Kirjoittaja Aihe: Itsekritiikki  (Luettu 67454 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 807
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #75 : 18.02.2008 klo 13:18:44 »
Idioottimainen hymyily ja naureskeluhan toimivat mielialan kohottajina silloin, kun masennus ei ole kovin syvää. Samalla tavalla väkisin piirtäminen voi toimia starttimoottorina, joka saa homman taas luistamaan. Kyllä väkisin piirtäminen on toisinaan välttämätöntä jos haluaa oppia piirtämään, ei maha mittään. Ja siihen tarviin, ainakin minä, ulkoisen pakon. (Yksi syy lisää suostua heikomminkin palkattuihin diileihin jos ei vielä töitä ole?)
Olen koko ajan pistänyt merkille että tämän keskustelun suurimmat ongelmat on terminologiassa.

Se että jonain päivänä tai viikkona tuntuu ettei saa mitään aikaan, ei ole blokki. Se on vaan ettei huvita!

Sitten on lyhyitä blokkeja, joissa työ vain menee niin solmuun ettei tiedä mihin päin pitäisi lähteä. Semmoiset avautuu yleensä itsestään kun vain vaihtaa hommia. Tämmöinen blokki kestää parista tunnista muutamaan viikkoon.

Valkoisen paperin kauhu, todellinen työblokki kestää vuosia. Se on sitä kun tuntuu ettei pysty enää siihen tasoon mihin aiemmin, tai ei pysty siihen tasoon mihin haluaisi tai pitäisi. Se ettei huvita, on este työnteolle. Blokki ei ole, sen kyllä pystyy murtamaan, mutta laatu ei ole sitä mitä pitäisi. Työ alkaa tuntua liukuhihnahommilta, tarpeettomalta, päämäärättömältä. Ahdistaa. Valkoisen paperin kauhuun liittyy usein masennus, siis ihan oikea masennus eikä mikään "kylläpä tänään vituttaa kaikki".

Ne jotka jälkimmäisen ovat kokeneet, tietävät mitä tarkoitan. Keijoa kritisoin vain siitä että se niputtaa kaiken saman otsikon alle. Keskustelun sävystä huolimatta me juodaan Keijon kans Tampere kupliissa kahvit.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #76 : 18.02.2008 klo 15:02:53 »
Tiedän ettei mun kannattaisi sanoa enää mitään, sillä yleensä puhun enemmän kuin ajattelen (eikä toisin päin, kuten kannattaisi), mutta... Lyhyet blokit ovat kai sitten niitä mihin itse olen yleensä törmännyt, sillä muutaman viikon kärvistelyn jälkeen hommat alkavat taas luistaa, ainakin hetkeksi. Jotenkin olen aina ajatellut että ns "valkoisen paperin kammolla" tarkoitetaan sitä miten mikään ei suju yrittämisestä huolimatta ja kynä ei tottele ja ideat tippuvat päästä heti kun ne yrittää piirtää. Tai vaikeutta aloittaa, tyhjän paperin tuijottamista. Ei välttämättä mitään vuosia kestävää blokkia.

Tietenkin työn laatuun ja intoon piirtää vaikuttaa niin moni muukin asia, vaikka ideoita olisi ei ehkä ole motivaatiota syystä tai toisesta. Ja pakko vielä kommentoida kehujen kalastelu-syytöksiä: lukijoillehan sarjakuvaa tehdään, harva tekijä on kai tyytyväinen pelkästään itselleen tekemisestä jos tähtäimessä on saada julkaistua jotain? Saatan olla täysin väärässä, mutta eikö yleensä motivaation puutteeseen ja blokkeihin kummasti auta se että kuulee palautetta lukijoilta? "Hei, joku tykkää, on syy miksi teen tätä." Palautteen ei edes tarvitse olla kehuja, vaan yksinkertaisesti kommenttia, sitä että se herättää jotain ajatuksia.

