Kirjoittaja Aihe: Bob de Moor  (Luettu 8489 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ligne claire

  • Jäsen
  • Viestejä: 43
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #15 : 17.06.2021 klo 22:18:20 »
En ole vieläkään lukenut kaikkia suomeksi ilmestyneitä Barelleja, mutta Bob de Moorin piirrosjälki on kyllä parhaimmillaan totaalisen upeaa. Tässä joitain ajatuksia niistä albumeista, joita olen lukenut...

"Arvoituksellinen Herra Barelli" on mielestäni piirrosjäljeltään liiankin Hergémäinen, ja juoneltaan melko huono. Silti, kuvitus on kuitenkin melkoisen loistelias ja sitä katselee ilolla.

"Barelli ja salaiset agentit" yrittää yllättäen tehdä viivasta hieman lennokkaampaa, comic-dynamique tyylin suuntaan, joka ei tunnu ihan toimivan. Juoneltaan se on jo varsin hyvä, vaikkakin verrattuna "Tintti ja Picarot"-albumiin se on silti astetta yksinkertaisempi (hyvä mutta idiootti kuningas ja paha suurvisiiri on aika kulunut ratkaisu, mutta kapinallisjohtajan sankarillisuus on jotenkuten saatu uskottavaksi laittamalla hänet sorretun alkuperäiskansan edustajaksi... verrattuna pleksy-gladzistien tukemaan vallanhimoiseen Tapiocaan ja International Banana Companyn tukemaan vallanhimoiseen Alcazariin, asetelma on kuitenkin vähän lapsellinen). Tarina on silti hyvä, ja Guatamon todellisuus vs. mediatodellisuus on hyvä teema ja hyvin esitetty.

"Barelli ja jurottava buddha" onkin jo parasta luokkaa sekä taiteeltaan että tarinaltaan. Vaikuttaa selvältä, että näitä kahta aasialaista valtiota (olivatkos ne Crounchir ja Yogadhor...) manipuloivat itäblokki ja länsiblokki (eli nyt on otettu opiksi "Tintti ja Picarot"-albumista?) Onko niin, että "Tintti ja Picarot"-albumin pessimismi jotenkin ahdisti Bob de Mooria, joka koittaa löytää sankarillisia vastauksia sen albumin asettamiin ongelmiin? En jaksa nyt googlaa aikajanaakaan, mutta siltä jotenkin tuntuisi. Hippi/vastakulttuuriliikkeen osa on tässä albumissa tärkeä, ja BdM tuntuu uskovan sen voimaan. Ainakin se on itä- ja länsiblokkien ulkopuolinen voima, ja Tinttikin tuntui olevan sinne päin kallellaan mainitussa albumissa (rauhanliikkeen merkki kypärässä, joogaaminen...)! Lopullinen ratkaisu järjestyy teatterilla, silmänkääntötempulla, hieman vastaavalla tavalla kuin "Auringon Temppelissä". BdM tykkää selvästi siitä, että ongelmat ratkaistaan ja optimismi voittaa. Piirrosjälki on ihanaa, rakastan tätä. Ja Barellin vastaus matkustajalentokonetta uhkaaville hävittäjille on mahtava: "Menkää muualle leikkimään ilmarosvoa, pahus soikoon!!!" Todellista rohkeutta tuo - hän saa uhan vaikuttamaan aivan naurettavalta.

