Metasarjakuva

[kaltsu]

Luin Katuojasta Otto Sinisalon arvostelun Reima Mäkisen Ruskaa pakkasella-albumista. Otto puhuu metasarjakuvallisesta temppuilusta ja minua alkoi mietityttämään. Otetaanpa suora lainaus:

Inspiraation puutteesta kärsivä vuoden 2003 Mäkinen matkustaa ajassa taaksepäin vuoteen 1981 ja antaa menneisyyden itselleen tehtävän: elä elämisen arvoinen elämä ja pidä siitä päiväkirjaa. Vuoden 1981 Mäkinen unohtaa tulevaisuuden Mäkisen vierailun, mutta alkaa silti kirjata elämäänsä päiväkirjaksi. Metasarjakuvallinen temppu on nokkela.

Ajassa matkustetaan mutta onko kyseessä kuitenkaan metasarjakuvallisesta tempusta. Mä oon mielessäni ajatellu metasarjakuvan joksikin mitä ei muissa kertomataiteen välineissä pysty toteuttamaan ja jossa käytetään nimenomaan sarjakuvallisia elementtejä hyväksi. Tyyliin lamppu on palanut mutta henkilö saa idean ja ottaa ajatuskuplaansa tulleen lampun rikkoutuneen tilalle.

Oon miettiny pääni puhki asiaa ja päätyny siihen että tuo Reiman kikka on oikeastaan vain "tavallista" fantasiaa eikä suinkaan metasarjakuvaa. Mitä mieltä te muut olette? Miten määrittelette metasarjakuvan tai miten se teille on määritelty?

Nimim. "ostetaan huokealla elämä"

^{Lisää keskustelua Reiman opuksesta: P**skaa Rukkasella}

[[kivi]]

Oon miettiny pääni puhki asiaa ja päätyny siihen että tuo Reiman kikka on oikeastaan vain "tavallista" fantasiaa eikä suinkaan metasarjakuvaa. Mitä mieltä te muut olette? Miten määrittelette metasarjakuvan tai miten se teille on määritelty?

Juu, ei oo metasarjakuvaa. Jos Reima vilkaisisi sarjakuvassa sivulle 27 tms, tai kurkistaisi ruudun reunan taakse, se olisi metasarjakuvaa.

Tuosta tulee enemmänkin mieleen se, onkse nyt Charles Dickensin, joulukertomus, jossa miehelle näytetään eri vaihtoehtoja elämästä. Olette varmaan nähneet televisiosta minä tahansa jouluna?

[VesaK]

Muita esimerkkejä ovat lähes vuosittain toistuvat jenkkisanomalehtisarjojen tekijöiden ja/tai hahmojen vierailut toistensa "kuvauksiin". Viimeksi näin tehtiin lokakuussa Dilbertissä.
Suomessa on nähty Wagnerin soittavan Juballe sekä Wagner B. Virtasen naapurina, esimerkiksi.

Huikeimman metasarjan asemaa Samin sarjan ohella tavoittelee Hunt Emersonin Thunderdogs.

[Justus]

Muita esimerkkejä ovat lähes vuosittain toistuvat jenkkisanomalehtisarjojen tekijöiden ja/tai hahmojen vierailut toistensa "kuvauksiin". Viimeksi näin tehtiin lokakuussa Dilbertissä.
Suomessa on nähty Wagnerin soittavan Juballe sekä Wagner B. Virtasen naapurina, esimerkiksi.

Pahkasiassa oli ainakin kerran Rasin piirtämä sarja, jossa Lempi haki asuntoa pahkasta. Peräsmiehen kämppää olisi pitänyt tuulettaa (terve Kokkila) ja Vanhojen herrojen sarja ei lähtenyt ryypylläkään käyntiin. Jurpo oli saanut muistaakseni häädön ja jurpotti.

Samoin Vanhat herrat ovat käyneet Pahkeisessa vierailulla ja Pahkeisen 20-vuotis(?) -juhlaa muistivat monet eri piirtäjät, mm. Jurpo eli Hannu Pyykkönen.

Aihetta viistosti sivuten, tänään Smallvillessä (teiniteräsmies tv-sarja) oli halvaantunut Christoper Reeve vierailemassa. Hänellä näytti olevan hauskaa. .

[VesaK]

www.dilbert.com :ista löytyvät nuo muiden piirtäjien visiot Pentti Perusinsinööristä.

[Frank N. Furter]

Mutta mikä sitten olisi sopiva (ja yksinkertainen?) tapa luonnehtia metasarjakuvaa? Hahmojen tiedostaminen olevansa sarjakuvassa?
Entä sitten sarjakuva joka sekoittuu "oikeaan" elämään ja henkilöihin (tekijäänsä) kuten Ruskaa pakkasella (en ole lukenut) ilmeisesti? Miksi tätä luonnehtisi? Hypersigil?

