Onhan se näin, että Zagor iskee 12-vuotiaaseen paremmin. En usko että on yhtään Tex Willerin faniakaan, joka on vasta keski-iässä siihen mieltynyt.
Itse aloin keräämään Tex Willereitä 32-vuotiaana. Nyt hyllystä löytyvät lähes kaikki numerot liuskoja lukuunottamatta. Alkupää tosin vain kronikoiden muodossa. Täytyy kyllä myöntää, että tulihan tuota joskus lapsenakin luettua satunnaisia numeroita ja Mefistohan noista silloisista hahmoista oli palavimmin mieleen jäänyt. Sarjaan uudelleenlämpeneminen tapahtui hiljaisena työpäivänä, jolloin päätin ajankulukseni tarttua uusimpaan käsille sattuneeseen Willeriin, eipä siihen muuta tarvittu, olin koukussa. Työni kautta olen oppinut tuntemaan myös joitakin iäkkäämpiä herrasmiehiäkin +60 vuotta, joille Tex Willer tulee edelleen kotiin kannettuna.
Täytyy kyllä ihmetellä näin jälkikäteen noita lapsena lukemiani juttuja, että mahdoinkohan koskaan saada yhtäkään tarinaa kokonaan luettua, koska ostin vain satunnaisia irtonumeroita kansien perusteella divareista, jolloin olisi ollut suoranainen ihme, että olisin saanut useampaan pokkariin jaetun tarinan kokonaisuudessaan valmiiksi. Toisaalta olin tuohon aikaan muutenkin kaikkiruokainen sarjakuvien suhteen. Luin aivan kaiken minkä käsiini sain. Joka ikisen sarjakuva-albumin kirjastosta, vanhat Naket, Retut ja Kumppanit, Liisat Ihmemaassa, TaoTaot, Ritari Reteet, Peukaloisen retket, Hakki Hamsterit, Maailman Vahvimmat Nallet... Siis aivan kaiken paskan sen hyvänkin lisäksi, enkä koskaan jättänyt yhtäkään lehteä lukematta loppuun vaikka se olisi ollut kuinka paska. Elämäni saattoi olla tyhjää tai todellisuuspakoista.
No enpä tuota Retua ja kumppaneita sentään ihan paskaksi uskalla tuomita, koska lukukokemuksesta on niin pitkä aika ja oli kai se lapsena hyvä.
Onko muuten jotakin nostalgiaviestiketjua, jossa sarjakuvan harrastajat kertoilevat lapsuuden lukukokemuksistaan ja niiden vaikutuksesta siihen, mitä ovat tänä päivänä? Aiheesta voisi irrota pitkää tarinaa yhdeltä jos toiseltakin.