"Barelli ja merirosvoradio" on paras lukemistani Barelleista ja mielestäni mestariteos, joka voidaan hyvin mainita samassa lauseessa parhaiden Tintti-albumien kanssa. Se on oikeastaan sarjakuva säästä. Sateesta ja tuulesta alkukesällä. Vaikeudet, joita sää aiheuttaa, ovat realismissaan nerokkaita (sateen kastelema, voimaisen pehmeäksi muuttunut pahvinen tienvarsimainos! tuulen eteenpäin työntämä pyöräilijä, joka mennessään repäisee epäkäytännöllisen monitaitoksisesta maantiekartasta 90% mukanaan! moninkertainen eksyminen maantiellä, joka venyttää matkan yömyöhään!). Tämän albumin pointti on nimenomaan realismi. Lukija tuntee kurjan sään aivan iholla, sarjakuvaan pääsee mukaan Barellin vierelle kanssakärsijäksi. Tarina on myös täynnä mainioita persoonallisuuksia. Juoni on aika lailla sivuosassa, kun realistinen kuvaus ja mehevät persoonat tempaavat mukaansa. Tyyni ja optimistinen täti, hermoherkkä pommimies, impulsiivinen ja väkivaltainen juoppo, suuruudenhullu ja pikkumainen pääpahis... Barelli itse esiintyy tässä vahvana ja rohkeana jokamiehenä. Hän ryhtyy päättäväisesti toimeen rikollisia vastaan, mutta välillä pelkää, kauhistuu, turhautuu tai polttaa päreensä, on siis samaistuttava, ja vastapaino näille kärjistetymmille hahmoille. Erityisesti täti on mainio hahmo, vahva mutta pehmeä vanhempi nainen; hän on samaan aikaan ihailtava ja hauska. Juonikin nivoutuu enemmän persoonallisen rikoksen kuin politiikan ympärille, ja on paljon uskottavampi kuin muissa lukemissani Barelleissa. Työyhteisön kitka, henkilökohtaisen elämän rappio... ne ovat rikokselle virtaa antavat voimat tässä tarinassa. Tämä albumi on todellinen elämys... "Mikä päivä! En ikinä unohda matkaani Dunabaieen", sanoo Barelli, ja lukija voi olla täysin samaa mieltä.

"Barelli ja Gonobutzin valtias" ja "Barelli Jaavanmerellä 1-3" tulossa postipaketissa...

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 265
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #16 : 21.06.2021 klo 11:57:35 »
Barelli-tarinoista tämä erikoisalppari on (ymmärrettävästi) jäänyt suomentamatta. Se on jonkun sortin tilaustyö, matkailumainoksen tyyppinen juttu, joka on tehty Brysselin kaupungille. Ei kauhean ihmellinen tarina, mutta on kaunista piirrosta! Tämä löytyy ranskaksi, flaamiksi ja englanniksi ainakin. Vuodelta 1990, 28 sivua.

Timo

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 265
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #17 : 21.06.2021 klo 12:12:03 »
Suuri Goscinny ehti kirjoittamaan käsiksiä myös Bob de Moorille!

Timo

Ligne claire

  • Jäsen
  • Viestejä: 43
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #18 : 21.06.2021 klo 22:24:21 »
Onpa komeita kansia! Ja tuo Goscinny + BdM yhdistelmä ei voi olla huono!!!

Ligne claire

  • Jäsen
  • Viestejä: 43
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #19 : 04.08.2021 klo 22:54:24 »
"Barelli ja Gonobutzin valtias" luettu. Aivan parasta A-ryhmää Barelli-albumien joukossa! Saamme tietää lisää Georges Barellin taustasta ja lapsuudesta. Kyseessä on hyvin kansainvälinen perhe, jossa on esiintyviä taiteilijoitakin jo useammassa sukupolvessa. Vanhemmat ovat kuolleet traagisessa onnettomuudessa, niin kuin sankareiden kohdalla useasti onkin. Useasta albumista tuttu täti Sofia on Barellin isän sisko, ja albumissa tavataan vielä yksi setä, "Gonobutzin valtias" itse. Barellihan asuu Ranskassa ja on töissä siellä kansallisteatterissa, mutta hänen nimensä kuulostaa italialaiselta. Ja "Valtias" (on hänellä etunimikin, mutta en muista sitä ja sarjakuva ei ole edessäni nyt, kirjoittelen muistista) kutsuu Georgesia italialaisella nimellä Giorgio. Toisaalta "Valtias" puhuu itse ennenkaikkea saksaa, ja viljelee saksankielistä termistöä puheessaan! Gonobutzin kaupungista hän hallitsee perinteisenä monarkkina Rocca-Negron maata, joka vaikuttaa lähinnä balkanilaiselta, Syldavian ja Bordurian hengenheimolaiselta. Eli Georges Barelli on Ranskassa asuva italialainen joka on balkanilaista aatelia? Mielenkiintoista! Asiaa ei kuitenkaan avata sen enempää.

