Historia on kirjoittajallle ihastuttava aarreaitta josta löytyy niin paljon käsittämättömiä mutta tosia tapauksia...
Piirtäjälle se onkin sitten työtä ja tuskaa.
Tottahan tuo. Itse olen väitöskirjaa vääntäessäni sortunut taas sarjakuvan piirtämiseen, ja arkistojen penkomisesta ja lähdekritiikin harjoittelusta on ollut paljon hyötyä. Varhainen 1920-luku alkoi kiinnostaa vanhoja Hesareita ja Suomen Sosialidemokraatteja kelatessa, ja siitä syntyi
Goldenbird-projekti. (Tarina ei tosin sijoitu Suomeen eikä ole kovin historiallisesti korrektikaan!)
On tosiaan haaste luoda tarina joka miellyttäisi kaikkia mahdollisia historiasta kiinnostuneita lukijoita. Jotkut ovat todellakin pilkunviilaajia ja lähdefetishistejä, toisia kiinnostaa eksoottiset miljööt ja romanttiset ihmissuhdekiemurat, kolmannet innostuvat seikkailuista, pitää olla vauhtia, ammuskelua ja yksityiskohtaisesti piirrettyjä aseita ja varusteita... Ja sitten tulevat ne, jotka etsivät tarinan Sanomaa. Itse kuulun kai kaikkiin neljään kategoriaan. Jälki on sen mukaista - pelkään välillä että yritän liikaa, tai etten yritä tarpeeksi. Mutta "historia" on kaikkea - oikeastaan nykyaika on vain historiasta leikattu ohut suikale, niin ohut ettei kukaan oikein tiedä mistä se alkaa ja mihin se loppuu.
Aikaisemmin piirsin enimmäkseen fantasiaa ja eläinsatiireja, mutta väitöskirjan kanssa ahertaessa jäi piirtäminen sivuun. Onneksi lama ei kestänyt kauan. Väitöskirjani käsittelee stereotyyppejä ja nationalismia Suomen lehdistössä 1918-1939, varsinkin ns. Ruotsikuvaa. Sarjakuvassani temmeltää sitten kaikenlaisia 20-luvun "erilaisia" ihmisiä, jazz-tanssijoita, feministejä, erisävyisiä vallankumoksellisia sekä uskovaisia että ateisteja. Se ei sijoitu Suomeen, vaikka suomalainen hahmo kuulluu henkilögalleriaan, mutta olisi joskus hauska tehdä tarina Suomesta.
Hassua, tuota Curtvilen linkittämää ketjua lueskelin joskus maaliskuussa 2005, kun oma sarjakuvaideani oli vasta vireillä. En muistanutkaan, mutta todennäköisesti sain inspiraatiota siitä.