Kirjoittaja Aihe: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa  (Luettu 11243 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 278
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #15 : 18.02.2007 klo 14:46:07 »
Opettaja -lehti kertoo näyttelystä:

Lainaus
Sweet Dreams, Baby!

Lahden taidemuseon Kuvia ja kuplia! Sarjakuvataidetta -näyttely tutustuttaa katsojansa nuoreen, suomalaiseen sarjakuvaan sekä pop-henkiseen taiteeseen, joka monessa on velkaa juuri sarjakuville.

Esillä on muun muassa pop-taiteen klassikon, yhdysvaltalaisen Roy Lichtensteinin (1923–1997) teoksia. Näyttelyn suomalaisnimiä ovat Alvar Gullichsen (s. 1961) Bonk-teoksineen ja Kaj Stenvall (s. 1951) ankka-aiheineen.

Lapsekkaasta teemastaan huolimatta näyttely ei voi sovi lapsille, sillä esillä on myös joitakin teoksia, joita järjestäjän mukaan ei suositella alle 18-vuotiaille.

Lahti pitää itseään sarjakuvakaupunkina, sillä siellä voi opiskella korkeakoulutasolla sarjakuvan tekemistä. Osa näyttelyn taiteilijoista onkin valmistunut ammattiinsa juuri Lahdesta.

Suomalaisen sarjakuvan nykynimiä ovat muun maussa Kaisa Leka (s. 1978), Kaltio-lehteen piirtänyt Ville Ranta (s. 1978), Anssi Kasitonni (s. 1978), Marko Turunen (s. 1973) ja Jukka Tilus (s. 1980).

Kuvia ja kuplia! -näyttelyssä voi katsella tunnin verran myös animaatioita. Suomalaispiirtäjien lisäksi esillä on saksalaisen professori Anke Feuchtenbergin (s. 1963) tuotantoa.

Linkki juttuun

Timo

keijoahlqvist

  • Sarjakuvaneuvos
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 553
  • -
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #16 : 18.02.2007 klo 15:16:45 »
Metkaa että Opettaja-lehden toimittaja itse ei hoksaa ristiriitaa omissa sterotypioissaan:
Lainaus
Lapsekkaasta teemastaan huolimatta näyttely ei voi sovi lapsille, sillä esillä on myös joitakin teoksia, joita järjestäjän mukaan ei suositella alle 18-vuotiaille.

Lapsekkaasta teemastaan?

Vaaleanpunaisesta väristään huolimatta mansikkajäätelöstä voivat pitää myös heteromiehet.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 278
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #17 : 18.02.2007 klo 17:09:41 »
Metkaa että Opettaja-lehden toimittaja itse ei hoksaa ristiriitaa omissa sterotypioissaan:
Lapsekkaasta teemastaan?

Vaaleanpunaisesta väristään huolimatta mansikkajäätelöstä voivat pitää myös heteromiehet.

Kiinnitin huomioni samaan kohtaan. Mutta tuo olisi hyvä palaute kirjoittajalle.
Jutun kuvatekstit on kyllä miten sattuu.

Timo

Solja

  • Sarjakuvataiteilija
  • Jäsen
  • Viestejä: 557
  • Helvetin hyvin menee.
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #18 : 20.02.2007 klo 10:20:44 »
Tänään tiistaina 20. helmikuuta klo 16 alkaen Ville-Matti Rautjoki pitää  luennon aiheesta "Sarjakuvien ja kuplien kieli" taidemuseon näyttelytilassa.
Hän käyttää luennossa havaintomateriaalina teoskuvia Kuvia ja kuplia -näyttelystä, ja myös lahtelaisten piirtäjien sarjakuvista.

Tervetuloa!

Outi

  • Sarjakuvafestariassari
  • Jäsen
  • Viestejä: 426
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #19 : 14.04.2007 klo 17:32:25 »
Tässä siis tämä juliste



Kritiikkiä!

Myöhäisherännäinen kommentti:
Jessus että on karmea juliste. Makuasioistahan ei jne. mutta pakko on sanoa, että juliste on tajuttoman a) kliseinen b) vanhanaikainen. Pelaa ennakkoasenteilla sarjakuvista. Ironia toimii huonosti, jos sitä ei yleisö tunnista ironiaksi? Se, mitä näyttelyn artistit tarjoavat, ei mene lainkaan ko. julisteen "hatun alle". Näyttelyjuliste on kuin kirjan kansi: Sen tulisi jossain määrin vastata sisältöä ja/tai fiilistä.

