Tuli tuosta Red Hillin verilöylystä mieleen, itselläni kävi mielessä, että voisi vaikka ottaa lukuun 1997 vuosikerran kaikki tarinat järjestyksessä. Lisäten alkuun numerosta 15.1996 alkavan tarinan Mies vailla menneisyyttä, kun se päättyy lehdessä 1.1997. Yksi parhaimmista tarinoista sekin. Minusta kokonaiskatsauksella 1997 vuosikerran tarinat ovat vähintäänkin hyviä, ja parhaimmillaan loistavia. Ei yhtään heikkoa tarinaa. Kannetkin ovat loistavia. Paras kansi mielestäni numerossa 7.1997. Tuli myös selailtua numeroiden 2 ja 3 lehtiä 1997. Kerrassaan mahtavaa meininkiä, ja piirtäjänä mahtava Marcello. Oli hyvässä vedossa varsinkin vielä tuohon aikaan.
En kuitenkaan nyt jaksanut alkaa lukemaan koko vuosikertaa läpi vaan selailin sitten tuota Red Hillin verilöylyn numeroita ja aattelin pitkästä pitkästä aikaa aloittaa kyseisen tarinan lukemisen. Ja onpahan tarinassa vielä kaksi suosikki kuvittajaani, Giolitti ja Ticci. Molemmat siis piirsi puolet tarinasta. Giolitti ensimmäisen puolikkaan ja Ticci jälkimmäisen. Ticci on tässä kyllä todella rautaisessa vedossa.
Red Hillin verilöyly lukeutuu kyllä ehdottomasti omallanikin listalla yksiin Tex Willerin parhaimpiin seikkailuihin.