No niin, pitää palata pöydän ääreen, olen taas mokannut iloisesti koko tussauksen mutta saas nähdä huomaako sitä kukaan muu. Mutta se ei estä tekemästä juttua loppuun asti, ehkä seuraavasta tulee parempi.

keijoahlqvist

  • Sarjakuvaneuvos
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 553
  • -
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #77 : 18.02.2008 klo 16:40:51 »
Keijoa kritisoin vain siitä että se niputtaa kaiken saman otsikon alle.

Koska kaikki nuo on yhteydessä toisiinsa. Paitsi se todellinen masennus, jolloin kaikki tekeminen loppuu.

Blokin sattuessa valittavana >>>>
* homman vaihtaminen: toinen työtehtävä, lumen kolaaminen, tappelunhaastaminen Kvaakissa, masturbointi, kitaran rämpyttäminen, kuittien setviminen vieminen kirjanpitoon, ryömiminen vaihtamaan mädäntynyttä purua lattian alta tai vierailu syöpään kuolevan kaverin luona, yleensä hommat joista palaa mielellään alkuperäiseen
* osaamisensa lisääminen: harjoittelu, toisten teosten tutkiskelu, toisen tyylin maistelu, oman tyylin kyseenalaistaminen ja taannehtiva korjaaminen vaikka se onkin työlästä mutta itseviha poistuu ehkä Kreegahiltakin
* eri tavalla tekeminen: välineen vaihtaminen, vasemmalla kädellä tekeminen, koneella tekeminen, kaverilla teettäminen, varastaminen
* itsekritiikin vähentäminen: sen tunnustaminen että on vain niin hyvä kuin kulloinkin on, päihtyminen, todella huonojen kollegojen töiden selailu

Ilkisanat saamattomuus ja turhamaisuus koskevat niitä jotka eivät tee asialle mitään (ehkä koska taiteilijablokkikin on cool).

Kuule kyllä minä lopetin tupakanpolton. Kahvia menee vielä.

P.S.-lisäys
Vastustan blokki-käsitettä ja itsekritiikki-veruketta sinnikkäästi siksi että niitä käytetään tekemättömyyden puolusteluun. Jos ei huvita tehdä, niin miksei lopeta muitta mutkitta, miksi roikkua kiinni josain taiteiljastatuksessa että "mää olen oikeesti lahjakas mutta iski blokki heti alkuun".

...mitään lahjakkuuttaa irrallaan tuotannosta ole.
« Viimeksi muokattu: 18.02.2008 klo 16:49:22 kirjoittanut keijoahlqvist »

AapoK

  • Jäsen
  • Viestejä: 589
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #78 : 18.02.2008 klo 19:11:31 »
Valkoisen paperin kauhu tänään vähän koetteli, sillä vasta kolmannella kerralla uuden sivun eka ruutu miellytti. Siis kyllähän ne kaksi edellistäkin "ihan hyviä" olivat, mutta kun näkee että luonnos näyttää paljon paremmalta kuin valmis kuva, on syytä miettiä. Tällä kertaa se onneksi kannatti, lopputulos on parempi kuin osasin odottaa.

MK

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #79 : 19.02.2008 klo 07:59:42 »
rohkenen ehdottaa radikaalia ratkaisua blokittajille: meditaatio. se availee mielen kerroksia ja ihminen pääsee näin lähemmäs ideoiden lähdettä. omassa päässähän ne ovat, mutta välissä on usein kerros höttöä; turhia ajatuksia, analyysia ja komplekseja, jotka vaikeuttavat ideoiden läpituloon. tämä toimii - kokemusta on paitsi omasta puolesta, myös useiden ystävien ja tuttavien.

minua hymyilyttää tässä ketjussa esiin tullut "apua, luonnokseni ovat parempia kuin valmiit työt!" itse julkaisen töitä, jotka olisi voinut (ja toisten mielestä ehkä pitäänyt) tehdä vielä kerran valmiiksi. tiedän, että jos lähtisin siihen, piirtämisestä tulisi minulle ankea suoritus nykyisen lapsen leikki -asenteen sijaan. juuri siitä olen, hassua kyllä, myös saanut hyvää palautetta. tuntuu, että monet taitavat piirtäjät tekevät turhan vähän lennokasta tavaraa ja ovat hirmu kriittisiä oman piirrosjälkensä suhteen. siitä lienee blokittuukin, kun mikään ei näytä tarpeeksi hyvältä...