[Jari Lehtinen]

Haa, tämähän on juuri minua varten. Nautin saadessani sekoittaa termejä toisiinsa aivan päättömästi.

Metasarjakuvaa on usein kutsuttu nimityksellä "itsestään tietoinen sarjakuva". Tämä tarkkaan ottaen ei edellytä sitä, että siinä tapahtuisi sarjan ulkopuolisten toisten sarjakuvahahmojen esiintymistä. Pat Sullivanin alkuperäistä Felix-kissaa olen nähnyt kutsuttavan metasarjakuvaksi, koska siinä Felix esim. miettii miten saisi ongittua kalan, pään yläpuolelle ilmestyy kysymysmerkki, ja Felix keksii: kas, siinähän on sopiva koukku.

Toisena mahdollisena käsitteenä esittelisin intertekstuaalisuuden, joskin sarjakuvadiskurssin tarpeita varten sanaa tulisi ehkä muokata. Lyhyesti: siinä missä tekstit viittaavat toisiin teksteihin (puhutaan "sisäkkäisistä kirjoista") sarjakuvat voivat viitata toisiin sarjakuviin kuten Samin Sarjassa, jolloin tapahtuu sarjakuvien välinen crossover.

Tarkentajat jatkavat tästä.

PS: Minusta molemmat, Felix ja Samin Sarja kelpaisivat "metasarjakuvaksi", mutta voihan hyvinkin olla että metasarjakuvan käsite on muuttunut vuosien varrella.

[Reima Mäkinen]

"itsestään tietoinen sarjakuva" juu, mutta  "intertekstuaalinen" ei.
Käsittääkseni  intertekstuaalisuus on aika laaja asia tai määritelmä (tosin en ole lukenut aiheesta sen enempää), Nykyäänhän kaikki viittaa hyvin luonnollisesti kaikkeen, jopa niin, että tarinoita (niiden syvällisyyttä ja vaikkapa huumoria) ei voi oikein ymmää ellei tunne näitä viittauksia.  Toisaalta tarinan saa aina ymmärtää väärinkin, se on sallittua. Pakko tunnustaa, että mielessäni sana intertekstuaalinen tarkoittaa: viittauksia sisältävä. Kuinkahan väärässä lienen?

Mielenkiintoinen kysymys on myös se, että voiko meta-sarjakuvasta oikein puhua edes erillisenä genrenä tai ilmiönä? Niin yleistä se tuntuu olevan. Pikemminkin näkisin, että tekijät ottavat silloin tällöin käyttöön meta-tason tavoitellen sillä yleensä humoristista vaikutelmaa. Se milloin tälle metatasolle siirrytään on myös epämääräistä.
Nähdäkseni näin tapahtuu esim. silloin kun hahmo, joka ei ole (ollut) kertoja, alkaa puhutella suoraan lukijaa katsojaa. Mutta tässäpä meillä onkin juuri itsestään sarjakuvahahmona tietoinen sarjakuvahahmo...

Muistaakseni Ruskassa toinen (nyky)minäni toimi kertojana. Näin ollen en muista, että siinä olisi ollut metasarjakuvallisia piirteitä. Meta-tasohan nimen omaan korostaa lukijalle/katsojalle sitä että sinä katsot tässä nyt vain paperia jossa on mustetta tai näytteleviä ihmisiä. Minun tavoitteeni oli kertoa tarinaa, enkä siksi halunnut rikkoa tarinan illuusiota. Toki käytin kerronnallista kikkaa, mihin Otto saattoi kirjoituksessaan hieman seota. Kaikki kikat eivät kuitenkaan ole metatekniikoita. Saisimmeko siis tähän listan metatekniikoista?!

[Jyrki Vainio]

Mort Walkerin ja Jerry Dumasin Sam's strip tulee lopultakin täydellisenä laitoksena.

[Futoi yatsu]

Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisuun käytettyä esinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)

[JanneT]

Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisuun käytettyä esinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)

Helmiä sioille taitaa täyttää säännöllisesti kaikki kriteerit. Teatteripuolella ainakin commedia dell'artessa ja siitä kumpuavassa nukketeatteriperinteessä ollaan oltu vuorovaikutuksessa yleisöön ja kommentoitu esitystä esityksen sisältä jo 1500-luvulta lähtien. Metateatteria ja -nukketeatteria?

[keijoahlqvist]

Helmiä sioille taitaa täyttää säännöllisesti kaikki kriteerit. Teatteripuolella ainakin commedia dell'artessa ja siitä kumpuavassa nukketeatteriperinteessä ollaan oltu vuorovaikutuksessa yleisöön ja kommentoitu esitystä esityksen sisältä jo 1500-luvulta lähtien. Metateatteria ja -nukketeatteria?

