"Barelli ja Gonobutzin valtias" luettu. Aivan parasta A-ryhmää Barelli-albumien joukossa! Saamme tietää lisää Georges Barellin taustasta ja lapsuudesta. Kyseessä on hyvin kansainvälinen perhe, jossa on esiintyviä taiteilijoitakin jo useammassa sukupolvessa. Vanhemmat ovat kuolleet traagisessa onnettomuudessa, niin kuin sankareiden kohdalla useasti onkin. Useasta albumista tuttu täti Sofia on Barellin isän sisko, ja albumissa tavataan vielä yksi setä, "Gonobutzin valtias" itse. Barellihan asuu Ranskassa ja on töissä siellä kansallisteatterissa, mutta hänen nimensä kuulostaa italialaiselta. Ja "Valtias" (on hänellä etunimikin, mutta en muista sitä ja sarjakuva ei ole edessäni nyt, kirjoittelen muistista) kutsuu Georgesia italialaisella nimellä Giorgio. Toisaalta "Valtias" puhuu itse ennenkaikkea saksaa, ja viljelee saksankielistä termistöä puheessaan! Gonobutzin kaupungista hän hallitsee perinteisenä monarkkina Rocca-Negron maata, joka vaikuttaa lähinnä balkanilaiselta, Syldavian ja Bordurian hengenheimolaiselta. Eli Georges Barelli on Ranskassa asuva italialainen joka on balkanilaista aatelia? Mielenkiintoista! Asiaa ei kuitenkaan avata sen enempää.
"Valtias" kidnappaa Barellin täteineen Rocca-Negroon auttamaan maan sisäisessä ongelmassa, joka liittyy modernisointiin. Modernisoijat ovat tässä pahiksia, virkamiehiä jotka ovat valmiit rahasta antamaan maansa kulttuuriperintöä tuhottavaksi uuden megasillan alta, jota kansainväliset yhtiöt rakentavat. "Valtias" itse vastustaa hanketta, samoin kuin tavallinen kansa, mutta hän on jo vanha ja sairas, eikä kykene fyysisesti toimimaan taistelussa tarvittavalla tavalla, joten hän toivoo Georgesista itselleen "kaksoisolentoa", joka saisi kansan innostumaan ja kumoamaan kansainvälisen siltahankkeen. Armeija on virkamiesportaan kanssa samoilla linjoilla, ja muodostaa pääosan albumin pahiksista. Tykkään kovasti tästä asetelmasta - perinteinen aateli ja kansa vastaan ahne keskiluokka, jota eivät oman maan kulttuuri ja perinteet kiinnosta.
Tintit ovat taas esikuvina, tällä kertaa kaikki Syldavia/Borduria-albumit, mutta myös Sininen Lootus, josta onkin napattu tosi hauska kohta - turhautuneet ja raivokkaat armeijan upseerit, jotka soittelevat puhelimella toisilleen kertoen siitä, miten kaikki operaatiot sankarin nappaamiseksi ovat epäonnistuneet, ja huutavat toisilleen naama punaisina päin korvia. Ne toimivat Sinisessä Lootuksessa ja toimivat tässä!
"Valtias" itse on mainio tyyppi, poliittisesti vakaumuksellinen taistelija, mutta samalla eksentrinen käytännön pilailija. Muutkin sivuhenkilöt ovat hyviä, esimerkiksi vakava ja tunteensa kurissa pitävä puolihirviömäinen miespalvelija, sekä opportunistinen ja lievästi sadistinen armeijan upseeri. Rocca-Negrolaiset puhuvat kummaa murretta, joka näyttää tekstissä hieman typerältä, mutta äänen lausuttuna kuulostaakin ihan hyvällä tavalla hassulta. Tosin he tiputtavat sen pois aina välillä. Muuttuuko tässä puhuttu kieli vai murre, se jää epäselväksi. Eräs outo sivuhahmo on apaattinen sotamiehen toope, joka on täysin Hitlerin näköinen (oliko nimikin peräti Adolf?), ja joka ainoastaan maalaa esineitä ja unohtelee maalipurkkeja. Tämä vitsi ontuu pikkuisen. Mutta neuvokas ja kaunis naissivuhenkilö, menestynyt näyttelijätär Anne Nannah, tuo albumiin hieman kipinöintiä. Hän auttaa Barellia (jolla ei leikkaa tilanteessa läheskään yhtä hyvin kuin Annella) tämän omilla aseilla - näyttelemistaidolla. Parilla on selvää kemiaa!
Teatteri ja illuusiot ovat taas se voima, joka aikaansaa muutoksen yhteiskunnassa. Se sopii hyvin, sillä onhan G. Barelli teatterimies, ja ehkä parhaimmillaan niissä jaksoissa, joissa hän saa käyttää näyttelijän taitojaan. Kansan sydän on oikealla paikallaan, he tarvitsevat vain johtajan, jonka Barelli heille naamioitumistempullaan antaa. Jos tätä verrataan "Barelli ja jurottava Buddha"-albumiin, tai "Tintti ja Picarot"-teokseen, huomataan, että ongelma aiheutuu taas siitä, kun mahtavat ulkomaiset tahot puuttuvat pienen suvereenin valtion sisäpolitiikkaan. Toisaalta samoin kuin albumissa "Barelli ja salaiset agentit", ylin johto on enkelten puolella, mutta pahuus löytyy johtajan ja kansan välistä (virkamiehet tässä, ministeri tuossa). Ratkaisuksi ei käy se, että liittyisi ulkomaista tahoa vastustavaan toiseen kansainväliseen blokkiin (tämä todetaan toimimattomaksi sekä "Buddhassa" että "Picaroissa"), vaan siinä, että palautetaan yhteys johtajan ja kansan välille (kuten "Salaisissa agenteissa"). Kuitenkin, mikä tuossa albumissa tuntui hieman naiivilta ja sadunomaiselta, tuntuu tässä uskottavammalta (Guatamon presidentti oli jaloudestaan huolimatta tyhmä ja tietämätön, Gonobutzin valtias puolestaan on fyysisesti vanha ja heikko, joka selittää hänen toimintaan kykenemättömyyttään paremmin. Hän on myös täysin tietoinen siitä, mitä maassa tapahtuu).
Piirosjälki on upeaa, kunnon selkeän viivan sarjakuvataidetta, joka ei peittele velkaansa Hergelle. Erityisesti maisemat ovat mahtavia. Viivan paksuus pysyy tyylikkäästi samana, ja värit ovat vahvoja ja täyteläisiä.
Parasta Barelliahan tämä on, kuten sanoinkin jo. Ainoastaan "Merirosvoradio" on mielestäni vielä upeampi.