pertti jarla

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 915
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #80 : 19.02.2008 klo 08:55:13 »
Valkoisen paperin kauhu tänään vähän koetteli, sillä vasta kolmannella kerralla uuden sivun eka ruutu miellytti. Siis kyllähän ne kaksi edellistäkin "ihan hyviä" olivat, mutta kun näkee että luonnos näyttää paljon paremmalta kuin valmis kuva, on syytä miettiä. Tällä kertaa se onneksi kannatti, lopputulos on parempi kuin osasin odottaa.

Nii, tuokin pitäisi muistaa: itsekriittisyys, pähkäily ja useamman version hinkkaaminen voi olla hyödyllistä ja tuottaa tyytytystä, ei pelkästään tuskaa jota pitäisi välttää.
Myötätunto ja huumori pois vakavasta asiasta!
-Huolestunut äiti

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 807
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #81 : 19.02.2008 klo 09:04:50 »
Koska kaikki nuo on yhteydessä toisiinsa. Paitsi se todellinen masennus, jolloin kaikki tekeminen loppuu.
On ne kaikki samanlaisia asioita, mutta ei silti sama asia. Vähän kuin takki: talvitakki, sadetakki, syystakki, popliinitakki, tuulipuvun takki... Ajavat saman asian, mutta ongelmia tulee kun pistää sadetakin pakkasella. Tahtoo sanoa, että kutakin asiaa täytyy käsitellä yksilönä ja erilailla.

Ilkisanat saamattomuus ja turhamaisuus koskevat niitä jotka eivät tee asialle mitään (ehkä koska taiteilijablokkikin on cool).
Kaikelle on syynsä, ja opettajan on helppo vain piiskata, mutta oletko ajatellut oppilaan sielunelämään syventymistä? Mistä saamattomuus ja turhamaisuus johtuu? Syiden hoitamista seurausten sijasta?

Esimerkkinä oma Limingan piirustuskurssi. Piirsin teoksen valmiiksi puolessa tunnissa, kun oikeaoppinen piirrostapa olisi ollut 2 viikkoa. Loppuaika meni sitten laiskotteluksi. Grafiikan opettaja luuli mua vain laiskaksi, ja kun tuli grafiikan kurssin vuoro, se alkoi kovan sättimisen ja patistamisen. Pian se taipui, kun huomasi mun painavan grafiikkaa iltamyöhään viikosta toiseen. Tein hervottoman määrän eri töitä, syystä että olin nopea. Piirustuksenopettajalle se ei kelvannut.

Kuule kyllä minä lopetin tupakanpolton. Kahvia menee vielä.
Olen minäkin lopettanut tupakanpolton. Mutta ensin mietin ja päätin asian, sitten vasta jätin laittamatta savukkeen suuhun. Samoin kävi aloittamisen kanssa: ensin teki mieli, sitten päätin ottaa savukkeen, ja vasta sitten pistin sen suuhuni. Ajattelu ennen tekoa, niin kuin taiteessakin. (Paitsi jos tahtoo vain tehdä harjoituksia.)

Vastustan blokki-käsitettä ja itsekritiikki-veruketta sinnikkäästi siksi että niitä käytetään tekemättömyyden puolusteluun. Jos ei huvita tehdä, niin miksei lopeta muitta mutkitta, miksi roikkua kiinni josain taiteiljastatuksessa että "mää olen oikeesti lahjakas mutta iski blokki heti alkuun".

