Käytännössä hän näkee Marvelin ja DC:n riistävän nuoria tekijöitä,
2000 luvulla tuo EI VOI olla uutinen tai tulla yllätyksenä enää kellekään.
mikä sitten painaa kaikille tekijöille maksettavia sivukohtaisia korvauksia, jotka hänen mukaansa ovat pysyneet samana kuin vuonna 1996.
No, ehkä niin että jos joku kuvittelee vielä että sarjakuvat olisi joku business tai niiden piirtäminen vakaa-ammatti, niin sitten. Käytännössähän sarjakuvat ovat rapakon takana elokuvien ja tv-sarjojen oheistuotteita ja toisaalta piirtäjille juurikin maineenluontipaikka. Siellä siis toimii se että julkaistusta saa jonkinlaisen korvauksen, mutta myös mainetta. Sitä mainetta sarjakuvantekijä voi sitten taloudellisesti hyödyntää tekemällä komissioita, tai ns. omien projektien markkinoinnissa.