Tex Willerin suuralbumeista

[TexKiller]

Uusin suuralbumi Kaksi karkulaista oli aika yllätyksetön takaa-ajotarina. Semmoista perusmeininkiä, että kyllähän sen ihan mielellään luki, muttei mitään sen suurempia tunteita herättänyt.

Juu, yllätyksetön ja ajoittain hieman kyllästyttävä. Komean taiteen vuoksi voi 3/5 antaa arvosanaksi.

[exi_bel]

Ja luin saman tien:
Ah, mikä nautinto! Kuva-  ja fonttikokoko suorastaan hemmottelee tälläistä varttuneenpaa Tex-harrastajaa! Tällaisia ne muutkin julkaisut saisivat olla! Mahtavaa! Ei tarvita suurennuslaseja.
Tarina oli riittävän kimurantti, ja itse asiassa, tämä on yksi niistä harvoista tarinoista joista itselle on jäänyt se olo että "saivatpa paskat mitä ansaitsivat".
Tämä lämmittää.
Seijaksen taiteesta myös tykkäsin.

Tässä siis nimimerkki Hannu kirjoittaa 2012 ilmestyneestä Nizzin ja Seijaksen Lamontin Hyeenat.
Minä kyseisen opuksen luin vasta nyt, lainasin Ylöjärven kirjastosta. Ja tykkäsin kovasti.
Ensinnäkin että oli ”kaupunkitarina”. Ei ravattu länttä ristiin rastiin.
Toiseksi tykkäsin kun Tex ja Kit W hymyilivät niin monessa ruudussa.
Kolmanneksi tykkäsin tarinasta, harvoin olen noita suuralbumeja lukenut samana päivänä alusta loppuun, tämän luin.
Neljänneksi tykkäsin että koko kvartetti oli kasassa. Mun mielestä aivan liikaa on tarinoita joissa Tex ja Carsson ovat kahdestaan.
Oikeastaan Seijaksella oli tätä tehdessä vain yksi heikkous, Tiger Jack. Yhtä karusti piiretty kuin Fuscollakin YÄK.
Nimim. Hannu ylisti kuva- ja fonttikokoa, Ugh, olen samaa mieltä.
Tän voisin ostaa omaksi jos joskus tulee Lukulaarissa tai Makedoniassa vastaan järkevällä hinnalla.

[MikaKLA]

Texasin kunnian tähden ostettu. Taidan lukea vasta huomenna  Nyt on luettu vasta puolet pätkissä, vaikka opus on ollut mulla jo yli viikon. Ei se huono ole, mutta ei ole vienyt mukanaan.

[Janne]

Texasin kunnian tähden oli oikein nautinnollista luettavaa. Tosin tarina rönsyili vähän turhan moneen suuntaan, kun sillä oli kaksi kertojaa. Tämä teki siitä vähän työlään luettavan. Dottin kuvitus oli erinomaista. Kyllä tämä on mielestäni parahimpia suuralbumeita pitkään aikaan.

Mutta, mutta... Onkos kellään muulla sitä, että painojälki (taas kerran) sakkaa? Näyttää nimittäin siltä, ainakin minun kappaleeni kohdalla, että painokoneesta on ollut muste vähissä ja jollaikin sivuilla musta on hailukan harmaata. Suurin osa sivuista on kyllä ok, mutta sitten yhden sivunkin aikana on isoja eroja mustan määrässä. Esimerkiksi aukeama 42-43 on mulla aika paha.

[Punapila]

Mulla oli painojälki huonoa useammalla sivulla.

[Janne]

Jep, ilmeisesti koko painos on siinä suhteessa pilalla. On tämä aikamoista, kun tämän vuoden puolelle on osunut nyt jo monta kertaa tätä osastoa ja vieläpä ihan niihin parhaisiin tarinoihin (tämä ja Villan uutukainen...).

[Pinus]

Samaa mustan värin harmaantuminen pisti omaankin silmään ja harmitti. Mutta muuten mielenkiintoinen Texin historiaan ja sisällissotaan sijoittuva tarina.