...mitään lahjakkuuttaa irrallaan tuotannosta ole.
Tästä minä olen samaa mieltä! Ehkä sun pitää kärkkäästi vastustaa kaikkien blokkien ilmenemismuotoja, ettei oppilaat pääse käyttämään porttia verukkeena.

minua hymyilyttää tässä ketjussa esiin tullut "apua, luonnokseni ovat parempia kuin valmiit työt!" itse julkaisen töitä, jotka olisi voinut (ja toisten mielestä ehkä pitäänyt) tehdä vielä kerran valmiiksi. tiedän, että jos lähtisin siihen, piirtämisestä tulisi minulle ankea suoritus nykyisen lapsen leikki -asenteen sijaan. juuri siitä olen, hassua kyllä, myös saanut hyvää palautetta. tuntuu, että monet taitavat piirtäjät tekevät turhan vähän lennokasta tavaraa ja ovat hirmu kriittisiä oman piirrosjälkensä suhteen. siitä lienee blokittuukin, kun mikään ei näytä tarpeeksi hyvältä...
Tämä on erinomainen esimerkki työn ajatuksen ja käytännön erosta. Luonnokset ja lennokkaat piirrokset voivat olla hyviä, mutta eivät istu kerrottavaan tarinaan. Piirrosten ja tarinan sovittaminen voi olla mielenkiintoinen kokeilu, mutta todennäköisesti ei mitään julkaisukelpoista. Voi kestää vuosia ennen kuin löytää sopivan jäljen tai sopivat tarinat joilla nämä kaksi asia voi yhdistää. Sarjakuvien tekeminen on joskus himskatin vaikeaa.

MK

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #82 : 19.02.2008 klo 09:30:34 »
Luonnokset ja lennokkaat piirrokset voivat olla hyviä, mutta eivät istu kerrottavaan tarinaan. Piirrosten ja tarinan sovittaminen voi olla mielenkiintoinen kokeilu, mutta todennäköisesti ei mitään julkaisukelpoista. Voi kestää vuosia ennen kuin löytää sopivan jäljen tai sopivat tarinat joilla nämä kaksi asia voi yhdistää.

pidän tätä vähän jyrkkänä näkemyksenä. jos joku ei kokeile (ja julkaise) jotain uudenlaista, homma polkee paikoillaan. ajatellen asiaa vähän niinkuin maalaustaiteessa, jossa uusia tyylisuuntia pidettiin ensin harhaoppisina. kannattaa mielestäni yrittää sen sijaan, että tuomitsee kokeilematta, ettei siitä todennäköisesti tule mitään julkaisukelpoista. heitin kokoon suorat sanat -kirjasen vihaisena piirretystä, jopa minun mielestäni sotkuisesta kamasta, ja sain palautetta kuinka se on paras juttuni. tosin kokemani tunteet varmaan välittyvätkin siitä lehdykästä. jätän realistiset piirrokset ja kauniit kuvat toisille. kaikille on paikkansa, hihii.

keijoahlqvist

  • Sarjakuvaneuvos
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 553
  • -
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #83 : 19.02.2008 klo 10:46:07 »
Esimerkkinä oma Limingan piirustuskurssi. Piirsin teoksen valmiiksi puolessa tunnissa, kun oikeaoppinen piirrostapa olisi ollut 2 viikkoa. Loppuaika meni sitten laiskotteluksi. Grafiikan opettaja luuli mua vain laiskaksi, ja kun tuli grafiikan kurssin vuoro, se alkoi kovan sättimisen ja patistamisen. Pian se taipui, kun huomasi mun painavan grafiikkaa iltamyöhään viikosta toiseen. Tein hervottoman määrän eri töitä, syystä että olin nopea. Piirustuksenopettajalle se ei kelvannut.
Kumpikaan ei ole enää töissä tuolla. Eivät sopeutuneet. ;)
MK:n aiempaakin puheenvuoroa tuen. Ja:
Lainaus
jos joku ei kokeile (ja julkaise) jotain uudenlaista, homma polkee paikoillaan.
Tuo että jumiin joutuessaan lähtee rämpimään ennenkokeilemattomilla poluilla saattaa tuottaa kömpelöä jälkeä mutta kun uutta väylää on polkenut sileäksi, löytyy käyttökelpoinen ilmaisukieli.

Julkaisukelpoisuus ei ole teoksen ominaisuus vaan asiaatuntemattoman lenkkareissa porhaltavan nulkkibisnesmiehen päähänpisto.

