Tekijänoikeudet eri maissa

[VesaK]

Kotimaisia jos tarkoitat, niin eihän niitä sarjisleffoja juuri ole tehty. Puupäät lienee ainoita, mutta niitä tehtiinkin aika paljon.

Geo McManusin Vihtori ja Klaara "innoitti" peräti viittä suomalaiselokuvaa:

Vaala: Kun isä tahtoo... (1935)
Tapiovaara: Kaksi Vihtoria (1939)
Tulio: Vihtori ja Klaara (1939)
Jurkka: Herra johtajan "harha-askel" (1940)
Itkonen & Jurkka: Voi veljet, mikä päivä! (1961)

plus Hjalmar Löfvingin mainosanimaatio Leijona 10 -tupakalle. 

Tatu Pekkarinen kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (näytelmä)version ja Jurkan suku jatkoi aiheen hyödyntämistä filmillä. Lupia ei ilmeisesti kukaan muistanut kysellä missään vaiheessa.

Lähde: Jussi Karjalainen (toim.): Vihtori & Klaara, Arktinen Banaani 2007. 

[Reima Mäkinen]

Jadesoturi Sangfu on muuten kans. Tosin se sarjis ilmestyi simultaanisti elokuvan kanssa.
Hei, ja Lordi, miten se nyt on päässyt unohtumaan. Taisi olla jopa sarjiksena ennen elokuvaa.
Olikos itsevaltiaista leffaa? Joka tapauksessa Wallu taittoi 3D-animoidun telkkusarjan kuvista muutaman albumin.

[Jarkko Sikiö]

Kieron Gillen on saavuttanut aseman, jossa saattaa sanoa "ei" Marvelin work-for-hire-töille ja keskittyä omiin töihinsä.

Hän suosittelee samaa myös muille, vaikka samalla toteaa olevansa paremmassa tilanteessa kuin moni muu.

Haastattelun ydinlause kavaltaa, että jotain jää lausumatta:

I mean, like ... how do I phrase this. The stability of working for the Big Two is illusionary.

Haastattelu on pitkä kuin nälkävuosi, eikä sitä vähäsisältöistä loppupuolta jaksa ajatuksella lukea, mutta sivulauseista aistii tyytymättömyyden. Gillen toteaa mm., että ilo supersankareihin oli poissa. Luin tämän ennemmin Marveliin kohdistuvana, koska Thunderbolt-sarjassa Gillen kuitenkin sanojensa mukaan lähti kokeilemaan, että vieläkö iloa supereista löytyy.

[Reima Mäkinen]

Hän suosittelee samaa myös muille, vaikka samalla toteaa olevansa paremmassa tilanteessa kuin moni muu.

Kovin pohjoisamerikkalainen näkökulma tämä. Satuin E-Koreassa tilaisuuten kun Marvelin heppu piti esitystä Marvel-piirtäjän urasta kiinnostuneille. Tuossahan ei ole eroa myöskään Disneylle työskentelyyn. Eli hahmot ovat yhtiön omaisuutta ja kaikki mitä luot menee yhtiölle. Töitä tehdään siis ikään kuin urakalla ja piirtäjälle maksetaan ainoastaan piirtämisestä. Lisätienistiä voi hankkia sitten komissioilla. Rosi just Porissa kertoi, että kuitenkin nykyään on luvassa jonkinlaista bonusta sikäli kun ostava yleisö oikein tykkää. Vaatii kuitenkin omanlaisensa lähestymistavan ja sen että tosissaan diggaa niitä hahmoja, varsinkin jos on tottunut suurempaan vapauteen. Nykynäkökulmasta ei kuitenkaan ole ollenkaan kummallista piirrellä näitä muiden hahmoja ja tarinoita, kun kaikeinlainen fanitaide on muutenkin kovassa huudossa. Sitä paitsi tunnetuilla hahmoilla saa valtavasti tykkäyksiä somessa. Suosio on aivan eri luokkaa kuin OC piirtäjillä.

[Jarkko Sikiö]

Pat Mills on vanhoilla päivillään kovasti harmitellut work-for-hire sopimusmallia.

