe, mutta en tohtinut aloittaa omaa ketjua.

Kaikille lienee kuitenkin tuttu liitekuvan mukainen tilanne, jossa tilaa on enemmän kuin käännetty teksti tarvitsee. Kuva toki vain kavaltaa alhaiset tuotantoarvot. Syynä ylenmääräiseen tilaan lienee useimmiten joko konefontti tai kielten eroavaisuus, jota ei tasoitella kääntäjän tai latojan osalta.

Kunnianhimoisemmassa tuotannossa liitekuva olisi helppo nokkelan latojan korjata, yksinkertaisimmillaan suurentamalla viimeistä sanaa.

Oivaltava ja kokenut kääntäjä voi toki suunnitella sanomisensa hieman etukäteen niin, ettei tällaisiin edes latoja päätyisi koskaan lyömään otsaansa.

Parhaassa tapauksessa kääntäjä pystyy sanomaan asian toisella tavoin, mutta sarjakuvasta riippuen tietysti tällaiseen kiljahdukseen voi puuskahtaa jotain nokkelaa niin, että suomennoksella ei olisi tekoa alkuteoksen kanssa, mikä hyvin voi olla perusteltu ratkaisu. Toisaalta laiska kääntäjä voi yksinkertaisesti venyttää ja vanuttaa sanottavaansa, käytännössä tinkiä siis laadusta.

Tämän voisi tietysti kuitata ympäripyöreästi, että pitää hakea tasapainoa visuaalisen puolen ja käännöksen laadun kanssa, mutta lopulta kaikki kääntyy rahaan. Onhan niitä ratkaisuja vaikka puhekuplien uudelleen piirtämisestä lähtien, miten nyt missäkin prioriteetit nähdään olevan kohdallaan.

Olen maailmalla nähty uudelleen piirrettyjä puhekuplia. Samoin esimerkiksi nettisarjojen tapauksessa voi tekijä yleisön mukaan latoa huolella yhdellä kielellä ja vauhdikkaammin tehdä saman toisella kielellä. Disney-sarjoissa tietenkin painotetaan nokkelaa ja kekseliästä suomea.

Kvaakissa olen toisinaan huomannut arvosteluissa mainitun huolellisen ja onnistuneen ladonnan. Kertokaa ulkosuomalaiselle ihan esimerkkien kautta, mikä on nykytaso. Onko erityisen onnistunutta tai epäonnistunutta käännössarjakuvaa tässä suhteessa? Häiritseekö asia vai kiinnittääkö siihen lainkaan huomiota?

Lisäksi voi toki kukin kertoa mielipiteensä prioriteettien suhteen. Onko käännössarjakuva ensisijaisesti sananmukaisesti kuvaa vai painottuuko käsikirjoitus ja suomi yli visuaalisen miellyttävyyden?

(Käännössarjakuva ketjun aiheen lisäksi myös siksi, että eihän tällaisia tyhjiä alueita pitäisi alkujaan kotimaan sarjakuviin mitenkään tulla.)

[Antti Valkama]

Kiinnitän itse kääntäessäni jonkin verran huomiota tuohon. Jos kupla jäisi kovin autioksi, saatan pidentää käännöstä. Yleensä ongelmana ovat kyllä liian pienet kuplat tai muut elementit, koska japanilainen kirjoitusjärjestelmä on suomalaista tiiviimpi.

Toisaalta tekstin pystysuuntaisuus aiheuttaa joskus vaikeuksia koon suhteen: Pystytekstin saa yleensä kapeaan ja korkeaan kuplaan nätimmin isona kuin vaakatekstin. Runsas tavutus voi tehdä hankalaksi lukea ja/tai rumaksi. Jos replassa on vain yksi sana, se voi kyllä toimia pystyssä myös käännöksessä.

[Jarkko Sikiö]

Runsas tavutus voi tehdä hankalaksi lukea ja/tai rumaksi.

Haasteet mangan kanssa ovat varmasti omaa luokkaansa. Olin ahkera käännösmangan kioskiostaja Suomessa asuessani, ja takavuosilta jäi sellainen mielikuva että vaikka sarjasta riippuen saattoi joskus näkyä kamppailun jälkiä niin keskimäärin suomi sopi hyvin ruutuihin.

Toisaalta runsain määrin valkoista, tyhjää tilaa ei mielestäni niin pilvimäisissä kuplissa häiritse, kun se voi laatikkomaisissa/epäsymmetrisissä kuplissa olla vaikeakin ladottava vrt. tuo Minni Hiiri -kupla.