Koko näyttely on muutenkin aika omalaatuinen kokoelma, siis "vähän kaikkee sekaisin". Olisi ollut tosi hienoa nähdä koko näyttely livenä, siis ei vaan pari valokuvaa - toimiko ko. sillisalaatti näyttelyssä? Miten ryhmittely toimi? Kuka kuratoi näyttelyn? Minkälainen kokonaisvaikutelma jäi? Muistaakseni museo on jumalattoman pieni, miten laajasti jokaisen artistin töitä oli mahdollista esitellä, kun niitä oli niin tajuttoman paljon?

Hämmentävää, että taidemuseo on lähtenyt noin rennosti ko. projektiin ts. ettei ole tarkkaa visiota siitä, mitä halutaan esitellä/sanoa (?) vaan esitellään reippaasti kaikkia eri tyylisuuntia - ja tosi paljon erilaisia artisteja - vain sen takia että ne jotenkin menevät "sarjakuvataide"-sanan alle. Mutta onhan sekin jo konsepti! Samalla ideallahan voisi sitten tehdä näyttelyn vaikka aiheella "kuvataide". Tai "valokuvataide"!  ;D

"Nuoret": Mikko Aspa, Matti Helenius,Solja Järvenpää, Kaisa Leka, Jukka Tilus, Jupu Tolonen

"Taidesarjakuvaa": Anke Feuchtenberger, Matti Hagelberg, Ville Pirinen, Ville Ranta, Jenni Rope, Katja Tukiainen, Marko Turunen

"Korkea-/ pop-taidetta": Alvar Gullichsen, Markus Heikkerö, Roy Lichtenstein, Kaj Stenvall, Anssi Kasitonni, Leo Lindsten, Leo Niemi 

"Mainstream": Kristian Huitula, Ville Tietäväinen

Toisaalta! Loistavaa että museon kaltainen instituutti lähtee Suomessa (muuallakin kuin Helsingissä) moiseen epäilyttävään sarjakuvakulttuuriseen toimintaan!!!

Ja artistithan ovat enimmäkseen vallan loistavia. Eli työt olivat varmasti kauttaaltaan hyviä. Ehkä konseptina olikin esitellä modernia sarjakuvaa ideana ja popkulttuuri-ilmiönä, eikä keskittyä itse artisteihin...?

Olisi kiva kuulla kommenttia näyttelyn nähneiltä!
We all need an Alan Rickman to read Shakespeare sonnets to us every night

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #20 : 14.04.2007 klo 22:46:07 »
Ja artistithan ovat enimmäkseen vallan loistavia. Eli työt olivat varmasti kauttaaltaan hyviä. Ehkä konseptina olikin esitellä modernia sarjakuvaa ideana ja popkulttuuri-ilmiönä, eikä keskittyä itse artisteihin...?
Ville-Matti Rautjoki kokosi eli kuratoi. Näyttelyn nähneenä sanoisin että kyllä juliste sitä kuvaa.
Noin yleisesti ottaen se oli tavallaan samanlainen (jokseenkin hahmoton läpileikkaus meininkiin) kuin Sarja/kuva/ilmiö, jonka kasasimme 19 vuotta sitten ja joka oli esillä museoissa Jyväskylässa, Tampereella ja Hyvinkäällä. Tai siis, sellainen "sarjakuvakin on taidetta" statementti mulle jäi siitä päällimmäiseksi mielikuvaksi. Ja sikäli yhdyn Outin kummastukseen. Kuten sanottu, yksittäiset työt olivat aivan mainioita, lukuunottamatta ehkä osaa taidetaideosastosta jota en jaksa edelleenkään.  :)
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

jupu

  • Jäsen
  • Viestejä: 12
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #21 : 14.04.2007 klo 23:10:27 »
Kritiikkiä!
Koko näyttely on muutenkin aika omalaatuinen kokoelma, siis "vähän kaikkee sekaisin". Olisi ollut tosi hienoa nähdä koko näyttely livenä, siis ei vaan pari valokuvaa - toimiko ko. sillisalaatti näyttelyssä? Miten ryhmittely toimi? Kuka kuratoi näyttelyn? Minkälainen kokonaisvaikutelma jäi? Muistaakseni museo on jumalattoman pieni, miten laajasti jokaisen artistin töitä oli mahdollista esitellä, kun niitä oli niin tajuttoman paljon?

