Maxi-Texit & paras Maxi-Tex- äänestys

[Janne]

Jos minä olen pitänyt listaukseni ajantasalla, niin lisäksi on julkaisematta myös tätä edeltävä I cavalieri della notte samalta tekijäkaksikolta, paitsi että Galepin apuna on häärinyt Gamba. Tarinakaksikon italonumerot ovat kylläkin 30-32. Hannun mainitsemat Italian numerot 16-17 tuli maxi-Texeissä 2-3. JA myös Muzzin piirtämä Missione a Silver Bell (Italian Tex 56) on julkaisematta. Yhteensä 331 sivua. Vai onko meikäläiseltä jäänyt päivitykset tekemättä? Yhteensä 331 sivua. Olisi kyllä hyvä, jos tulisi perussarjassa nuo kaksi vanhinta tarinaa. Se olisi luonnollinen lopetus liuska-ajan uusinnoille. Toki niitä ennen tuli jo Musta Kojootti (v. 1973), joka on vanhin Suomen pokkareissa ensijulkaisunsa saanut Tex-tarina. Sitä tuskin 'liuskauusintana' nähdään, koska se on jo julkaistu kronikoissakin.

[Hannu]

Viittasin noilla numeroilla 16 ja 17 Italian värikirjastoon, en normitexeihin. Kiitos Janne täydennyksestä, tuota I cavalieri della nottea minä myös mietin, että olisiko se myös julkaisematta. Missione jne oli jäänyt huomaamatta.
Jaa että 331 sivua? siinähän olisi maxin materiaali; tosin ehkä kumminkin parempi säästää normeihin.   

[Janne]

Joo, siitä saisi sopivasti kolme normipokkaria. Se olisi taas tekohengitystä Texin 16  numeron vuositahdille vuoden ajaksi.

Vaan onhan tässä pieni uudelleenjärjestelyn paikka nyt, kun wanhat ennejulkaisemattomat alkavat olla lopussa. Ongelma on se, että mitä perussarjaan ja mitä makseihin. Yksi ratkaisu olisi se, että makseissa aletteisiin julkaista noita parhaita tarinoita vuosien varrelta vaikka juuri kronikoiden välistä poimien. Eli kovakantisista erikoisjulkaisuista luovuttaisiin (no, Mefistot saisi kaikki julkaista, koska jo kaksi osaa on julkaistu...). Tämä järjestelyhän nopeuttaisi samalla jonnin verran kronikkatarinoiden julkaisua, kun jotkut tarinat puuttuvat välistä.

Perusarjan ongelmaa se ei ratkaisisi. Kolmastoista numero saataisiin edelleen almanaccoista. Mutta mistä kolme muuta numeroa. Jos perussarja on se tärkein, niin meneekö esim. uusin maxi perussarjan täytteeksi? Ja maxeissa tulisi vuosittain kaksi uusintatarinaa.

Itse olisin sen kannalla, että perussarja olisi 13 numeroa vuodessa, maxeissa vuosittain yksi uusi ja yksi vanha. Kovakantisista pikkuhiljaa luovuttaisiin. Suuralbumit ja kirjastot pysyisivät ennallaan samoin kuin kronikka sillä erotuksella, että sieltä poimittaisiin tarinoita välistä. Täytyy kyllä muistaa sekin, että suuralbumi ilmetynee jatkossa enää kerran vuodessa. Siinä ei minun mielestäni kannata uusia vanhoja tarinoita.

[Lurker]

Siinä ei minun mielestäni kannata uusia vanhoja tarinoita.

Paitsi ehkä sen Kadonneen pueblon...

Ja omasta puolestani Kronikoiden julkaisu voitaisiin hiljalleen kokonaan lopettaa, ja sen tilalla julkaista noita komeita kovakantisia koosteita pitkistä tarinoista. Hyvä painoasu, paperi ja suomennos tekevät eetvarttia!

[Jarkko Sikiö]

Ja omasta puolestani Kronikoiden julkaisu voitaisiin hiljalleen kokonaan lopettaa, ja sen tilalla julkaista noita komeita kovakantisia koosteita pitkistä tarinoista. Hyvä painoasu, paperi ja suomennos tekevät eetvarttia!

Kovakantisten suhteen olen täysin samaa mieltä, mutta sillä erotuksella ettei niihin aivan perustarinoita ole mielestäni hyvä sovittaa. Kronikat ovat mieleeni juuri siitä syystä, että niiden hinta-laatusuhde on erinomainen verrattuna divarien perukoilta koluttuihin alkuperäisjulkaisuihin. Ja onhan ne myös helpompi varastoida.

[Hannu]

Perussarjan kanssa kaiketi 16 numeron vuosivauhtiin riittää vielä ainakin pariksi vuodeksi matskua, eikös suomen liuskoista vielä puutu parin numeron verran ja almanakkojakin pitäisi olla vielä muutama julkaisematta; plus sitten nuo edellä mainitut julkaisemattomat vanhat tarinat. Noita Italian uusia makseja en perussarjaan laittaisi, kyllähän ne mukavampi on kokonaisina lukea. Eli olen Jannen kanssa kokolailla samaa mieltä. 