Se oli kirjoitettava aikanaan, että sai ylipäänsä edes töitä julkaistuksi. Käytännössä sen allekirjoittamalla tekijät luopuivat (kaikista) oikeuksistaan.

Tästä syystä esim. Titan Books ja Egmont eivät ole maksaneet viime vuosien kovakantisista uusintajulkaisuistaan, kuten Charley's War, sen enempää Millsille kuin jo edesmenneen kuvittajan kuolinpesälle pennin hyrrää – koska niiden ei tarvitse.

Kiintoisaa kyllä, Rebellion sen sijaan on kunniallisesti royaltit maksanut, vaikka se ei olisi yhtään muita enempää velvoittu niin tekemään.

Mills kirjoittaa mielenkiintoista blogia, mutta niin ikään hänen Twitter-tilinsä on ehdottomasti seuraamisen arvoinen. Asiaa löytyy kustantajista, uusintajulkaisuista ym. mitä ei muutoin sitten missään muodossa löytyisikään.

Lukiessa kannattaa varoa, ettei vahingossa tökkää itseään Patin keskisormella silmään. Se kun on pystyssä brittikustantajia ja -toimittajia kohtaan ihan pysyväisluonteisesti.

[Jarkko Sikiö]

Täällä varmaan monia kiinnostaa kirje, jonka Pat Mills on julkaissut blogissaan. Huomatkaa, milloin kirje on päivätty.

[Jarkko Sikiö]

Tämä on erityisen mielenkiintoinen artikkeli – erityisesti monen tunnetun tekijän päästessä ääneen – aiheena mistä kaikesta sarjakuvan tekijän tulovirrat oikein muodostuvat (Yhdysvalloissa).

Kiinnostavia yksityiskohtia on lukuisia, ja tässä yhteydessä suosittelen jälleen myös taustoittavaa artikkeliani.

Remenderin kommentteihin liittyen tuo viisi vuotta sitten julkaisemani artikkeli alkaa jo vanhentua siinä mielessä, että ihan mutuna vaaka tähtitekijöiden kohdalla jo ennen pandemiaa painottui tekijäomisteisten sarjojen puolelle.

[echramath]

Tämäkin päivä piti nähdä (tai siis on tuosta jo aika monta päivää, mutta tämän vuoden juttuja kuitenkin): Susiporno aiheutti tekijänoikeusjutun Amerikan ihmemaassa, ei siis sentään mikään video, missä on oikeita susia ja ihmisiä, se olisi kaiketi ollut rikosjuttu, kyse oli kirjallisuudesta, jonkinlaisista ihmisssista ja siitä, voiko lajityypin trooppeja (jotka tässä tapauksessa saattavat olla monien mielestä aika häiritseviä) muka omistaa, kuten nyt siitäkin, että nykypäivän alustamyynnissä voi aika epämääräisilläkin tekijänoikeusilmoituspommituksilla häiritä kilpailijaa. (Ja pikkusieluisuudesta, tietenkin, miksi lähteä mukaan tällaiseen, kun lähinnä voi polttaa maineensa).

Reportterimme Lindsay Ellis raportoi. Kanavalla on myös jatkovideo, koska arvon kirjailija ei myöskään arvostanut tällaista toimiinsa kohdistunutta arvostelua.

[Jarkko Sikiö]

Twitterissä tägin #DisneyMustPay takaa löytyvä tapaus alkaa puheiden tasolla paljastua laajemmaksi.

Huhutaan jopa, ettei Disney maksaisi rojalteja lainkaan Dark Horse -kauden Star Wars, Aliens ja Predator -sarjoista. Tämähän on ihan kammottava tapaus, joka toivottavasti kääntyy tekijöiden kannalta paremmaksi.

[Jarkko Sikiö]

Kävin hakemaan Jamie Delanon ja John Higginsin sarjaa World Without End (DC Comics, 1990).

Sarjan oikeudet näyttävät olevan tekijöillä itsellään, joten se löytyikin eri kustantajalta kokoelmamuodoissa World Without End: The Complete Collection (Dover Publications, 2016).

Huolimatta siitä, että Piranha oli kyseisen julkaisuaikana jo olemassa, sarjaa ei ilmeisesti julkaistu sen alla.

