Luen nyt tätä Emile Bravon jatkoa nuorelle sankarilleen, L'espoir malgré tout ekaa osaa, jossa Belgia on jo sodassa Saksaa vastaan.
Ja onpas muuten raskasta luettavaa, albumissa 86 sarjakuvasivua, joka sivulla sellaiset 14-16 ruutua, suunnilleen joka ruudussa puhetta...ja tämä on ensimmäinen osa neljästä (kakkososa on ainaskin jo ilmestynyt, kolmonen ehkä tai ilmestynee pian?).
Ja tapahtumat tietysti ovat, no, sitä itseään. Piko itse on toki toiveikas, moraalinen ja idealistinen (mutta silti enemmän jalat maassa kuin höynä Fantasio), ja siitä kyllä otetaan paljon kierroksia että maailman toimet ei mene ollenkaan niin hyvin kuin mitä Pikon moraalisuus soisi, ja lukija tietysti tietää että asiat ovat vielä pahemmin, jotain näytetään ja paljon enemmän vihjataan.
Taitavastihan Bravo tietysti sarjaa tekee, mutta on tämän lukeminen silti aika työtä.
Editoin jatkomietteen: tavallaan tässä albumissa on aika paljonkin humoristista toimintaa, joka joissain tapauksissa saattaisi keventää muuten vakavaa tarinaa, mutta kun tässä se on mm. että Fantasio on täysin clueless siitä mitä tapahtuu, niin se näyttäytyy vaan irvokkaana, ja ennemminkin vaan lisää raskasta tunnelmaa...