Eniten minua miellyttäneet ovat tulleet "Filosofi" Bosellin ja "Ruttonaama" Marcellon yhteistyöstä, Voittamattomat kirkkaimpana ykkösenä, jossa ollaan selvästi Sam Peckinpahin mestariteoksen Wild Bunchin jalanjäljillä aina hahmojen tarkoitusperiä, moraalia, uskonnollisen kulkueen verilöylyä ja tietysti Grande Finale, joka jää vain hieman jälkeen Bloody Porchin silkasta tuhosta ja vimmasta. Myös Seitsemän Tappajaa, Murhenäytelmä junassa 809 sekä lähes legendaarinen Carsonin Menneisyys ovat siellä kärjessä. Myös albumina tullut Tappajien Verisillä Jäljillä oli mieleeni erinomaisten toimintakohtausten ansiosta, jotka toivat mieleen John Woon lähes balettimaiset taistelut.
Mutta eipäs kehuskella pelkästään Bosellia vaan nostetaan niitä muitakin. Vaikka inhoni Nizziä kohtaan on edelleen vahva, Salaliitto Custeria vastaan oli harvinaisen toimiva tarinana, vaikka Ticcin nykyjälki ja Nizzin tavanomaiset kirjoitukset haittasivatkin. Erityisesti pidin siitä miten Custerin hahmo oli saatu toimimaan, luoden samaan aikaan mielenkiintoisen ja inhottavan henkilön (tosin oikeassa elämässä Custer oli vieläkin pahempi. Tunnen henkilön jonka esi-isän hän määräsi teloitettavaksi karkurina, vaikka hän oli käynyt katsomassa vastasyntynyttä lastaan.) Lisäksi oli järkytys minulle, että Nizzi kirjoitti Aaveiden majatalon, Vaarallisen Washingtonin ja Kauhujen Kaivoksen, jotka lukeutuvat joiksikin eniten lukemistani tarinoista. Jos Nizzi onnistuisi palaamaan takaisin tuonaikaiseen laatuunsa, pyydän julkisesti anteeksi pahoja puheitani.
Oklahoma! oli selvästi erilainen Tex-tarina, ja täten myös maininnan arvoinen, kuten Kauhua!. Näitäkin suosittelen lukemaan jos tilaisuus sattuu, lisään myöhemmin lehtien numerot. Ja tietysti aiemmin kehumani Paholaisen Merkki on ehkä pelottavin tarina Texin historiassa. Ilmestyksen Pojat olisivat mielenkiintoinen lisäys ns. pitkäikäisempiin pahiksiin.
ps. Hemmetti, unohdin ihan Valon Avaruudesta, kunnon kauhutarina parhaasta päästä, ja sille on jopa mahdollista tehdä jatkoa. Minä ainakin tekisin.