"Valtias" kidnappaa Barellin täteineen Rocca-Negroon auttamaan maan sisäisessä ongelmassa, joka liittyy modernisointiin. Modernisoijat ovat tässä pahiksia, virkamiehiä jotka ovat valmiit rahasta antamaan maansa kulttuuriperintöä tuhottavaksi uuden megasillan alta, jota kansainväliset yhtiöt rakentavat. "Valtias" itse vastustaa hanketta, samoin kuin tavallinen kansa, mutta hän on jo vanha ja sairas, eikä kykene fyysisesti toimimaan taistelussa tarvittavalla tavalla, joten hän toivoo Georgesista itselleen "kaksoisolentoa", joka saisi kansan innostumaan ja kumoamaan kansainvälisen siltahankkeen. Armeija on virkamiesportaan kanssa samoilla linjoilla, ja muodostaa pääosan albumin pahiksista. Tykkään kovasti tästä asetelmasta - perinteinen aateli ja kansa vastaan ahne keskiluokka, jota eivät oman maan kulttuuri ja perinteet kiinnosta.

Tintit ovat taas esikuvina, tällä kertaa kaikki Syldavia/Borduria-albumit, mutta myös Sininen Lootus, josta onkin napattu tosi hauska kohta - turhautuneet ja raivokkaat armeijan upseerit, jotka soittelevat puhelimella toisilleen kertoen siitä, miten kaikki operaatiot sankarin nappaamiseksi ovat epäonnistuneet, ja huutavat toisilleen naama punaisina päin korvia. Ne toimivat Sinisessä Lootuksessa ja toimivat tässä!

"Valtias" itse on mainio tyyppi, poliittisesti vakaumuksellinen taistelija, mutta samalla eksentrinen käytännön pilailija. Muutkin sivuhenkilöt ovat hyviä, esimerkiksi vakava ja tunteensa kurissa pitävä puolihirviömäinen miespalvelija, sekä opportunistinen ja lievästi sadistinen armeijan upseeri. Rocca-Negrolaiset puhuvat kummaa murretta, joka näyttää tekstissä hieman typerältä, mutta äänen lausuttuna kuulostaakin ihan hyvällä tavalla hassulta. Tosin he tiputtavat sen pois aina välillä. Muuttuuko tässä puhuttu kieli vai murre, se jää epäselväksi. Eräs outo sivuhahmo on apaattinen sotamiehen toope, joka on täysin Hitlerin näköinen (oliko nimikin peräti Adolf?), ja joka ainoastaan maalaa esineitä ja unohtelee maalipurkkeja. Tämä vitsi ontuu pikkuisen. Mutta neuvokas ja kaunis naissivuhenkilö, menestynyt näyttelijätär Anne Nannah, tuo albumiin hieman kipinöintiä. Hän auttaa Barellia (jolla ei leikkaa tilanteessa läheskään yhtä hyvin kuin Annella) tämän omilla aseilla - näyttelemistaidolla. Parilla on selvää kemiaa!

Teatteri ja illuusiot ovat taas se voima, joka aikaansaa muutoksen yhteiskunnassa. Se sopii hyvin, sillä onhan G. Barelli teatterimies, ja ehkä parhaimmillaan niissä jaksoissa, joissa hän saa käyttää näyttelijän taitojaan. Kansan sydän on oikealla paikallaan, he tarvitsevat vain johtajan, jonka Barelli heille naamioitumistempullaan antaa. Jos tätä verrataan "Barelli ja jurottava Buddha"-albumiin, tai "Tintti ja Picarot"-teokseen, huomataan, että ongelma aiheutuu taas siitä, kun mahtavat ulkomaiset tahot puuttuvat pienen suvereenin valtion sisäpolitiikkaan. Toisaalta samoin kuin albumissa "Barelli ja salaiset agentit", ylin johto on enkelten puolella, mutta pahuus löytyy johtajan ja kansan välistä (virkamiehet tässä, ministeri tuossa). Ratkaisuksi ei käy se, että liittyisi ulkomaista tahoa vastustavaan toiseen kansainväliseen blokkiin (tämä todetaan toimimattomaksi sekä "Buddhassa" että "Picaroissa"), vaan siinä, että palautetaan yhteys johtajan ja kansan välille (kuten "Salaisissa agenteissa"). Kuitenkin, mikä tuossa albumissa tuntui hieman naiivilta ja sadunomaiselta, tuntuu tässä uskottavammalta (Guatamon presidentti oli jaloudestaan huolimatta tyhmä ja tietämätön, Gonobutzin valtias puolestaan on fyysisesti vanha ja heikko, joka selittää hänen toimintaan kykenemättömyyttään paremmin. Hän on myös täysin tietoinen siitä, mitä maassa tapahtuu).