Olisiko kuitenkin tavutus nykysarjakuvassa enemmin se, mikä pistää lukijan silmään. Vai kiinnittävätkö näihin lukijat lainkaan huomiota, ja se on enempi ammattilaisten ja kovimpien harrastajien rinki, joka edes tiedostaa asiaa?

[Darzee]

Olisiko kuitenkin tavutus nykysarjakuvassa enemmin se, mikä pistää lukijan silmään. Vai kiinnittävätkö näihin lukijat lainkaan huomiota, ja se on enempi ammattilaisten ja kovimpien harrastajien rinki, joka edes tiedostaa asiaa?

Selkeät tavutusvirheet ja muu huolimaton ladonta kyllä ärsyttää satunnaistakin lukijaa, puolityhjät puhekuplat eivät ehkä niinkään. Jiksin 1990-lukulainen esimerkki Mikin dekkaripokkari -taskukirjasta ei tosiaan tyylillään huimaa, mutta paljon pahempaakin on nähty. Jossain ammoisissa Nakke-lehdissä tai vastaavissa puhekuplat oli piirretty uudestaan suorakulmaisiksi toisiinsa kiinni ruudun ylälaitaan, jätetty rajaamatta ja teksti oli pahimmillaan ladottu osittain kuvan päälle. Vieläkin karmivat nämä muistot, vaikka vanhojen syntien vatvomista ei ehkä tässä kaivattu.

[Jarkko Sikiö]

Vieläkin karmivat nämä muistot, vaikka vanhojen syntien vatvomista ei ehkä tässä kaivattu.

Sopiihan niitäkin kaivella, ja voi tästä ketjusta vaikka lohkaista omansa, jos oikein muistojen polkuja tallotaan. Oma pohdintani liittyi kuitenkin nykytilaan ja -käsitykseen.

Olisiko ehkä kuplan muoto merkittävin tekijä, joka saa lukijan kiinnittämään huomion (negatiivisessa mielessä) tyhjään tilaan. Toisinaan tyhjää tilaa on vaikka kuinka, mutta se mielestäni vähän kuuluu asiaan.

Toki keskelle mitä tahansa symmetristä muotoa tekstin saanee vaivatta kellumaan, mutta jos on tasattava oikealle tai vasemmalle, niin se onkin kinkkisempää.

[Antti Valkama]

Täsmennän vielä, että jos esim. puhekupla on alkujaankin ilmava, niin yritän pitää sen sellaisena suomennoksenkin kanssa. Eli tyhjä tila itsessään ei tosiaan ole vihollinen. Joskus sitä on ihan tarkoituksella paljon.

Olisi kyllä hauska tietää keskivertolukijan näkemyksiä näistä jutuista. Mitkä jutut häiritsevät, mitkä eivät?

[Jarkko Sikiö]

Eli tyhjä tila itsessään ei tosiaan ole vihollinen.

En ole minäkään sellaisena pitänyt, mutta olen juuri opiskelemassa asiaa apunani Nate Piekosin The Essential Guide to Comic Book Lettering (2021), jossa kirjoittaja mm. toteaa jopa kavahdetun tavuttamisen olevan paikallaan kyseisen tyhjän tilan ("negative space") eliminoimiseksi. Toisaalta hän myös toteaa, että osa tekstaajista ei koskaan suostu käyttämään hieman kulmikkaita puhekuplia (tekstilaatikot on sitten erikseen), vaikka ne eliminoisivat tyhjää tilaa tietyissä tilanteissa tehokkaammin (ja myös itse pyrkii välttämään kulmikkaita puhekuplia).

(Kirja muuten on ihan mielenkiintoinen, siitä purku kirjallisuusketjuun, kun joskus ehdin sen loppuun saakka tavaamaan.)

Olisivatko omien silmien mieltymykset tekstin keskittämiseen ja tyhjään tilaan peräisin siitä, mitä on lukenut. Onhan esim. ranskalainen sarjakuva ollut käsintekstattuine sivuineen mielestäni paljon jenkkimateriaalia ilmavampaa, jossa runsas tila tuntui luontevalta mangan tavoin.

Yhdysvalloissa muuten puhekuplien suunnittelu häntiään myöten on suunnittelijan työtä, mutta jenkkien work-for-hire-malli tarkoittaa tietenkin, että puhekuplat ovat sitten käännössarjakuvassakin kreditoimattoman freelancer-tekijän käsialaa – hurraa tekijänoikeudet – olettaen, ettei digiaikanakaan kuplia suunnitella alusta lähtien missään maailmalla itse (mikä jollain suurella markkina-alueella voisi ollakin mahdollista).

