Lyhyt
summaus Tuomarin julkaisuhistoriasta on luettavissa etusivulla.
Jenkkikokoelmia ostaessaan kannattaa varmistaa pariinkin otteeseen ennen tilaamista, mitä on hankkimassa, koska numerointi (erityisesti vol. 4–6) on sössitty Marvelin ja harrastajien yhteistyönä niin lahjakkaasti, ettei satunnainen lukija käsitä numerointia alkuunkaan. Eri lähteissä sama sarja on siis numeroitu eri tavoin. Tilatkaa siis kokoelmien nimen perusteella ja unohtakaa numerot.
Marvel KnightsVanhoja Tuomareita ei kannata tilata mistään, divareita koluamalla parhaimmat tarinat voi hankkia edullisesti. Sen sijaan Garth Ennisin Suomessa julkaisemattomista Marvel Knights -nimikkeen alla kootuista numeroista vain
Army of One -kokoelma, ja pienellä varauksella myös
Full Auto ja
Streets of Laredo, ovat lukemisen arvoiset. Army of One jatkaa Mega-Marvelissa julkaistun Ennis–Dillon-tarinan tyylilajissa, jälkimmäiset kaksi ovat lähempänä MAX-tarinoita. Kaikki nämä löytyvät nyt yksissä kansissa Omnibus-kokoelmasta, mikä onkin yksinkertaisin, joskin myös kallein tapa hankkia ne.
Muut kuin Ennisin kirjoittamat tarinat olen itse sivuuttanut suoralta kädeltä, mutta muut Ennisin Marvel Knights -kokoelmat, jotka jätän tässä mainitsematta, eivät ole tilaamisen arvoisia. Ennis ei ollut niiden kanssa aivan täydessä vireessään, eikä Tuomari hänenkään käsissään sovi samaan maailmaan supersankareiden kanssa. Lisäksi myöhempien MAX-tarinoiden jälkeen parhaimmatkin näistä tarinoista tuntuvat laimeilta.
MAXEnnisin MAX-nimikkeen alla kirjoittamia tarinoita on yhteensä 60 numeroa. Koska tarinat on palasteltu kuuden numeron mittaisiin osiin, kokoelmia on siis kaikkiaan 10. Lisäksi lyhyet erillistarinat on koottu omaan MAX-kokoelmaansa.
Ennisin MAX-tarinat iskevät kuin rautaputki polvilumpioon, joten Illodiinin ja kumppaneiden hehkutus on täysin ansaittua. Räkäinen Ennis-huumori on korvattu totisella otteella, kuvottavuuden puolelle työnnetyllä väkivallalla ja kireällä toiminnalla.
Kuvittajien osalta MAX-sarjassa on tehty kiitettävän onnistuneita valintoja, joilta toiminnan kuvaaminen sujuu paremmin kuin Dillonilta (joka tosin
täydentää edelleen Ennisin huumorintajua täydellisesti).
MAX-kokoelmatTarkan markan miehet poimivat MAX-kokoelmista makunsa mukaan kylmän sodan tunnelmia lämmittelevän
Mother Russian tai mustaa huumoria viljelevän
Barracudan. Väkivaltaa sietävät lukijat täydentävät niitä kokoelmilla
Kitchen Irish ja
The Slavers. Jälkimmäisissä on eurooppalaisen inhorealistista näkemystä maailmanpolitiikasta yhdistettynä hyssyttelemättömään tapaan heittää ne kylmästi lukijan kasvoille, joten väkivaltasinffonia ei ole niiden ainoa anti.
Kuuden jakson mittaiset MAX-tarinat sopivat Ennisille erinomaisesti, mutta ei jokainen numero tai tarinakaari ole pelkkää nerokkuutta. Keskitien kulkijat sivuuttavat totisen
In The Beginning -aloituksen ja veltosti pervoilevan
Up Is Down And Black Is White -kokoelman sekä harkitsevat hetken
Man of Stone,
Widowmaker ja
Long Cold Dark -kokoelmien kohdalla.
Ilman Mother Russiaa eivät jatko-osat Man of Stone tai
Valley Forge, Valley Forge ole perusteltavia hankintoja, Long Cold Dark -kokoelmaa lukiessa on puolestaan Barracuda hyvä olla pohjalla. Widowmaker-tarinassa Ennis turvautuu puolestaan hänelle epätyypilliseen ”helppoon” ratkaisuun, mikä ei tunnu oikealta. Näistä jokainen on silti tiukkaa tykitystä, joten Ennisin ja Tuomarin yhdistelmästä pitävät voivat melko lailla turvallisesti hankkia vaikka koko satsin, jos kukkaro antaa periksi.