Jäin miettimään, että milloinhan Kit Willer on syntynyt. Olen mielessäni sijoittanut hänen syntymänsä sinne sisällissodan (1861-1865) vuosiin, mikä osaltaan pitäisi Texin kotona poissa sodasta. Aikuisen Texin seikkailut kai sijoittuvat jonnekin 1880-luvulle, tosin intiaanisodat päättyivät apassisotia lukuun ottamatta 1870-luvulla ja Texissä niitä on aika usein. Mutta Kit Willer vaikuttaa yleensä parikymppiseltä.

[TexMex]

Texasin kunnian tähden oli kyllä loistava, niin tarinaltaan kuin piiroksiltaankin. Joissakin ruuduissa siellä täällä kyllä oli vähän musta väri jäänyt laihaksi, mutta ei ainkaan tässä kappaleessa itsellä häirinnyt kovin pahasti...

Paljon enemmän häiritsi omassa Armottomat-albumissa kun monella sivulla painojälki oli "tärähtänyttä", kuvien, puhekuplien, tekstin ja jopa itse ruutujen ääriviivat näkyi himmeämmällä vieressä uudelleen...

[Janne]

Ei ole muuten yhdessäkään paikkakuntani kaupassa tullut vastaan yhtään suuralbumia, jotta olisin päässyt vertailemaan muualta saamani albumin painoasua siihen. Huolestuttaa tämäkin.

[Mr. Font]

Olipa mielenkiintoista lukea myös Dottin haastattelu uusimman albumin kansilta. Aika sitkeä sissi tuo Dottikin ollut jos ensimmäisen kerran tarjonnut töitään Bonellille 1978, tästä 20 vuotta myöhemmin päässyt töihin ja alkuun kevyt 12 vuoden kärsimys Dampyrin parissa, vaikka hän olisi halunnut kuvittaa Texiä. Siinä ei ihan nykyajan ”kaikki mulle heti” -mentaliteetilla ole menty, jos 2014 miehen ensimmäinen Tex tarina on julkaistu.
Huikeaa mihin asemaan Dotti on sittemmin kustantamossa päässyt. Yksi harvoista vakikuvittajista joka on saanut tehdä suuralbumin, nuoren Texin kansitaiteilija ja tuntuu että pelkästään hyviä käsikirjoituksia tulee työstettäväksi. Harmi ettei miehen kuvittamaa Tex BIS -numeroa, joka kertoo Texin päätymisestä najavojen intiaaniasiamieheksi, ole julkaistu suomessa lainkaan. Dotti on kyllä suosikkipiirtäjäni Texin nykykuvittajista ja kovasti odotan hänen tulevia töitään.

[Nokus]

Texasin kunnian tähden aika rönsyilevä juttu, nyt luettu kaksi kertaa . Pitää lukea vielä useampaa kertaa joko saisi jotain tolkkua tarinaan.kuvituksessa on moitittavaa.,sivuilla 39,43,215,218,219,222, 119,110,94,87,59,55,123,135,139,142 ainakin, ruutu siellä täällä huonoa painosta. Miten on voinut mennä painosta edes läpi. 😁 Mun mielestä tommoinen tarinan kerronta mitä tää lehti edustaa, on kyllä väärä konsepti. Pisteet 1-10, sanoisin että nelonen.

[willeristi]

Luettu Texasin kunnian tähden. Olen aikalailla samaa mieltä kuin Nokus. Taidanpa jatkossa ensin lukea Tex-albumit kirjastossa ennen kuin teen ostopäätöksen. Näitä yhden lukukerran albumeita ei viitsi ostaa omaksi.  Useimmiten sisällissotaan
liittyvät tarinat eivät vaan kolahda.  Kuvitus oli suhteellisen tasokasta, tosin jokin kasvokuvissa häiritsi     Lisäksi albumin  laadussa oli harmillisen paljon mustan värin haaleutta  - miinukset siitä.

Nostakaa vaikka hintaa kunhan vaan saataisiin laadukasta jälkeä.