Dilbertin varhaisempi huumori, ehkä valitettavasti, oli aika lailla lähellä omaani, ja vaikka piirrosasu onkin lähes naurettavan yksinkertainen, se antaa tilaa vitsille ja myös lukijan omalle hahmotukselle.
Kun Scott Adams puolivahingossa ennusti että Trump tulee valituksi, on hän sitten käyttänyt kaikkia käsissään olevia julkaisuvälineitä puolustaakseen omaa nerouttaan. Ja Trumpia.
Tuntuu siltä että oranssimiehen kelkkaan hyppääminen vaatii siinä määrin tosiasioiden väheksymistä ja pilkkaamista, että se aiheuttaa aivoissa kemiallisia reaktioita ja mahdollisesti pysyvän vaurion. Nekin jotka ovat yrittäneet aluksi rationaalisesti selittää Trumpin sekopäisyyksiä, ovat pian sortuneet johonkin QAnon-tyyppiseen maailmankuvaan.