Sen sijaan
The Tyger,
The Cell ja
The End -tarinat niputtava
From First to Last -kokoelma voi kuulostaa etenkin The End -tarinan kuvittaneen Richard Corbenin vuoksi nappivalinnalta, mutta todellisuudessa kokoelman voi sivuuttaa menettämättä mitään. Tarinoissa ei ole suoranaisesti mitään vikaa, mutta eivät ne tarjoa myöskään kunnon syytä hankkia niitä.
The Born -minisarja kuuluu samaan välipalojen sarjaan.
Muut Tuomari-tarinatEnnis-tarinoista innostuneiden kannattaa suosiolla sivuuttaa takavuosien
The Punisher Kills The Marvel Universe, joka on tympeän totinen versio siitä Marsalkka Laki -tarinasta, mikä Suomessakin nähtiin 90-luvulla. MAX-tarinoiden tiukkuudesta siinä ei näy jälkeäkään. Ennisin kirjoittama
The Authority: Kev tarjoaa samaa tyylilajia paljon hauskemmalla otteella.
Älkää myöskään uskoko uudelleen käynnistetyn
War Journal -lehden keräämiin kehuihin, sarja yrittää parhaansa tuhotakseen kaiken sen, mikä tekee Ennisin Tuomarista niin pahuksen hyvän. Omalla tontillakaan War Journal ei ole kuin parin numeron verran kelvollista luettavaa.
Mitä Ennisin jälkeiseen MAX-sarjaan tulee, yleislinja pysyy samana mutta sävyero Ennisin tarinoihin nähden vaivaa minua kovasti. Tuskin seuraan Ennisin jälkeisen Tuomarin edesottamuksia, ellei joku saa minua vakuuttuneeksi toisin.
Ennisin ja Dillonin juuri alkanut
War Zone -minisarja palaa jälleen Suomessakin nähtyihin kuvioihin, joten itse suhtaudun siihen hieman kahtiajakoisesti. MAX-tarinoiden jälkeen loikka taaksepäin tuntuisi pettymykseltä. Toisaalta
kyse on Ennisistä ja Dillonista...
Taustat ja lähteetTaustoista sen verran, että
Don Pendletonin ja Tuomarin yhteydestä voi lukea täältä. Hauskana yksityiskohtana IDW on juuri julkaissut hahmoon perustuvan sarjakuvan minisarjaformaatissa.
Taustatyöstä sen verran, että oman kokoeman lisäksi Petteri Ojan sivut olivat jälleen kovassa käytössä, mutta Tuomarin esiintymisiä jäljitin myös
Wikipedia-listauksen ja
Comic Book DB:n avulla.
Sivuhuomiota sen verran, ettei Ojan sivun
lukujärjestyksessä mainita Hämähäkkimies-lehden numeroa 5/1981 (The Amazing Spider-Man 174, 1977) ja Comic Book DB:ssä puolestaan Ihmesarja 10 on puutteellinen (puuttuva julkaisu on Giant-Size Spider-Man 4, 1974). EDIT: Vaan eipä puutu Ihmesarja 10:stä enää tuokaan.
Lisätriviaa vielä sen verran, että Palapeli esiintyi Hämähäkkimies-lehden numeroissa 8–9/1981 (The Amazing Spider-Man 188, 1979), mutta Tuomari nähtiin ainoastaan numeron 8/1981 kannessa (kansi on numerosta The Amazing Spider-Man 175, 1977).
Lisäksi hahmo on Tuomarin ja Rankaisijan lisäksi esiintynyt animaatiosarjassa nimellä Piiskuri. Sen sijaan useampikin, minä mukaan lukien, muistelee nähneensä hahmon myös Pyövelin nimellä, mutta Hämähäkkimies-lehdissä vain Tuomari ja Rankaisija ovat olleet käytössä (ensiesiintyminen tosin tapahtui HM 8/1980 tarinassa, jonka käännös oli ”Tuomari vai pyöveli”, mutta sitä ei lasketa). Kaikkia lehtiä minulla ei nykyisin enää ole, esimerkiksi HM 5/1981 puuttuu, joten mikäli joku pystyy vahvistamaan, missä yhteydessä hahmo on suomennettu Pyöveliksi, kiitän tietäjää jo etukäteen!
Kiitokset erityisesti Curtvilen suuntaan Pendleton-muistutuksesta, mutta myös muille sisällöntuottajille vertaistuesta.
