Bosellin ja Villan suuralbumin kuvitus on ehdottomasti klassisen taiteen riemujuhlaa. Luonnollisesti tuli tiirailtua ruutuja keskimääräistä tarkemmin josko sieltä voisi havaita joitain Villalle epätyypillisiä epäonnistumisia. Löytämisen ”ilo” typistyi vain pariin ruutuun, joista ilmeni yksittäisiä anatomisia virheitä. Vaikka Villan kuvittamia tarinoita on valitettavan vähän, riittänee näyttö todisteeksi siitä, että hän on taitavin Tex-taiteilija ikinä. Koko kuvassa pidän kuitenkin edelleen Ticciä ykkösenä, sillä hänen taiteestaan välittyy sellaista tunnelmaa, jota muut kuvittajat eivät useinkaan ole onnistuneet tavoittamaan. Tosin ehkä Ticcin pitkä ura ja siihen kytkeytyneet kymmenet klassikkotarinat horjuttavat objektiivisuuttani.
Sen sijaan Bosellin tarina jättää toivomisen varaa. Lupaavasti alkanut tarina hyytyy noin viisikymmentä sivua kestäneeseen yhteenottoon apassien kanssa. Raaka taistelu ei vie tarinaa yhtään eteenpäin, sillä se jää vain Bosellin pakonomaiseksi maneeriksi pitkittää tarinaa. Kuinka monta kertaa sankarimme ovat tuhonneet näitä ”reservaatista karanneita kuumapäisiä apassikoplia”. Kyllästyttää.
Vaikka ymmärrän, että käsikirjoitus on tehty jo ennen Isis-järjestön syntyä ja äärimuslimien keskuudessa syntynyttä pään irroittelu -muotia, oli tarinassa esitetty päänheittelykohtaus tässä ajassa mautonta. Etenkin kun lihanleikkaajana toimi jokseenkin tuttu henkilö. Perusverikarnevaali ei sitten riittänyt. Toimii ehkä muissa genreissä, mutta ei Texissä.
Tarina aktiivisempi loppuosa pienine yllätyksineen pelastaa tarinasta paljon ja lukukokemus ylsi plussan puolelle. Jos albumin olisi kuvittanut joku muu kuin Villa, en palaisi tämän albumin äärelle enää koskaan. Edellinen Doc-suuralbumi oli klassikko, tämä ei siihen kategoriaan yllä.