[VilleM]

Itse toivoisin tulevaisuudessa kunnon panostusta juuri maxeihin, koska niiden painolaatu on selvästi omaa luokkaansa. Lisäksi lukunautinto paranee, kun voi lukea yhden tuhdin tarinakokonaisuuden yksistä kansista. Virallinen maxi+2 klassikkomaxia vuodessa olisi erittäin hyvä ratkaisu. Ja ”klassikoihin” mielellään tuoreempaa tavaraa kuin liuska-ajan tuotantoa, koska ne tulevat kirjastossa nopeasti vastaan.

Mielestäni nykyformaateista ehdottomasti turhin on nykyään kronikat. Esimerkiksi Italian ristampojen painolaadun rinnalla kronikat jäävät kirkkaasti hopealle. Myös vaikeimmin kerättävät 70-luvun numerot on jo julkaistu ja 70-luvun loppua on markkinoilla niin runsaasti tarjolla, että sekään ei ole enää riittävän painava peruste kronikoiden jatkamiselle tässä muodossaan. Tietenkin asia muuttuisi, jos niiden teknistä laatua saataisiin parannettua. Maallikkona tulee mieleen, että eikö voisi hankkia tuota korkealaatuista ristampamatskua Italiasta ja painaa kronikat niistä. Tarinathan on jo suomennettu, joten ei kai siinä muuta tarvittaisi kuin tekstata kuplat. Toki Egmont haluaa tehdä ne niin halvalla kuin ikinä pystyy, mutta ei luulisi vaativan mahdottoman suurta lisäinvestointia tällainen. Tähän asti olen kaikki kronikat hankkinut, mutta pian täytyy vakavasti harkita, ostanko enää jatkossa.

Perussarja siirtynee väistämättä 12 tai 13 numeroon, eikä siinä mitään. Turha sinne on väkisin änkeä uusintoja täytenumeroiksi. Ne mieluummin makseihin. Mitä selkeämmin rajatut eri sarjat ovat, sen parempi.

[Janne]

Ei minuakaan haittaisi, vaikka kronikat jossain vaiheessa lopetettaisiin. Mutta kyllä vähintää 70-luku pitäisi saada uusittua. Aikoinaan oli tuskaa löytää tiettyjä vuoden  -79 numeroita puhumattakaan vanhemmista numeroista. Mutta ei sitä lopeteta pitkään aikaan, sen verran hyvin se myy.

Olisiko yksi vaihtoehto antaa kronikoiden jyskyttää omaa tahtiaan ja julkaista silti joko makseissa tai kovissa kansissa valikoituja huipputarinoita. Eli kronikoissa tulisi siten väistämättä samoja tarinoita, mutta ainakin ne, jotka haluavat tarinat halvalla hyllyynsä, saisivat haluamansa. Samalla ne, jotka haluavat huipputarinat huippupainojäljellä saisivat omansa. Ei siinä mielestäni olisi kyse rahastuksesta. Muistan, että jotkut pettyivät, kun kronikoista jätettiin kovissa kansissa julkaistu Luurankoylänkö pois. Kieltämättä siinä meni näköispainosten idea pöpelikköön.

[Jarkko Sikiö]

Olisiko yksi vaihtoehto antaa kronikoiden jyskyttää omaa tahtiaan ja julkaista silti joko makseissa tai kovissa kansissa valikoituja huipputarinoita.

Maksit olisivat tosiaan yhtä hyvä valinta Kronikoiden huipputarinoille siinä missä poiminta kovakantisiin. Hyvä idea!

[The Spirit]

Esitänpä tässä kannatukseni kolmentoista numeron ilmestymistahdille. Ainakin minusta saisivat yhden uuden kestotilaajan, kun ei tulisi tunnetta että pitää maksaa uusinnoista tai tarinoista, jotka kuitenkin kohta julkaistaan Kirjaston muodossa. Ja sanalla "kohta" tarkoitan muutamia vuosia  .

Muista julkaisumuodoista minulla ei olekaan mielipidettä. Ainoastaan se että itse en ole ostellut juurikaan Kronikoita. Maailma on pienentynyt niin paljon netin ansiosta, että nykyaikana ei ole kovinkaan suuri ongelma kerätä esimerkiksi vuosien 73-76 Willereitä alkuperäisinä painoksina, vaikka hieman rahaahan se edelleen vaatii.

[Hannu]

JOS minä saisin päättää, niin ensi vuoden alusta
 - Normitex ilmestyisi 13 kertaa vuodessa (Italian malliin + 13 nro almanacosta)
 - Yksi maxi ja yksi suuralbumi vuodessa (nämä uudet Italiassa ilmestyvät)
 - Värikirjastoa 12 nroa (edellyttää tietysti että norskit saadaan kelkkaan)

Ja siinä se sitten olisi; ei mitään muuta.

