Sarjan piirroksen hengästyttävä pikkutarkkuus muhjaantuu perinteisen wanhan värityksen alla liki tunnistamttomaksi mössöksi.
Minulla ei ole mahdollisuutta verrata tätä mustavalkoiseen versioon. Yleisellä tasolla Wood on kuitenkin oman kautensa värittäjien osalta sieltä paremmasta päästä.
Vihasin aikanaan kovasti 1980-luvulla yleistä tapaa värittää peräti kokonaiset ruudut – niin etualan kuin taustakin – yhdellä värillä tai kahden väriläntin yhdistelmällä. Samoin minua vaivasi väritön yleisilme, jota hallitsivat usein sininen, keltainen, vaaleanpunainen ja lila.
Verrattuna väritystä vaikka Hellblazeriin alkutaipaleen numeroihin, on Rämeen olento eri tasoa. Woodin värivalinnat ovat tarkoituksenmukaisia ja hän on pyrkinyt korostamaan tavoiteltua tunnelmaa, ei värittämään oman mielensä mukaan.
Tällainen ekpressionismin ja orgaanisen yksityiskohtaisuuden yhdistelmä, kuten itse koetin kuvitusta arviossa kuvata, on ollut varmasti värittäjälle haastavaa. Ajoittain voimakkaat värit, joita valittu paperi pehmentää, kieltämättä myös peittää kuvituksen yksityiskohtia. Kuvitusta rauhassa tutkiva lukija kenties tässä suhteessa voisi pitää mustavalkoista versiota parempana, mutta kuvittajat eivät kai useimmille suomalaislukijoille ole kovin tuttuja tai tärkeitä. Yleisvaikutelma ei missään tapauksessa ole epäonnistunut, koska tunnelmointi toimii.
Tämä kommentti meni kyllä minulta yli hilseen.
Esittelin Rämeen olennon, sijoitin sen laajempaan kokonaisuuteen ja kuvasin sen merkitystä sarjakuvan kehityksessä yhdessä kappaleessa. En tahtonut taustoituksen haukkaavan kohtuutonta tilaa arvostelun kokonaismitasta. Linkitin arvion
Comics Code -aiheiseen Kvaak-artikkeliin, joka avaa lauseiden merkityksen laveammin. Kirjoitin kyseisen artikkelin puolittain juuri tätä nimenomaista tarkoitusta varten, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja oikaisin hieman.
Warren piti mielestäni ensisijaisesti yllä 1950-luvulla kehittynyttä sarjakuvailmaisua, mutta lopulta se puskettiin ulos markkinoilta. Sillä oli oma markkinarakonsa, mutta suuret kustantajat sulkivat sen julkaisemalla sarjoja, joista erityisesti Savage Sword of Conan on Suomessakin tuttu ja arvostettu. Laadullisestikin Warren-sarjat alkoivat tosin myöhempinä aikoinaan jo taantua.
Rämeen olennon kaltaiset sarjat ottivat soihdun Warren-sarjojen jälkeen kannettavakseen ja kehittivät sarjakuvaa takertumatta enää menneeseen. Tässä mielessä elvytys oli minusta oikea sana, koska Comics Code on mielestäni aina edustanut ensisijaisesti pysähtyneisyyttä.
Kaupallisella vaihtoehdolla viittasini lähinnä suurten kustantajien suoramyyntikanavaa (direct sales) hyödyntäviin sarjoihin. Suoramyynnin kautta nämä sarjat löysivät reittinsä kuluttajien käsiin ja volyymin kasvu teki niistä todellisen vaihtoehdon.
Toki saman kanavan kautta myös alternative-sarjakuva kasvatti osuuttaan, mutta sana kaupallinen toivottavasti korosti eroa näihin sarjoihin (Elfquest, Cerebus, Love and Rockets jne.).
Vertigo tuli ja pelasti aivan kaiken.
Ei varsinaisesti Vertigo-linja itsessään, vaan sen muodostaneet sarjakuvat, jotka ovat vanhempia kuin tuo markkinointitarkoituksiin kehitetty brändi.
Eclipse ja Fantagraphics olivat pienempiä pelureita, osa niiden tuotannosta lukeutuu lisäksi selkeästi alternativen puolelle. Dark Horse toki nousi nopeasti, mutta peilattuna sen julkaisuohjelmaan, ei se vähennä Vertigo-sarjojen merkitystä.
Rämeen olento on myös turvallinen valinta läpimurroksi, olihan se kuitenkin sarja josta hänet jenkeissä sittemmin tunnettiin ennen Vartijoita. V niin kuin verikosto tuli vasta myöhemmin, eikä sitä 1980-luvun alussa juuri tunnettu, kyse kuitenkin oli brittiläisen antologian sivuilla julkaistusta, kesken jääneestä sarjasta. Tuskin se ilman Rämeen olentoa ja etenkään Vartijoita olisi saanut tilaisuuttaan.
Vähän samaa voisi sanoa sarjasta Marvelman/Miracleman tuolloin 1980-luvun alussa. Brittien sarjakuvakenttä muutoinkin 2000AD-julkaisuineen on ollut vähän saarivaltion asukkien omaa touhua. Tuskin tarvitaan huutoäänestystä, moniko täälläkään on kuullut sarjasta Skizz.