Jos em. esimerkin tavoin ei sarjakuvaa ole julkaistu Vertigon tai Piranhan alla, niin mistä sitä pitäisi koettaa hakea.

Kaikenlaisia sekalaisia, mutta puutteellisia listoja sekalaisista tekijöiden omistamista DC-sarjoista toki löytyy, mutta antamassani esimerkissä olisi hetken saanut raapia päätä, ellei olisi muistanut kirjoittajaa.

[Jarkko Sikiö]

Twitterissä osui vastaan Herb Trimpen muistelu siitä, kuinka ura Marvelin leivissä päättyi.

[Veli Loponen]

Trimpen lähtö Marvelilta on aika draaginen ja varmaan aika moni muu koki samoihin aikoihin saman kohtalon. Tosin, olen miettinyt, että olisiko Trimpellä ollut paremmin jatkoa sarjakuva-alalla, jos ei olisi lähtenyt muuttelemaan tyyliään viimeisinä Marvel-vuosina. Trimpe yritti aika kovasti imitoida sen ajan tyyliä siinä varsinaisesti onnistumatta. Etenkin nykyään on aika tuskallista katsoa Trimpen tuon ajan töitä. Melkein mielummin lukee Liefeldin tekeleitä. Tästä huolimatta Trimbelle on annettava pisteet siitä, että kuitenkin yritti uudistua. Moni muu on samassa tilanteessa ollut täysin kykenemätön uudistumaan ja vajonnut siksi unohduksiin.

[Jarkko Sikiö]

Tosin, olen miettinyt, että olisiko Trimpellä ollut paremmin jatkoa sarjakuva-alalla, jos ei olisi lähtenyt muuttelemaan tyyliään viimeisinä Marvel-vuosina.

En usko siihen. Sehän oli hetken aikaa kaikki sitä yhtä ja samaa kustantajasta riippumatta.

Lisäksi ala imuroi paljon nuoria hyväksikäytettäviä, joista osa vain sinnitteli kunnes pystyi kehittämään omaa tyylillään ja nousemaan arvostuksessa korkeammille portaille.

Tässä joukossa Trimpe oli paitsi eri ikäluokkaa, myös hieman vaikean miehen maineessa. Sellaiset usein ensimmäisenä siivotaan ulos vähän alalla kuin alalla.

[Veli Loponen]

Joo, ehkä olet oikeassa. Etenkin näin jälkikäteen on helppo arvioida menneiden aikojen hassuuksia. 90-luvulla se valtavirtaan noussut supersankarien piirrostyyli oli yleisesti aika hirveä ja siinä Trimpe ei välttämättä mitenkään erikoisesti eronnut massasta. Näin reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin sitä ihmettelee jo itseäänkin, että mitä niissä sen ajan jutuissa näki, joista ilmestymishetkellä oli ihan pähkinöinä.

[Jarkko Sikiö]

Trimpe on tuossa päiväkirjassakin miettinyt, että (vuosikymmenten) kokemus ei auta nuoria jannuja vastaan.

Etenkin näin jälkikäteen on helppo arvioida menneiden aikojen hassuuksia.

Se alan kokema muutos oli aivan hirmuinen, kun romahdus sitten tuli yhdessä rysäyksessä. Tuo päiväkirja kuvaa työelämää, jossa vanha osaaminen on menettänyt arvonsa täysin. Työpaikka on tuntunut turvatulta ja työtä olisi edelleen toisaalla, mutta tekijä ei hallitse välineitä (tietokoneita ja ohjelmia).

Ei siihen kukaan osannut varautua, vaikka tietysti oli myös näitä Steve Oliffin kaltaisia selviytyjiä.

Kiinnostaisi melkein lukea joku syvempi selvitys, että ketkä tulivat alalle ihan puista kopioimaan sitä Image-tyyliä ja mitä niille kävi, jotka katosivat lyhyen uran jälkeen. Kuvittelen, että siellä moni totesi edessä olevan umpikujan ja siirtyi kouluun tai graafisen alan töihin. Saattoi se osalle olla hyväkin koulu, aikansa start-up-yrityksiähän ne Imagen studiot silloin olivat.