Toinen pokkari on aivan loistavaa aloitusosaa paremmin O'Malleyn hallussa: tasapainoinen ja hauska ihmissuhdesarja, jossa pahimmat solmut hoidetaan videopelien tapaan.
Tämän sarjan ennakkoylistys on todella osunut kohdalleen, olen aivan täysin myyty. Tekijä ei jää toistamaan taistelukaavaansa mekaanisesti, mutta sarjan vahvuudet ja videopeleistä revitttyä logiikkaa viljellään joka mutkassa.
En tiedä kuinka helppo tätä on keskimäärin ihmisten lukea, mutta minun 1990-lukuni oli Nintendoa Marioineen kavereilla ja Mega Driveä Soniceineen kotona, joten moni yksityiskohta huvittaa minua aivan julmetusti. Skeittilautaan liittyvä kohtaus on sekin parhautta, jos on koskaan pelannut roolipeliä, jossa viimeiseen asti harkitut hahmonkehitykseen liittyvät valinnat ottavat pattiiin, kun parinkymmenen pelitunnin jälkeen tajuaa, että olisikin pitänyt tehdä jokin valinta aivan toisin.
Lisäksi pokkarin avaus on niin japsi, ettei tosikaan: tappelu mustissa koulupuvuissa on suoraa manga-irvailua. Sarjassa on mukavasti sellaista särmää, jota mangan puolella toisinaan ei edes näe. itsensä petetyksi tunteva tyttöystävä kostaa reippaasti, eikä lukija siten tunne oloaan pahaksi hänen puolestaan!
Jos lehtihyllytarjonta masentaa, tartu Scott Pilgrim -pokkareihin!