Teatterissa todella metakerrontaa hyödynnetään usein.

Woody Allen Annie Hall -elokuvassa tarjosi kohdan jossa Woody puhutteli jonottavaa henkilöä metamaisesti, kuinkas se menikään..?

Metahan tarkoittaa asian ilmaisemista toisella tasolla kuin normaalisti.

Ari Kutilan Mustapukuinen mies perustuu metakonsteille.

[Timo Ronkainen]

Olis jännää jos joku sanomalehtisarjakuva yhtäkkiä murtautuisi rajojensa ulkopuolelle, Wagner hyppelehtisi viereisellä palstalla tekstin seassa ja ehtisi mukaan strippiin vasta viimeisessä ruudussa tai jotain vastaavaa, tai voisivat vierailla toistensa sarjoissa, fingerporilaiset ja Viivi &Wagner vaikkapa.

Timo

[JJ Naas]

Olis jännää jos joku sanomalehtisarjakuva yhtäkkiä murtautuisi rajojensa ulkopuolelle, Wagner hyppelehtisi viereisellä palstalla tekstin seassa ja ehtisi mukaan strippiin vasta viimeisessä ruudussa tai jotain vastaavaa, tai voisivat vierailla toistensa sarjoissa, fingerporilaiset ja Viivi &Wagner vaikkapa.

Hieman tuollaistahan Wallu on harrastanut Pelit -lehden Kyöpeleiden kanssa.

[Reima Mäkinen]

Ei lukijalle/katsojalle puhuminen metaa ole. Sitä kutsutaan "neljännen seinän rikkomiseksi".

Teatterissahan yleisö on läsnä, fyysisesti samassa tilassa samaan aikaan kertojan tai kertojien kanssa. Teatteriesitys tosin kuvaa yleensä jotain muuta paikkaa kuin teatterin sisätilaa sillä samalla kellonlyömällä, mutta silti. Minusta teatteria ja sarjakuvaa ei voi tästä syystä aivan 1:1 rinnastaa. Elokuva on tässä mielessä lähempänä sarjakuvaa.

Editoin hieman seuraavaa listaa, sillä minusta nämä:

Minusta metasarjakuvasta voi puhua ainakin jos siinä tapahtuu jotain seuraavista:
- Sarjakuvan hahmo ilmaisee tietävänsä, että hän on sarjakuvassa
- Sarjakuvan hahmo ottaa suoraan kontaktia lukijaan
- Sarjakuvan tekijä tai joku muu ulkopuolinen puuttuu sarjakuvan sisällä sarjakuvan kulkuun

Ja nämä:

- Sarjakuvan hahmo ottaa kontaktia johonkin sarjakuvan ulkopuoliseen (esimerkiksi samalla sanomalehden sivulla olevaan lehtijuttuun)
- Sarjakuvan hahmo käyttää jotain sarjakuvailmaisun välinettä, joka ei varsinaisesti ole sarjakuvan hahmojen todellisuudessa (edellä esimerkki kysymysmerkin hyväksikäytöstä)

Kuuluvat vähän eri ryhmiin. Ekan ryhmän jutut voidaan lukea kahdella tavalla. Joko niin että nuo kikat muodostavat jonkun metatason tai sitten niin että mitään metatasoa ei ole (Sarjakuvan hahmot vain sekoilevat tai niiden jumala/tm. puuttuu peliin).

Tokassa ryhmässä taas lukija ei voi valita: joko tai. Vaan asiat ovat yhtä aikaa kahdella tavalla tai kahdessa tasossa (ja se toinen on se metataso). Ellei se musta pamppu (johon Felix tarttuu) ole samalla myös huutomerkki, niin eihän jutussa ole mitän koukkua tai hauskuutta.

Itse koin hikisiä hetkiä kun yritin aikanaan teoretisoida nyky-mangassa yleisiä chibejä ja joitakin muita mangan merkintöjä. Päädyin lopulta siihen että chibit ovat usein omalla tasollaan (joka on rinnakkainen/päällekkäinen sarjakuvan tarinatasolle). Mangassa esiintyy siis chibi-taso jonka kaikkia ominaisuuksia en nyt jaksa listata.
Jossain määrin manga muistuttaa tässä mielessä television sitcomia jossa monet vitsit ja hassut asiat on kirjoitettu sisään tarinaan, niin että ne ovat hauskoja, mutta eivät kuitenkaan naurata sitcomin hahmoja. Sarjakuvassa vain on mahdollista käyttää "rankempia" visuaalisia keinoja kuin sitcomissa.