Perustelut: Mikäli ikävä uutinen, ettei Askolle ole enää Texin toimittajana jatkoa, pitää paikkansa (näin olin ymmärtäväni toisissa säikeissä olleista viesteistä), niin yksinkertaisinta olisi ajaa Texin Suomen tuotanto mahdollisimman lähelle Italiaa, niin ei tarvi mitään ylinmääräisiä kommervenkkejä.
Värikirjastoon satsaaminen veisi pois tarpeen ennen julkaisemattoman materiaalin julkaisemisesta normisarjassa tai maxeina (esim. Suomessa vain liuskoina tähän mennessä ilmestynyt Piutit, samoin kuin kokonaan julkaisemattomat I cavalieri della notte ja La traccia nel deserto, tulisivat tuolla vauhdilla jo ensi vuoden aikana, 18 ensimmäisen värikirjaston aikana). Ja paitsi että värikirjasto on ehdottomasti upein formaatti missä Texiä on koskaan julkaistu (puhtaasti subjektiivinen mielipide), niin siinä saadaan nyt ensimmäistä kertaa kaikki seikkailut kronologisessa järjestyksessä.
Samaten kronikat (ja myös kovakantiset, joissa julkaistaan vanhoja seikkailuja) tulisivat varsin pian tarpeettomaksi, 12 numeron vuosivauhdilla oltaisiin jo 3-4 vuoden sisällä nämäkin tarinat ohitettu.
Kappalemääräisesti vuosittain ilmestyisi hieman vähemmän, mutta toisaalta Texin lukijoiden kuvetta kaivettaisiin hieman enemmän.   
 
Ugh.

[Lurker]

Askon "tarkka Tex-nenä" on ollut oleellinen osa Willereitten toimitustyötä. Yhteydenpito Italiaankin on kaiketi aina välillä vähän vaikea, välimerellinen tempperamentti kun ei aina noin vain taivu yhteistyöhön Väinämöisen kansan kanssa.

En tajua, miten kaikkia hienoja valintoja ja toimituksellisia hienouksia voidaan ilman häntä tehdä tähän astiseen tapaan?

Normijulkaisut tietty tulevat omalla painollaan, totta kai, mutta kaikki extra voi olla sitten vähän kiikun kaakun ennen pitkää.

[Hannu]

Juuri tuota mietin (edit: tuon tapaisia asioita), kun em pohdintoihin päädyin.

[Janne]

Tuli pari päivää sitten luettua flunssan ja sairausloman kunniaksi toistamiseen Paholaisen eskadroona. Mahtoiko johtua lenssusta, mutta tarinahan vaikutti tällä toisella lukukerralla suorastaan mainiolta. Seikkailu oli aihevalinnaltaan omaperäinen ja pysyi hyvin kasassa. Pahimmat kliseet ja rimanalituksen, joita Nizzin viime tarinoissa on ihan riittävästi ollut, loistivat poissaolollaan. Cossun kuvituksessa oli sellaisia sävyjä ja herkkyyttä, joita en ollut aiemmin havainnut. Suosittelen kaikille uudelleen luettavaksi ja arvioitavaksi.

[The Spirit]

Tuli pari päivää sitten luettua flunssan ja sairausloman kunniaksi toistamiseen Paholaisen eskadroona. Mahtoiko johtua lenssusta, mutta tarinahan vaikutti tällä toisella lukukerralla suorastaan mainiolta.

Ei sitä pelkästään lenssun piikkiin voi laittaa. Itsellekin oli jäänyt kuva, että Paholaisen eskadroona oli jotenkin tyhjänpäiväinen tarina, mutta uudempi lukukerta paljasti, että sehän oli yllättävän monipolvinen seikkailu (tosin olihan sivujakin 330). Pääkonna pettää kahteenkin kertaan rikoskumppaninsa ennen kuin jää kiinni. Kosanterin kuvituksesta en vieläkään löydä hirveästi hurrattavaa, sellaista pikkunättiä jälkeä, joka ei herätä intohimoja suuntaan eikä toiseen.

Jos nyt jatkaisin suosituksia... ehdottomasti kannattaa lukea Fort Sahara uudemmankin kerran. Tietysti moni ei mielellään ota Dison piirtämiä tarinoita käsiinsä, kun saavat niistä näppylöitä, mutta kuvituksen takana on varsin viihdyttävä ja mielikuvituksekas seikkailu. Itse olen aina ollut tykästynyt tarinoihin, jotka sijoittuvat johonkin rajattuun tilaan tai paikkaan, siksi esimerkiksi vankilaelokuvat ovat aina olleet varsin kiehtovia. Samaan tapaan muukalaislegioona on oma rajattu maailmansa, jossa on omat säännöt, rangaistuskäytännöt, värväysmenetelmät, jne. Jo pelkkä idea Tex Willerin soluttautumisesta Meksikossa toimivaan muukalaislegioonaan on neljän tähden arvoinen.