Piirosjälki on upeaa, kunnon selkeän viivan sarjakuvataidetta, joka ei peittele velkaansa Hergelle. Erityisesti maisemat ovat mahtavia. Viivan paksuus pysyy tyylikkäästi samana, ja värit ovat vahvoja ja täyteläisiä.

Parasta Barelliahan tämä on, kuten sanoinkin jo. Ainoastaan "Merirosvoradio" on mielestäni vielä upeampi.

Janne

  • Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 6 811
  • Hornan kekäleet!
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #20 : 30.08.2021 klo 23:06:35 »
Sain tänään luettua ensimmäisen Barellini. Oli juuri tuo Gonobutzin valtias. En tykännyt lainkaan. Piirrokset olivat enemmän Hergeä kuin Hergellä itsellään, mikä nyt vättämättä ei kovin huono asia ole. Mutta vitsit eivät naurattaneet tippaakaan. Tuli sama fiilis kuin olisi esimerkiksi lukenut Fournierin Pikoa tai Uderzon kirjoittamaa Asterixia. Väkinäistä.
"Tex-tieteen yli-morisco"

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 815
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #21 : 02.09.2021 klo 17:00:23 »
Barelli tunnetusti on köyhän miehen Tintti. Ensimmäisissä albumeissa on selvää pientä kökköyttä sekä taiteessa että juonissa. Pidän paljon enemmän studion (kliinisemmin) piirtämistä myöhemmistä albumeista, vaikka eivät niidenkään tarinat aivan huippuja ole.

Hurja Rakham

  • Jäsen
  • Viestejä: 14
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #22 : 20.08.2023 klo 17:45:05 »
Luin juuri Barellin ja merirosvoradion, kyllä oli kovaa kamaa! Outoa, etteivät Barellit tasostaan huolimatta vaikuta juuri niittäneen mainetta, verrattuna vaikkapa Blakeen ja Mortimeriin.
Sääli on myös se, ettei niitä löydy ollenkaan kirjaston valikoimasta, ainakaan täälläpäin. Saahan niitä sentään useimmista antikvariaateista parin euron pilkkahintaan, mutta silti...

Darzee

  • Valistunut arvailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 300
  • Me likes prairie dogs!
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #23 : 21.08.2023 klo 10:31:55 »
Luin juuri Barellin ja merirosvoradion, kyllä oli kovaa kamaa! Outoa, etteivät Barellit tasostaan huolimatta vaikuta juuri niittäneen mainetta, verrattuna vaikkapa Blakeen ja Mortimeriin.

Ks. Sampsan luonnehdinta yllä. Barellit ovat tavallaan laatutyötä, mutta nimenomaan tällaisin vähän valjuin Tintti-vaikuttein. Huumori on Tintteihin verrattuna vähän sordiinolla, hahmokavalkadi ei ole ihan yhtä herkullinen jne. Kuvituksessa päästään tietenkin lähimmäksi, kun de Moorilla oli suuri vastuu Tintissäkin tällä saralla.

Blake ja Mortimer on erityylinen, Tinttiin ja Barelliin verrattuna vakava ja jaaritteleva, mihin sen viehätys perustuukin.

hdc

  • Architectus urbis caelestis
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 602
Vs: Bob de Moor
« Vastaus #24 : 21.08.2023 klo 17:38:27 »
Barellit on ranskalaisessakin näkökulmassa vaikuttaneet jääneen sivuun, hollanniksi ovat hieman paremmin esillä, koska flaamilainen tekijä tekee ligne clairea.

Mutjoo, pari Barellia olen lukenut, ja tosiaan vaikutelma on että ammattitaitoista mutta...

Ja kuitenkin harmittavaa että omaa tuotantoa ei tosiaan ole enempää, nyt taitava piirtäjä on jäänyt vähän alaviitteeksi muiden tekijöiden apumiehenä ja paikkaajana (ja poikansakin on tehnyt omintakeisemman uran...)