Tuossa menettelyssä on ainakin se probleema, että kuvan ääriviivat voivat mennä aika rosoisiksi - etenkin, jos sävyjä on kuvassa runsaasti ja kuvaa skaalataan kovin paljon. Ei-toivottua ääriviivapiirroksissa, mikäli haluaa viivojen pysyvän siisteinä.
Riippuu tietysti ihan siitä mitä on tekemässä. Jos haluaa mustan viivapiirroksen, jonka voi sitten värittää haluamallaan tavalla, niin tuo toimii kyllä.
Homman juju on pitää mustavalkoinen viivapiirros koko ajan hyvin suurella resoluutiolla, vähintään 600 dpi, mutta mieluummin 900 tai 1200 dpi, oletetussa julkaisukoossa (esim. 18,5 cm leveä tms).
Kun viivan reunoissa ei ole harmaata rosoa, värittäminen onnistuu helposti. Vasta loppuvaiheessa kuvan voi sitten kutistaa esim. nettiin sopivaan kokoon. Muista toki silti aina säilyttää suuriresoluutioinen versio tallessa.
Jos kuvassa on runsaasti harmaasävyjä, sitä tuskin on tarkoituskaan säätää mustavalkopiirrokseksi, ja homma on syytä tehdä ihan toisin. Jos taas haluaa mustavalkopiirroksen, kätevintä lienee tehdä se alunperinkin välineellä, joka tuottaa kohtuullisen mustaa viivaa.
Itse skannaan huopakynäpiirrokset suoraan bitmap-kuviksi, kun olen ensin kokeilemalla etsinyt itselleni ja kynälle sopivan tummuussäädön skanneriin.
Kaiken voi ilman muuta tehdä toisin, tapoja on yhtä monta kuin tekijääkin. Samoin jokaisella on luultavasti mielessä vähän erilainen lopputulos.
