Olin aikaisemmin maininnut tässä viestiketjussa, etten tunne Marko Turusen tuotantoa juuri ollenkaan, mutta miehen tekemiä painiepisodeja oli tullut kuitenkin luettua Johnny Knigasta. Nyt luin vihdoin ja viimein "Lihat puntarissa" -sarjakuvan kokonaisuudessaan läpi lainattuani opuksen kirjastosta.
No, "Lihat puntarissa" oli ihan kohtalaisen hyvä albumi. Turusen tyyli on positiivisessa mielessä omaperäinen ja miellyttää ainakin minun silmääni, ja samaa voi sanoa värimaailmasta. Sarjakuvan suurimmat ansiot sisältyvätkin ehkä tähän visuaaliseen puoleen, sillä itse sukusaagasta en saanut kauheasti irti. Se oli vähän tälläistä inhorealistista suomalaista arkielämää, joka olisi sinänsä voinut kiinnostaa, mutta Liisa, Kalevi ja kumppanit jäivät kuitenkin henkilöinä sen verran etäisiksi, ettei mitään suurempaa tunnesidettä niihin päässyt syntymään. Jäin miettimään, miten tarina olisi toiminut ihmishahmoin kerrottuna.
Parasta antia olivat mielestäni painitarinat, joiden sisältämä huumori hakee omalaatuisuudessaan vertaansa. Lakonisten urheiluselostusten ja molskilla kamppailevien absurdien eläinparien yhdistelmä kolahti allekirjoittaneeseen ihan kympillä. "Voitin rotan ajassa 5:12. Dalmatiankoira Ruotsista luovutti".