Aika kokonaisvaltaisen analyysin sait aikaiseksi näyttelystä käymättä katsomassa sitä.
Näyttelyn tarkoitus oli lainaten Lahden Museon esittelytekstiä: Sarjakuvanäyttely Kuvia ja kuplia täyttää taidemuseon sarjakuvista sekä sarjakuvan muotokieltä hyväksi käyttävästä taiteesta. Sekä perinteisempi kuvataide että sarjakuvat ovat lainanneet ahkerasti vaikutteita toisiltaan.

Näyttely on auki 22.4. asti. Kannattaa tulla tutustumaan sillä tilaa ja sarjakuvia on laajalti (vitusti).

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #22 : 17.04.2007 klo 11:40:13 »
Varmaankin yksi oli tarkoitus myös peilata nykyaikaa 60- ja 70-lukulaisten aikaansaannoksiin? Tässä mielessä vanhuspuoli oli turhan suppea. Suomalaisten pioneerien työt herättivät ainakin minussa pientä myötähäpeää, mikä oli sinänsä ihan hauskaa, tunteiden herättäminenhän on yksi taiteen tehtävä.

Näyttelyn muutamat veistokset olivat mielestäni töinä melko irrallisia (taidenäyttelyssä kuuluu olla myös veistoksia mentaliteetilla). Koska mukana oli suurin piirtein kaikkea, jäin ihmettelemään sitä että japanilainen vaikutus ei näkynyt. 90-Luvun lopulla olisi näillä perustein voitu esittää aivan "sama" näyttely. Yksittäisten töiden, tekijöiden ja sarjakuvaan perehtymättömän yleisön kannalta silppuisuus saattaa olla ongelma? Oikein mikään kokonaisuus tai teema ei tukenut ketään tekijää vaan kaikki olivat melko yksin (ehkä "pop-taide-osatoa" lukuun ottamatta).

Uskoisin että hieman teemallisempia tai näkemyksellisempiä näyttelyitä voisi helposti koota, ehkä Outi tarkoitti tätä. Sarjakuvan muotokielestä ja sen tutkimisestä olisi kyllä voinut yrittää ottaa hieman enemmän irti, jos se oli kerran tavoite. Nyt se irrottelu jäi turhan usealla sarjakuvantekijällä siihen vanhaan "suurennetaanpa tästä yksi ruutu tai sivu" -teemaan. Ilokseni mukana oli kuitenkin paljon ihan oikeita ja tavallisia sarjakuvaoriginaaleja. ...Toisaalta, tämä jätti varjoonsa täysin sarjakuvan olemuksen painettuna tai netissä julkaistuna taidemuotona. Näyttelyssä sarjakuva oli museoitu seinille ja sen varsinainen olomuoto, julkaisut oli rajattu siististi museon kaupaan. Mielenkiintoinen ja  hieman pelottava viesti ja mielikuva oli tämä. No, manga pelastaa  :) Ja kyllähän museoon mahtui aivan riittävästi töitä.  :)
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Solja

  • Sarjakuvataiteilija
  • Jäsen
  • Viestejä: 557
  • Helvetin hyvin menee.
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #23 : 17.04.2007 klo 11:58:31 »
Mielenkiintoinen ja  hieman pelottava viesti ja mielikuva oli tämä. No, manga pelastaa  :)

No just joo.

KaisaH

  • Vieras
Re: Puhetta ja kuplia sarjakuvanäyttely Lahden taidemuseossa
« Vastaus #24 : 19.04.2007 klo 18:56:39 »
Minä tulin ja roudasin itseni tänne Lahteen ihan tasan tarkkaan sarjisnäyttelyä katsomaan. Ja kyllä kannatti!

Pidin monipuolisesta tarjonnasta ja varsinkin nuorten tekijöiden "esiinmarssi" oli ihan tervetullutta katsottavaa. Ja kylläpä muuten joissain sarjakuvissa oli mangan henkeäkin mukana, ei mitenkään kärjistetyssä muodossa vaan enemmänkin kuvakerronnallisessa mielessä. Kelpasi niitä katsella, näki niissä sitten mangaisuutta tai ei.

Yksi näyttelyn ehdottomista helmistä oli lasten sarjakuvatyöpajoilla tehdyt pienlehdet. Sanoisin, että tulossa on aika lupaava sarjakuvan uusi sukupolvi.

P.S. Paras tapa valmistautua näyttelyyn muuten on yhteinen suihkuhetki Jupun kanssa (ilman vettä). Suosittelen lämmöllä!