Wanhojen käännössarjakuvien tapauksessa tietenkään ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua olemassa olevaan. Harvoin edes ruutu taiteineen sallisi kuplien venyttelyn tai typistelyn, mikäli sen raha alkujaan sallisi.

Huolimatta siitä, että olen mielestäni hyvä hahmottamaan asioita visuaalisesti pääni sisällä, osoittautui sarjakuvan tekstin hahmottaminen puhekupliin vaikeaksi. Symmetrisen tilan olleessa kyseessä voi osin luottaa siihen, että teksti keskittyy sulavasti, mutta epäsymmetrisiin (mm. mutkan tekeviin kupliin) tekstin miettimisen epäonnistuminen tuntui vähän siltä, kuin olisi potkaissut isovarpaan pöydänkulmaan, kun näki miltä se sitten näyttää.

Eipä sillä, miettimällähän nämä ratkeaa, ja tahtomattaan tästäkin aiheesta innostuu.

[Antti Valkama]

En ole minäkään sellaisena pitänyt,

Näin oletin, aiempien viestiesi perusteella.

Mangassa on paljon yhdistelmäkuplia, joissa kaksi puhekuplaa on ikään kuin kiinnittynyt toisiinsa, ja vain raja pystyteksti on selkeästi jaettu kuplan eri osiin, kuvan keskimmäisen tapaan. (Tosin voivat yhtä hyvin olla samalla korkeudellakin.) Silloin pitää miettiä, jakaako suomennoksenkin kahtia vai ei. Jos kuplat ovat korkeita & kapeita ja myös aivan tai lähes rinnakkain, niin yleensä yhdistän tekstit. Kaksi kapeaa, paljon tavutettua, lähes toisiaan hipovaa replaa kun näyttää aina huonolta. Jos on rajatapaus ja luotan latojan arvostelukykyyn, saatan pitää tekstit käännöstiedostossa erillään mutta lisätä huomautuksen "nämä voi myös yhdistää".

[Jarkko Sikiö]

Sanahirviö-käännöstoimiston perustaja Mirka Ulanto pitää blogia netissä tuoden osaamistaan esille, mutta tehden samalla myös osin näkymättömäksi mielletyn työn näkyväksi.

Uusin blogipostaus käsittelee Asterix ja aarnikotka -albumin kääntämistä.

[Jarkko Sikiö]

Kulttuuritoimitus haastatteli Kirsi Kinnusta, joka korostaa työnsä luovaa puolta.

[Antti Valkama]

Kiinnostava haastattelu!

Se tosin jäi mietityttämään, että onkohan oikeasti havaittavissa jokin "Ikea-muotti" vai onko se vain Kinnusen pelkona. Toki minustakin olisi kivempaa, että suomalainen kustannustoiminta olisi ensisijaisesti suomalaisessa omistuksessa, mutta jos vaihtoehtona ovat talousvaikeudet, niin tervetuloa vain, ruotsalaisomistajat!

[Jarkko Sikiö]

Tällä ei ole tekemistä suomentamisen, mutta kuitenkin yleisemmin sarjakuvan kääntämisen haasteiden kanssa: liitekuva on opuksesta For Justice, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Siinä on latojallakin ollut miettimistä, kun alkuperäinen teksti tulee rivi kerrallaan kuvituksen päälle ja kääntäjä on tuottanut neljän rivin sijaan kolme riviä. Tämä nyt on ihan mahdoton tapaus, ja tuossa opuksessakin ääriesimerkki, mutta tulipahan lähetettyä näin sunnuntain huvitukseksi.

[Timo]

Sinänsä käännökseen liittymätöntä mutta tarpeellista rutinaa: latoja olisi kyllä voinut olla viitseliäämpi ja yrittää edes hiukan tasata kuplan tekstejä eikä mennä ohjelman tarjoaman default:tasaus-oikeaan-reunaan mukaisesti

[Jarkko Sikiö]

Oheisen liitekuvan ryöväsin Petri Aarniolta Facebookin Apinain Tarzan -ryhmästä.

Hassu esimerkki, kuinka erilaisiin lopputuloksiin kaksi suomentajaa ovat päätyneet. Kiinnostaisi tietää alkuperäinen ruutu, että onko puheessa mainittu koitos edessä vai takana.

Kirjaimesta saattaa joutua joskus kauas eroon, mutta olisipa hauska tietää tapauksen taustasyyt, miksi näin on tässä tapahtunut. Oletettavasti ensimmäisen ruudun kääntäjä on typistänyt alkuperäistä ellei toinen ole lasketellut vähän omiaan.