Voi olla että joskus kuva ei istu kerrottavaan tarinaan. Mutta entä jos tuo uusi tarina jonka huonosti-istuva tyyli pihtisynnyttää, onkin arvokas näkökulma kuluneeseen aiheenkäsittelyyn?

Siis jos jokaista omassa päässä miellettyä sisältöä vastaa ihanteellinen, tarkka toteutusmuoto, myös jokainen toteutunut (myös ei-toivottu) muoto välittää jonkin sisällön, ja vaikka sitä ensin oudoksuisi ja pitäis "julkaisukelvottomana", se saattaakin olla sitä mitä lukijakunta on (tietämättään) tarvinnut.

Reiserin jälki ei takuulla ensin miellyttänyt kustantajaa. Luin juuri Justin Greeniä. Ehkä Green on yrittänyt piirtää jotain ennaltamietittyä, esikuvien mukaista ehkä, mutta kun se ei ole onnistunut Greenin piirustutaidoilla, hän on alkanut turhautuneena ja katkerana syytää rujoa, raakaa muisteloa hohdottomasta maailmastaan, ja se on todella vaikuttavaa! Ehkä Green ei huolinut taiteilijanblokkia vaikka ei onnistunut tekemään mitä haaveili, vaan suolsi väkivalloin mitä syntyi. Tulos ei ole mitenkään kosiskelevaa...

Ei, tämä on vain esimerkki, ei Green-tulkinta.

tertsi

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #84 : 19.02.2008 klo 11:01:57 »
Mulla alkaa vuosikymmenien blokki vihdoin murtua.

En ole osannut tehdä mieleistäni jälkeä järkevässä ajassa (noin sivu per päivä).
On ollut, ainakin viime aikoina, ongelmia näön kanssa. Ne on nyt voitettu, toivon ma.

Suurin ongelma on ollut että en ole millään löytänyt sopivaa terä-paperi-yhdistelmää.
Joku voi pitää tätä hifistelynä tai taidon puutteena, ihan miten vaan.

luulin g-terän ratkaisseen ongelmani, mutta ei. Sekään ei kulje paperilla halutulla tavalla.
MUTTa pari päivää sitten otin pussista laatikon pohjalta Prahasta muinoin ostettuja teriä, joiden valmistus ilmeisesti lopetettiin jo 40-luvulla. Ne ovat aivan mahtavia.!!!
Olen nyt piirtänyt sivun verran sarjakuvaa tuolla terällä  ja koskaan ei ole piirtäminen tuntunut yhtä mukavalta!!! Ei tarvitse jännittää yhtään, terä ei takerru paperiin, tulee paksua ja ohutta viivaa. Voiko tämä olla totta!?

Ainoa huono puoli on se, että mulla on noita teriä vain 14 kpl (sain justiinsa huudettua kolme lisää), joten pelkään, että ne eivät riitä ihan siihen asti kun täytän 70 ja lopetan sarjakuvien tekemisen.   ;)

En kerro mikä terä tuo on, koska en halua että joku muukin huutaa niitä huutokaupoissa ja nostaa hintoja. Sori vaan.


Eli:
Aika monella tuo blokki näyttää olevan henkisellä puolella, mulla se johtui ihan puhtaasti välineistä.


EDIT:
"jos joku ei kokeile (ja julkaise) jotain uudenlaista, homma polkee paikoillaan. "

Ja jos lähes kaikki kokeilevat, kuten täällä Suomessa, se karkottaa suuren ja maksavan yleisön pois sarjakuvan parista.
Massat haluaa aina sitä samaa. (vrt. uusi Indiana Jones -leffa esim. Kyllä, menen katsomaan sen. Jos se on saman henkinen kuin kaksi ekaa, niin katson sen monta kertaa. )
« Viimeksi muokattu: 19.02.2008 klo 11:09:56 kirjoittanut Tertsi »

Miha

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #85 : 19.02.2008 klo 12:08:08 »
Julkaisukelpoisuus ei ole teoksen ominaisuus vaan asiaatuntemattoman lenkkareissa porhaltavan nulkkibisnesmiehen päähänpisto.

Keijo puhuu asiaa. Joka tapauksessa, voisin osallistua keskusteluun kertomalla, miten selvisin omasta, lähes koko 90-luvun kestäneestä blokistani. Toivottavasti siitä on jollekulle hyötyä.

Ongelmana oli aina se, etten ollut omasta mielestään tarpeeksi hyvä. Teknistä taitoa ei  ollut tarpeeksi, ei ollut koulutusta, en ollut varma onko tyylini mistään kotoisin tai onko minulla edes sellaista, en tiennyt kiinnostaako ketään mitä minulla on sanottavana. Kokemuksen puute söi itsevarmuuden.

Selvisin siitä siten, että päätin lakata suremasta sitä. Ajattelin ettei teknisten taitojen puutteella ole väliä, kunhan juttu on ymmärrettävä, ja kunhan hahmot ja juoni toimii. Se ei tarkoita sitä ettenkö piitannut sillä yritin parhaani, tietenkin.

Lopputulosta en pysty enää itse katselemaan amatöörimäisen viivani takia. Mutta ei siihen juurikaan kukaan kiinnittänyt huomiota, kaikkia kiinnosti vain tarina. Ja valmistumishetkellä sen olemassaolo tuntui maailman ilahduttavimmalta asialta-se riitti.

Hassua miten sen jälkeen osasin jo lähes automaattisesti hakea oikeaa tietoa, kokeilemaan ja etsimään parempia välineitä. Netistä ja kirjastosta.
Vasta tekemisen jälkeen oikeasti tietää mitä tietoa tarvitsee, ja mitä välineitä haluaa. Vasta piirtämällä huomaa millainen jälki miellyttää omaa kättä ja silmää.
Ei kukaan voi odottaa heti automaattisesti ensimmäisellä yrityksellä tekevänsä maailman parasta jälkeä. Eikä niin oikeastaan saisi käydäkään. Sitten tulee vain suorituspaineita toistaa menestys. Ilahduttavampaa on jos huomaa kehittyvänsä. Upeinta on jos huomaa pystyvänsä tekemään jotain mistä ei olisi pari vuotta aikaisemmin uskaltanut uneksiakaan. Siksi on palkitsevampaa aloittaa pohjalta.

Ja ilo siitä että on saanut jotain valmiiksi voittaa kaikki epäilykset ja huolet omasta vajavaisuudestaan.

Ironista silti että nyt ne vanhat, itsetunnon puutteessa pöytälaatikkoon jääneet töhryt ja konseptit näyttää minun silmiini mielenkiintoisemmalta ja siistimmältä kuin ne mitä nykyään töhrin.

Mutta ei sitä kannata jäädä suremaan. Ne voi tehdä kun aika tulee, vielä hienompina.

Pahoittelen jos sanomani asiat kuulostavat itsestäänselvyyksiltä, mutta sitä niiden pitäisikin olla.

Ps. kaikenmaailman "kokeellisiin" sarjoihin kannattaa ehdottomasti tutustua vaikkei niitä itse tekisi tai niistä mitään uskoisi tajuavansa. Inspiraatiota ja ideoita voi löytyä mitä ihmeellisimmistä paikoista.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2008 klo 12:17:16 kirjoittanut Miha »

MK

  • Vieras
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #86 : 19.02.2008 klo 12:11:16 »
Ja jos lähes kaikki kokeilevat, kuten täällä Suomessa, se karkottaa suuren ja maksavan yleisön pois sarjakuvan parista. Massat haluaa aina sitä samaa.

höpsis. suomalainen, kokeileva sarjis voi myös tuotteistua - vrt. kiroileva siili (halusit tai et). ja minähän en massoille alistu, teen sarjista huvikseni, itseilmaisukeinona, ja myyn sitten muutaman lehden niille, jotka haluavat. kaikelle on paikkansa. enkä ota syytä niskoilleni taiteellisista kokeiluistani, jos mustanaamio-lehti myy tänä vuonna vähemmän...

keijoahlqvist

  • Sarjakuvaneuvos
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 553
  • -
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #87 : 19.02.2008 klo 14:27:58 »
Olen nyt piirtänyt sivun verran sarjakuvaa tuolla terällä  ja koskaan ei ole piirtäminen tuntunut yhtä mukavalta!!! Ei tarvitse jännittää yhtään, terä ei takerru paperiin, tulee paksua ja ohutta viivaa. Voiko tämä olla totta!?
...
Eli:
Aika monella tuo blokki näyttää olevan henkisellä puolella, mulla se johtui ihan puhtaasti välineistä.
Tuosta on kokemusta. Kun Brushpen tuli saataville, piirtämisestä tuli niin hauskaa että piti poisoppia melkein kaikki vanha ja aloittaa alusta. Toisaalta kun osuu tympeä kynä ja kitkainen paperi, jälki on vastenmielistä eikä houkuttele jatkamaan.

Mutta Mihan tarina on paras:
Lainaus
Selvisin siitä siten, että päätin lakata suremasta sitä. Ajattelin ettei teknisten taitojen puutteella ole väliä, kunhan juttu on ymmärrettävä, ja kunhan hahmot ja juoni toimii. Se ei tarkoita sitä ettenkö piitannut sillä yritin parhaani, tietenkin.

Tuollai minäki asian ymmärrän.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 422
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #88 : 19.02.2008 klo 15:36:27 »
Tuosta on kokemusta. Kun Brushpen tuli saataville, piirtämisestä tuli niin hauskaa että piti poisoppia melkein kaikki vanha ja aloittaa alusta. Toisaalta kun osuu tympeä kynä ja kitkainen paperi, jälki on vastenmielistä eikä houkuttele jatkamaan.

Kitkainen paperi on tympeä terän raapiessa ja tarttuessa kiinni. Musta tuntuu tosin myös siltä että sileä paperi ei sekään ole paras ratkaisu, sillä terä luisuu minne sattuu ja piirros menee sen takia pieleen. Lyijykynällä tätä ongelmaa ei ole.  Toistaiseksi en ole löytänyt täydellistä terä+paperi-yhdistelmää. :'(

Ongelmana oli aina se, etten ollut omasta mielestään tarpeeksi hyvä. Teknistä taitoa ei  ollut tarpeeksi, ei ollut koulutusta, en ollut varma onko tyylini mistään kotoisin tai onko minulla edes sellaista, en tiennyt kiinnostaako ketään mitä minulla on sanottavana. Kokemuksen puute söi itsevarmuuden.

Kuulostaa tutulta.

Lainaus
Selvisin siitä siten, että päätin lakata suremasta sitä.

Yritetään...

Lainaus
Ajattelin ettei teknisten taitojen puutteella ole väliä, kunhan juttu on ymmärrettävä, ja kunhan hahmot ja juoni toimii. Se ei tarkoita sitä ettenkö piitannut sillä yritin parhaani, tietenkin.

...ja noin olen minäkin koittanut ajatella. En ole ikinä ollut hyvä piirtäjä, mutta olen laskenut sen varaan että jos hahmot toimivat ja sarjakuvakerronta pelaa niin paljon on jo pelastettu.

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 807
Vs: Itsekritiikki
« Vastaus #89 : 19.02.2008 klo 15:54:54 »
pidän tätä vähän jyrkkänä näkemyksenä. jos joku ei kokeile (ja julkaise) jotain uudenlaista, homma polkee paikoillaan.
Se olikin vain yksi näkökulma asiaan.

Tämäkin keskustelu osoittaa että blokkeja on monenlaisia, se voi yksinkertaisesti johtua jopa välineestä. Siksi on väärin tuomita vain että "olet laiska!" (tai saamaton tai turhamainen) Kokeiluja pitää tehdä, joskus ne onnistuu ja joskus ei. Ja oman kyvyttömyytensä anteeksi antaminen on erinomainen keino päästä eteenpäin.

Toisaalta, jos tuntee ettei työ miellytä itseä, miksi sitä pitäisi väkisin julkaista? Pitää muistaa, että se seuraa tekijäänsä loppuiän. Tässä olen edellisellä sivulla ärähtäneen KreegahBundolon kannalla.